Slutshaming

*Sisältää affiliate-linkkejä

Huomaan, että nyt kun olen sinkku, saan välillä naisilta tietynlaisia kommentteja. Olen esimerkiksi aina laittanut kuvia, missä saatan olla urheiluliivit ja urheilupökät päällä. Mutta nyt suhtautuminen kuviin on erilaista. Haen niillä huomiota, herutan, haluan miesten huomiota. Siinä missä ennen ehkä osattiin ajatella, että esittelen salin tuloksia, olen vain mielissäni itsestäni tai motivoin muita.. tai ihan, että se on kuva muiden joukossa. Nyt se ajatus on selkeästi osan kohdalla muuttunut, nyt teen sitä vain miesten huomion takia.

Edelleenkin 98% kaikista seuraajistani on naisia. Ja olen aina pistänyt someen tietynlaisia kuvia. Ja tiedättekö, se on minun oikeuteni. Tiedostan, että en todellakaan ole somen vähäpukeisin nainen, mutta en toki postaa kuvia pelkästä nätistä hymystäni. Mutta kuten jo sanoin, se on täysi oikeuteni eikä kenelläkään ole oikeutta tuomita minua. En ole huora, en heruttaja. Nautin omasta ulkomuodostani, en hae huomiota. Totta kai tykkäykset tuntuvat hyvältä, mutta oli siellä yksi tai sata tykkäystä, se ei muuta omaa mielipide itsestäni. Kasvatan brändiä ja some kuuluu siihen vahvasti. Seuraajat merkitsevät minulle paljon, mutta ne eivät merkitse itsetunnolleni mitään. Jos postailisin pelkkää vaniljaa ja kuvia koirastani, tuskin kovin moni jaksaisi seurata minua. Mottoni onkin, että vaniljalla ei kasvateta brändiä. Jos olisin vaniljaa, kukaan teistä ei seuraisi minua tai lukisi, että mitä minulla on nyt sanottavaa. Ja minä itse päätän ne säännöt ja raamit, missä haluan liikkua. jos joku kokee, että en enää ole samanlainen kuin silloin kun seurustelin, niin en voi sille mitään. Harva meistä jää samanlaiseksi, kuin mitä oli eksänsä kanssa. Mutta minä itse päätän mitä ja millainen olen. En voi aina taipua jokaisen seuraajan ja lukijan toiveisiin, silloin hukkaisin itseni. Ja sille en voi yhtään mitään, jos joku pakosta haluaa tulkita minut ja toimeni väärin.

photo-66fotor

Maailma on kova paikka naisille. Ja se on useimmiten me naiset, jotka loppupeleissä kovimpaan ääneen tuomitsemme toisiamme. Jos teet näin, olet liian kiltti ja jos teet näin, olet huora. On vain hyvin pieni tila, jossa olemme ”hyväksyttäviä”.

Ymmärrän sen huolen, että minkä kuvan annamme nuorille tytöille. Ja itse haluan antaa sen kuvan, että nainen voi olla samalla niin fiksu kuin näyttävä. Ne eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, eivät todellakaan. Voit olla nätti ja samalla olla hyvin työ- ja koulutusorientoitunut. Jos joku haluaa päättää puolestani, että heruttelen ja huorailen, kertoo se enemmän kommentin kirjoitajan perspektiivistä asioihin. Minulla on täysi oikeus olla kuvissani juuri niin kuin haluan. Yhteiskunta on vain opettanut meidät, että on ok tuomita nainen tietyistä asioista. Mutta todellisuudessa, minkäänlainen kuva ei kerro minusta ihmisenä yhtään mitään.

Naisten odotetaan olevan kuvankauniita, mutta luomuja. Meikkiä saa käyttää, mutta niin, että se ei näy. Huulet pitää olla isot, mutta ei täytetty. Tissit pitää olla, mutta myös luomut, isot, mutta ei roikot. Salilla pitää käydä, mutta ei liikaa. FUUUUUUUUUUUUUUU. Just shut up already!

photo-10_foto8

Kun olin parisuhteessa, en ollut kenellekkään uhka. Mutta huomaan sen heti muuttuneen, kun olen sinkku. Osa naisista suhtautuu minuun nyt hyvin vihamielisesti. Ja se jos mikä, samalla harmittaa ja suoraan sanoen ärsyttää. Miten meidät naiset on aivopesty kilpailemaan keskenämme ulkonäöllä. Miksi kaunis tai hyvännäköinen nainen on toiselle uhka? Onko ihan oikeasti aina kaikki kiinni siitä miesten huomiosta? Jos mies katsoo liikaa toisia naista, eikä omaa rakastaan, se mies kannattaa laittaa vaihtoon. Ja toisaalta, ihminen on visuaalinen olento ja ei voi olettaa, että suhteessa oleva ihminen muuttuu täysin sokeaksi. Miksi me naiset itse laitamme itsemme ihme kilpailutilanteeseen koskien ulkonäköämme?  Jos Annella on isommat tissit kuin Tiinalla, Tiina vihaa Annea. Mutta ei se mitään, koska Anne vihaa Tiinaa, koska Tiinalla ei ole selluliittia. Vihataan hei kaikki vaan suoraan toisiamme, vaikka ilman syytä, pysyy homma selkeämpänä.

Jos me naiset puhaltaisimme enemmän yhteen hiileen, saisimme aikaan uskomattomia asioita. Mutta maailmassa miehet ovat hiljaa ja nauttivat siitä, että emme tee niin, koska silloin miehet olisivat todellakin kusessa. Esitämme tyhmää, että miehet saavat kokea olevansa fiksumpia. Vihaamme naapurin Liisaa, koska se kävi virossa hakemassa uudet tissit. Oh lord. Välillä oma ajatusmaailmani on paljon enemmän miehinen, yksinkertaisempi. Kuka oikeasti jaksaa kalkattaa ihan kaikesta? Antakaa välillä olla. Vetää happea ja lasillinen viiniä.

En ole täällä varastamassa kenenkään miestä. En ole janoamassa vain miesten huomiota. Jos kiinnostun jostain miehestä, haluan sen kyseisen miehen huomiota. Olen hyvin sinut itseni kanssa ja kasvatan brändiä. Jos joku lukee tissikuvani heruttamisena, se on hänen perspektiivinsä asiaan. Ainahan parhaat ajatukset syntyvät tunnetusti oletuksilla ja stereotypioilla?

photo-10_foto9

Mitä jos olen vain terveellä tavalla sinut itseni kanssa. Ja mikä parasta, mitä jos saan laittaa minkälaisen kuvan tahansa ja se ei tarkoita, että makuuhuoneeseeni saa ottaa pian jonotusnumeroita? Jos ei jatkettaisi näitä ikäviä ajatuksia naisista ja naisten seksuaalisuudesta.

Ja tuostakin täytyy olla varovainen mitä sanoo.. sillä nainen, joka on sinut itsensä kanssa.. selkeästi täysmulkku. Jooei. Naisellahan ei kuulu olla miehinen hyvä itsetunto. Naisen tulee olla kiltti ja nöyrä. Aina vähän kesken, #workingprogress. Ei missään maailman nimessä sanoa, että hei, tykkään itsestäni just tälläisena. Aina se onni on siellä viiden kilon päässä. Mutta sitten jos sen saavuttaa, sitä ei saa liikaa hehkuttaa, ei ainakaan paidan ylin nappi auki. Saat olla hyvännäköinen, mutta et saa itse tietää sitä. Jos on onnellinen ja itseensä tyytyväinen, se tunnetusti on toisilta pois. Ollaan sitten saatana kaikki mielestämme lihavia ja pysytään onnettomina.

On minullakin makkaroita ja selluliittia vaikka pienelle kylälle jakaa, mutta en jaksa antaa pilata sen mun koko itsetuntoa. Siksi käyn salilla, siksi syön oikein, että pääsisin niistä vaikka joskus eroon. Mutta mun itsetunto tai hyvä olo ei ole todellakaan niistä kiinni.

Ja vielä se, että vaikka makkariini olisikin jonotusnumerot, se olisi minun päätökseni. Nyt eletään vuotta 2016. Naiset ovat tasan yhtä seksuaalisia olentoja kuin miehet. Ei tuolla kukaan arvostele, että nyt on Matilla yksi nappi vähän liikaa paidasta auki. Me itse jatkamme näitä ikivanhoja ajatusmalleja. Ryhdistäydytään, jooko?

Naisille on ihan jumalattomasti sääntöjä ja odotuksia. Jos nainen hakee korkeampaa virkaa, on hän kylmä, liian urakeskeinen, todennäköisesti huono äiti. Jos nainen on jämäkkä, on hän vaikea ja narttu. Miehille ei samat säännöt päde. Ja tiedättekö, me oikeasti usein me naiset ruokimme vain lisää näitä ajatusmalleja. Se, ehkä mikä nähdään naisten keskeisenä huolenpitona, onkin oikeasti vain näiden ikivanhojen käytösraamien ruokkimista. Olemme tottuneet olemaan niin kilttejä ja korrekteja, että emme muista, että ei meidän ihan oikeasti pidä pakosta elää näiden mallien mukaan. Helkkari, mä en ainakaan aio. Ihan sama kuka mut tuomitsee ja miten. Ja siksi nimenomaan koenkin olevani toisinaan hyvin äijämäinen. En tunne tiettyjä piirteitä itsessäni ”naisen piirteiksi”. Ja se on harmi. Harmi, että koen hyvät piirteet itsessäni miehisiksi, sekin kertoo aika paljon ajatusmalleista, niistä omistanikin.

Mä aion tehdä hyvän uran, mä nautin seksuaalisuudestani, omaan hyvän itsetunnon JA mä osaan ajaa autoa sairaan hyvin. Surullista ajatella, että tämä kaikki olisi mulle sallitumpaa, jos mulla olisi pippeli. Ei se nyt mikään taikasauva kuitenkaan ole.

Maailma ei ihan oikeasti pyöri sen pippelin ympärillä.

#stillnotaskingforit #stopslutshaming

Vaatteet

Verkkatakki *TÄÄLTÄ

Kengät *TÄÄLTÄ

photo-10_foto99

Patu

www.pauliinaolivia.fi

37 vastausta artikkeliin “Slutshaming”

  1. Just näin! Tätä samaa (kenties en nyt ihan noin suoraan ole sanonut, ettei maailma pyöri pippelin ympärillä 😝) olen sanonut tyttärelleni! Kannustin häntä jo aikoinaan lukemaan blogiasi, koska olet mielestäni erinomainen malli nuorelle tytölle ja se ei ole muuttunut miksikään. Olet kaunis, vahva, älykäs ja rohkea ja viestisi on juuri oikea tässä maailmassa, jossa kuvitellaan kaiken pyörivän sen pippelin ympärillä.

    Muistan muuten itsekin kun tässä taannoin eräs mies hotellin aulassa, jonne kaikki päätyivät istuskelemaan aikaisin aamulla kuuluneen palohälytyksen jälkeen suht vähissä vaatteissa, katseli meikäläistä ihan suoraan ja häpeilemättä, vaikka oma mieheni oli vieressä ja hänen kumppaninsa istui ihan vieressä. Mitä tekikään tämä nainen? Alkoi kohdistamaan minuun raivoaan ja halveksivia katseita vaikka vikapää oli hänen oma miehensä -haloo! Mikä meitä naisia oikein vaivaa? Miksi ne ihmiset, joiden kanssa meidän nimenomaan pitäisi tuntea solidaarisuutta, ovat useimmiten pahimpia vihollisiamme?

  2. Hyvä kirjoitus.

    Itse olen yli kolmekymppinen ns. ikisinkku. Toki parisuhteita ja kesäkolleja on ollut, mutta pääosin olen viihtynyt itsekseni. Pidän huolta itsestäni ja minulla on paljon mies- ja naispuoleisia ystäviä.
    Olen ADD :ni vuoksi vähän höpsö, joten kaikki ei ota minua vakavasti. Siksi kai en ole uhka sinkkuudestani huolimatta.
    Joskus sopivassa keskustelussa mainitsen äö :ni, asenne muuttuu.
    Nainen, joka on itsevarma itsestään, on itsenäinen sinkku ja älykäs, ei ole samalla tavalla hyväksyttävä.
    Erityisesti, jos hän on vielä itsevarmuutensa lisäksi ylpeä naiseudestaan ja näyttävä.

    Samoiten olen myös samaa mieltä siitä, että toinen nainen arvostelee naista eniten. Heillä tuntuu olevan mielipide ihmisen lapsettomuudesta, sekä aviottomuudesta, naisen laittautumisesta ja sosoaalisesta käyttäytymisestä miesten seurassa.

    Itse saan tosiaan paljon anteeksi arvosteluilta tämän höpsöyteni ja nauruni, sekä keskittymispuutteni kautta miesten herättämän huomion unohtamisen kautta. Keksin taas kohta jotain muuta 😀 Olen ns. outolintu.
    Jos olisin yhtä näyttävä, kuin sinä, olisi varmasti enemmän sanojia. (Tarkoitan tällä toki, että olet hyvä juuri tuollaisena kuin olet ^_^)

    Aina on niitä ihmisiä jotka tekee ja niitä, jotka puhuu, mitä muut tekee.
    Jokainen voi itse miettiä, kumpaa haluaa olla 😉

    Omat valintamme eivät automaattisesti tarkoita, että toisen päätös olisi huono tai väärin.
    On liian helppoa tuomita toinen ihminen hänen päätöksistään, jotka eivät ole omiamme.

    Vaikka naisen asema on parantunut paljon, kulttuurissamme edelleen vaikuttaa se, että ennen naisen on omistanut joko isä tai puoliso. Tämä muuten näkee selkeimmin hääperinteessämme, missä isä luovuttaa tyttären puolisolle.
    Samoin kiltin ja kuuliaisen tytön, joka ei paljon koreile, on ajateltu olevan hyvä puoliso, joka keskittyy tekemään perillisiä.
    Naisen itsenäistyminen, taloudellinen riippumattomuus ja tätä kautta mahdollisuutemme päättää omasta kehostamme on luterilaiselle kulttuuripohjallemme vielä uutta. Olemme ensimmäinen sukupolvi tämän murtamisessa, koska vanhempamme eivät pääosin ole enää niin kristillisen perinteen seuraajia ja vaikutus meihin on murtunut.

    On hienoa, että näytät, mihin vahva naisen keho pystyy halutessaan!
    Kehity ihmisenä ja kehitä itseäsi jatkossakin! Välillä huili ja jatka taas. Itsetuntemus auttaa meitä huomaan ne hetken, mitä kutsumme onnellisuudeksi. Vain eheä ihminen kokee tasapinoisen ja arvokkaan ihmissuhteen.
    Tsemppiä sinulle ja nauti sinkkuudestasi! ^_^

    • Ihana kommentti <3

      Itsekkin olen aikavarmasti ADD, se on pitänyt tutkituttaa jo monesti. Olen aikamoinen höpsö. Luonteeni ja ulkoinen habitukseni ei ollenkaan mene yksiin. Siksi välillä onkin vaikea sulattaa tietynlaisia kommentteja tai oletuksia itsestäni. Kun tietää itse olevansa niin hyväntahtoinen höpsö. 😀

      Kyllä, meillä on asiat todella hyvin. Etenkin kun vertaa maailman yleiseen tilaan. Mutta matkaa on vielä ja paljon ja tietyt asenteet ja ajatukset tulevat pysymään vielä pitkään. Siksi meidän naisten tulee pitää yhtä. <3

  3. Äääh pakko kommentoida…! Oot aivan huippu, hyvännäköinen, fiksu, viisas ja loistava asenne. Ja kaikki mitä olet saavuttanut, hatunnosto ja peukku sulle! Kaikenlisäksi puhut tässä täyttä asiaa 🙂 Tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle!!

  4. Kyllä! En tiedä mitä kommentteja olet saanut, mutta tämä teksti on todella hyvä vastaus. Pidin. 😀

  5. Tämä on niin totta! Olen myös huomannut, että lähinnä naisia tuomitsevat toiset naiset – eivät niinkään miehet. Omassa elämässä aina yritänkin liputtaa naisten yhteystyön puolesta, eikä nyt vallalla olevan arvostelun.

    Mielenkiintoista myös se, että missä miehellä on useampia seksikumppaneita niin hän on vain kova jätkä, nainen taas huora. Naisen pitäisi saman aikaisesti olla sängyssä neitsyt maria ja seksipeto. Miksi? Äitiydessäkin nainen tekee aina väärin, ainakin jos kysytään toisilta naisilta. Mielestäni naiset kokevat paineita, koska muut naiset asettavat niitä arvostelullaan. Siksi olisi hyvä viimein antaa jokaisen elää tavallaan. Mitä se kuuluu kenellekään toisen seksielämä tai ylipäätänsä toisen oma elämä varsinkaan jos se ei vahingoita ketään? Eli allekirjoitan täysin kirjoituksesi 🙂

  6. Hyvä sä! Vaik en ees tunne sua niin jotenkin mulle tulee niin voimaantunut olo sun tekstistä, että just NII!!!! Ettäs tiiätte 😊 Todella upeeta ja hienoa et osaat ja pystyt kääntää ton kaiken vahvuudeksi ✌ enkä ihmettele jos jollain ottaa koville, koska oot HOT 😉

  7. mun pitää nyt sanoa. Kun eksyin sun blogiin aikoinaan, susta tuli samantien mun motivaattori – äijän on asennemimmi! Oot tehny hirvittävän ison työn päästäkses siihen missä nyt oot ja totta himessä siitä pitää olla ylpeä. You go girl !

    Mitä tulee noihin avoimiin nappeihin paidoissa ja meikkailuun, mun mielestä asenne on aina se mikä ratkasee. On täysin eriasia olla naisellinen ja pitää niitä paidan nappeja auki useampikin kipale ja olla YLPEÄ kropastaan, kuin tehdä edellämainitut ja tykyttää itteään kaupungin jokaselle kaksilahkeiselle… Tietysti jokainen tyylillään, eihän se multa ole pois 😀 mutta sä oot ihana.

    • Oi, ihanasti sanottu! <3 Nimenomaan, kukin tyylillään, mutta oma arvonsa kannattaa tietää. Huomiota ja kunnioitusta ei kannata sekoittaa keskenään. 🙂

  8. Kateus se on joka puhuu! Anna koirien haukkua, mutta karavaanin kulkea niin me saamme jatkossakin inspiroitua sun mahtavista postauksistasi 🙂

    • Totta kai ja asioista voi aina olla montaa mieltä. Ja kaikki eivät tietenkään sano pahalla tai kateudesta. Onhan vain ihmisiä, joilla on hyvin erilainen ote elämään. Itse vain tykkään nostella omia näkökulmia esille, kun siihen on mahdollisuus.

      Kiitos paljon <3

  9. Ihan kun mun suusta olis tullu! Taustalla naisten välisessä panettelussa on varmaankin juuri tuo kilpailu ja historialliset asenteet, joiden mukaan nainen määritti itsensä toisten hyväksynnän ja etenkin miehen kautta, sillä joitakin aikoja sitten nainen oli käytännössä miehestä riippuvainen, niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Onneksi saamme naisina elää nykypäivän suht tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa voimme rohkaista toinen toistamme siskoina, ystävinä, äiteinä ja kumppaneina 🙂 Toisen menestys ei todellakaan ole itseltä pois, päinvastoin; saavuttaisimme mahtavia synergiaetuja puhaltamalla yhteen hiileen! Ihanaa että olet osaltasi luomassa tätä kannustavaa ja inspiroivaa ilmapiiriä! :))

  10. Oon monesti miettinyt samaa, naisethan toisilleen pahimpia ovat. Toisaalta on liian helppoa olla kaikille katkera ja kateellinen. Jos naapurin Päivi ostaa uuden auton, niin tottahan Päivi on ihan kusipää ja haluaa leveillä rahoillaan. Sitten taas jos Kaisa vetää kovaa treeniä pysyäkseen hyvässä kunnossa, niin tottahan Kaisakin on ihan mulkku, haluaa vaan huomiota, ja ihan törkeetä että Kaisa nyt on hyvässä kunnossa kun itsellä on ärsyttäviä makkaroita. On liian helppoa ajatella näin, ei osata miettiä että jos itsekin haluaa uuden auton voi sen eteen tehdä jotain, vaikka säästää ja ostaa itselleenkin. Eikä mikään estä myöskään alkaa treenaamaan kuin Kaisa. Pystyisimme mihin vaan, jos tahtoisimme. Eikä se, että toinen on hyvä jossain, ole meiltä muilta pois. Tämän asenteen olen myös oppinut, ja on kyllä helkkaristi kevyempi olo kun ei tarvitse ajatella muiden onnistumisien olevan itseltä pois 🙂

    Ps. Kirjoitat superhyviä tekstejä ja sulla on hyviä ajatuksia. Sen lisäksi että tunnut ihanalta ja varmalta ihmiseltä ja inspiroit aina, tää sun kirjoitustyyli on jotain niin parasta. Nimim. lopussa pippelin vertaaminen taikasauvaan vetos taas muhun 😀

    • Kyllä, itse uskon vahvasti, että kateus on sairaus mikä vaan syö sisältäpäin. Mieluummin sitten itse pyrkii samaan. Toisen hyvä ei ole keneltäkään pois. 🙂

      Hahah! 😀

    • Aloin lukemaan näitä vanhan tekstin vastauksia (kommentoin itse tuonne aiemmin: se add joogamimmi) ja tässä heräsi eloon lause: ”on liian helppo olla kaikille katkera kja kateellinen”.
      Olen samaa mieltä.

      Joskus miettinyt juurikin tuon helppouden kautta omaa asennettani ihmisiin ja asioihin. On liian helppoa valittaa, jos vaihtoehto on oman tunteen tunnistaminen, hyväksyminen ja asialle jotain tekeminen.

      Helppous ei tässä tuo haluttua lopputulosta 🙂
      Miksi ei yrittäisi enemmän ja hyväksyisi ennen kaikkea itsensä. Muiden hyväksyminen itsenäisesti akattelevina ihmisinä on sen jälkeen huomattavasti helpompaa, kun ymmärtää myös itse tehneensä elämässään hyvinkin kiperiä valintoja. ”Aaa, niin on varmasti myös naapurin Mirkku, kun tekee kahta työtä ja koettaa elättää itsensä. Silti se ei valita tai huomiota. Go Mirkku!”

      Ps. ADD kanssa suosittelen yksittyistä. Sielläkin kesti diagnoosin tutkiminen ja toteaminen reilu puoli vuotta, kun poissuljettiin mm. masennus ja muut mielialasairaudet. (AD(H)D :han ei ole sairaus 🙂 Tiedoksi muille. Eka olen ns. tasapainoisen ihmisen ”paperit” 😀 Hausks sinällään 😀

  11. Samaa mieltä 100%!!!!! Kyllä ärsyttää toi sun itsevarmuus – eihän sellanen nyt sovi suomalaiselle ja varsinkaan naiselle!! Lisäksi en tykkää että käytät värillistä huulipunaa, se on ihan tarpeettoman huomiota herättävää. Musta sun pitäis pitää aina pooloa ja pitkiä housuja, ettei kukaan saa väärää kuvaa. Harmaa hiirulainen on ainoa oikea tapa! Ja toi tyyli sulla puhua miehistä noin alentavaan sävyyn jonain mieskarkkikauppana, ei nainen ole mikään seksuaalinen olento (1800-luku never forget <3). Postaustoiveena mulla olis "Kuinka olla vaatimaton – 5 vinkkiäni" ja mahdollisesti jotakin kodinhoito- ja pyykkäysvinkkejä? Kunhan et näytä liikaa persoonaasi. Olet ihana <3

  12. Aikamoista tykitystä. Sulla on tässä kaunis ajatuksen siemen, joka valitettavasti hukkuu ristiriitaisuuksien ja tekopyhyyden alle.

    Kenelläkään ei ole oikeutta arvostella toisen kroppaa tai sitä, miten sitä esitetään. Ymmärrät huolen, minkälaisen mallin kukin antaa nuorille tytöille, ja vähän aiemmin kerrot miten tiedät, ettet saisi näin paljon lukijoita, jos et postaisi antavia kuvia. Haluat korostaa sisäistä itsetuntoa mutta samalla alennat naiset objektin tasolle – ei ketään peittävästi pukeutuva nainen tai naisen persoona kiinnosta, pitää olla paljastavia kuvia.

    Jokaisen meistä naisista tulisi pitää yhtää, mutta myös meidän tulisi pitää yhtä miesten kanssa. Yhtälailla meidän tulisi pitää yhtä eri rotuisten kanssa, eri ikäisten, erilaisten ihmisten kanssa. Kerrot miten sinusta on ikävää kun naiset haukkuvat toisiaan ja alentavat toisiaan sanoilla, samalla kun nostat itsesi muiden naisten yläpuolelle. Luulin että tätä ”kaikki naiset vihaa minua, en tule niitten kans toimeen, olen aika jätkämäinen itse, ei kiinnosta naisten draamailu” sekoilu loppuu kaikilta yläasteella, mutta näköjään se voi jatkua myös läpi elämän. Haluat että naiset lopettavat tämän ”kilpailun” ja toisten kiusaamisen, vaikka olet ihan täysin samanlainen alentamalla muut naiset vihaamaan sinua ulkonäkösi takia.

    Jos laskeudut sieltä jätkämäisestä pilvilinnastasi, saatat huomata, että eivät muut naiset ole sinulle uhka. Joukkoon toki mahtuu myös näitä mätiä omenoita, jotka ovat kuvailemiasi kiusaajia, mutta loppupeleissä niitä on todella vähän. Ja arvaas mitä, niitä löytyy myös miehistä. Pena vihaa Mattia, koska Matilla on isompi vehje, ja Matti vihaa Penaa, koska Pena tienaa paremmin.

    Et voi pyytää naisia lopettamaan lapsellista kilpailemista, jos samaan aikaan harrastat sitä itsekin. Sinun mukaasi nämä toiset naiset tekevät sitä alentamalla muita, itse teet sitä nostamalla itsesi muiden yläpuolelle. Kumpikin tapa on lapsellinen ja huono, ja siinä olet oikeassa, että se pitäisi saada loppumaan. Me naisetkin ollaan kuitenkin yleensä aika loistavia tyyppejä! 🙂

    • Ensinnäkin, kommentissasi on kasapäin argumentointivirheitä.

      – En sanonut, että ilman antavia kuvia ei saa lukijoita. Tuo argumenttisi on lapsellinen, eikä tule ainakaan minun suustani. Huomaatko oman ristiriitasi?
      – En ole sanonut, ettei pitäisi pitää miesten kanssa yhtä.. tai eri rotujen jne.
      – On eri asia nostaa jonkin asian suhteen kissa pöydälle, kuin nostaa itsensä muiden yläpuolelle
      – Yläaste mitä, häh?
      – Tulen loistavasti naisten kanssa toimeen, en kertaakaan sanonut ettenkö tulisi. Minulla on iso lauma naispuolisia ystäviä ja rakastan naisia yleisesti ottaen. Minulla ei itseasiassa ole juurikaan miespuolisia ystäviä.
      – Sanoinko, ettei miesten välillä ole kilpailua? Nyt puhutaankin tästä aiheesta, en voi yhteen blogitekstiin ottaa esille kaikkia epäkohtia, vaan keskityn yhteen taisteluun kerrallaan
      – On täysin eri asia kilpailla lapsellisesti, kuin nostaa asiallisesti epäkohtia esille
      – Sanot, että kiusaajia on vähän. Oletko minun kengissäni? Kirjoitatko blogia? Oletko esillä somessa? Mistä tiedät asian noin hyvin? 🙂

      Edelleenkin seison sanojeni takana, vaikka aikamoisen kommentin tykität. Nainen hyvin usein valitettavasti on naiselle susi. Saat olla eri mieltä, mutta minusta asia on ilmeisen selvä. Se ei välttämättä ole meidän omaa syytä, vaan syy menee syvälle yhteiskuntarakenteisiin. Nainen on kasvatettu olemaan kiltti ja korrekti ja kilpailemaan miesten huomiosta. Olet tyypillinen lukija, joka on tullut blogiini loukkaantumaan. Olet lukenut rivien välistä omia kummallisuuksia ja tehnyt omia tunnekuohuissa tehtyjä johtopäätöksiä.

      Eri mieltä saa ja pitää olla, mutta älä mene tuohon, että kerrot minulle, että mitä tarkoitin ja sanoin. Olet röyhkeästi lisännyt asioita ja vääntänyt sanoistani ihan muuta kuin olen tarkoittanut. Ja tällaisessa tilanteessa tiedän, että on ihan sama, mitä nyt sanon.

      Ja mitä tulee tuohon, että nainen esineellistetään. Aina ihan joka asiassa ei kuitenkaan tarvitse naisena mennä siihen uhrin rooliin. Nainen ei ole esine, siinä missä mieskään. Me itse voimme tehdä asioista ongelmia, jos oikein niin haluamme. Asioista voi tehdä punaisia vaatteita, jos oikein tarpeeksi aina uhriutuu.

      Ja viimeisenä, kommenttisi on hyökkäävä, ei ”naisena yhtä pitävä”. Jo ensimmäisessä virkkeessä lähdet verbaalisen sotaan. On eri asia tehdä satiirinen ja puhutteleva teksti, kuin hyökätä suoraan kohti persoonaa. Joten, hups.

  13. Hyvä kirjoitus!
    Aina tulee olemaan kateellisia ja tuomitsijoita, jotka kokevat toiset naiset uhkana. Kertoo heidän omasta heikostaitsetunnosta ja Itselleen ne tekee huonon olon, ei kelleen muulle 😊
    Oot upee!

  14. Siis tää oli ihan mahtava postaus – jälleen kerran😉 ja hyvin kyllä näpäytit edelliselle kommentoijalle!

  15. Tämä oli todella hyvä postaus ja todellakin tärkeä aihe! Suomi tarvitsis enemmän sun kaltaisia naisia. Itsekin oon saanut kuulla ihan samanlaisia kommentteja, kun olin sinkku. Oon jotenkin niin super kyllästynyt siihen, että aina pitäisi olla nöyristelemässä. Jatketaan me hyvää työtä tän asian suhteen 😉

  16. ” On vain hyvin pieni tila, jossa olemme ”hyväksyttäviä”.”
    Tää on niin totta! Ja komps muutenkin kirjoituksellesi. Mutta siis joskus tuntuu että suomalainen nainen on hyväksytty vain jos on mahdollisimman väritön, hajuton, mauton. Näissä pienemmissä kaupungeissa ehkä entisestään vielä korostuu ajatus, että jos työpaikan yleinen mentaliteetti ei sitä vaadi, olisi parempi pitää korkkarit kaapissa ja naamakin mielellään melko meikittömänä tai muuten olet tyrkky tai hutsu. ( Meikatahan ei tietenkään voi itsensä takia vaan aina on tarve saada miesten huomio ). Ylipäänsä jos nainen on naisellinen tyyliltään se on vähän epäilyttävää. Ainakin tiettyjen ikäluokkien puitteissa.
    Itse olen taistellut ajoittain paljonkin sen puolesta että olen millainen olen – pidän tyköistuvista vaatteista, väreistä, pitkistä hiuksista, meikkaamisesta, koroista. Toisaalta välillä kun ei tarvitse mennä sen kummemmin minnekään viihdyn myös kauhtuneissa verkkareissa ja lenkkareissa meikittömänä ( naureskelinkin itse välillä että koirien aamulenkitys sujuu aina hobostyle kun ei aikaisin aamulla vielä jaksa miettiä miltä näyttää 😀 ). Eikä mulla tarvi olla pakkelit naamassa kun vien roskia, kuten joskus teinivuosina piti olla – olisi ollut kauhistus jos joku olisi nähnyt naaman ilman sotamaalia mutta sellaisen yli nyt on sentään päässyt. Silti, meikkaaminen on kivaa ja meikkailen usein vaihdellen tyyliä sen mukaan mikä fiilis on minäkin päivänä. Ehkä sekin on siis yksi itseilmaisun muoto. Kuten pukeutuminenkin. Pukeudun niin että minun on mukava olla ja olo tuntuu omalta. Pukeutumistyyli on osa minuutta sekin.
    Ja tuohon kopsattuun alkulauseeseen palatakseni – On oikeasti tosi pieni tila missä ollaan yleisesti hyväksyttäviä ja miellytettäisiin kaikkia. Voi siis kysyä, onko tarvekaan? Niin kauan kun ei vanhingoiteta itseämme tai muita, ehkä riittää että ne valinnat ulkoisen habituksenkin suhteen miellyttää meitä itseämme ja peilikuvaan voi olla edes kohtuullisen tyytyväinen. Let the haters hate, they gonna do it anyway. Valittajat keksii aina jotain aihetta jostain. Mieluummin olen sinut itseni kanssa kuin yritän miellyttää kaikkia muita ja tunnen oloni epämukavaksi siinä sivussa 🙂

  17. Niistä kuvista sanoisin että sinun blogisi on myös laihdutus- ja kuntoilublogi, eli minä ainakin haluan nähdä niitä ’before, after & now-kuvia’ kun sellaista luen. Enkä ole esineellistänyt sinua mitenkään tai koe uhkana. 😀 Itse koin samanlaista toimintaa toisilta naisilta kun mieheni jätti minut. En ole kuin tavallisen näköinen, mutta heti minun luultiin yrittävän iskeä toisen mies tai poikaystävä, niin kuin ilman miestä ei voisi elää ja on pakko napata lähin itselleen. Totuus oli etten voinut ajatellakaan uutta suhdetta kun ero murskasi minut ja suorastaan pelkäsin miehiä, kun olinhan ollut 7 vuotta vain sen yhden kanssa. Ei mitään väliä faktoilla ollut heille jotka halusivat heijastaa oman epävarmuutensa minuun.

    • Nimenomaan, niin itsekkin ajattelisin, että lukijani niin asiat näkevät. 🙂

      Juurikin tuo. Jos joku tuntematon nainen vihaa minua ilman syytä, totuus on, että hän vihaa itseään. 🙁

  18. Olet kyllä niin upea ettei mitään rajaa, sekä sisältä että ulkoa. Ja nyt naiset loppuu se kyyristely please, olette kaikki aivan mahtavia, girls unite!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 
Tykkää jutusta