Vaikeat kouluvuodet, valmistumisen tärkeys

Ensi viikolla on viimeinen tentti, tällä viikolla viilaan enää viimeiset pienet jutut oppariin. Ja se on sitten siinä ja minä valmistun.

Tie alkoi vuodesta 2014

Valmistuminen itsessään on jo iso juttu, mutta itselläni tämä on tuntunut suurimmalta vuorelta, mitä olen koskaan kiivennyt. Kun 2014 pääsin kouluun, olin iki-onnellinen. Olin pitkään miettinyt mihin haluan lähteä opiskelemaan. Ei ollut mitään selkeää asiaa, mitä halusin tehdä. Minulla ei ollut vielä pitkään parikymppiseksi mitään hajua ”mikä minusta tulee isona”. Laihtumisen myötä ravitsemus ja liikunta tuli mukaan kuvioihin, mutta vasta kun aloitin treenaamisen personal trainerin kanssa, homma sai todellisen kipinänsä. Mietin pitkään, että mikä koulutusala vastaisi hyvin omaan intohimoani. Restonomin koulutus tuntui olevan looginen. Olen kuitenkin enemmän käytännön tyyppi, enkä niinkään lukija, joten yliopisto ei tuntunut omalta ratkaisulta.

Ravitsemus, markkinointi, palvelumuotoilu.. kaikki tuntuivat täysin omalta jutulta restonomipuolella ja koin, että niitä pystyisi helposti yhdistelemään työssä. Koulu ei kuitenkaan ihan täysin vastannut odotuksiani ja siellä keskityttiin pitkälti keittiöön ja ruoan varsinaiseen laittamiseen. Restonomilinjalta oli mahdollisuus hakea yrittäjyyden linjalle. Hain ja pääsin.

Silloin löysin sen, yrittäjyyden. Voi luoja missä olet ollut koko elämäni. Silloin sen tajusin, minä olen yrittäjä-henkinen ihminen aivan täysin henkeen ja vereen. Koulussa yrittäminen tapahtui kuitenkin tiiminä. Tiimiyrittäminen ei sinänsä ole huono ajatus, mutta silloin kun 20 nuorta laitetaan perustamaan yritys ilman alkupääomaa ja pyörittämään sitä ilman selkeää yhteistä tavoitetta, ilman opettajia, voi siitä seurata kaaos. Korostan, että kerron vain oman näkökulmani ja kokemukseni, eikä tarkoitukseni ole mustamaalata tai haukkua.

Valmistuminen <3 Takki täältä.

Kiusaamisen arvet

Yritysmuotomme oli osuuskunta, jonka jo lähtökohtaisesti koen itselleni epäsopivaksi. Ja ainakin näissä puitteissa. Toki, koulussa tärkeintä oli oppiminen ja osallistuminen. Mutta koin, että kaikesta piti aina olla super-innoissaan ja samaa mieltä muiden kanssa, tai uhattiin erottamisella. Silloin opin, että ihmistä ei ikinä saada motivoitumaan tuollaisella, päinvastoin. Itse olin koko kaksi vuotta hämyilevän erotusuhan alla, koska olin niin erilainen kuin muut. Erilaisuuteni korostui ihan kaikkeen ja siksi blogini on täynnä siitä kumpuavia tekstejä koko niiden kahden vuoden ajalta. Erilaisuus voi olla antoisa tai raastava kokemus. Olen jo ala-asteelta lähtien ollut enemmän tai vähemmän koulukiusattu ja vanhat arvet nousivat pintaan. Miksi olen aina se silmätikku? Mikä minussa on sellaista, joka saa minut jäämään ulos porukasta? Mikä minussa provosoi ihmisiä?

Olen ollut vuosien varrella kiusattu myös netissä ja somessa. Ja sitä aina jää miettimään, että mikä vika itsessä on. Ei kiusattu aina mieti sitä, että mikä vika kiusaajassa on. Ja se on aika surullista ja ennen kaikkea kuluttavaa. Se vie energiaa elämän kaikelta hyvältä, johon tulisi keskittyä.

Mutta olenhan yrittäjähenkinen luova introvertti. Tiedostan olevani ihmisenä haastava ja eriskummallinen. Mutta en silti ole ilkeä tai paha, päinvastoin.

Edellä mainitsemieni haasteiden lisäksi elämäntilanteeni tekivät koulunkäynnistä haastavan. Halusin kuitenkin rämpiä koulun ajallaan, koska noh, suoraan sanottuna koen, että ikäni alkaa tulla jo vastaan. Etenkin vielä silloin kun olin kihloissa, halusin valmistua ajoissa, koska silloin mietti perheen perustamiseen liittyviä asioita, kuten äitiyislomarahaa jne (sekä kelan korvaus opintolainasta on myös äärettömän iso porkkana). Olin muutenkin hieman muita vanhempana hyvin eri elämäntilanteessa kuin muut ja en koskaan käynyt mm. iltariennoissa ja sekin aiheutti kismaa. Koen harmilliseksi, että suomalainen opiskelukulttuuri keskittyy niin paljon alkoholiin.

Omien elämäntapojen muutoksien myötä elämään ei enää juurikaan kuulu alkoholi, vaikka täysin absolutisti en olekkaan. Nyt vain hauskanpito löytyy muualta kuin baarin tiskiltä.

Introverttikummajainen

Koulun ilmapiiri oli omaan makuuni hieman uskonlahkoa muistuttava. Kaikesta piti olla hyper-innoissaan tai muuten oli silmätikku. Ja olen luonteeltani hyvin anarkistinen, en innostu asiasta vaan koska muutkin. Minulla pitää olla sisäsyntyinen intohimo ja selkeä syy jos innostun jostain. Painostus on vain ahdistavaa. Pidin koulun innovatiivisuudesta ja uusien ideoiden ja näkökulmien tuottamisesta. Sain paljon uutta tietoa markkinoinnista, innovointikeinoista sekä ihan yleisesti bisneksen ja yrittäjyyden maailmasta. Pidin aiheluennoista, mutta hyvin pitkälti kaikki muu ahdisti ja tuntui painostavalta. Luokassamme oli minun lisäkseni vain toinen introvertti ja se näkyi. Silloin tajusinkin ”introverttiyteni” ja aloin tutkimaan asiaa. Toin omia luonteenpiirteitäni koulussa esiin, jotta minua olisi ymmärretty hieman paremmin, mutta asia vain kostautui. Minua alettiin pitämään ”introverttikummajaisena, joka ei jaksa ihmisiä”. Mutta toki todellisuudessa, 48h mökkireissut 18 äänekkään ekstrovertin kanssa, ilman mitään omaa rauhaa, olivat minulle aivan täyttä tuskaa. Jo ystävieni kanssa, jotka eivät samalla tavalla syö energiavarojani, tuollainen olisi haastavaa. Lisäksi silloinen puolisoni oli aina äärimmäisen mustasukkainen reissuista. Mökkireissut olivat kuitenkin oleellinen osa koulua ja kun en osallistunut ensimmäiselle mökkireissulle, asiaa puitiin koko seuraava vuosi aina kuin mahdollista. Yhtäkkiä olin syy kaikkiin tiimin ongelmiin. Kuinka en kuulemma sen takia päässyt mukaan porukkaan. Sen sijaan, että minua olisi yritetty ymmärtää ja tsempata mukaan porukkaan, minua syyllistettiin ja painostettiin tulemaan osaksi porukkaa. Tuli sellainen olo, että minua ei enää edes haluttu osaksi porukkaa ja syyllistämisellä yritettiin vain savustaa ulos. Tiimin ongelmille haluttiin selkeä syy ja se haluttiin sysätä minun päälleni. Vaikka olin suurimman osan  ajasta omassa rauhassani, enkä aiheuttanut tiimiin minkäänlaista kismaa. Tilanne oli klassinen koulukiusaamistilanne, yksi ihminen otetaan silmätikuksi, osa kiusaa ja loput ovat hiljaisia hyväksyjiä. Hiljaiset hyväksyvät eivät puutu kiusaamiseen, etteivät itse joudu silmätikuiksi. Kuitenkin vahvana ihmisenä otin kaiken vastaan, enkä koko kahtena vuotena antanut milliäkään periksi. Sanoin aina oman mielipiteeni, vaikka olin aivan loppu koko tilanteeseen.

 

Ei kahta ilman kolmatta

Tähän vielä lisäksi mummuni haimasyöpädiagnoosi juuri ennen yrittäjyyslinjan alkua. Mummille annettiin puolesta vuodesta vuoteen elinaikaa ja siksi pyrin olemaan niin paljon mummin kanssa kuin ikinä pystyin. Meillä oli mummin kanssa lämpimät ja läheiset välit ja muutenkin kävin aina mummilla vähintään kerran viikossa. Samana päivänä lokakuussa 2015 kun sain tietää, että mummi menee saattohoitoon, silloinen puolisoni irtisanottiin työstään. Meillä oli häät tulossa, minulla koulu, pt- ja ravintovalmennusopinnot ja oman yrityksen perustaminen. Rahaa piti säästää häitä varten jollain ihmeen kaupalla. Hoidin samalla kodin, koska ne halunnut liikaa härkkiä mielestäni työtilanteestaan masentunutta puolisoani.

Hoidin arkea ja koulu eteenpäin. Koulussa perustin oman verkkokaupan jonka sain kivasti lennokkaaseen alkuun. Koulun puolelta en saanut verkkokaupasta mitään kiitosta, vaikka tiimin oli tarkoitus tukea ja tsempata. Koulusta sanottiin, että verkkokauppani oli epäonnistunut, vaikka tein alle vuodessa kouluprojektilla kymppitonnin. Syy oli siinä, että tein liikaa hommia yksin. Mutta olin uupunut ja surin mummia. Ja introverttina kaipasin yksinoloa eikä työnteko onnistunut koulun avokonttorissa. Nimeni oli jatkuvasti muiden huulilla kun tiimistä puhuttiin negatiivisesti. Minut haluttiin savustaa ulos aina kun mahdollista. Halusin kuitenkin olla yrittäjäpuolella, koska koin saavani sieltä itse paljon irti. Ymmärsin toki, että en ollut tiimiyrittäjä, ainakaan sellaisella kokoonpanolla. Itse varmasti tulevaisuudessa kokoan itselleni tiimin, jonka kanssa teen töitä, mutta silloin ne ihmiset ovat tarkoin valikoitu ja yhteinen missio on selkeä. Ja siihen asti olen onnellisesti yksityisyrittäjä.

Sain samalla oman yritykseni pyörimään ja puolentoista vuoden aikana asiakkaita on ollut noin satakunta. Olen oppinut, kehittynyt, mokannut, onnistunut. Opinnäytetyöni keskittyi yritykseni kehittämiseen. Minulla on kova halu onnistua yrittäjänä.

Kuten jo aikaisemmat lukijani tietävät, 2016 sitten kaikki todella romahti, kun isäni menehtyi onnettomuudessa ja pian sen jälkeen selvisi puolisoni kaksoiselämä ja jatkuva pettäminen. Koulua oli siinä vaiheessa reilu vuosi jäljellä, yritys hoidettavana. Äidistä piti pitää huolta, lapsuudenkoti myydä. Muuttaa omaan kämppään, hoitaa koira yksin. Perua häät ja haudata isä.

Viimeinen kuva isästä kertoo paljon isän rakkaudesta musiikkiin. Tämä piirre on hyvin vahvasti periytynyt minuun. Tunnen musiikin joka solullani. 

Jälleen koulun puolelta ei herunut sympatiaa. Varmasti jokainen läheisensä menettänyt kokee sen, että ihmiset ajattelevat, että ”vieläkö se nyt suree, vieläkö se nyt jauhaa tuosta”. Kävin kuitenkin montaa päällekkäistä surua ja traumaa läpi. Ja suru on täysin yksilöllinen kokemus, johon ulkopuolinen ei voi puuttua tai tietää, mitä toinen käy läpi. Toki silloin pitää, jos sureva ihminen muuttuu itsetuhoiseksi. Koulussa ei nähty suruani, meninhän kouluun aina hymyssä suin ja laittautuneena. Suruni unohdettiin. Koulussa heitettiin läppää kuolemasta ja onnettomuuksista. Ei missään nimessä tahallaan, mutta jokainen kerta meinasin tukehtua kurkussani olevaan palaan. Jokainen tunti ja hetki isäni oli mielessäni. Suru ei todellakaan ollut pois, vaikka en suruani näyttänyt. Jopa koulupsykologi sanoi, että suruni ei mitenkään näy vasta kun todella kaivaa asian minusta esiin. Mutta minun oli vain pakko jaksaa, pakko olla vahva. Yksinkertaisesti ei ollut muuta vaihtoehtoa.

Olin kuitenkin juuri alkanut hyvinvointialan yksityisyrittäjäksi. Kun elämäntyö on tsempata muita ja olla esillä somessa, ei sitä omaa surua ja uupumusta voi silloin kovin vahvasti näyttää. Sehän karkoittaa asiakkaat, niin ainakin ajattelin. Sittemmin asiakkaikseni on tullut paljon ihmisiä, jotka ovat kokeneet elämässään kovia. Keskustelumme ovat antoisia ja osaan samaistua asiakkaiden kokemuksiin ja ajatuksiin. Osaan neuvoa ja tsempata. Olen sittemmin huomannut, että nämä elämänkokemukset ovat tuoneet minulle sellaista ammatillista kokemusta, mitä ei mistään koulutuksesta tai kirjoista ikinä saisi.

Joten, tämä koulunkäynti on ollut kivinen ja pitkä tie. Mutta tuon opinnäytetyön palautan ensi viikolla, koska

 

en sun surulapsesi tahtonut koskaan mä olla vaan nousta korkeuksiin” 

 

Koska jaksan vaikka mikä tulisi. Vien elämää eteenpäin, vaikka mikä olisi. Minulla on isäni leijonan voimat ja mummuni hyväntahtoinen mieli ja ainoa tehtäväni on tehdä heidät ylpeäksi. Ja siinä kukaan ei ikinä tule minua pysäyttämään.

Kaikesta tästä on selvitty ja jos mietit miten, en oikein itsekkään tiedä. Mutta sen nyt tiedän, että meissä jokaisessa on paljon enemmän voimia kuin ikinä uskoisimme. Ja siitä saan työhöni enemmän inspiraatiota kuin ikinä.

Ja jokaiselle kiusatulle haluan sanoa, että vika ei ole sinussa. Vika on aina kiusaajassa. Ja itse olen aina ja ikuisesti mieluummin kiusattu kuin kiusaaja. Ja kostaa ei tarvitse, koska kiusaajalle on jo kosto itsessään se paha olo, joka hänellä on sisällään. Ja tulee muistaa, että kiusaajakin on vain ihminen. Todennäköisesti sellainen, joka kipeimmiten tarvitsisi rakkautta ja hyväksyntää.

Normal people don’t go around destroying other human beings. Joten, pysy hyvänä ihmisenä, universumi kyllä näkee sinut. <3

 

Patu

www.pauliinaolivia.fi

10 vastausta artikkeliin “Vaikeat kouluvuodet, valmistumisen tärkeys”

  1. Hieno ja koskettava teksti. Itse lähes koko kouluaikani ala-asteelta lukioon jollain tapaa koulukiusattuna tiedän kuinka raastavaa se on. Ja se on myös jättänyt ikuiset arvet ja pelon sisälle kytemään niin, että pelkään kaikkea uutta, ja uusia ihmisiä. Ulospäin se pelko näkyy ehkä lähinnä ujoutena ja hiljaisuutena..

    Hirveesti tsemppiä sulle loppurutistukseen! <3 Oot hienosti pärjänny tähän asti vaikka elämä on varmaan ollut suurinpiirtein ihan perseestä välillä. Varmasti loppu kouluaika menee aivan yhtä hienosti 🙂

    • Kiusaaminen vaikuttaa moneen pitkän aikaa. On tehtävä iso työ, että kiusaaminen ei jää liiaksi omaan identiteettiin. <3 Kiitos! <3

  2. #uhriutuminen ✌ olisi kiva kuulla sama tarina sun luokkakavereiden näkökulmasta.

    • Tuo on juuri se asenne, jonka koulukiusatut kohtaavat, jos puhuvat vaikeista kokemuksistaan. Uhriutuminen on sitä, että ei selviydy ja syyttää siitä olosuhteitaan. Uhri uhriutuu, selviytyjä selviytyy. Itse tiedostan omat haastavat olosuhteet ja avaan niitä, koska pidän julkista blogia ja kokemukseni saattaa auttaa monia. Mutta selviydyn kokemuksistani huolimatta ilman katkeroitumista. Mielestäni korostin tekstissäni, että kerron nimenomaan oman kokemukseni kautta. Tuskin heillä on kokemuspohjaa minun elämänkokemuuksiini ja siihen miten ne vaikeuttivat koulunkäyntiäni. Tämä on ylipäätään ensimmäinen kerta, kun avaan tätä aihetta, tai koulukiusaamista. Ja uskoisin sen olevan iso aihe, joka auttaa monia muita koulukiusattuja. Sen asian käsittelyyn tarvitaan keskustelua, ei tönkköä tuomitsemista.

  3. Tsemppiä! Introverttinä tiedän millaista on yrittää selvitä isossa porukassa, jossa muut ovat ekstrovertteja. Mutta nyt on koulusi takana ja unelmatyö edessä. Kaikkea hyvää elämääsi 🙂

  4. Moikka Patu!

    Anteeks jo etukäteen, tää kommentti ei liity mitenkää tähän postaukseen. Haluan kuitenki kysyä tässä neuvoa just sulta, koska vaikutat tosi vahvalta naiselta, jolla vois olla mulle hyviä vinkkejä tai tsemppejä asian suhteen.

    Niitä vinkkejä haluaisin sulta siihen, et miten pärjätä yksin eron jälkeen. Ymmärsin, että kun erosit, olit ilmeisesti aika yksinäinen osittain miehesi takia ja varmaan sun introverttiydelläkin(?) on ollu osuutta asiaan. Miten pärjäsit kaikki ne yksinäiset päivät ja illat, saatikka viikonloput?

    Mulla on sellanen tilanne, et oon suhteessa joka tätä menoa päättyy eroon. Yks isoimpia syitä miks en uskalla lähteä, vaikka osittain ehkä haluaisinki, on pelko yksinjäämisestä. Rakastan iltoja mun miehen kanssa ja sitä et on joku jonka kaa puuhastella kaikenlaista. Mulla on muutama hyvä ystävä, mut nään niitä aika harvoin. En todellakaan tiiä miten pärjäisin jos me erotaan. Ajatus jostain viikonlopusta yksin saa mut ahdistumaan ja pelkään ihan hirveästi että masentuisin. Joten kerro mulle, miten siitä selviäis ja mitä kaikkea tehdä, että selviäis mahdollisista sydänsuruista ja vielä yksinäisyydestä kaiken lisäks. :(H

    • Ei tarvitse missään nimessä pyytää anteeksi, ihana että kysyit!

      Yksinäisyys on suhteellista. Itse koin, että olin vapautunut. Kun tulin yksin kotiin, koin rauhana, olin päässyt kahleista ja valheista eroon. Mielummin olen yksin kuin ihmisen kanssa, joka haluaa satuttaa minua. Ja toisaalta olen siinä mielessä huono ihminen vastaamaan, koska tietyssä määrin rakastan olla yksin. Mutta toki yksinäisiä hetki tuli ja myös niitä äärimmäisen hajottavia. Etenkin kun tuli raastava ikävä isää ja muut asiat painoivat mieltä. Siinä olisi kaivannut olkapäätä silloin tällöin. Mutta, juuri se teki minusta vahvan. Se, että koin tuon kaiken yksin. Toki, ihanat ystävät ja perhe auttoivat, kun vaan uskalsin kysyä apua. On tärkeää osata kysyä apua ja mennä ihmisten läheisyyteen. Mutta itse koen valtavaa oman tilan kaipuuta aina kun mieltä painaa jokin asia. Kun oppii olemaan yksin, ilman että seinät kaatuvat päälle, on saavuttanut äärettömän vahvan mielenrauhan tason. Ja sen epämukavan vaiheen yli on vain mentävä. Oltava myös yksin, käsiteltävä asiat. Monet vain menevät ja touhuavat eivätkä yhtään käsittele asioita. Sekään ei ole hyvä ja voi pitkässä juoksussa kostautua.

      Ja se ei missään nimessä ole syy jäädä suhteeseen, että pelkää olla yksin. Et ole puolikas ihminen, vaan yksin ihan kokonainen. Ystäviä voi aina tehdä uusia ja nykyistenkin kanssa lähentyä. Uskon, että juuri niin käykin jos lähdet suhteesta joka ei enää palvele sinua.

      Itse olin ehkä jo eron hetkellä yli suhteesta,olin jo pitkään ollut, mutta en ollut sitä itselleni myöntänyt. Koska ero tuntui loppupeleissä niin helpotukselta. Ja isän kuolema oli niin paljon isompi asia, että ero tuntui niin pieneltä siihen verrattuna. Se fakta, että kuolema on täysin lopullinen asia. Mutta aina löytää uuden puolison, se ei ole lopullinen asia. Ja mieluummin nimenomaan eroaa, kuin kuluttaa tätä yhtä elämää ihmiseen, joka ei arvosta sinua. Eniten eron käsittelyssä energiaa vei se nöyryytetyksi tulemisen tunne. Ja se kun monet ihmiset tulivat vasta eron jälkeen kertomaan mitä selkäni takana on tehty ja tiedetty jo vuosia. Osa jopa käänsi veistä haavassa ja rivien välistä haukkui minut. Se mindfuck, viha, nöyryytys ja hämmennys rikkoi. Asiaa kyllä käsitteli pitkään, mutta se on täysin ok. Niin asiat tuleekin käsitellä, koska siten niistä pääsee yli ja voi jatkaa elämäänsä ilman taakkoja. Monesti ihmiset hyppivät suhteesta suhteeseen, ladoten uutta paskaa peittääksen vanhan paskan. Se on mielestäni huono asia.

      Ja ihmiset jotka jäävät huonoon suhteeseen tulevat vain myrkylliseksi koko ympäristölle. Kuinka usein vaikkapa kaupassa näkee pariskuntia, joista näkyy se viha toisiaan kohtaan. Siinä vasta pelottava tilanne onkin..

      Minulle tämä vuosi sinkkuna on tehnyt aivan älyttömän hyvää. Asun ensimmäistä kertaa yksin, tiedän kuka olen, mitä haluan ja mitä ajattelen asioista ihan oikeasti itse. Edellisen parisuhteen ajatusmallit edelleen kummittelevat ja ne on hyvä oppia tunnistamaan. Edelleen esim. baarissa tulee se fiilis, että ei voi kovasti revitellä ja kotona pitää olla ennen pilkkua. Vaikka nyt saan tehdä ihan mitä haluan. Vie aikaa oikeasti oppia olemaan taas oma itsensä. Ota ne hajottavat hetket kasvattavina, tarvitset niitä. Ne ovat vain kasvukipuja <3

      Paljon voimia <3

  5. Löysin juuri blogisi, luin juttujasi jonkun verran taaksepäin, ja täytyy sanoa että kiitos voimaannuttavista teksteistä! 🙂 vaikutat huippu tyypiltä 🙂
    Etsin tällä hetkellä itse balanssia elämääni ruoan ja liikkumisen kanssa, ja olenkin jo hyvässä vauhdissa. Kiitos, pysyn linjoilla 🙂 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 35
Tykkää jutusta