Hyvinvointi?

*Sisältää mainoslinkkejä

Hyvinvointi. Se on vuosien aikana merkinnyt minulle eri asioita. Nuorempana en ajatellut asiaa juurikaan, koska en koennut tarvetta. Tärkeintä oli hauskuus. Elämässä ei ollut oikein muita haasteita kuin lukio ja ystävyyssuhteet. Myöhemmin tajusin henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tärkeyden.

Sanotaan, että ihminen menee elämänmuutoksissa kuin heiluri; ensin laidasta laitan, heiluen edes takaisin kunnes löytää balanssin.

Minusta tuntuu, että se minun balanssini on löytymässä. En edes muista koska viimeksi olisin punninnut ruokani. Kun aloitin tämän fitnesstouhun, punnitsin kaiken. Jopa kasvikset. Mitään ei saanut mennä grammaakaan yli.

Paino on tullut ylös alimmasta painosta ja hyvä niin. Takaisin isoimaan lukuun paino ei tule kuitenkaan kipuamaan. Paita täältä.

Mutta. Jotta sääntöjä voi rikkoa, ne täytyy ensin osata. Käytän itse grammoja työkaluna valmennuksessa, koska ne yksinkertaisesti ovat helpoin tapa kertoa asiakkaalle oikeat ruokamäärät. Kun ihminen opettelee uusia elämäntapoja ja sitä kuuluisaa kohtuutta, en voi antaa neuvoja, että vähän sitä, paljon tuota, siltä väliltä tuota. Koska jokainen noudattaisi sitä omasta perspekstiivistään. Grammantarkkoja määriä ei kuitenkaan niin sanotusti taviksen tulisi noudattaa koko elämäänsä. Ruokien jatkuva punnitseminen itseasiassa katsotaan häiriintyneeksi syömiskäyttäytymiseksi. Ja allekirjoitan tuon. Etenkin kun puhutaan ahmimishäiriöistä, josta itsekkin vuosia sitten kärsin, säännöt usein vain pahentavat tilannetta. Terveellisiin elämäntapoihin ja etenkin ahmimishäiriöön parasta lääkettä on intuitiivinen syöminen.

Mutta jostain tulee kuitenkin aloittaa ja opetella. Intuitiivinen syöminen tarkoittaa sitä, että ihminen oppii kuuntelemaan kehoaan ja ravitsemaan sitä terveellisellä ravinnolla. Keho kaipaa vitamiineja sekä rakennusaineita, ei sokeria ja valkoisia jauhoja. Mielen ja kehon halut pitää oppia erottamaan. Itse en ylipainoisena välttämättä edes tunnistanut, että mikä on nälkää ja mikä mielihaluja ja tekemisen puutetta.

Luonnollisesti, myös etenkin viimeisten vuosien jälkeen, mielen hyvinvointi on noussut entistä suurempaan rooliin. Olen voinut elämässäni paljon pahoin, johtuen muun muassa ylipainosta, itsetunto-ongelmista ja kiusaamisesta. Sen vuoksi olin myös masentunut. Aikuisena olen ollut rikki ja surullinen, kohdannut kipeitä asioita.

Mutta tällä hetkellä tiedän, mistä koostuu henkinen hyvinvointi omalla kohdallani. Osaan parantaa itseni ja osaan suunnatta kohti onnellisuutta.

Läheiset suhteet ja ylipäätään hedelmälliset sosiaaliset suhteet ovat äärettömän tärkeä osa hyvinvointia. Ja minä sanon tämän, 90% introvertti. Kyllä. Hyvät ihmiset ovat nyt minulle asia, josta voimaannun ja saan energiaa.

Viime vuoden kokemuksien jälkeen erakoiduin. Olin yksin, en halunnut kertoa isoimpia kipuja, jotta minulle ei tule tunnetta, että olen taakka tai joudun lohduttamaan muita kun he järkyttyvät surustani. Pyrin tekemään kaiken yksin. Ja nyt olen tajunnut, että se ei ole vahvuutta. Se ei ole se oikea tie. Vahva ihminen osaa pyytää myös apua, vahva ihminen osaa olla myös heikko.

Toki, olen oppinut hurjasti uusia taitoja, koska on ollut pakko. Mutta aluksi olen pyytänyt joltain apua kädestä pitäen. Nyt osaan korjata tietokonettani pikkujutuista, uskallan viedä auton ihan yksin korjaamolle ja jopa ymmärrän jotain autosanastoa. Minusta on tullut aidosti reipas ja riippumaton ja se tuntuu hyvältä. Mutta oikealla hetkellä, osaan myös pyytää apua. Etenkin konkreettisiin asioihin. Suruun ja henkiseen taakkaan en vielä niin hyvin. Pelkään päästää ihmisiä ihan lähelle. Pelkään, että sanomaani käytetään minua vastaan. Pelkään, että minut hylätään jos näytän kaiken. Pelkään, että minut ymmärretään väärin.

Luottamuksen suhteen olen vielä heilurin toisessa ääripäässä. Siitä, että luotin sokeana rakkauteen, olen käpertynyt itseeni ja näen joka puolella piilotettuja miinoja. Mutta vielä heilurini tasaantuu ja uskallan taas luottaa. Koska hyvinvointi on tasapainoa, ei ääripäitä.

itselleni hyvinvointi on armollisuutta, vaikka samalla vaadin itseltäni paljon. Olen oppinut milloin löysätä laukkaa ja milloin kiristää tahtia. Olen oppinut kohtuuden kauneuden. Mutta eniten tällä hetkellä hyvinvointiani liikunnan ja ravinnon lisäksi tukee läheiset ihmissuhteeni.

Koska kuolinvuoteella ihmiset eivät mieti materiaansa, painoansa, koulutustaan tai mitään sellaista. Vaan läheisiä ihmissuhteitaan, ylipäätään sitä minkälaisia ovat muille olleet. Olinko tarpeeksi läsnä, sanoinko tarpeeksi, että ”rakastan sinua”. Olinko hyvä puoliso, hyvä vanhempi, ystävä.

Hyvinvointi on rakkautta. Rakkautta itseäsi kohtaan, rakkautta elämää ja muita ihmisiä kohtaan.

Paita täältä

 

****

 

Royal Look Pirkkala tarjoaa loka- marraskuun aikana tehdyille varauksille (värikäsittely) niophlex-hoidon veloituksetta.

Käsittelyhoito tehdään hiusten värjäyksen tai vaalennuksen yhteydessä, mutta sen voidaan tehdä myös yksistään.

Niophlex-hoitokäsittelyn jälkeen hiukset lähes hohtivat ja tuntuivat entistä kimmoisemmilta. Hiukset olivat hoidon jälkeen myös huomattavasti sileämmät sekä pehmeämmät ja hiusharja liukui sulavasti hiuksien läpi, takut olivat hävinneet. Kiilto ja pehmeys olivat aivan eri luokkaa kuin ennen Niophlexia.

Kotihoitotuotteella on suuri merkitys käsittelylle.

 

Kotihoitotuotteen löydät myös Royal Lookista.

 

Royal Look
Perkiöntie 55
33960
Pirkkala
Puh. 045 610 3411

 

Netflix sarjasuositus: Koukussa ruokaan

Liittyen edelliseen postaukseeni, suosittelen ehdottomasti katsomaan Netflixistä sarjan, Koukussa ruokaan. Sarja kertoo kourallisesta ihmisiä, jotka ovat erilaisten syömishäiriöiden takia hakeutuneet hoitoon. Sarja suhtautuu syömishäiriöön kuin addiktioon, sairauteen. Sarja avaa siinä esiintyvien ihmisten erilaisia taustoja sekä avaa syitä syömishäiriön alkamiselle.

Sarja on aika ajoin hyvinkin jenkkityyliin tehty, eikä dramatiikalta ole säästytty. Kuitenkin sarjan tulokärki on niin loistokkaasti tehty, että pieni lisädraama ei ainakaan itseäni haittaa. Nimenomaan näen hyvänä, että kerrankin muun muassa myös ahmimishäiriöön suhtaudutaan samanlaisella vakavuudella kuin anoreksiaan tai bulimiaan.

Kaikki nämä sairaudet ovat oireita jostain. Ihmisellä harvoin vain on jokin syömishäiriö tai ylipäätään jokin addiktio tai häiriö käyttäytymisessä, ilman sen suurempaa syytä. Sarja ei kuitenkaan mene minkään tekosyyn taakse, vaan päinvastoin avaa syyt, jotta syömishäiriö voitettaisiin, jotta ihminen parantuisi.

 

Sarjassa on monia äärettömän hyviä pointteja ja suosittelen oikeastaan ketä tahansa katsomaan sen, oli itsellä syömishäiriötaustaa tai ei. Kaikki, mikä saa meidät ymmärtämään toisiamme ja maailmaa himpun verran enemmän, on aina hyvästä. Ja uskon, että tämä sarja avaa monen silmät. Joko siihen, että sairaalloisen ylipainoinen, tai muuten syömishäiriöinen ihminen alkaa itse avata silmiä omalle tilanteelleen tai ihan, että ihmiset ymmärtäisivät vihdoin sen, että addiktio on sairaus. Kukaan meistä ei halua tuhota terveyttään, kukaan meistä ei saisi joutua pilkan tai tuomitsemisen kohteeksi. Itse entisenä ylipainoisena ihmisenä tiedän, kuinka paljon yhteiskunta ja ihmiset väheksyvät ylipainoisia ihmisiä Toki, ei saa yleistää ja kaikki kokevat asiat omalla tavallaan ja elävät oman uniikin elämänsä. Ei voi siis yleistää, että jokainen ylipainoinen kokee syrjintää, tietenkään. Mutta tiedän itse tasan tarkkaan miltä tuntuu, kun ihmiset arvostelevat sinua täysin sinun ulkokuoresi takia. Ja se ilkeily ja tuomitseminen ei todellakaan saanut minua laihduttamaan, päinvastoin.

Ihmiselle elintärkeä asia on autonomia, se että hän kokee itse olevansa vetovastuussa elämästään. Se, että hän itse päättää elämästään. Voin vannoa, että kukaan ei tee pysyviä elämäntapamuutoksia sen takia, että joku muu haluaa niin, tai koska joku sanoi hänelle ilkeästi. Kaikki suuret muutokset lähtevät aina ihmisestä itsestään. Ilkeät sanat eivät korjaa ihmisten tunnelukkoja vaan päinvastoin, saavat ihmisen helposti vain vielä syvemmälle suohon.

Edellinen tekstini Erilaiset addiktiot ja tunnelukot.