Miltä sinkkuelämä maistuu nyt?

Huh! Kohta on tullut oltua pian vuosi sinkkuna, vuosi! What. No okei, lokakuussa vasta. Mutta silti, aika menee ihan älyttömän nopeasti. Ja oudointa tässä on se, että nyt jo tuntuu siltä, että olisin ollut aina sinkku. Sinkkuus sopii minulle. Olen sen verran itsenäinen ja itsekäs tyyppi, että nyt vaan nautin siitä kun saan mennä ja tulla miten halajan.

Suurin muutossa alussa oli se, että todellakin olin yksin tiettyjen asioiden kanssa. On eri asia muuttaa omilleen ja oppia asioita, kun on tietynlainen näyttämisenhalu siihen, että pärjää. Mutta nyt minulla ei ollut edes vaihtoehtoa siihen, että saisin aina apua. Yhtäkkiä ei isää, ei puolisoa. Ei läheistä miestä, joka auttaisi. Silloin yksineläminen alkaa erilailla. Silloin kun et voi saada apua, on milloin sitä haluaisit. Alussa se tuntui siltä, että minulla ei ole enää ketään. Ja itselleni on hyvin hankalaa pyytää apua ja etenkin jos saan vähänkin kommenttia siitä, että ”noh, miten et tuota muka osaa”, niin sitten ainakin menen ihan lukkoon. Alussa kun ei tiedä jostain asioista mitään, joutuu kysymään tyhmiäkin kysymyksiä ja se on inhottavaa. Silloin haluaisi vaan, että joku auttaa eikä tuomitse. Olen ensimmäistä kertaa elämässä ihan täysin omillani. Ei ole edes sitä isää, kenelle pystyi aina soittamaan, se keneltä kehtasi kysyä ne tyhmimmätkin kysymykset. Ei, nyt on vain minä ja omat tämänhetkiset selviytymistaitoni mitä tulee elämään ja elämiseen. Äitiä en halua kuormittaa, siskoni asuu toisessa kaupungissa ja ystävillä on oma elämä. Ja toisaalta, haluan tätä. Tarvitsen tätä. Tämä on tehnyt minulle hyvää.

Olen saanut elämään aivan erilaisen otteen. Niin kornia kun se onkin, olen todella päässyt tutustumaan itseeni. En siihen, mitä isäni haluaa minun olevan tai kuka olen puolison kanssa. Siihen, kuka minä ihan oikeasti olen. Ja kun asuu yksin, on aika pirun tärkeää, että pitää itsestään. Ja minulla eivät seinät kaadu päälle, viihdyn persoonassani. Olen oikeasti aika iloinen ja positiivinen, pärjäävä nuori aikuinen.

Olin isän pieni tyttö ja isä auttoi aina. Olin myös monta vuotta jonkun puoliso. On kuitenkin iso lahja elämältä, että opin itse riittämään itselleni. Kukaan ei tule enää ja auta laskuissa, kukaan ei juuri sillä hetkellä ota kainaloon ja lohduta. On pärjättävä omillaan. Ja se on tärkeä taito osata, se antaa samalla paljon vapautta. Kun mikään tässä elämässä ei ole varmaa, eikä liikaa kannata nojata ja varata kenenkään muun voimiin. On hyvä asia, jos oppii itse antamaan itselleen sen, mitä sillä hetkellä tarvitsee.

Toki, olin menossa naimisiin ja mielessä oli jo perheen perustaminen. Jo ikänikin puolesta siihen jo pieni aikapaine. Vaikka nyt tapaisin jonkun, en silti alle kolmekymmentävuotiaana tule tässä elämässä saamaan perhettä. Ja meni hetki hyväksyä se asia. Tämä elämä menee nyt näin ja uskon, että sille myös on oma tarkoituksensa. Minun piti ensin kokea kaikki tämä, rakastaa ja menettää, vahvistua ja oppia olemaan omavarainen. Vielä on matkaa oman elämän kanssa, koulu ja työasiat.. mutta uskon, että kaikki asiat loksahtavat paikalleen ja löydän vielä rauhan ja tasapainon.

Katsoin hömppäleffan  How to be single ja siinä oli oikeasti hyvin tärkeä sanoma; elämää on myös sinkkuna. Se on hetki, kun saan mennä ja tehdä kuten haluaa. Et ole kiinni missään tai kenessäkään. Et joudu miettimään asioita kuin itsesi kautta. Toki, minulla on koira, josta olen nyt yksin vastuussa ja se tietyllä tavalla rajoittaa aika paljonkin. Mutta sekin vain opettaa hyvällä tavalla vastuuta myös mitä tulee itseeni. Mutta voin lähteä matkalle, enkä joudu miettimään mustasukkaisuuksia, voin muuttaa töiden perässä mihin tahansa. Maailma on nyt täynnä mahdollisuuksia ja voin tehdä tästä juuri sellaisen seikkailun kun haluan.

Toki, olen ihminen joka vihaa epätietoisuutta ja sinkkuudessa on se, että kun ei tiedä, että koska tapaa jonkun joka vetää jalat alta. Jos tietäisin, että vaikkapa kahden vuoden päästä tapaan elämäni miehen ja perustan perheen, voisin rauhallisemmin mielin nauttia vielä tästä vapaudesta. Mutten kuten jo totesin, jo ikänikin puolesta etenkin nuo perheenperustamis asiat totta kai kolkuttavat takaraivossa. Mutta, turha niitä on liikaa miettiä, sillä kaikki tulee kun on sen hetki. Nyt on aika nauttia tästä ja seikkailla.

On myös ihanaa, että enää ei ole epävarma nuori tyttö. Enää en masennu jos joku juttu ei toimi, mitä sitten! Miehiä riittää maailmassa ja se on sitten vaan meant to be. En jää kehenkään roikkuun vaan annan elämän mennä omalla painollaan. Kyllä se mies, joka minut oikeasti haluaa kokonaisuutena, pitää minusta sitten lujaa kiinni eikä päästä irti.

Olen oppinut tässä reilun puolen vuoden aikana niin paljon, että en edes itse sitä käsitä. Jos vuoden alussa oli vielä hassu ja pelottava ajatus asua yksin, nyt rakastan omaa kotiani, tätä rauhaa. Saan soittaa musiikkia, juuri sellaista musiikkia kuin haluan. Voin tanssia ja laulaa alasti. Toki, mikään ei estä tekemästä noita sitten myös parisuhteessa, mutta joka tapauksessa parisuhde omalla tavallaan vie sitä omaa 100% vapautta. Ja vapaus on nyt todella huumaavaa.

Olen ehkä nyt oikeasti ensimmäistä kertaa aivan täysin se, joka haluan olla. En elä kenenkään odotusten tai halujen mukaan. Se näkyy yleisesti myös siinä, että en enää mieti mitä muut minusta ajattelevat. Miksi laittaa itseään sellaiseen vankilaan. Kun ei välitä mitä muut ajattelevat ja tekee mitä haluaa, on saavuttanut pelottavan hurjan mahtavan vapauden tason.

Ainakin kaksi edellistä kesääni ovat olleet tylsiä ja olen kärsinyt omituisesta ahdistuksesta. Tämä kesä on ollut aivan toisenlainen, tämä kesä on ollut ihana. Olen nauttinut. Tavannut ihania ihmisiä, mennyt kavereiden kanssa ja elänyt hetkessä. Nyt nautin ihan jokaisesta päivästä. Vaikka elämääni kuuluu edelleen paljon stressiä, uusia asioita ja paineita tietyistä asioista, on tämä piru vie suurimmaksi osaksi aika maagista aikaa!

 

Kuulumiset keväältä

 

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä ihan kunnon postauksen siitä, että mitä minulle kuuluu ja missä mennään. En valehtele, kevät on ollut rankka ja on menty aivan jaksamisen äärirajoilla. Syksy ei edes itsessään ollut näin rankka, koska silloin oli vielä niin shokissa kaikesta, eikä mitään ollut oikeasti vielä millään tavalla sisäistänyt. Samalla kuitenkin uusia tuulia elämään toi sinkkuus ja alussa sinkkuelämän suhteen menikin suhteellisen lujaa. Ja hemmetti se teki hyvää!

Mutta nyt kun on pitänyt keskittyä kouluun, töihin, oman elämän rakentamiseen ja kaikkeen, on välillä ollut hetkiä kun paketti ei ole vain meinannut enää pysyä täysillä kasassa. Koulun suhteen on ollut eniten ongelmia, mutta olen puskenut opiskeluita läpi kuin härkäpää. Johtaen siihen, että kesän jälkeen minulla on jäljellä enää oppari.. jumalauta mikä fiilis!! Jos saan opparin tehtyä tehokkaasti, saatan valmistua jopa ennen joulukuuta. Mikä olisi sinällään hieno juttu, koska opintotukea en enää saa 30.9 lähtien, eli silloin olen taloudellisesti aivan omillani. Tarkoitus onkin jo nyt alkaa painottamaan työtä enemmän arjessa. Nyt kun on kokoajan vähemmän ja vähemmän palasia, pystyy antamaan enemmän kerralla yhteen asiaan. Pystyn helposti opparin ohella tekemään töitä. Saatan jopa hakea jotain osa-aikatyötä, koska en usko, että heti pystyn alkamaan kokopäiväiseksi yrittäjäksi.

Se, mitä tapahtuu verkkokaupalleni Cubielle on, että jätän sen kouluun uusille oppilaille projektiksi. Cubie on menestynyt erittäin kiitettävästi ja haluan tuoda kouluun korteni kekoon ja antaa sinne jatkuvan projektin, jonka olen saanut lennokkaaseen alkuun. Verkkokaupan ylläpitäminen kiinnostaa edelleen ja olen saanut Cubiesta ihan äärettömästi oppeja. Koen kuitenkin nyt, että Cubieen käytetty aika on tietyllä tavalla resurssien hukkaamista ja haluan pistää nyt kaiken energiani omaan yritykseeni, oppariin sekä treeneihini. Siinä on loppuvuoden 2017 pyhä kolminaisuus.

Tuntuu ihanalta kaiken tämän muutaman vuoden myllerryksen jälkeen, että palikoita on enää noin vähän. PT- koulutus ja ravintovalmentajakoulutus ammattikorkeakoulun ohella, oma verkkokauppa, häiden suunnittelu, mummon haimasyöpä ja poismeno, oman yrityksen perustaminen ja asiakashankinta, blogi, puolison työttömyys ja rahahuolet, koulun puolelta painostusta kuulua porukkaan vaikka energiaa ei ollut etenkään koulun ulkopuoliselle hengaamiselle, isän kuolema, ero ja häiden peruminen, omaan kotiin muuttaminen ja ensimmäistä kertaa yksin asuminen, hautajaiset, perunkirja, lapsuudenkodin myyminen,  asiakaskunnan säilyttäminen elämän kriisin keskellä, koulun suorittaminen elämän kriisin keskellä, omat treenin ja hyvinvointi, koirasta huolehtiminen yksin, ystävyys-suhteiden ylläpito, surutyö ja asioiden selvittäminen omassa päässä. Näistä ovat viimeiset kaksi vuottani koostuneet.

*Paita TÄÄLTÄ

Joten. Kolme asiaa sekä blogi ovat korvilleni kuin kauneinta sinfoniaa. Yksi oppari on enää kaiken tuon jälkeen kuin pieni kanan pipana ja työt näen vain tärkeänä asiana mielenterveydelleni. Treeni on tällä hetkellä aivan puhdasta rakkautta ja nautin jokaisesta treenistä enemmän kuin ehkä mistään tällä hetkellä. Treenini ovat menneet päin pöötä edelliset kaksi vuotta ja on ihanaa, että treenit kulkevat taas ja oma hyvinvointi ja fyysinen kunto voivat pitkästä aikaa olla prioriteettilistallani kärkijoukossa. Yksi asia kuitenkin mistä haluaisin kirjoittaa on se, että enää en ole tunnesyöppö ja painoni ei kuitenkaan ole noussut näiden elämän kriisien aikana. Olen onnistunut pitämään kiinni terveellistä elämäntavoista, vaikka elämä on heitellyt minua. Siihen olen tyytyväinen.

Tällä hetkellä pystyn ottamaan asiakkaita vastaan enemmän kuin pitkään aikaan. Sekin tuntuu aivan ihanalta. Muistakaa siis ottaa rohkeasti yhteyttä, jos haluatte valmennukseeni. <3

Sinkkuelämän selkeästi villein vaihe on ohitettu ja sille oli selkeästi aikansa ja paikkansa. Nyt huomaan, että kriteerit nousevat ja nousevat. En enää missään nimessä halua seurustella seurustelun vuoksi, vaan etsin aidosti sitä oikeaa. Tapailla toki voi niitä vähemmän potentiaalisiakin, mutta kynnys kestää ääliöitä on hyvin matala. Tinderistä tuntuu saavan vain vatsahaavan ja pahan mielen.

Katselen ihaillen onnellisia perheitä. Naisia, joilla on mies joka jumaloi heitä. Vaikka introverttinä rakastan olla yksin, olisihan se ihanaa, jos olisi joku jonka kanssa jakaa arki. Toki, haluan ensin saada oman elämäni järjestykseen ennen kuin minulla on yhtään aikaa parisuhteelle. Haluan nyt nimenomaan keskittyä töihin ja siihen, että saan koulusta paperit pihalle. Siinä samassa vihdoin treenata kroppa siihen kuntoon, johon olen jo pitkän aikaa sen halunnut. Nyt on aika keskittyä itseeni. Sitten sen jälkeen voin keskittyä toiseen ihmiseen ja rakkauteen. Voisin kuitenkin ihan hyvin jo piankin olla valmis perustamaan perheen. Olen nyt nähnyt mitä on olla yksin ja ei tämä loppujen lopuksi ole minua. Haluan rakastaa ja haluan kasvattaa oman perheeni, koska minulta on viime vuosina viety niin paljon. Jos minulta viedään jotain pois, otan ohjat omiin käsiini ja perustan oman perheen, jota saan rakastaa enemmän kuin mitään.

Elän nyt päivä ja viikko kerrallaan. Minulla ei ole vielä hajuakaan, että mitä teen valmistumisen jälkeen. Missä olen töissä ja missä asun.. nyt elämä on vielä yksi iso möykky ja kysymysmerkki. Mutta hyvä niin. Olen jo kerran elänyt niin, että olin suunnitellut elämäni pilkuntarkalleen seuraavat viisi vuotta eteenpäin ja sitten tapahtui elämä. Matto lähti alta ja kaikki suunnitelmani pyyhkiytyivät. Ja sellaista se elämä on. Asioita on turha suunnitella liian tarkkaan ja pitää olla valmis kulkemaan elämänvirran mukana. Ei pistämään vastaan jos elämä on suunnitellut sinulle aivan jotain muuta, mitä itse olit itsellesi kuvitellut. Kyllähän tuo valmistumisen jälkeinen aika pelottaa ja tottakai nyt jo etsin töitä ja mietin erilaisia ratkaisuita, mutta silti.. silti elän päivä kerrallaan. Nautin siitä mitä nyt on, koska voi olla, että jo huomenna asiat ovat aivan toisin. Niin hyvässä kuin pahassa.