Miltä sinkkuelämä maistuu nyt?

Huh! Kohta on tullut oltua pian vuosi sinkkuna, vuosi! What. No okei, lokakuussa vasta. Mutta silti, aika menee ihan älyttömän nopeasti. Ja oudointa tässä on se, että nyt jo tuntuu siltä, että olisin ollut aina sinkku. Sinkkuus sopii minulle. Olen sen verran itsenäinen ja itsekäs tyyppi, että nyt vaan nautin siitä kun saan mennä ja tulla miten halajan.

Suurin muutossa alussa oli se, että todellakin olin yksin tiettyjen asioiden kanssa. On eri asia muuttaa omilleen ja oppia asioita, kun on tietynlainen näyttämisenhalu siihen, että pärjää. Mutta nyt minulla ei ollut edes vaihtoehtoa siihen, että saisin aina apua. Yhtäkkiä ei isää, ei puolisoa. Ei läheistä miestä, joka auttaisi. Silloin yksineläminen alkaa erilailla. Silloin kun et voi saada apua, on milloin sitä haluaisit. Alussa se tuntui siltä, että minulla ei ole enää ketään. Ja itselleni on hyvin hankalaa pyytää apua ja etenkin jos saan vähänkin kommenttia siitä, että ”noh, miten et tuota muka osaa”, niin sitten ainakin menen ihan lukkoon. Alussa kun ei tiedä jostain asioista mitään, joutuu kysymään tyhmiäkin kysymyksiä ja se on inhottavaa. Silloin haluaisi vaan, että joku auttaa eikä tuomitse. Olen ensimmäistä kertaa elämässä ihan täysin omillani. Ei ole edes sitä isää, kenelle pystyi aina soittamaan, se keneltä kehtasi kysyä ne tyhmimmätkin kysymykset. Ei, nyt on vain minä ja omat tämänhetkiset selviytymistaitoni mitä tulee elämään ja elämiseen. Äitiä en halua kuormittaa, siskoni asuu toisessa kaupungissa ja ystävillä on oma elämä. Ja toisaalta, haluan tätä. Tarvitsen tätä. Tämä on tehnyt minulle hyvää.

Olen saanut elämään aivan erilaisen otteen. Niin kornia kun se onkin, olen todella päässyt tutustumaan itseeni. En siihen, mitä isäni haluaa minun olevan tai kuka olen puolison kanssa. Siihen, kuka minä ihan oikeasti olen. Ja kun asuu yksin, on aika pirun tärkeää, että pitää itsestään. Ja minulla eivät seinät kaadu päälle, viihdyn persoonassani. Olen oikeasti aika iloinen ja positiivinen, pärjäävä nuori aikuinen.

Olin isän pieni tyttö ja isä auttoi aina. Olin myös monta vuotta jonkun puoliso. On kuitenkin iso lahja elämältä, että opin itse riittämään itselleni. Kukaan ei tule enää ja auta laskuissa, kukaan ei juuri sillä hetkellä ota kainaloon ja lohduta. On pärjättävä omillaan. Ja se on tärkeä taito osata, se antaa samalla paljon vapautta. Kun mikään tässä elämässä ei ole varmaa, eikä liikaa kannata nojata ja varata kenenkään muun voimiin. On hyvä asia, jos oppii itse antamaan itselleen sen, mitä sillä hetkellä tarvitsee.

Toki, olin menossa naimisiin ja mielessä oli jo perheen perustaminen. Jo ikänikin puolesta siihen jo pieni aikapaine. Vaikka nyt tapaisin jonkun, en silti alle kolmekymmentävuotiaana tule tässä elämässä saamaan perhettä. Ja meni hetki hyväksyä se asia. Tämä elämä menee nyt näin ja uskon, että sille myös on oma tarkoituksensa. Minun piti ensin kokea kaikki tämä, rakastaa ja menettää, vahvistua ja oppia olemaan omavarainen. Vielä on matkaa oman elämän kanssa, koulu ja työasiat.. mutta uskon, että kaikki asiat loksahtavat paikalleen ja löydän vielä rauhan ja tasapainon.

Katsoin hömppäleffan  How to be single ja siinä oli oikeasti hyvin tärkeä sanoma; elämää on myös sinkkuna. Se on hetki, kun saan mennä ja tehdä kuten haluaa. Et ole kiinni missään tai kenessäkään. Et joudu miettimään asioita kuin itsesi kautta. Toki, minulla on koira, josta olen nyt yksin vastuussa ja se tietyllä tavalla rajoittaa aika paljonkin. Mutta sekin vain opettaa hyvällä tavalla vastuuta myös mitä tulee itseeni. Mutta voin lähteä matkalle, enkä joudu miettimään mustasukkaisuuksia, voin muuttaa töiden perässä mihin tahansa. Maailma on nyt täynnä mahdollisuuksia ja voin tehdä tästä juuri sellaisen seikkailun kun haluan.

Toki, olen ihminen joka vihaa epätietoisuutta ja sinkkuudessa on se, että kun ei tiedä, että koska tapaa jonkun joka vetää jalat alta. Jos tietäisin, että vaikkapa kahden vuoden päästä tapaan elämäni miehen ja perustan perheen, voisin rauhallisemmin mielin nauttia vielä tästä vapaudesta. Mutten kuten jo totesin, jo ikänikin puolesta etenkin nuo perheenperustamis asiat totta kai kolkuttavat takaraivossa. Mutta, turha niitä on liikaa miettiä, sillä kaikki tulee kun on sen hetki. Nyt on aika nauttia tästä ja seikkailla.

On myös ihanaa, että enää ei ole epävarma nuori tyttö. Enää en masennu jos joku juttu ei toimi, mitä sitten! Miehiä riittää maailmassa ja se on sitten vaan meant to be. En jää kehenkään roikkuun vaan annan elämän mennä omalla painollaan. Kyllä se mies, joka minut oikeasti haluaa kokonaisuutena, pitää minusta sitten lujaa kiinni eikä päästä irti.

Olen oppinut tässä reilun puolen vuoden aikana niin paljon, että en edes itse sitä käsitä. Jos vuoden alussa oli vielä hassu ja pelottava ajatus asua yksin, nyt rakastan omaa kotiani, tätä rauhaa. Saan soittaa musiikkia, juuri sellaista musiikkia kuin haluan. Voin tanssia ja laulaa alasti. Toki, mikään ei estä tekemästä noita sitten myös parisuhteessa, mutta joka tapauksessa parisuhde omalla tavallaan vie sitä omaa 100% vapautta. Ja vapaus on nyt todella huumaavaa.

Olen ehkä nyt oikeasti ensimmäistä kertaa aivan täysin se, joka haluan olla. En elä kenenkään odotusten tai halujen mukaan. Se näkyy yleisesti myös siinä, että en enää mieti mitä muut minusta ajattelevat. Miksi laittaa itseään sellaiseen vankilaan. Kun ei välitä mitä muut ajattelevat ja tekee mitä haluaa, on saavuttanut pelottavan hurjan mahtavan vapauden tason.

Ainakin kaksi edellistä kesääni ovat olleet tylsiä ja olen kärsinyt omituisesta ahdistuksesta. Tämä kesä on ollut aivan toisenlainen, tämä kesä on ollut ihana. Olen nauttinut. Tavannut ihania ihmisiä, mennyt kavereiden kanssa ja elänyt hetkessä. Nyt nautin ihan jokaisesta päivästä. Vaikka elämääni kuuluu edelleen paljon stressiä, uusia asioita ja paineita tietyistä asioista, on tämä piru vie suurimmaksi osaksi aika maagista aikaa!

 

Patu

www.pauliinaolivia.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 19
Tykkää jutusta