4kk kuparikierukan asennuksen jälkeen

Sisältää affiliate-linkkejä

Onkin mennyt jo tovi siitä, kun olen viimeksi kertonut, että miten elämä on sujunut kuparikierukan kanssa. Muistaakseni siitä on nyt noin nelisen kuukautta kun vahdoin ehkäsykapselin tähän kierukkaan. Ja edelleen olen sitä mieltä, että tämä on minulle kyllä ehdottomasti paras vaihtoehto, siis hallelujaa ja sienimetsä. Kipuja minulle ei ole ollut oikeastaan juurikaan, ei ainakaan sellaisia, mihin ei perus ibuxini 400 auttaisi. Kuukautiset ovat olleet nyt usein, mutta odotan, että nekin tuosta tasaantuvat toivottavasti ajan kanssa. Noin viikon verran aina alavatsassa tuntuu, mutta siitä viikosta ehkä yhtenä päivänä on enemmän kipuja. Siihenkin osaa jo onneksi ottaa lääkettä ennakkoon, joten voisin melkein sanoa, että kovia kipuja ei ole ollenkaan, pelkästään sellaista perus alavatsan paineentunnetta.

File 29.1.2016 9.25.18Paita *täältä

Mitä tulee mielialoihin, niin olen ihan helkkaristi tasaisempi ihminen. Kuukautisia ennen tulee aina sellainen perus hulluviikko, että silloin on ehkä raivo- ta itkuherkempi, mutta sekin on vielä ihan inhimillisissä rajoissa. Enää ei ole sellaista pelkoa, että joudun vielä joskus taposta vankilaan. 😀 Kun kapselin aikaan olin ihan epätasapainoinen hullu. Siis oikeasti. Siinä oli sellainen ehkäisymenetelmä, mikä oli ihan täysin minulle sopimaton. Joko olin raivohullu tai apaattinen, muita vaihtoehtoja ei juuri ollut. Nyt olen iloinen, tasapainoinen ja oma itseni. Oikein tunnen sen, että kuinka sain oman itseni takaisin. Nyt jos joku ottaa päähän, niin se johtuu vaan nälästä tai omasta persoonasta, harvemmin hormoneista. 😀

Eli, minulle ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa. Ainoa semimiinus tietysti nyt on se, että kuukautisiin ei voi vaikuttaa mitenkään ja ne tulevat joka kuukausi. Mutta sen jälkeen kun olen löytänyt ibuxin rabidin sekä kuukupin, niin ei asian kanssa ole oikein mitään ongelmaa. Ja tuo on niin pieni miinus verrattuna siihen, että muista menelmistä sekosi pää tai niistä tuli akne tai muuta mukavaa. Mikään ehkäisymenetelmä ei ole täydellinen ja minusta minä olen nyt vihdoin 12 vuoden jälkeen löytänyt sen itselleni vähiten pahan vaihtoehdon.

File 12.1.2016 21.04.39Takki *täältä

Ja edelleen korostan sitä, että nämä on minun kokemukseni. Joku toinen on voinut kokea ehkäisykapselin hyväksi ja kierukan kamalaksi. Eli edelleen vastuu on kaikilla itsellään, mutta toivon, että tästä oli apua edes jollekkin. Etenkin jos olet kokeillut jo kaikki hormonaaliset ehkäisyt ja olet suurinpiirtein samassa elämäntilanteessa kuin minä, niin suosittelen harkitsemaan tätä ehkäisykeinoa. Toinen hyvä, mistä olen kuullut paljon hyvää on hormonikierukka. Ja mitä tulee tuohon asennukseen, niin sekin on hyvin henkilökohtaista; toisia sattuu ihan kamalasti ja toisia ei ollenkaan. Tuokin varmasti riippuu ihan jokaisen ihmisen fysiikasta, toimeenpiteen tekevästä lääkäristä ja siitä kuinka paljon asiaa jännittää.

Ihanaa alkavaa viikonloppua! Minulla alkaakin tänään Trainer4youn ravitsemusvalmentajakoulutus, jipii! 🙂

Tervetuloa hormoniton elämä! Case kuparikierukka

Kävin eilen torstaina Hatanpään ehkäisyneuvolassa ottamassa ehkäisykapselin pois ja tilalle tuli nyt hormoniton kuparikierukka. Kuparikierukka on synnyttämättömille naisille suunniteltu normaalia pienempi kierukka. Aikaisempi tekstini aiheesta löytyy tästä. 

Photo 1.10.2015 9.26.46

Olimme sopineet puhelimessa alustavasti, että kapseli ainakin otetaan pois ja kierukka tulee ehkä tilalle. Paikan päällä juttelin pitkät pätkät ihanan hoitajan kanssa. Kertoi kuparikierukan hyvät ja huonot puolet sekä kyseli kysymyksiä, joilla selvitettiin, että onko kierukka minulle varmasti paras vaihtoehto. Olin jo itse tutkinut aiheesta paljon tietoa, joka taas helpotti päätöksentekoa.

Miksi minä sain kuparikierukan:

  • Olen 12 vuotta käyttänyt hormonaalista ehkäisyä ja todellakin tiedän nyt, että se ei minulle sovi. En ole täysin oma itseni, vaan kiukkuinen ja apaattinen. Ehkäisykapseli oli viimeinen niitti. Siinä pitäisi olla hyvin matala hormonipitoisuus, mutta siitä tuli kaikista suurimmat mielialavaihtelut mitä koskaan tullut. Koko kesä esimerkiksi mennyt suhteellisen apaattisissa merkeissä eli mieliala muuttui heti kapseli asentamisen jälkeen, treenit ei mm. kulkeneet yhtään. Ja kun tietää, että elämässä menee kaikki nyt ihanasti, eli kyse ei ole olosuhteista.
  • Olen vakituissa suhteessa ja tulen tämän jälkeen olemaankin. Kuparikierukan kanssa tulehdusriski on suuri ja pahat tulehdukset voivat aiheuttaa lapsettomuutta (sukupuolitaudit kuparikierukan kanssa myös täysin katastrofi). Jos kumppani on suhteellisen uusi tai kumppani vaihtuu tiuhaan, uusi bakteerikanta voi aiheuttaa tulehduksen. Minäkin joutuisit poistamaan ja uusimaan kierukan jos pistäisin miehen jossain vaiheessa vaihtoon. 😀 (ilmeisesti turhan liioiteltu varoitus?)
  • Kuukautiseni ovat normaalisti (luonnollisessa tilassa, ilman horkkaa) siedettävät. Kuparikierukka lisää yleensä kipuja ja vuotoa. Itselleni tämä on kuitenkin paljon mieluisampi vaihtoehto kuin seko kuuppa. Kipuun saa lääkettä, mielialanvaihteluihin ja yleiseen skitsoiluun ei oikein. Tai ainakaan sellaisia mitä minä haluaisin syödä.
  • Käytän kuukuppia. Sekin tosin pitää ottaa tietyllä tapaa pois ettei paine imaise kierukkaa pois. 😀 Mutta tamponit mm. lisäävät tulehdusriskiä.

Siinä suurimmat syyt. Lisäksi hoitajat ja lääkärit puoltavat suuresti hormonaalista ehkäisyä. En tiedä olenko asiasta ihan täysin samaa mieltä. Sanotaan, että hormonaalinen ehkäisy suojaa nimenomaan hedelmällisyyttä. Mutta olen kuitenkin jo niin monta vuotta syönyt hormonaalista ehkäisyä, että tässä on jo varmasti minun osaltani jäänyt tarpeeksi ovulaatioita tekemättä! 😀

File 2.10.2015 10.57.56

Nyt kyllä ymmärrän sen, että miksi kuparikierukkaa ei ensisijaisesti tarjota tytöille tai naisille. Hormonikierukka kuulostaa kyllä hyvältä ja siitä olen kuullut paljon hyvää sen matalan hormonipitoisuuden takia. Muutamalla tuttavallani on se ja isoimmat plussat tulivat sen huolettomuudesta eli toisin kuin pillereiden kanssa, ei tarvitse erikseen muistaa mitään, plus hormonikapselissa usein kuukautiset loppuvat kokonaan. Toisille se on suuri plussa ja toisia se saattaa häiritä.

Kuparikierukka maksoi 70€ ja sen teho kestää yhdeksän vuotta. Kuulemma kaikissa virallisissa papereissa lukee viisi vuotta, koska siihen on lopetettu viralliset tutkimukset, mutta oikea teho on yhdeksän vuotta. Lie sitten onko tuo joku salaliitto saada minun kaltaiseni vanhat akat raskaaksi! 😀 ”Joojoo kyllä se teho siitä vielä neljä vuotta jatkuu!” 😀 Mutta kyseessä on ainakin super-edullinen ehkäisymuoto.

Ehkäisykapseli maksoi 180€ ja sen summan nyt  tässä tavallaan ”menetin”, mutta olen silti nyt ainakin vielä hyvin tyytyväinen valintaani. Nyt nähtäväksi jää, että millaista on elää elämäänsä ilman ylimääräistä hormonia.. siitä on siis 12 vuotta aikaa kun viimeksi olin ihan natu. 😀

Itse operaatio

En jotenkin  osannut jännittää tilannetta etukäteen. Varasin torstain ja perjantain kyllä vapaapäiviksi ja siitä olen kyllä itseeni tyytyväinen.

Kapselia pois ottaessa puudutuspiikku sattui kyllä, mutta itse kapselin pois ottaminen ei tuntunut missään. Toki se ehti olla minulla vasta noin puoli vuotta, eli se tuskin oli vielä kiinnittynyt niin paljon kuin jos se olisi ollut siellä koko kolme vuotta.

Kierukan asettaminen kävi myös nopeasti ja oli helpompi kuin olin kuvitellut. Kyllä, se sattui. Kuin todella kipakka kramppi alavatsassa. Huusin, että ai saatana! Kyllä sen kesti, eihän siinä itse nippauksessa mennyt kauaa. Hetken päästä jo heitin läppää, että kerron kyllä miehelle tästä jokaisen raastavan yksityiskohdan ja revin kaiken säälin irti mitä lähtee. 😀 Kierukan laitto ei siis ollut todellakaan mitään herkkua, mutta se kävi nopeasti ja itselläni kävi hyvä tuuri hoitajan ja itse lääkärin kanssa. He olivat todella ihania ja oloni oli tosi rento. Se varmasti vaikutti suuresti kokemukseeni ja siihen, että kokemus ei ollut jäätävä.

Olin autolla neuvolassa ja kipitin lääkärin jälkeen nopeasti autolle ja istuskelin siinä hetken ja annoin verenpaineen hieman tasaantua. Kivut kyllä jatkuivat asennuksen jälkeen ja pahenivat iltaa kohden. Kotona otin heti vahvan kipulääkkeen, mutta kivut yltyivät silti ja yhdessä vaiheessa kohtua supisti niin paljon, että ihan itkua väänsin. Mutta onneksi pahimmat kivut tulivat kotona, eikä lääkärin vastaanotolla. Mutta olen niin onnellinen siitä että olin kaukaa viisas ja tajusin ottaa laittoa varten vapaapäivän. Sen verran kuitenkin supisteli ja suorastaan alakerrasta veti suonta.. ihastuttavaa. Nyt toisena päivänä kipuilua on edelleen ja jänskätän, että tuleeko taas pahoja kipuja. Varmuuden vuoksi ottanut heti aamusta särkylääkkeen koska vaikuttaisi siltä, että tänäänkin tulee olemaan supistuksia. Seuraavat kuukaudet tulevat myös oletettavasti olemaan nyt tälläisiä. Ensimmäiset kuukautiset kierukan kanssa saattavat olla yhtä tuskaa. Hoitaja sanoi aika suoraan, että sinnittele. Että ei heti kannata lyödä hanskoja silti tiskiin, koska kivut ovat alussa normaaleita. Tilanne kyllä tasaantuu ja rahoittuu kun kroppa tottuu kierukkaan ja kuukautiset tasaantuvat. Saa nähdä kuinka turhautumisen äärirajoille siis kipujen ja vuotojen kanssa mennään. Ehkä eniten kuitenkin pelkään nyt ihoni puolesta. Iho menee varmasti ainakin hetkellisesti huonoon kuntoon..

??????????????????????????????????
Loppupäivä meni kerällä sohvan pohjalla.

Nämä kokemuksethan ovat hyvin yksilöllisiä. Toisella ei tunnu missään ja toinen joutuu lääkärissäkin makaamaan vielä tunnin asentamisen jälkeen kun kohtu supistelee niin paljon. Itse sanoisin, että kivaahan se ei ollut, mutta täysin siedättävissä. Lääkäri sanoi, että supistus on samanlainen kun mitä sitten tulee kun jos joskus synnytän. Nice. Mutta se on oikeasti jännä kuinka mieli unohtaa kivun. Nyt on jo sellainen olo, että no ei se ollut yhtään kamalaa vaikka eilen siinä tilanteessa ajattelin, että sissus siunaa ja voi venäjä tätä naisen elämää!

File 2.10.2015 10.58.11
Vuoden päästä kontrolliin.

Kapselin poiston takia pitää olla yksi päivä ilman kuntosalia ja suihkuunkaan ei saanut mennä. Kierukan takia pitää olla muutama päivä rennosti ja ilman kuntosalia. Käytän nyt tilaisuuden hyväksi ja poden flunssani loppuun, ota iisisti ja legendaarisesti aloitan maanantaina uuden elämän. Onneksi tavallaan flunssa ja kaikki tuli nyt samaan syssyyn. Potee kaikki kerralla pois alta. Ensi viikolla sitten hyvin levänneenä voi kerätä itsensä ja mennä apinanraivolla taas eteenpäin. 🙂

Omien kokemuksieni perusteella suosittelisin kuparikierukkaa jos tilanteesi on sama kuin minulla; hormoniehkäisy ei tavalla tai toiselle sovi sinulle ja olet vakituisessa parisuhteessa. Kuukautisesi ovat luonnollisesti siedettävät.

Muuten suosittelisin hormonikierukkaa. Se olisi ollut tämän jälkeen seuraava valintani, mutta ihan hoitajakin jo sanoi, että ei sitä enää kannata ja itsekkin suositteli kuparikierukkaa minulle.

Kapselikin oli periaatteessa tosi kiva, mutta minulla sattui pistämään kuupan ihan sekaisin.

Renkaat, minipillerit, yhdistelmäpillerit ja muutki on tullut vuosien saatossa kokeiltua ja kaikista tuli aina joku sivuoire. Aina aknesta limakalvojen totaaliseen kuivumiseen.

Josko nyt tämä ehkäisy toimisi minulle. Nyt siis nähtäväksi jää, että miten tämä sopii minulle. Olettavaa on, että menee kuukaudesta muutamaan kuukauteen ennenkö ylimääräinen hormoni on edes poistunut kehostani. Sitä siis odotellessa. 🙂

#natupatu

Tässä vielä hyvä video kuparikierukasta. Kuvasin itsekkin ajatuksia asetuksen jälkeen, mutta en taas tiedä mitä olen tehnyt, koska olen hukannut videot puhelimeltani. Halusin tänään saada postauksen ulos, joten oma videoni aiheesta saa siis nyt tällä kertaa jäädä. Mutta tässä on erittäin hyvä korvike meikäläisen videolle. 😀 Älkää tosin kiinnittäkö huomiota tuohon, että kierukan voi ottaa itse pois. Kunnallisessa pois jos ei halua maksaa itseään kipeäksi yksityisellä.