Mistä pt-palveluiden hinta koostuu

Minun piti jo alunperin tehdä aiheesta postaus ja edellinen postaus vaan korosti entisestään, että tästä kannattaisi kirjoittaa. Tämä on aihe, josta olen jo pitkään halunnut nostaa kissan pöydälle. 🙂

Aloitetaan sillä, että jokainen yrittäjäksi alkava tarvitsee aina pääomaa, jotta voi aloittaa yrityksen. Omilleen olisi päästävä ja katteet on laskettava myös sen mukaisiksi. Siinä missä palkkatyöläinen saa palkkansa yritykseltä, yrittäjä saa sen asiakkailta. Yrittäjä maksaa itse asiakkaalta saamastaan summasta sen, minkä työnantaja maksaa kun puhutaan palkkatyöstä. Jos saat 10€ tuntipalkkaa, se maksaa työantajallesi noin 20€. Yrittäjälle jää nämä ylimääräiset kulut itselleen maksettavaksi. Asiakkaan maksamista summista yrittäjältä lähtee siis verot, sosiaali- ja eläkemaksut, suorat ja epäsuorat kulut. Koulutusmaksut, nettisivut, bensakulut, tulostin.. kaikki yrittäjä maksaa itse. Lisäksi itelleen tulisi pystyi nostamaan palkkaa, että elämäänkin pystyisi.

Rahaa tulisi jäädä myös sen verran, että varaa jäisi jatko-opiskelulle ja ammattitaitonsa jatkuvalle kehittämiselle. Ja toki, jotta yritys on kannattava, katteen tulisi olla nimenomaan kattava. Jos kaikki hinnat aina poljetaan alas, se ei pitkässä juoksussa ole kenenkään etu.

IMG_7078

Personal trainereiden hinnoissa on 24% alv eli jos maksat minulle 100€ siitä lähtee valtiolle heti oma reilu osuutensa alvin muodossa (noin 20€). Myöhemmin kuvaan tulevat vielä verot ja muut hienoudet, jotka jo aikaisemminkin mainitsinkin.

Jos jakelisin liukuhihnalla samoja ohjelmia, tuntipalkkani olisi varmasti parempi. Mutta kun teen räätälöityjä ohjelmia, käytän niihin myös aikaa ja energiaa. Koen, että asiallinen hinta nostaa niin minun kuin asiakkaan motivaatiota. Halvalla toki saa halpaa, jos sellaista haluaa. 🙂

Netti on pullollaan erilaisia verkkovalmennuksia. Toki, jos sama ohjelma myydään esimerkiksi 100 ihmiselle, siihen menee vähemmän työaikaa verrattain jos 100 ihmiselle tekee räätälöidyt ohjelmat. Jos minä tekisin nyt viidelle ihmiselle kaikille saman ohjelman, varmasti pyytäisin vähemmän rahaa per asiakas. Mutta samalla myös ohjelmien yksilöllisyys kärsisi. Toki, ryhmävalmennukset ja verkkokurssit eivät ole minulle kirosana, mutta niihinkin otan maksimissaan 15 ihmistä, en yhtään sen enempää kerrallaan. Haluan olla varma siitä, että varmasti pystyn pitämään kaikki ihmiset hyppysissäni ja varmasti olemaan kaikille avuksi.

Koen, että isompien firmojen nettikurssit sum muut eivät ole juuri ollenkaan huomioon ihmisen yksilöllisyyttä. Hienosti brändätty ja mainostettu tuote kuitenkin puree ihmisiin.

Photo 4.2.2016 20.22.10

Terveys on kuitenkin ehkä tärkein asia, mitä meillä on ja mielestäni sen kanssa ei tulisi pelleillä. Tuskin kukaan ostaisi halvalla putkimiestä tekemään remonttia tai itse haluaisi antaa alennusta omasta palkastaan. Yrittäjä on ihan normaali ihminen, joka yrittää tehdä elantonsa. Ei ahnea kusipää. Suomessa nyt vain jostain syystä yrittäjyyttä ei kauheasti tueta ja siitä kärsii myös se asiakas. Kelatkaa sitä maailmaa, jos yrittäjyyttä oikeasti tuettaisiin; halvemmat hinnat, enemmän työpaikkoja.. ei paskempi homma? 🙂

Mutta henkilökohtaisesti minua korpee erilaiset massatuotantodieetit, jotka polkevat koko alan hintoja alas ja antavat asiakkaille todella väärän kuvan hinnoista. (Ja yleinen hintojen alas polkeminen ihan kaikessa, sehän vain pahentaa Suomen tilannetta). Ihmiset eivät tajua, että mikä terveyspommi erilaisissa tuskadieeteissä piilee. Mielestäni on suorastaan jopa kauhistuttava ajatus, että silloin kun on kyse siitä omasta terveydestä, niin etsitään se halvin mahdollinen vaihtoehto. Mutta sitten kenellekkään ei tee pahaa maksaa 5€ röökiaskista tai siideristä. Se on vähän hassua se.

IMG_7055

Vaikka olen aloitteleva pt, tiedostan oman ammattitaitoni ja sen, että minulla on asiakkaalle paljon tarjottavaa. En tee vain ohjelmaa, vaan oikeat ja toimivat työkalut elämäntapojen muuttamiseen. Tarjoan tulevissa valmennuksissani asiakkaalle itsestäni todella paljon. Haluan kulkea asiakkaan vierellä ja yhdessä teurastaa ne demonit ja rakentaa sen uudenlaisen elämän. Kun pääsen kunnolla aloittamaan varsinaiset valmennukset, tiedän, että minulla on tarjota laihduttaville asiakkaille todella paljon jotain sellaista, mitä muilla valmentajilla ei ole.

Takaisin hintoihin. Otetaanpa lähempään tarkasteluun vaikka tuo kuntosaliohjaus 40€/h.

Otetaan siitä pelkästään alv ja bensakulut pois. Hinnaksi jää 25€. Okei, vielä aika korkea tuntipalkka. Sitten kun pakkaan lisää vielä verot, yellit ja koulutusmaksut, niin ei se summa oikeastaan olekkaan niin paljoa enää. Ja että oikeasti siitä pitäisi jäädä jotain sinne ruokakauppaankin kassalle maksettavaksi. Sekä työpuhelinlaskuun ja vuokraan.

Ja mitä tulee alennuksiin, niin miettikää jos teidän pomo ehdottaisi teille palkanalennusta. ”Teeppä tuo perjantai hei puoleen hintaan.. pliis.” Mikä olisi sun työmotivaatio perjantaina?

Jäin miettimään erään kommentin jälkeen erästä nettivalmennusta. Kahden nimekkään valmentajan 2 kk verkkosetti maksoi 99€. Siitä kaikki verot ja muut pois, niin jäljelle jää noin 60€. Tämä vielä jaetaan mahdollisesti näiden kahden valmentajan kesken. 30€ kahdelta kuukaudelta jää käteen.

Nyt ei ihan kaikki täsmää. Tuossa kohtaa asiakas ei voi saada hyvää ja laadukasta ohjelmaa. Tai sitten valmentaja on vaan tykkää tehdä ohjelmia hyväntekeväisyyttään.

Korostan kuitenkin, että tarjoamani hinnat eivät ihan oikeasti ole vielä kalliit. Ne ovat kalliit ehkä suhteutettuna siihen, että olen aloitteva pt. Sen myönnän. Mutta seison itsevarmasti ammattitaitoni ja oman elämäni tuoman kokemuksen takana. Toivon todella, että motivoituneelle asiakkaalle se on pelkästään positiivinen asia ja vihreä valo. Itse kyseenalaistaisin valmentajan, joka on valmis ottamaan 30€ kahdelta kuukaudelta itselleen..

Asiakkaita pitää olla oikeasti satoja kerrallaan, että tuo summa on millään tavalla kannattava. Ja onko se oikeasti hyvän personal trainerin tai valmentajan merkki, että pt on ollut televisiossa? Se on vain nimi, julkisuutta. Ei välttämättä meriitti ammattitaidosta.

Ja mitä ohjelmiin tulee, niiden tekeminen ei ole niin yksinkertaista kuin ihmiset olettavat tai ajattelevat. Ei varsinkaan juuri silloin, kun puhutaan räätälöidyistä ohjelmista. Huomioon pitää ottaa ihminen täysin kokonaisuutena; hänen painohistoriansa, työnsä, elämäntilanne, ihan kaikki. Itse haluan, että jokainen jolle tulen tekemään ruokavalion, pitää minulle ensin tarkkaa ruokapäiväkirjaa, jonka sitten analysoin. En ikinä lähtisi tuosta vain tekemään pelkkää laskennallista ruokaohjelmaa.

Photo 4.2.2016 23.13.39

Teidän, että ihmiset odottivat minulta alaspoljettuja hintoja koska olen aloittelija. Niin ja, miksi osaa minulta ohjelma, kun sen saa ilmaiseksi netistä.

Minä teen sinulle sopivan ja yksilöidyn ohjelman. Katson, että kaikki palikat osuvat kohdalleen.

Esimerkkinä autot. Osaan ajaa autoa, mutta en tiedä auton vara-osista mitään. Jos ostaisin netistä autooni varaosan, en tiedä olisiko se Fordiin vai Audiin. Mieluummin kysyn asiantuntijalta ohjeet, että mikä varaosa ja minne. Sitten voin taas itse kyllä taas ajaa sitä autoa, kun kaikki osat ovat toimivia. Pystyykö tästä ajatuksesta ottamaan koppia?

Liikunta on kuitenkin vain 20% koko hommasta, ruokailu sen 80%. Mutta tuokin 20% muuttuu yllättävän suureksi, jos se ei sovi kokonaisuuteen. Miten ihminen, joka ei ole käynyt asiaan koulutusta, voi olla täysin varma siitä, että se netistä ongittu ohjelma toimii juuri hänelle? En minäkää esimerkiksi lähtisi treenaamaan samalla ohjelmalla kuin Michelle Lewin ja toivoisi, että pian näytänkin jo siis samalta. Juuei.

Kärjistetysti voisi sanoa, että on turha tehdä voimanostoa jos haluaa laihduttaa. Moni asia tulisi ottaa huomioon ohjelmia rakentaessa ja siksi olenkin tähän hommaan käynyt koulutuksen. Haluan myös, että asiakkaani ovat jo niin motivoituneita, että heille on enää siinä kohtaa sama, että maksaako ohjelma 50€ vai 80€. Jos homma kaatuu siihen, en tiedä, että olisiko homma edes toiminut muutenkaan.

P.S Ja en missään vaiheessa sanonut, ettenkö voisi laittaa pystyyn arvontoja ja tarjouksia. 😉