Not getting married -party

Nyt se sitten koitti, se mikä piti olla hääpäivä. Vietin sen ystävieni kanssa meidän mökillä pitäen hauskaa. Itselleni oli tärkeää, että päivään sovittiin jotain hauskaa. Oli tärkeää, että sain viettää sen rakkaiden ihmisten kanssa. Pelasimme pelejä, kävimme keskiyöllä järvessä uimassa, olimme paljussa ja ennen kaikkea nauroimme sydämemme kyllyydestä. Voi luoja! Ehkä koko kesän parasta ilta. <3

Paras not getting married -kakku! 😀

Olen yli ihmisestä, mutta en siitä mitä tapahtui. Tai, edelleen käsittelen sitä, että miten joku voi elää niin kaksoiselämää, valehdella aivan kaiken ja lopulta paljastua aivan joksikin muuksi kuin mitä olen viimeiset viisi vuotta luullut. Olisi se ollut sitten puoliso tai ystävä, tapaus olisi järkyttänyt minua yhtä paljon. Mutta todellisuudessa minun on pelottavankin helppo päästä yli ihmisistä, jotka tekevät minulle väärin tai kohtelevat minua huonosti. Olen aina tiennyt sen, että en katsele suhteessa valehtelua tai pettämistä. Koska tiedän, että silloin se ei ole aitoa rakkautta ja kylmästi sanottuna, silloin on helppo päästää sellaisesta ihmisestä irti. Mutta se, että mitä tässä on alle vuosi sitten sattunut, on totta kai asia, mitä tulen vielä pitkään pyörittelemään päässäni. Kuitenkin isän kuolema on asia, joka on eniten vienyt ajatustyötäni. Ero on aivan toissijainen asia. Ero on asia, johon ”ratkaisu”. Eron jälkeen löydän kyllä vielä uuden rakkauden. Mutta uutta isää en tule koskaan saamaan, kuolema on lopullinen asia, johon ei ole ns. ratkaisua. Ero on normaali asia, jonka suurin osa meistä kokee edes kerran elämässään. Toki tämä ero ei ollut vain sitä, että kasvoimme erilleen tai, että toinen vain petti. Itseltäni lähti koko pohja viimeiseltä viideltä vuodelta, että mikä on totta ja mikä ei. Ja jokainen joka on joutunut perumaan häänsä, tietää edes jotenkin miltä minusta tuntuu. Jokainen, joka on kokenut parisuhteessa henkistä väkivaltaa, tietää edes jotenkin, miltä minusta tuntuu. Jos kyseessä olisi vain tavallinen ero, asia olisi varmasti jo mielessäni käsitelty ja olisin siitä vain hiljaa.

Mutta edes ystäväni eivät välttämättä edes muista, kuinka rankka vuosi minulla on takana. Ja ymmärrän sen täysin. Siinä missä muut jo saattavat jopa unohtaa viimeisen vuoden tapahtumat, minä käsittelen niitä vielä pitkään. Ja en edes muista koska viimeksi minulta olisi kysytty, että miten jaksan. Ja monet surutyötä tehneet sanovat samaa, lopulta surun kanssa jää yksin. Ja se on toisaalta myös tärkeää. Muille ihmisille tulee helposti sellainen olo, että vieläkö hän jaksaa jauhaa aiheesta. Mutta surutyö on niin yksilöllistä. Toisilla se vie vuoden ja toisilla kymmenen. Itselläni tulee edelleen erilaisia jaksoja, välillä en ajattele asiaa ollenkaan ja välillä tunnen vihaa, välillä surua. Eron suhteen olen jo aikoja sitten ollut sinut eron kanssa. Oikeastaan heti kun asiat paljastuivat, tiesin, että tämä elämän luku oli tässä. Mutta isän kuoleman kanssa minulla on vielä tehtävää. Olen matkalla asian hyväksymiseen, mutta vielä on hieman matkaa sinne. Kuitenkin vielä muutama kuukausi sitten tuntui siltä, että kun ajattelin isän olevan pois, ajatus tuntui suorastaan absurdilta. Vaikka tottakai tiedostan, että isä on pois, silti se edelleen tuntui ajatuksena oudolta. Miten joku tärkeä ihminen voi yhtäkkiä olla pois elämästäsi?

Joten, suurin surutyö on kuitenkin mennyt isään. Ero on omalla tavallaan tuntunut myös kuolemalta, koska se ihminen, jonka minä tunsin, olikin vain luotu hahmo. Minun tuntemani ihminen tavallaan kuoli pois. Mutta silti, sitä ihmistä en kaipaa. Se ei ole enää sitä, mitä minä haluan tai tarvitsen. Mutta, tämä asia on nyt käsitelty. On tärkeää huomata, että missä menee se raja, että milloin käsittelet asioita ja milloin elät liikaa menneisyydessä. Ja en halua olla sellainen ihminen, joka miettii liikaa menneitä. Koen, että asia on nyt käsitelty ja olen täysin sinut menneisyyteni kanssa, en koe jatkuvaa tai suurta vihaa enkä katkeruutta. Uskon niin vahvasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Juuri nyt asiat ovat kuitenkin hyvin ja olen onnellinen. <3

 

Mutta, jotta blogi ei jatkuvasti pysyisi vain näiden ikävien aiheiden ympärillä, mistä haluaisitte, että kirjoitan?

Onko liikuntaan tai ravintoon liittyviä aiheita, josta haluaisitte lukea? Ehdottakaa rohkeasti. <3

 

 

Kuulumiset keväältä

 

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä ihan kunnon postauksen siitä, että mitä minulle kuuluu ja missä mennään. En valehtele, kevät on ollut rankka ja on menty aivan jaksamisen äärirajoilla. Syksy ei edes itsessään ollut näin rankka, koska silloin oli vielä niin shokissa kaikesta, eikä mitään ollut oikeasti vielä millään tavalla sisäistänyt. Samalla kuitenkin uusia tuulia elämään toi sinkkuus ja alussa sinkkuelämän suhteen menikin suhteellisen lujaa. Ja hemmetti se teki hyvää!

Mutta nyt kun on pitänyt keskittyä kouluun, töihin, oman elämän rakentamiseen ja kaikkeen, on välillä ollut hetkiä kun paketti ei ole vain meinannut enää pysyä täysillä kasassa. Koulun suhteen on ollut eniten ongelmia, mutta olen puskenut opiskeluita läpi kuin härkäpää. Johtaen siihen, että kesän jälkeen minulla on jäljellä enää oppari.. jumalauta mikä fiilis!! Jos saan opparin tehtyä tehokkaasti, saatan valmistua jopa ennen joulukuuta. Mikä olisi sinällään hieno juttu, koska opintotukea en enää saa 30.9 lähtien, eli silloin olen taloudellisesti aivan omillani. Tarkoitus onkin jo nyt alkaa painottamaan työtä enemmän arjessa. Nyt kun on kokoajan vähemmän ja vähemmän palasia, pystyy antamaan enemmän kerralla yhteen asiaan. Pystyn helposti opparin ohella tekemään töitä. Saatan jopa hakea jotain osa-aikatyötä, koska en usko, että heti pystyn alkamaan kokopäiväiseksi yrittäjäksi.

Se, mitä tapahtuu verkkokaupalleni Cubielle on, että jätän sen kouluun uusille oppilaille projektiksi. Cubie on menestynyt erittäin kiitettävästi ja haluan tuoda kouluun korteni kekoon ja antaa sinne jatkuvan projektin, jonka olen saanut lennokkaaseen alkuun. Verkkokaupan ylläpitäminen kiinnostaa edelleen ja olen saanut Cubiesta ihan äärettömästi oppeja. Koen kuitenkin nyt, että Cubieen käytetty aika on tietyllä tavalla resurssien hukkaamista ja haluan pistää nyt kaiken energiani omaan yritykseeni, oppariin sekä treeneihini. Siinä on loppuvuoden 2017 pyhä kolminaisuus.

Tuntuu ihanalta kaiken tämän muutaman vuoden myllerryksen jälkeen, että palikoita on enää noin vähän. PT- koulutus ja ravintovalmentajakoulutus ammattikorkeakoulun ohella, oma verkkokauppa, häiden suunnittelu, mummon haimasyöpä ja poismeno, oman yrityksen perustaminen ja asiakashankinta, blogi, puolison työttömyys ja rahahuolet, koulun puolelta painostusta kuulua porukkaan vaikka energiaa ei ollut etenkään koulun ulkopuoliselle hengaamiselle, isän kuolema, ero ja häiden peruminen, omaan kotiin muuttaminen ja ensimmäistä kertaa yksin asuminen, hautajaiset, perunkirja, lapsuudenkodin myyminen,  asiakaskunnan säilyttäminen elämän kriisin keskellä, koulun suorittaminen elämän kriisin keskellä, omat treenin ja hyvinvointi, koirasta huolehtiminen yksin, ystävyys-suhteiden ylläpito, surutyö ja asioiden selvittäminen omassa päässä. Näistä ovat viimeiset kaksi vuottani koostuneet.

*Paita TÄÄLTÄ

Joten. Kolme asiaa sekä blogi ovat korvilleni kuin kauneinta sinfoniaa. Yksi oppari on enää kaiken tuon jälkeen kuin pieni kanan pipana ja työt näen vain tärkeänä asiana mielenterveydelleni. Treeni on tällä hetkellä aivan puhdasta rakkautta ja nautin jokaisesta treenistä enemmän kuin ehkä mistään tällä hetkellä. Treenini ovat menneet päin pöötä edelliset kaksi vuotta ja on ihanaa, että treenit kulkevat taas ja oma hyvinvointi ja fyysinen kunto voivat pitkästä aikaa olla prioriteettilistallani kärkijoukossa. Yksi asia kuitenkin mistä haluaisin kirjoittaa on se, että enää en ole tunnesyöppö ja painoni ei kuitenkaan ole noussut näiden elämän kriisien aikana. Olen onnistunut pitämään kiinni terveellistä elämäntavoista, vaikka elämä on heitellyt minua. Siihen olen tyytyväinen.

Tällä hetkellä pystyn ottamaan asiakkaita vastaan enemmän kuin pitkään aikaan. Sekin tuntuu aivan ihanalta. Muistakaa siis ottaa rohkeasti yhteyttä, jos haluatte valmennukseeni. <3

Sinkkuelämän selkeästi villein vaihe on ohitettu ja sille oli selkeästi aikansa ja paikkansa. Nyt huomaan, että kriteerit nousevat ja nousevat. En enää missään nimessä halua seurustella seurustelun vuoksi, vaan etsin aidosti sitä oikeaa. Tapailla toki voi niitä vähemmän potentiaalisiakin, mutta kynnys kestää ääliöitä on hyvin matala. Tinderistä tuntuu saavan vain vatsahaavan ja pahan mielen.

Katselen ihaillen onnellisia perheitä. Naisia, joilla on mies joka jumaloi heitä. Vaikka introverttinä rakastan olla yksin, olisihan se ihanaa, jos olisi joku jonka kanssa jakaa arki. Toki, haluan ensin saada oman elämäni järjestykseen ennen kuin minulla on yhtään aikaa parisuhteelle. Haluan nyt nimenomaan keskittyä töihin ja siihen, että saan koulusta paperit pihalle. Siinä samassa vihdoin treenata kroppa siihen kuntoon, johon olen jo pitkän aikaa sen halunnut. Nyt on aika keskittyä itseeni. Sitten sen jälkeen voin keskittyä toiseen ihmiseen ja rakkauteen. Voisin kuitenkin ihan hyvin jo piankin olla valmis perustamaan perheen. Olen nyt nähnyt mitä on olla yksin ja ei tämä loppujen lopuksi ole minua. Haluan rakastaa ja haluan kasvattaa oman perheeni, koska minulta on viime vuosina viety niin paljon. Jos minulta viedään jotain pois, otan ohjat omiin käsiini ja perustan oman perheen, jota saan rakastaa enemmän kuin mitään.

Elän nyt päivä ja viikko kerrallaan. Minulla ei ole vielä hajuakaan, että mitä teen valmistumisen jälkeen. Missä olen töissä ja missä asun.. nyt elämä on vielä yksi iso möykky ja kysymysmerkki. Mutta hyvä niin. Olen jo kerran elänyt niin, että olin suunnitellut elämäni pilkuntarkalleen seuraavat viisi vuotta eteenpäin ja sitten tapahtui elämä. Matto lähti alta ja kaikki suunnitelmani pyyhkiytyivät. Ja sellaista se elämä on. Asioita on turha suunnitella liian tarkkaan ja pitää olla valmis kulkemaan elämänvirran mukana. Ei pistämään vastaan jos elämä on suunnitellut sinulle aivan jotain muuta, mitä itse olit itsellesi kuvitellut. Kyllähän tuo valmistumisen jälkeinen aika pelottaa ja tottakai nyt jo etsin töitä ja mietin erilaisia ratkaisuita, mutta silti.. silti elän päivä kerrallaan. Nautin siitä mitä nyt on, koska voi olla, että jo huomenna asiat ovat aivan toisin. Niin hyvässä kuin pahassa.