Kirjoittamalla herkkäkin ihminen päästää ihon alle

Blogini on elänyt hieman hiljaiseloa nyt viimeisen reilun vuoden ajan, mutta kokoajan se on kuitenkin mukana kulkenut. Blogi on minulle rakas harrastus ja omalla tavallaan myös työ. Olen kuitenkin aina ottanut sen linjan, että kirjoitan vaan kun minulla on oikeasti asiaa. En halua tehdä blogista itselleni pakkopullaa, koska silloin mennään metsään ja lujaa. Nautin kirjoittamisesta ihan suunnattomasti. Olen tyypillinen introvertti ja kirjoitan huomattavasti paremmin kuin puhun. Kirjoittamalla saan ajatukseni ulos kaikista selkeimmin. Saan kirjoitettuun tekstiin paljon enemmän tunnetta ja sävyjä, kuin puhumalla. Olen herkkä ja tunteellinen pieni siili, mutta kasvotusten helposti kova tai en niin helposti lähestyttävän oloinen. Tyypillinen herkkis siis. Sitä omaa herkkyyttä on rakennettu suojaamaan kova ulkokuori, jonka alle edes jonkun toivoo näkevän. Ja kirjoittaminen on luonut minulle helpon ja turvallisen kanavan raottaa tietä omaan herkkyyteeni. Kun kirjoitan, pystyn olemaan avoin ja iho täysin vereslihalla. Blogi on siis minulle nyt ja aina turvallinen tunteiden satama, missä pystyn purkamaan niitä kipeimpiäkin tuntoja.

Tavallisesti siis en todellakaan päästä ihmisiä helposti lähelle, en ole koskaan päästänyt ja nyt etenkään en päästä. Siksi koko tämä ja blogi ja kirjoittaminen on myös itselleni hyvin omituista, että osaan olla täällä näin avoin. Se on totta kai ollut myös kiinni kaikesta siitä vastaanotosta, jonka olen blogilleni ja kirjoituksilleni saanut. <3

Ajattelinkin nyt listata tähän postaukseen itselleni isoimmat tekstit, joiden julkaiseminen on ollut itselleni todella pelottava ja iso juttu.

 

Luetuimmat ja samalla minulle itselleni isoimmat tekstit ovat:

Before and after – laihtumiseni kuvina

Kun empaatikko tapasi narsistin

Mä annan sut pois

Kipu kuolee huutamalla

Miten narsisti käyttäytyy parisuhteessa

 

 

Patu

www.pauliinaolivia.fi

Vastaa

 4
Tykkää jutusta