Laihdutusko se vaikein osuus?

Sisältää affiliate-linkkejä

Laihtuminen – syö vähemmän kuin kulutat. Kaikessa yksinkertaisuudessaan se on silti niin vaikeaa ja monimutkaista. Vai onko?

Laihtuminen varsinkin alkuun vaatii paljon totuttelua, kärsivällisyyttä ja uusien tapojen kokonaisvaltaista opettelua. Pieni pintaraapaisu ei riitä, vaan asioita täytyy opetella ihan alusta loppuun ja vieläpä ottaa pysyväksi tavaksi. Mutta  mitä tapahtuu laihtumisen jälkeen?

P6221415

Laihtumisen jälkeen aineenvaihduntasi on pienempi kuin ennen. Jos ennen painosi nousi kun söit tietynmäärän ja painoitkin enemmän, niin voit kuvitella mitä vain tapahtuu jos laihtumisen jälkeen alat syömään samalla tavalla kuin ennen. Laihtuminen ei siis missään nimessä ole kuuri, jonka jälkeen palataan tasan entiseen. Jos näin tapahtuu, paino kipuaa nopeasti takaisin entisiin lukemiin ja usein vielä siitä yli.

Laihtumisen jälkeen ei kuitenkaan saa alkaa myöskään pelkäämään syömistä. Aineenvaihdunta tulisi saada kuntoon ja kroppaan lihaksia. Tähän auttaa se, että ruokamäärää lisätään hallitusti ja hillitysti, siinä missä liikuntaa ja salitreeniä muokataan lihaksia kasvattavaksi. Lihasten maltillinen kasvatus tässä vaiheessa on siis synonyymi kiinteytymiselle. Jos ihminen on pelkkää luuta ja nahkaa, ei lopputulos ainakaan kiinteältä näytä. Se, mikä tuo kiinteyden ja muodon siihen kroppaan on nimenomaan se lihas. Ja ei, lihasten nopeaa ja suurta kasvua ei todellakaan tarvitse pelätä. Treenillä ja varsinkin ruoalla on todella suuri vaikutus siihen, että millaiseksi se kroppa muokkautuu. isot lihakset saadaan aikaan vain progressiivisella, johdonmukaisella, kunnianhimoisella ja kovalla treenillä sekä plussakaloreilla ja hyvin optimaalisella ravinnolla. Laihdutuksen jälkeen, kun kaloreita vasta pikkuhiljaa nostetaan, ei millään siis pystytä tähän. Kiinteytymiseen tarvitaan kulutusta vastaavat tai hieman yli menevät kalorit.

P6221429

Eli pähkinänkuoressa: Laihdutus = miinuskalorit, kiinteytyminen = plusmiinusnolla, lihasmassan kasvatus = plussakalorit

Tärkeintä laihtumisen jälkeen olisi siis eheyttää aineenvaihdunta, edelleenkin liikkua tai vähintään tässä vaiheessa aloittaa säännöllinen liikkunen sekä muokata salitreeniä. Laskenutta perusaineenvaihduntaa pystyy paikkaamaan kasvattamalla lihaksia (kiinteytyminen) ja erittäin paljon kasvattamalla lihaksia kunnolla ja treenaamalla kovaa (lihasten kasvatus).

Miksi laihtuminen ei siis välttämättä ole se vaikein osuus?

Laihtua voit myös ilman liikuntaa (ei missään nimessä suositeltavaa). On suhteellisen helppoa syödä vähemmän kuin kuluttaa, varsinkin jos motivaatio on todella korkealla ja ylipainoa on paljon. Moni pärjää kauankin ihmeellisillä kitudieeteillä mutta heti dieetin loputtua lihoo kaiken korkojen kera takaisin.

Painonhallintavaiheessa viimeistään syömisen pitää olla hyvinkin kontrolloitua. Pitää tietää suhteellisen tarkkaan oma kulutuksensa ja osata nostaa ruokamäärää tarpeeksi, mutta maltillisesti. Liikuntaa tulisi muokata ja mahdollisesti lisätä. Moni huomaakin laihduttuaan ilman liikuntaa, etteivät tulokset olleet odotetun kaltaiset. Pelkällä ruokavaliolla laihduttaminen ei tuo pyöreitä pakaroita ja pyykkilautavatsaa, vaan siihen tarvitaan liikuntaa ja useimmiten salitreeniä.

Siksi olenkin sitä mieltä, että jokaisen laihuttajan pitäisi viimeistään painonhallinta vaiheessa ottaa edes hetkeksi itselleen valmentaja. Ja siksi myös ehdottomasti suosittelen laihduttajille kuntosalia. Jotta lopputuloksena ei ole roikkuva iho ja löysä kokonaisuus ja jotta siihen kroppaan saadaan muotoa ja mallia.

Valmentaja myös oikeasti osaa neuvoa, että mitä siellä kuntosalilla pitäisi tehdä. Väärin tehdyt tekniikat tekevät enemmän tuhoa kuin hyötyä. On myös huomattu, että väärin tehdyt tekniikat kuluttavat huomattavasti vähemmän energiaa kuin oikeaoppisesti tehty treeni. Vaikka netti vilisee täynnä erilaisia treeniohjelmia, olisi ääretöttän tärkeää saada itselleen parhaiten sopiva treeniohjelma ja myös katsoa tekniitan kuntoon. Valmennus on sijoitus omaan terveyteensä ja tulevaisuutensa. Kun kerralla hoitaa asiat kuntoon, ei tarvitse kitua vuosikausia erilaisilla pussikeittodieeteillä ja ihmetellä, että miksi ei ikinä laihdu tai miksi paino jojoilee hurjasti.

P6221476

 

Vaatteet Junkyard

Adidaksen swetari TÄÄLTÄ

XX-XY kengät TÄÄLTÄ

 

Laiheliini Tee – Skinny Tea

Tehty yhteistyössä Örtte Scandinavian kanssa

Sain kokeiluuni Örtten Skinny teen ja olen nyt kokeillut sitä muutaman viikon. Jos jotain, niin aineenvaihduntaa se tehostaa kyllä erittäin tehokkaasti! Vatsa on toiminut paremmin kuin ikinä, muutama tuttuni tietää jo ehkä liiankin tarkkaan, että kuinka hyvin! Anteeksi, TMI! 😀 Tuntuu myös, että turha pöhö on  lähtenyt kropasta ja olo on nyt kuulkaa aika pirun hyvä ja energinen!

Photo 14.6.2016 14.40.40

Teessä on käytetty vain luonnollisia ainesosia, joten teetä voi nauttia hyvillä mielin. Tee tulee ihanissa pussukoissa ja maku on hyvin neutraali. Itse laitan mukaan tilkan hunajaa, jolla teestä saa superhyvää.

Teetä on tarkoitus juoda kuuriluontoisesti 28 päivän ajan. Niin, että aamutee tulee juoda joka aamu ja ilta tee joka toinen ilta. Iltateen jälkeisenä aamuna usein vatsa tyhjeneekin mukavasti, eli ei ihmekkään, että se pitää ottaa vain joka toinen ilta! 😀 Uskon, että tämä tuote olisi ideaalinen etenkin ummetuksesta kärsiville.

P6141165

Muutenkin jos aineenvaihdunta tuntuu olevan täysin tukossa, saa tästä hyvän lisäboostin ruokavalion ja liikunnan oheen. Eli jälleen, tämä on vain piste ii:n päälle. Liikuntaa ja oikeanlaista ravitsemusta ei siis tule missään nimessä unohtaa. Älä siis vedä sipsejä kaksin käsin ja odota, että tämä tee on ainoa, mitä sinun tarvitsee tehdä.

P6141134

P6141184

Teen luvataan myös vähentävän ruokahalua sekä nostavan energiatasoja. Iltateestä huomasin selkeästi, että se rauhoitti ja alkoi väsyttämään Aamuteen avulla olen myös oppinut hieman pois kahvista, josta minulle saattaa aamuisin tulla outo olo, kun kofeiinipiikki on niin radikaali. Kaikin puolin tee on ainakin minulle ollut erittäin positiivinen kokemus ja suoraan sanoen aikamoinen yllätys! En voisi kieltää, että ettenkö ollut hieman skeptinen teen suhteen, mutta I am very pleased. On hienoa päästä tämän blogin avulla kokeilemaan tuotteita, mitä ei välttämättä itse osaisi ostaa. Näin pystyn olemaan koekaniini ja kertomaan teille, jos tulee joku hyvä yllättäjä vastaan! 🙂

Seuraavaksi tämän jälkeen otan kokeiluun Örtten Detox teen ja kerron myös siitä arvioni.

P6141112

Oman Skinny teesi saat TÄÄLTÄ.