Kehonkoostumusmittaus kontrolli

 

Kävin ensimmäistä kertaa InBody kehonkoostumusmittauksessa syyskuussa, kun olin vielä massakaudella. Koivistonkylän Easyfit oli tuonut loistavan mittauslaitteensa Get Up -messuille ja siitä hetkestä jäin vähän koukkuun tähän mittailuun. Nyt sain loistavan tilaisuuden mitata itseni siis uudestaan.

Osa 1

Syyskuu
2015-03-13 21.10.46

Jalkojen lihaksissa hieman eroa. Vain toinen menee yli ”normaalin” lihasmäärän. Kaksi vuotta sitten teloin toisen polveni, mikä varmasti on vaikuttanut asiaan.

Maaliskuu

2015-03-13 21.11.20

Ja nyt maaliskuussa otetut mitat, kun dieettiä on alla jonkun aikaa. Mitat otettiin extempore, joten en ollut varautunut okein; olin käynyt salilla ja syönyt ja juonut juuri ennen testiä Normaalisti paino on nyt siinä 75-76 kilon paikkeilla. Siksi kehon nesteet ovatkin tuossa korkealla. Ja lihakset keräävä toki muutenkin nestettä.

Jalkojen ero tasoittunut aika paljon. Olisinko keskittynyt enemmän treeniin.

Osa 2

Syksy

2015-03-13 21.10.58

BMI on aikalailla vain suuntaa antava siinä kohtaa, kun kehossa hiemankin enemmän lihaksia.

Maaliskuu

2015-03-13 21.11.29

Weak female hands indeed. 😀 Kyllä huomaa, että yläkropan treeni jäänyt noiden niskojen takia vähän vähemmälle. Yläkropassa on suhteessa enemmän läskiä kuin lihasta. Alaraajabodari, kyllä.

Osa 3

Syyskuu

2015-03-13 21.11.10

Kalorit on noin alhaalla, koska tää testi suosittelisi mua laihtumaan ton -11,2kg. Kulutus laskettu kevyen liikkumisen mukaan.

Maaliskuu2015-03-13 21.11.36

Eli jotain tehty oikein, kun paino on melkein sama, mutta pihviä on tullut! Rasvaprosentti on vielä korkealla, joten sitä tässä tiputellaan ja jatketaan dieettiä. Ja tästä näkee jälleen, ettei se pelkkä paino kerro kaikkea! 🙂

IMG_20150313_151824

 

Onko kukaan muu käynyt kehonkoostumusmittauksessa?

Patu

www.pauliinaolivia.fi

18 vastausta artikkeliin “Kehonkoostumusmittaus kontrolli”

  1. Yes! Kävin aikoinaan innoissani kun tunsin itseni kapiseksi ketuksi laihduttamisen jälkeen ja kone vielä näytti et -6kg pois…mietin vaan et mistähän sen revin pois 🙂 en oo sen jälkeen käynyt.

  2. Minä! Viime syksynä kävin ekan kerran InBodyssa ja viimeisin mittaus tehty tammikuussa. Hieman jo kutkuttaisi käydä tsekkaamassa dieetin myötä muuttuneita tuloksia, mutta koitan malttaa vielä ainakin ensi kuuhun.. 🙂

    Onko sulta koskaan mitattu rasvoja pihdeillä? Se muuten sattuu ja pirusti! 😀

    • Uu, ja se varmasti motivoi, kun vielä kuukaisu aikaa aikaa tiristellä! 😀

      En oo otettu, vaikka sitä on kehuttu sitä tekniikkaa! Täytyy näin masokistina mennä kokeileen. 😀

  3. Tää oli mielenkiintoinen! Tekis mieli itekin mennä. Pitäis vaan löytää kohtuuhintainen paikka ja hyvä laite, johon pääsisi sitten uusiks että tulokset vertailukelpoisia.

  4. Olen juu! Salilla oli sellainen Omron… Voin sanoa että heittäisin sillä ainakin vesilintua, meni sen verran ristiriitaiseksi reilun 3kk viiveellä otetut tulokset, etten voinut kuin nauraa lopputulokselle :D. Olen siis jatkanut mittanauha parhaana ystävänäni. Tosin juuri tuo Inbody kiinnostaisi, sillä olen kuullut että se on luotettavin näistä digitaalisista vempaimista.

  5. Minä minä! 😀 viimeks kävin joulukuussa ja nyt oli suunnitelmissa, että huhtikuun aikana kävisin uudestaan.
    Helpottavaa tietää, että sen mukaan ainakin kroppa voi hyvin.
    Mie kyllä suuresti ihmettelen, miten siulla ois muka tonkii verra rasvaa jälel?.. Et todellakaan näytä siltä! 😉

    http://sanzureenaa.blogspot.fi/

  6. Minä kävin juuri viikko sitten ekaa kertaa elämässäni! Rasvaprosentti tai muut ei yllättänyt, ylipainoa kun on joku 40-50 kiloa… Mutta positiivinen ylläri oli että mulla oli lihasmassaa 10kg yli suositusten! Oonhan mä saleilla jonkun verran aina käynnyt ja muutaki liikuntaa harrastanu, mutta hyvän tsempin anto tuo tieto, nyt vaan kuluttamaan rasva siitä päältä pois:D Toivoen että se lihasmassa siellä pysyy…..:o

    • Mahtavaa! Itsellänikin jalan lihakset ovat varmasti osakseen myös sen takia hyvät, koska aikoinani kannattelin isompaa painoa koko ajan mukanani. Mm pohkeita en treenaa ollenkaan, koska ne ovat jo valmiiksi isot. 😀

      Kyllä se pysyy, tottakai lihaskatoa tulee laihduttaessa aina jonkun verran. Mutta maltti ja järki kun pysyy koko ajan mukana, niin hyvä tulee. 🙂

  7. No huh huh, taas se nähdään et tolla BMI-taulukolla sais heittää vesilintua lihaksikkaiden ihmisten kohdalla 😀 Hienosti rasvaton massa kasvanut, mahtista! En kyllä käsitä mistä susta sais 11,2 kg nipistettyä, mutta saahan nuo aina ehdotella :,D

    Itse olen ajatellut mennä, mutta sitten mennyt pupu pöksyyn. Painoa on vähän liikaa, ja jotenkin pelkään nähdän tuloksia jos olenkin täysin lihaksiton jne 😀 Ehkä tässä uskaltautuu jossain vaiheessa…. Toki mieltä askarruttaa noiden paikkansa pitävyys, aina välillä kuullut vähän oudoistakin tuloksista.

    Hyvää alkanutta kevättä! 🙂

    • Jep 😀 😀

      No nyt se herjasi enää 8,6kg, joka onkin ihan realistinen. 😀

      Mene ihmeessä, ainahan tuloksia voi sitten parantaa. 🙂 Tuo inbody on kaikista laitteista luotettavin. Pihdit ovat hyvä tapa mitata rasva. 🙂 Ja kannattaa mennä aina saman merkin laitteelle, niin niitä on paras verrata.

    • Jahas, kappas, perus maanantai niin meni jo kuvatkin sekasin että oliko se 11,2 nyt vai 8,6 kg :,D Ihmettelen kuitenkin edelleen! 😀 Ja kiitos kannustuksesta, ehkäpä mä uskaltaudun! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta