Elämän julma ironia

Nyt vasta ajatuksiini on tullut tuo elämän julma ironia. Miksi isäni, joka oli maailman kiltein ihminen, menehtyi. Mutta samaan aikaan ilkeät, manipuloivat ja muiden elämiä tuhoavat ihmiset saavat vapaasti jatkaa elämäänsä. Missä on se elämän reiluus?

Sain tietää, että tuntemallani patologisella valehtelijalla on jo uusi uhri. Siinäkin mietin elämän julmaa ironiaa. Minä jään yksin suremaan kaikkea kokemaani ja toinen porheltaa eteenpäin, kuin ikinä ei olisi mitään tehnytkään. Minä puolestani pelotan kaikki miehet pois ja manipuloivat, oikeasti ilkeät ihmiset saavat toki seuraa. Pitääkö sitä itsekkin alkaa valehtelemaan ja juonimaan, pelaamaan ihmisillä. Peitellä rankkaa taustaansa, ettei kukaan vaan pelästy. Pienentää itseään, ettei kukaan koe minua uhaksi.

Huomaan selkeästi, että monet miehet pelkäävät minua. Ei se, että minulla on nyt etenkin hyvin kova ulkokuori, enkä omassa elämässä avaudu kenellekkään kovin helposti, mutta olen kunnianhimoinen ja päämäärätietoinen. En ainakaan heti päällepäin ole pehmeä ja hellä, sellainen pullantuoksuinen naapurintyttö. Ei, olen enemmänkin tällainen syöjättären näköinen kylmän oloinen ja suoraviivainen nainen. Niin, tosin oikeasti olen älyttömän herkkä, luova ja ihan jos totta puhutaan, niin todella ujo. Mutta kun ihmiset eivät jaksa edes yrittää nähdä pintaa syvemmälle.

Siksi haluaisin löytyy jonkun oikeasti syvällisen ja sielukkaan ihmisen, sellaisen, joka vihdoinkin näkisi minut, eikä kovaa ulkokuortani. Minua ei voi ymmärtää sellainen ihminen, joka ei ole yhtään syvällinen. Olen paradoksi ja itsellenikin vielä hieman mysteeri. Juuri kun minut luulee selvittäneensä, teen jotain, joka mullistaa käsityksen taas uudestaan. Vasta kun oppii näkemään, että mikä minussa on kaiken kaaoksen seassa johdonmukaista, minua voi oppia rakastamaan.

Olen viime vuosina tutustunut todella paljon itseeni ja omaan persoonallisuuteeni. Kaikki alkoi siitä, kun tajusin olevani introvertti maailmassa, joka jumaloi ulospäinsuuntautuneisuutta. Siitä aukesi ovet syvempään itsensä ymmärtämiseen. Siihen, että en ole viallinen, enkä huonolla tavalla erilainen, olen vain minä.

Löysin myös Myers- Briggsin persoonallisuustestin, jonka mukaan olen harvinaisin kaikista 16:sta persoonallisuudesta. Olen INFJ (linkissä koko persoonallisuuskuvaus) eli intuitiivinen, tunteella elävä introvertti, joka rakastaa järjestystä (ja olla kontrollissa). Tunteet sekä järki ovat usein tosin yhtä vahvoina, mutta päätän antaa tunteen voittaa. Esimerkiksi, en tee aina niin, mikä on loogisinta ja ”miten on aina tehty”, vaan siten, mikä on oikein.

Tiedostan olevani hieman erilainen kuin suurin osa. Elelen hyvin paljon pääni sisällä ja omissa pilvilinnoissani. Olen alkuun uusien ihmisten kanssa hyvin varautunut, mutta tuttujen ihmisten kanssa elän täysin ilman mitään rajoja ja vaikutan helposti hyvinkin ekstrovertiltä tyypiltä. Minulla ei ole isoa kasaa ystäviä, mutta ne jotka olen päästänyt lähelleni, merkitsevät minulle koko maailman.

Syvin toiveeni on tulla ymmärretyksi. Tai edes kuulluksi. Pahinta mitä minulle voi tehdä on sivuuttaa tunteeni tai olettaa asioita ja syöttää sanoja suuhuni. Tarvitsen aikaa ajatuksieni jäsentämiseen ja siksi esimerkiksi rakastan kirjoittamista, mutta en nauti esiintymisestä tai suuressa porukassa keskustelemisesta.

Koen, että nimenomaan tämän oman persoonallisuuteni takia, minun on äärettömän vaikea löytää ihmisiä, jotka rakastavat minua. Olen herkkä ja rakastavainen, mutta varautunut ja helposti sisäänpäinkääntynyt. Persoonallisuuteni ominaispiirteisiin kuuluu resting bitch face, hah! Se johtuu usein siitä, että tilanteet saattavat hämmentää minua niin paljon, että en tiedä edes, että mitä pitäisi tuntea. Koen hyvinkin helposti ahdistusta ja jännitän uusia tilanteita ja siksi näytän helposti koppavalta. Se on jotain, mihin jatkuvasti yritän kiinnittää huomiota ja yritän hymyillä enemmän. Pahinta on jos joku tulee juttelemaan jossain, jos en ole henkisesti siihen varautunut tai haluaisin olla omissa oloissani.

Introverttinä minulla on ekstroverttiä pienempi sosiaalinen patteri.  Itse olen äärimmäisen kiinnostunut ihmisistä, mutta väsyn ihmisten seurasta todella helposti. Kun näet ja kuulet ja aistit kaiken, hermosto ylikuormittuu hyvinkin nopeasti. En vain kuuntele puhetta, vaan kiinnitän huomiota rivien välistä  luettaviin seikkoihin sekä kehonkieleen. Kun joku puhuu, kuuntelen häntä, hänen kehonkieltään, äänenpainoaan sekä muita kuuntelijoita ja heidän reaktioitaan. Tämä tapahtuu usein siis täysin alitajuntaisesti. Vasta kun saan omaa aikaa ja saan olla yksin, aivoni alkavat prosessoimaan kaikkea saatua tietoa. Tämän vuoksi lyhyenkin ajan sisällä pystyn pääsemään helposti ihmisistä kiinni. Ymmärrän heitä ja heidän ajatusmaailmaansa. Ihmiset usein myös haluavat ja uskaltautuvat kertomaan minulle asioitaan. Siinä missä useimmat kiusaantuvat syvällisistä keskusteluista ja osaavat taidokkaasti small talkin, itse olen täysin päinvastainen. En piittaa small talkista, mutta voin jutella vaikka tuntikausia avaruudesta, seksistä, tasa-arvosta tai ihmisten omista elämistä ja niiden iloista ja suruista. Silloin en jännitä yhtään, vaan uppoudun keskustelun flowhun.

Paita *täältä

Isäni oli herkkä. Äärimmäisen herkkä, mutta peitti sen huumorilla ja äijämäisyydellä. Isän mieleenpainuvin piirre oli hänen intohimonsa ja rakkautensa musiikkia kohtaan. Isä kuuli musiikin ihan eri tavalla kuin muut. Musiikki meni suoraan hänen sieluunsa. Itse olen käsittelyt omaa surua sekä tunteitani musiikin kautta. Pystyn musiikin avulla äärimmäisen helposti vaikuttamaan omiin tunnetiloihini. Musiikin avulla pystyn käsittelemään vaikeitakin tunteita tai vaihtoehtoisesti saamaan itseni hyvinkin onnelliseksi ja iloiseksi.

Isä oli kiltti ja ystävällinen. Samanlainen äkkipikainen paskapää kuin minä, jos sille päälle sattui. Mutta ei hän enää vartin päästä muistanut, että riideltiin. Samoin kuin minäkään. Koen, että kaltaiseni harvinainen ihminen on pois. Maailmassa ei ole ketään niin itseni kaltaista ihmistä, kuin isäni oli. Enkä usko, että koskaan enää tulee olemaankaan. Minä ymmärsin isääni ja hän minua, sellaista henkistä sidettä tuskin saan enää toista kertaa tässä elämässä.

Miksi maailman pitää ottaa hyvät ihmiset liian aikaisin? Miksi juuri minun isäni. Minä, joka jumaloin isääni ja olin niin isän tyttö kun joku voi vain olla. Miksi?

Miksi sellainen isä saa elää satavuotiaaksi, joka ei ole edes kiinnostunut lapsistaan. Mitä minä tai isäni olemme tehneet väärin?

Miksi minun on hankala löytää aitoa rakkautta, koska olen aito ja haluan rakkautta. Miksi manipuloivat, toisia hyväksikäyttävät ja ilkeät ihmiset saavat uusia uhreja tämän tästä. Miksi heitä uskotaan ja mikään paska ei tipu heidän niskaansa. Miksi minua pidetään tyhmänä, että uskoin häntä ja minusta puhutaan pahaa? Miksi minä saan kokea kaiken kivun ja tuskan ja hän kävelee eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minulle jää surullinen ja rikkoutunut menneisyys ja hän jatkaa puhtaalta pöydältä valheidensa kanssa.

Minä, joka halusin vain rakastaa ja uskoin vaaleanpunaisin lasein disney-rakkauteen ja nyt en tiedä mitä ajatella rakkaudesta. Tulee hetkiä, että en tiedä, onko sitä vain suotu minulle. Ja mitä enemmän olen sinkku, sitä kyynisemmäksi helposti muutun. Se, miten ihmiset kohtelevat toisiaan ja miten avioliitossa elävät ihmiset pettävät toisiaan. Välillä tuntuu, että jo nyt silmäni ovat nähneet liikaa. Olenko liian herkkä tähän maailmaan ja pitääkö minun muuttua maailman kaltaiseksi.

Kyllähän täällä pärjäävät kylmät, julkeat ja toisia hyväksikäyttävät ihmiset. Mutta herkät ja sielukkaat koetaan erilaisina ja viallisina. Tai tuntuu, että joka asiassa olen juuri se väärä. Olen sisäänpäinkääntynyt, enkä ulospäinsuuntaunut. Olen naiseksi liian kunnianhimoinen ja suoraviivainen. En ole kiltin naapurin tytön näköinen, vaan enemmänkin syöjättären näköinen. Minulla on mielipiteitä. eli olen hankala nainen. Olen ulkoa kova ja sisältä herkkä ja naisen tulisi olla juuri toisinpäin. Herkkä ulospäin ja vahva sisältä. Olen niin sisältä kuin ulkoa vahva, mutta silti minussa piilee taiteellista herkkyyttä. Mutta vain harva näkee sieluuni niin syvälle. Vain harvalle uskallan olla niin avoin ja näyttää niin paljon itsestäni.

Voi maailma, miksi julmat ja ilkeät ihmiset porskuttavat eteenpäin ja maailman kiltit ihmiset saavat kärsiä? Miksi tässä maailmassa vain tunnekylmät ihmiset säilyvät hengissä loppuun asti.

 

 

Patu

www.pauliinaolivia.fi

10 vastausta artikkeliin “Elämän julma ironia”

  1. My story on kuin sun story…veikkaanpa että hyvinkin samanlainen ja nyt kun kerroit tuon ihmisen porskuttavan eteenpäin niin kyllä hänkin. Asuvat minun valitsemassani kodissa…nukkuu minun paikallani ”minun” sängyssäni ja ainut mitä ajattelen on juuri niin kuin sinä kirjoitit. Mutta ehkä elämä kirjoittaa vaikeimman kautta suurimman onnen ja on oltava kärsivällinen ja uskoa siihen että jonain päivänä fairytales do come true. Ehkä tämän on tarkoitus opettaa kärsivällisyyttä ja taitoa nähdä syvällisesti oikean rakkauden kävellessä elämään. Joskus se usko on koetuksella siltikin tähän kaikkeen😔

    • Ajattelen ihan samalla tavalla. Vaikka tulee näitä hetkiä, että se usko on toooodella koetuksella ja ajatukset ovat ihan hyvin pessimistiä, niin silti oikeasti jaksan uskoa parempaan. Sitä sanotaan, että universumi rakastaa sinnikkäitä sieluja. Mutta ei se tarkoita, etteikö aina silloin tällöin voisi rypeä myös negatiivisissa tuntemuksissa. Ne vain pitää kokea ja käydä läpi. Itsekkin saatan jo huomenna olla todella positiivisilla mielin.

      Kiitos kommentista, vaikka en halua, että kukaan on kokenut samaa. Mutta ei ainakaan tunnu siltä, että on ihan yksin näiden asioiden kanssa. <3

  2. Otan osaa ja olen pahoillani isäsi menetyksestä. Kommentoin sinulle ensimmäistä kertaa, vaikka olen vuosia lukenut blogiasi ja postauksesi ovat mielestäni huippuja. Ehkä pidän blogistasi niin paljon, koska olen itsekin INFJ eli ”asianajaja”. Emme tosiaankaan ole mitään helppoja ihmisiä. 😀 Omalle miesystävälle, joka on sveitsiläinen, olen aina sanonut olevani monimutkainen ja onneksi hän on kärsivällinen ja pitkäjänteinen. Myers-Brigg:n persoonallisuustesti on mielestäni oikein hyvä, ainakin omalla kohdallani kuvaus osui täysin nappiin.

    • Wou! 🙂 Emme ole emme. 😀 Hyväsydämisiä, mutta niin jumalattoman komplekseja. Itse myös tykkäsin, tuo testi on ihan työelämässä laajasti käytetty ja luotettava. 🙂

  3. Oikein hyvin kirjoitettu! Ajattelin tuoda omalta osaltani miehen näkökulman asiaan. Tunnistan kirjoituksestasi hyvinkin paljon itseäni kuvailevia asioita ja tunteita. Näin miehenäkään ei ole helppo olla herkkä ja tunnollinen ihminen, varsinkin jos yrität etsiä naista kumppaniksi. Itselläni on muutama todella hyvä naispuolinen kaveri ja joskus ollaan näistä asioista keskusteltu, niin he ovat kaikki todenneet että olen mahtava persoona, eivätkä koskaan halua luopua ystävyydestä. Kuitenkin seurustelu-mielessä olen kuulema liian hmm kiltti ja ”tylsä”.

    Tämä tuo väkisin mieleen kysymyksen, mitä itsekin miettisit, että miksei hyviä ja kivoja arvosteta? Pitäisikö minunki olla sellainen tyypillinen köriläs, joka pitää vaimoaan nyrkin ja hellan välissä:( en todellakaan aio muuttua sellaiseksi, enemmin olen sit yksinäni, mutta omana itsenäni. ^^

    • Koska kiltti ja tylsyys eivät ole sama asia. Mielestäni voi olla kiltti ja silti jännittävä. On hölmöä, että nähdään vain nuo kaksi ääripäätä. Joko on kiltti, eli tylsä tai sitten uppisuinen körmy. Hmm, kyllähän siihen väliin mahtuu monta muutakin vaihtoehtoa. 🙂

      Oma itsensä pitää ehdottomasti olla! Mutta silloin täytyy vain löytää se omaan persoonaan sopiva puoliso, eikä odottaa, että toinen sopeutuu tasaisuuteen. Itse ainakin haluan, että elämässä on paljon särmää. Suurella sydämelläkin ja kiltteydellä voi olla temperamenttia. Itse ainakin tiedän varmaksi, että liian helposti ihan vahingossa nujertaisin liian kiltin miehen. Haluan puolisosta vastusta! 😀

      Mutta nykymiehet ovat hieman hukassa, se myönnettäköön. Ensin miehet olivat perheen pää, sitten se siihen tuli vastarintaa, joka johti siihen, että nykymies on usein liian kiltti, koska pelkää sovinistin leimaa. Olemme vasta ensimmäinen hyvin tasa-arvoinen sukupolvi, joten haemme vielä omaa persoonaa ja kulttuuriamme. Ymmärrän miesten hädän, ettei oikein tiedä, että mitä tulisi olla; vahva vai herkkä. Ja mielestäni niin miesten kuin naisten tulisi olla molempia, tietenkin oman persoonansa mukaan.

  4. Kommentoin myös ensimmäistä kertaa. Täällä on toinen INFJ. Myös toinen, joka kahdeksan vuotta sitten on kokenut täysin saman kuvion, tosin jos mahdollista, myös hieman rankemmalla kädellä. Viittaan siis narsistiseen, en pelkästään kusipäiseen ex-kumppaniin. Alussa yritin ”varoittaa” muita naisia, mutta totesin, ettei se ole minun asiani. Sama kuvio on toistunut jo ties kuinka monta kertaa. Ja hän selviää kuin koira veräjästä kaikesta. Kesti aikaa ymmärtää, että ei, en ole tyhmä kun uskoin häntä kuten et ole sinäkään. Pitkään salailin menneisyyttäni koska en halunnut ”leimautua” mutta nyt, varsinkin ammattini puolesta olen todennut, että hitot! Toisen ihmisen tekojen kautta ei voi määritellä itseään, eikä kukaan muukaan sitä voi tehdä. Kuten ei ole tehnytkään. 🙂 Joten älä jännitä, että pelotat muita, monesti se on turhaa.

    En kestä small talkia, niissä tilanteissa olen totaalidouche, ja minusta saattaa saada välinpitämättömän kuvan. Elän musiikin kautta, vaikutan ulospäinsuuntautuneelta mutta en ole. Ystäviä vain kourallinen, tosin välillä tuntuu etteivät hekään ihan ymmärrä. Ja hermostun valtavasti, jos sanoja syötetään suuhuni tai tehdään vääriä olettamuksia, jos minut ymmärretään väärin. Ristiriitatilanteita saattaa tulla. Väittäisinkin, että ymmärrän mistä puhut, ymmärrän varautuneisuutesi. 🙂 Meitäkin varten on joku, älä huoli siitä. 🙂

    • Itse myös totesin, että ei ole enää minun sirkukseni. Samalla tuntuu pahalta, mutta enhän itsekkään aikoinaan uskonut ketään.

      Ja hei INFJ! 🙂

      Tuntuu kyllä, että valitettavasti pelotan. Mutta toisaalta, ne ihmiset eivät ole minua varten. Ja niin on! 🙂

  5. Musta on jännä – ja tämä palaute ei ole nyt osoitettu yksin suoraan sulle, vaan tuli tätä lukiessa mieleen – että oon törmännyt näihin superharvinaisiin INFJ:hin kaikista eniten. Itsekin sain testistä tuon ja näen kyllä siinä itseni. Ja samaan aikaan en. Yhtenä isoimpana syynä on se, että oon sekä F että T, eivätkä ne poissulje toisiaan. Ja toiseksi, kun lueskelin muita persoonakuvauksia, pystyin samaistumaan kaikissa johonkin, kuten INFJ:ssä. Kolmantena, Myers-Briggs on tosiasiassa älyttömän vanhentunut testi, eikä sitä pidetä ammattilaisten keskuudessa yhtään minään (http://www.hs.fi/nyt/art-2000005108680.html?share=51e1c0d15c3cceda6af08af6a51927cb).

    INFJ-tyyppejä tulee oikeasti vastaan kaikkialla. Siitä tuntuu tulleen yhtä muodikasta kuin introverttiydestä ja HSP:stä, on jännittävää kertoa olevansa tällainen uniikki HSP-INFJ-lumihiutale (brrrh, vihaan ilmaisua uniikki lumihiutale, mutten keksinyt tähän nyt muuta), jota pitää katsoa pintaa syvemmälle saadakseen oikean kuvan. Onhan se totta, mutta niin pitää kaikkia muitakin.

    Myös itse olen kyllä näitä kaikkia kolmea – tai kahta, koska lienee sanomatta selvää, että I-alkuisena on introvertti – mutta pidän sen mieluusti itselläni. En halua, enkä ymmärrä miksi pitää, kategorioida itsensä lyhenteisiin, jotka eivät loppujen lopuksi kerro itsestä juuri mitään, koska ne ovat yhtä laajoja ja samaistuttavia kuin horoskoopit. On toki hienoa saada selkoa ja ymmärrystä itsestään tällaisten testien ja määritelmien kautta, mutta ehkä ne onkin loppujen lopuksi tarkoitettu nimenomaan oman itsensä tutkimiseen, ei siihen, että muut voivat sitä kautta muodostaa kuvan ko. henkilöstä. Mieluummin tutustun toiseen tutustumalla, en heittelemällä lyhenteitä ja päättelemällä siitä mahdollisesti vääriäkin asioita. Etenkin, koska loppujen lopuksi jokainen on yksilö ja kokee, ajattelee, reagoi ja toimii eri tavalla, eikä sellaista pysty näyttämään toiselle millään testituloksella tai lyhenteellä.

    Toivottavasti en kuulosta liian kärkkäältä.

    • Et lainkaan! 🙂

      Hyvä ja paikkaansa pitävä kommentti. Itse juurikin käytän tuota itsetutkiskeluun, en edes oleta, että joku menisi ja lukisi tuon kuvauksen minusta. On oletusarvo, että ihminen on kuitenkin eniten kiinnostunut itsestään (tai läheisistään) ja silloin on vain hauskaa tutkia näitä. Työympäristössä ymmärrän näiden käytön, koska ovat nämä minun mielestäni niin vahvasti suuntaa antavia.

      Itse en kuitenkaan sekoittaisi näitä ja horoskooppeja keskenään samaan asiayhteyteen. Itse en millään tavalla assosioi näitä kahta.

      Ja se, että introverttiys on ”muotia”, on oikeastaan vain siitä kiinni, että ihminen ja ihmiskunta kehittyy ja oppii uutta. Maailma on ihannoinut ekstroverttejä, huomaahan sen jo kouluista ja niiden käytännöistä. Se, joka viittaa eniten, saa korotuksen numeroonsa. Hiljainen on ujo tai jotenkin huonompi, hänen pitää rohkaistua ja karaistua. Minusta on vain hienoa, että aiheesta on nostettu keskustelua. Että introvertti ei ole yhtään sen huonompi ja että introvertti tarvitsee luultavasti enemmän yksinoloon aikaa. Minusta on vain ja ainostaan positiivista, että ihmiset tutustuvat itseensä ja ihmiset opitaan näkemään erilaisina. Minusta tässä on kyse vain suhtautumisesta asioihin. Ne voi nähdä negatiivisena tai positiivisena ja minun kantani on ehdottomasti positiivinen.

      Se, miksi INFJ ja introverttejä näkyy ja kuuluu enemmän on oman havaintoni mukaan kiinni siitä, että pohdiskeleva luonne saa enemmän aikaan itsetutkiskelua. Se ei tarkoita, että heitä kuitenkaan määrällisesti olisi välttämättä paljon.
      Kysymykset kuten miksi olen tällainen kuin olen? Miksi olen niin kovin erilainen? Ne saavat introvertit ja INFJ:t tutkimaan omaa minuuttaan. Ekstrovertti saa helpommin nyky-yhteiskunnassa hyväksyntää olemukselleen ja käytökselleen. Jos saa näin nyt yleistää ja kärjistää.

      Ja mitä tulee mediaan, totta kai media tarttuu uusiin juttuihin ja niistä tulee ”muotijuttuja”, mutta se ei poista sitä faktaa, että on hienoa, että asiasta on aloitettu keskustelua ja tuotu tietoutta. Samaa mieltä olen kanssasi tuosta ”uniikki lumihiutale” asiasta. Itseäni en ainakaan niin tarkoittanut, vaikka puhuin harvinaisesta. On eri asia puhua harvinaisesta kuin nostaa itseään jalustalle. Oma elämänkokemukseni on osoittanut minulle, että minun on vaikea löytää samankaltaisia ihmisiä kuin itse olen ja koen helposti oloni erilaiseksi. En silti tee itsestäni yhtään sen parempaa tai huonompaa kuin muut. 🙂

      Ja olet aivan oikeassa, nimenomaan jokainen todellakin on yksilö.

      Hyvää keskustelua, kiitos kommentistasi. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 21
Tykkää jutusta