Miten erityisherkkyys näkyy minussa?

Olen kirjoittanut erityisherkkyydestä ihan tietoisesti ihan vain sivulauseissa. Tiedän, että osalla ihmisistä tulee inhoreaktio koko sanaa kohtaan, tuleehan siitä nyt joka tuutista. Osalle se tuntuu vain siltä, että ihmiset ovat löytäneet tavan tehdä itsestään jotenkin erikoisia, ”uniikkeja lumihiutaleita”, if I may. Mutta minulle se ei ole sitä, minulle se on vain avain itseymmärrykseen. Ja jos ei ole (introvertti) erityisherkkä, ei välttämättä osaa samaistua maailmaani.

Olen aina kokenut olevani jotenkin ”erilainen”. Jo pienestä pitäen olen elänyt omassa haavemaailmassani ja hyvin paljon tunteiden kautta. Itselläni tunteet ja järki toki elävät sulassa sopusoinnussa, mutta annan tunteiden ottaa vallan. En siis tee päätöksiä loogisesti, vaan tunteiden kautta. Se on sekä hyvä, että huono asia.

Erityisherkkyys on mielestäni sanana varsin huono, siitä tulee mieleen.. noh, erityislaspi.. erityinen ihminen. Ja herkkyys myös sanana luo aina tietynlaisen assosiaation. Esimerkiksi minä itse en ole herkkä loukkaantumaan, ainakaan enää nykyään. Nuorempana olin kovakin loukkaantumaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä erityisherkkyyden kanssa. Minulle herkkyys tarkoittaa sitä, että on niin sanotusti sensorit herkällä. Aistin ihmisten tunnetiloja, haistan hajuja herkästi, olen ääniherkkä. Muun muassa musiikkitunnit olivat minulla aina ihan yhtä helvettiä, koska aina kun joku soitti vaikka rumpuja, silmäni menivät pakonomaisesti kiinni joka rytmillä. Edelleenkin, jos joku vaikka lyö nauloja vasaralla, silmäni eivät pysy kiinni, kun kova ääni iskee. Vatsani on hyvin herkkä eikä kestä esimerkisi tulista, sipulia tai vehnää. Siksi uskon, että empaatikkojen, introverttien ja erityisherkkien tulisi olla erityisen tarkkoja ruokavaliostaan ja etenkin kofeiinin käytössä. On jossain tutkimuksissa osoitettu, että introvertit eivät siedä kahvia yhtä hyvin kuin ekstrovertit, mikä luonnollisesti johtuu hermostollisista eroista. Introvertin kannattaa välttää kahvia etenkin hyvin stressaantuneena.

 

Miten erityisherkkyys näkyy sitten minussa?

Oma erityisherkkyyteni näkyy eritoten oman ajan sekä unen tarpeena. Nukun todella paljon ja tarvitsen paljon unta ollakseni onnellinen ja iloinen ihminen. Unenpuute ja lyhyet yöunet tuntuvat hyvin vahvoina fyysisinä oireina. Vatsa ei toimi, hikoiluttaa, päätä särkee.. tulee oikeastaan aikalailla krapulaa muistuttavat oireet. Jo viiden tunnin yöunet voivat aiheuttaa oireita. Pystyn helposti nukkumaan 12 tuntia. Suurin unentarve tulee jos olen ollut erityisen paljon ihmisten seurassa. Sosiaalinen akkuni loppuu aivan täysin ja muutun melkein toimintakyvyttömäksi. Jos olen koko viikonlopun ollut ihmisten seurassa, saatan hyvin olla seuraavan alkuviikon hiljaa omissa oloissani. Joskus teen ihan ”katoamistemppuja” ja en ole kenellekkään hetkeen tavoitettavissa. Olen tehnyt tätä jo nuoresta lähtien ja se on raastanut ystävyyssuhteitani. Ymmärrän, että ihmiset ottavat sen henkilökohtaisesti, jos en päiviin vastaa viesteihin tai puheluihin. Se on kuitenkin itselleni vain pakonomainen tarve päästä latautumaan, olemaan ihan vain yksin ja prosessoida kaikkea näkemääni, kuulemaani ja kokemaani. Tuo on ehkä eniten se, jota kärsin. Koska ihmiset pitävät minua joko outona tai antisosiaalisena. Ja se vaikeuttaa sitä, että en pysty ns. pitämään montaa ystävyyttä yllä, koska sosiaalinen energiani ei yksinkertaisesti riitä siihen. Jotkut ihmiset näkevät minut yksinäisenä, vaikka itse olen elämänlaatuni valinnut ja aidosti nautin yksinolosta. Toki, pidän ihmisistä ja olen kiinnostunut ihmisistä, mutta siihen on vain omat rajani ja jaksamiseni.

 

Kun menen ihmisten ilmoille, aistini täyttyvät äänistä, valoista ja ihmisten energioista. Ja kyllä, erityisherkkyydessä on paljon vivahteita aspergerista. Mutta se mikä erottaa ainakin minut aspergerin oireyhtymästä on empaattisuus ja sosiaalinen lahjakkuus. Katson ihmisiä silmiin ja toimin työssä, jossa olen hyvin lähellä ihmisiä ja tulkitsen hyvin vahvasti heidän jaksamistaan ja tunnetilojaan. Koen olevani sosiaalisesti lahjakas ja hyvä asiakaspalvelija, vaikka omassa elämässäni en välttämättä mikään sosiaalinen perhonen olekaan. Olen kuitenkin aina hoitanut työni hyvin ja ammattitaidolla. Ja jostain syystä en työelämässä jännitä sosiaalisia tilanteita. Ehkä kuitenkin siinä se onkin, kun antaa niin paljon energiaa työelämään, niin vapaa-ajalla ei jaksa enää olla kovin sosiaalinen ja silloin kaipaa sitä omaa aikaa.

 

”Sosiaalista vuorovaikutusta hankaloittaa myös Asperger-ihmisten pakonomainen taipumus noudattaa rutiineja. Ateria on esimerkiksi aina syötävä tiettyyn aikaan ja tietyiltä lautasilta. Asperger-lapsi voikin saada raivokohtauksen, jos aamiaismurot tarjotaan eri astiasta kuin tavallisesti.” Lähde. 

 

Itse sain lapsena raivokohtauksia, mutta erityisherkkyydessä ne johtuivat ylikuormittumisesta. Lapsena en osannut sanoa, että nyt en jaksa, nyt on liikaa informaatiota ja se kärjistyi raivokohtauksiksi. En vielä teininäkään osannut pelata voimavarojeni mukaan ja se johti lievään masennukseen. Totta kai, jos ei lepää ja hermosto huutaa jatkuvasti hoosiassaa, ihminen väsähtää. Ja kun ihminen väsähtää, ihminen tulee surulliseksi ja apaattiseksi. Uskon myös sen olleen suurin syy lihomiseeni. Uskon, että introvertit ja etenkin empaatikot saattavat lihoa herkemmin. Syy löytyy hermostosta, jaksamisesta ja tunnesyömisestä.

Mutta kun oppii rajan, jossa ylikuormittuminen on lähellä, osaa välttää ylilyönnit. Edelleenkin muutun hirviöksi, jos en pääse palautumaan. Se on varmasti piirre, mikä on meistä jokaisella, mutta kaikilla vain eri mittakaavassa. Itse koen, että sosiaalinen patterini on jokseenkin hyvin pieni. Se on asia, mistä olen kärsinyt koko ikäni. Vaikka nautin yksinolosta ja oman pään sisällä haaveilusta, olisi silti ihanaa, jos olisi kasapäin ystäviä ja jaksaisi olla päivästä toiseen töiden ohella supersosiaalinen. Olisi ihanaa jos tykkäisi olla huomion keskipiste ja esiintyä rennosti, olisi ihanaa jos en jännittäisi uusia sosiaalisia tilanteita, olisi ihanaa jos kaikkea ei jälkeenpäin ylianalysoisi. Olisihan se hieno, mutta se ei olisi minä. Minä olen tällainen paljon unta ja omaa aikaa tarvitseva haaveilija. Se, että olen introvertti tulee vielä pitkään tietyllä tavalla aiheuttamaan minulle ongelmia, mutta samalla se on minun vahvuuteni. Se, että aistin ja tulkitsen muiden tunnetiloja, on samalla rikkaus ja kirous. Kun imee kaikkien muiden tunnetilat itseensä, on päivän päätteeksi aivan lopussa. Kun aistii kaiken, aivot tarvitsevat paljon aikaa prosessoidakseen kaiken aistitulvan. Olisi hienoa edes kokeilla minkälaista olisi olla sellainen super-ekstrovertti, joka vaan on ihmisten seurassa, eikä turhia mieti tai ylianalysoi tai koe tarvetta prosessoida kaikkea päivän päätteeksi, se olisi varmaan vapauttavaa. Mutta kuten jo totesin, silloin en olisi minä.

 

Miten erityisherkkyys näkyy sinussa? Ja oletko erityisherkkä introvertti vai ekstrovertti?

Kirjoittamalla herkkäkin ihminen päästää ihon alle

Blogini on elänyt hieman hiljaiseloa nyt viimeisen reilun vuoden ajan, mutta kokoajan se on kuitenkin mukana kulkenut. Blogi on minulle rakas harrastus ja omalla tavallaan myös työ. Olen kuitenkin aina ottanut sen linjan, että kirjoitan vaan kun minulla on oikeasti asiaa. En halua tehdä blogista itselleni pakkopullaa, koska silloin mennään metsään ja lujaa. Nautin kirjoittamisesta ihan suunnattomasti. Olen tyypillinen introvertti ja kirjoitan huomattavasti paremmin kuin puhun. Kirjoittamalla saan ajatukseni ulos kaikista selkeimmin. Saan kirjoitettuun tekstiin paljon enemmän tunnetta ja sävyjä, kuin puhumalla. Olen herkkä ja tunteellinen pieni siili, mutta kasvotusten helposti kova tai en niin helposti lähestyttävän oloinen. Tyypillinen herkkis siis. Sitä omaa herkkyyttä on rakennettu suojaamaan kova ulkokuori, jonka alle edes jonkun toivoo näkevän. Ja kirjoittaminen on luonut minulle helpon ja turvallisen kanavan raottaa tietä omaan herkkyyteeni. Kun kirjoitan, pystyn olemaan avoin ja iho täysin vereslihalla. Blogi on siis minulle nyt ja aina turvallinen tunteiden satama, missä pystyn purkamaan niitä kipeimpiäkin tuntoja.

Tavallisesti siis en todellakaan päästä ihmisiä helposti lähelle, en ole koskaan päästänyt ja nyt etenkään en päästä. Siksi koko tämä ja blogi ja kirjoittaminen on myös itselleni hyvin omituista, että osaan olla täällä näin avoin. Se on totta kai ollut myös kiinni kaikesta siitä vastaanotosta, jonka olen blogilleni ja kirjoituksilleni saanut. <3

Ajattelinkin nyt listata tähän postaukseen itselleni isoimmat tekstit, joiden julkaiseminen on ollut itselleni todella pelottava ja iso juttu.

 

Luetuimmat ja samalla minulle itselleni isoimmat tekstit ovat:

Before and after – laihtumiseni kuvina

Kun empaatikko tapasi narsistin

Mä annan sut pois

Kipu kuolee huutamalla

Miten narsisti käyttäytyy parisuhteessa