Suru, arki ja liikunta

Sisältää affiliate-linkkejä

On sanomattakin selvää, että arjessani kulkee nyt mukana suuri surupilvi. Päivät lipuvat eteenpäin, toiset parempia kuin toiset. Välillä kyyneleet kirpoavat silmiin salaa kun kukaan ei näe ja toisina päivinä osaan taas järkeillä kaiken ja voin yllättävänkin hyvin. Olen käynyt läpi myös erilaisia vihan tunteita, mutta niiltä haluaisin kuitenkin välttyä suurimmalta osin. Siksi toleranssini millekkään turhalle negatiivisuudelle tai sellaiselle on tällä hetkellä hyvin matala. Haluan vaan voida hyvin ja olla iloinen niistä pienimmistäkin asioista. En jaksa yhtään ylimääräistä huonon fiiliksen aiheuttajaa.

Eniten mielessäni on kuitenkin ollut isä. Muuten osaan jo katsoa tulevaisuuteen ja ilakoida kaikesta kivasta tulevasta. Olen ollut hyvin spontaanillakin tuulella, käynyt ulkona, treffeillä tms. 🙂

Onneksi elämä on antanut lahjaksi edes henkisen vahvuuden. Pahinta kuitenkin vahvuudessa on se, että moni ei huomaa, että sinuun sattuu ja olet väsynyt.

Olen kuitenkin päättänyt, että pidän edelleen kiinni terveellisistä elämäntavoista suurimman osan ajasta. Käyn salilla ja syön terveellisesti. Suru – mikä ihana tekosyy ruokavaliosta lipsumiselle. Mutta tiedän kokemuksesta, että liika lipsuminen vain lisää pahaa oloa. Ja se, mitä se oikeasti on, on tunteiden kieltämistä. On paha olo, niin haetaan hyvää oloa ruoasta. Ja kun se ei ole pitkällä tähtäimellä kovin kannattavaa. Ihminen usein miettii valintojaan hyvin lyhytnäköisesti. Ja terveytensä kanssa kikkailu tai epäterveelliset elämäntavat eivät millään tavalla edesauta suremista.

En syö minkään tietyn ruokavalion mukaan ja salille en ota treeniohjelmaa mukaan. Teen kaiken kuitenkin hyvin fiilispohjalta. Meni kuitenkin muutama viikko, että edes sain ruokaa alas tai uskaltauduin salille. Alkuun sain syötyä vain banaaneita ja leipää, eli helppoa ruokaa, höttöä. Nyt ruoka on alkanut onneksi maistua jo paremmin, edelleen on myös paljon ruokia, jotka todella etovat. Ja olen kuitenkin normaalisti hyvin kaikkiruokainen.

Salilla treenaan ihan sen mukaan, että mitkä ovat sen hetkiset energiatasoni ja mikä tuntuu hyvältä. Nyt kovin kova treeni ei ole suotavaa, koska se vain lisää entisestään kehon stressihormoneita. Mutta treeni, liikunta ja kaikki siihen liittyvä on ennen kaikkea kuitenkin nyt hyvästä. Ja nimenomaan stressivapaasti suhtauduttuna. En todellakaan ota nyt paineita mistään, vaan nimenomaan suhtaudun kaikkeen puhtaasti hyvinvoinnin kannalta.

Puuro, mitä ennen rakastin, ei mene nyt millään alas. Olen ottanut vapauden syödä aamuisin leipää. Kunnolla voita ja juustoa päälle. Not so fitness, mutta pääasia, että saan aamulla syötyä. Jos on tilanne, että ruoka ei meinaa maistua, on pääasia, että syö. Oli se sitten mitä tahansa. Muuten ei jaksa kantaa surua ja toisekseen, aineenvaihdunta lyö pian lukkoon.

Muuten olen syönyt keittoja, äidin tekemiä ruokia, salaatteja. Hyvin perusruokaa, perusmääriä. Painoni alkuun laski rajustikkin kadonneiden nesteiden takia, mutta nyt se on jo normalisoitunut. Ja paino ei ole koskaan ollutkaan minulle se juttu. Ihan sama mitä vaaka näyttää, kunhan peilikuva miellyttää. Ja kun tästä aika kuluu ja olen varmasti henkisesti kunnossa, keskityn taas saliin ja puhtaaseen ruokaan täysillä. En edelleenkään stressaten, vaan hyvinvoinnin kannalta. Totta kai haluan myös kohentaa ulkomuotoani, mutta se ei tule missään nimessä olemaan se ykkösprioriteetti.

**

Olettehan käyneet katsomassa Junkyardin ihanan tarjonnan! <3

Itse tilasin sieltä juuri kolme erilaista bomberia, yksi on vielä kokonaan kuvaamatta, joten stay tuned <3

BEST BOMBER *TÄÄLTÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

p1010011_fotor

Junkyardin sivuille pääset *TÄSTÄ

Miksi fitnessbuumi on mielestäni hyvä asia nuorille tytöille

 

Voisin melkein aloittaa sanomalla, että sillon ku mää olin nuari sano Mansen likka!

Mutta sillon oikeasti kun mää on nuari, eli kun mennään mun teiniaikoihin, reilu kymmenen vuotta taaksepäin, oli proana kovassa huudossa. Tässä linkki jos joku ei tiedä mistä puhutaan. Joka toisella tytöllä oli jonkinasteinen syömishäiriö ja kaikki tytöt fanittivat Paris Hiltonia ja Nicole Richietä. Kahta todella laihaa tyttöä/naista. Itsekkin vertaispaineen alla päädyin iltaisin tutkimaan proana sivustoja ja yritin etsiä hyviä keinoja laihduttaa itseni anorektiseksi. Etsin motivaatiota olla syömättä. Vaikka todellisuudessa en mitenkään ihannoinnut näiden julkkisten laihuutta. Jo nuorena mietin, että ei naisen – tai kenenkään – kuulu olla noin laiha. Luonnollinen laihuus ja hoikkuus on eri asia, mutta että ihan kamalaa, että kaikki yrittävät pakolla sovittaa itsensä tuohon ylilaihaan muottiin. Nuorena todellisuudessa ihailin kurvikkaita naisia ja sellasia kulttuureita joissa naisten kurveja nimenomaan ylistetään. Mutta enhän kehdannut sanoa ääneen, että laihuus ei ole mielestäni kaunista. Menin virran mukana.. niin kuin usein nuorena mennäänkin.

Noihin reisiin rakastuin jo nuorena!

Nuorena oli hienoa mitä vähemmän söi ja mitä enemmän luut törröttivät. Itse laihduin juuri ennen lukiota 20kg. Olin todella laiha ja todella väsynyt. Söin vähän ja pelleilin nesteenpoistoilla. Keskityin täysin vaa’an lukemaan. En hyvinvointiini, enkä siihen että miltä kroppani kokonaisuudessaan näytti. Vain laihuudella oli väliä.

Kun otteeni lipesi, kun olin tarpeeksi nähnyt nälkää, aloin ahmimaan. Ahmin ja oksensin. Jäin kiinni oksentelusta, se loppui mutta ahmiminen jäi. Lukion loputtua olin lihonut 40kg kiloa lukion alkuajoista. Tarinani on aika äärimmäinen, mutta yksityiskohdat eivät varmasti ole nuorten tyttöjen kohdalla harvinaisia. Joskus laihduttaessani jopa googletin, että lihottaako hammastahna. Niin nuoren tytön mieli oli saanut fiksaation laihtumisesta.

Mistä sitten minun mielestäni fitneksessä on kyse?

Minun fitnekseni on yhtäkuin terveellinen elämäntapa. Jos siitä riisuu kaiken ylimääräisen: tavoitteellisen treenaamisen, kisat, ruokien punnitsemisen, puolialastomat kuvat, äärimmäisyyksiin menemisen, fanaattisuuden. Jos keskittyy siihen, että mistä tässä on perinpohjin kyse?

Terveellistä puhdasta ruokaa, jota kehoitetaan syömään paljon. Siis oikeasti paljon. Ei mitään alle tuhannen kalorin päiviä, vaan reilusti puhdasta ruokaa.

Treenausta ja urheilua. Keho tarvitsee urheilua. Lihavuus ja sen aiheuttamat sairaudet ovat todellakin jotain sellasta, joihin tulee suhtautua vakavasti. Yhtä vakavasti kuin esimerkiksi anoreksiaan. Meitä ei ole tehty syömään roskaruokaa ja istumaan tietokoneen näytön edessä kahdeksan tuntia päivästä. Keho tarvitsee liikuntaa, sydän tarvitsee liikuntaa, mieli tarvitsee liikuntaa. Treenauksen ei tarvitse olla tavoitteellista ja veren maku suussa tehtyä. Se voi olla mitä tahansa, mistä nyt kukin sattuu tykkäämään. Kunhat liikut. Se, että kuntosalitreenaus on nyt muotia, on vain mielestäni hieno juttu. Nuoret tytöt ja pojat kiinnittävät huomionsa johonkin positiiviseen ja hyvään. Mielummin niin, että nuoret tytöt ihailevat sporttisia malleja kuin anorektisen laihoja proana naisia. Mielestäni nuorten tyttöjen ihailunkohteet ovat menneet vain terveellisempään suuntaan viime vuosina ja hyvä niin.

Se on tietysti, että aina on joku kuka tekee asiat väärin ja tekee hyvästäkin asiasta huonon. Ja uskon, että syömishäiröön taipuvaisen ihmisen tulisi miettiä tarkkaan, että kannattaako hänen esimerkiksi aloittaa kisaaminen. Itse sanoisin mieluummin, että ei kannata. Itse en ottaisi riskiä. Vaikka tiedän ihmisiä, jotka oikeasti ovat fitneksen avulla parantuneet syömishäiriöstä (mukana tottakai myös terapiaa jne). Olenhan tavallaan itsekkin yksi heistä. Historiastani löytyy niin yli- kuin alipainoa. Ahmimista ja kalorien sairaalloista kyttäämistä. Nyt ensimmäistä kertaa elämässäni syön oikeasti fiksusti ja terveellisesti, pidän kropastani ja harrastan liikuntaa. Koen olevani todella tasapainoinen ja sinut itseni kanssa oleva ihminen. Ja minusta ei ole mitään pahaa, että nuoret lukevat blogiani tai jopa niin sanotusti fanittavat minua. Haluan nimenomaan edustaa fitneksessä sitä tervettä ja fiksua puolta. Ja ei aina tarvitse olla tähtäämässä kisalavoille. Toki, kaikkia kunnioitus  heille, jotka kisaamista harrastavat, en näe siinä mitään pahaa. Aikuiset, terveet ihmiset ovat tottakai vapaita kisaamaan, tuohan se varmasti mielettömät motivaatiot treeneihin! Mutta hieman varauksella sanoisin nuorille tytöille, että ei ainakaan sitä itse kisakuntoa kannata liikaa fanittaa. Se on vain pieni hetki lavalla, hetkellinen kunto. Toki ainakin siis bikinifitness tytöt ovat kyllä ihanan solakoita kisojen ulkopuolellakin.

Fitneksen ei kuitenkaan tarvitse olla pipo kireällä vedettyä tarkkaa ravitsemusta ja ääretöntä salitreeniä. Itse treenaan tavoitteellisesti ja itse punnitsen ruokani, mutta ottakaa huomioon, että minulla on käytössäni valmentaja, johon olen päivittäin yhteydessä. Teemme yhdessä tätä projektia ja pystyn kertomaan hänelle ihan suoraan jos väsyttää tai jos dieetti ottaa liikaa veronsa. Hän tietää tasan tarkkaan, että milloin pitää ottaa lisää esimerkiksi magnesiumia tai kaliumia.. tai milloin tulee lisätä ja milloin vähentää ruokaa. En nuorille tytöille suosittelisi liian tiukkaa linjaa ruoassa tai treenissä. En ihan jo tottakai sen takia, että nuorilla ihmisillä on kehon ja mielen kehittyminen kuitenkin vielä kesken. Pääasia on, että elää terveellisesti ja stressivapaasti. Jos minulla olisi tytär, olisin onnellinen jos hän viettäisi viikonloppunsa mieluummin urheillen kuin vaikkapa ryyppäilemässä. 🙂

Ja minkä itse toivoisin tästä nuorille jäävän käteen, on ehkä se strong is the new skinny -ajattelutapa. Ei todellakaan enää sitä, että yritetään saada paino ihan sairaalloisen pieneksi ja kaloreita kytätään. Ei, ei. Kun urheilee ja syö terveellisesti, ei vaaka tarvitse tuijottaa. Paino ei kerro todellakaan koko totuutta. Terveen näköinen keho kertoo kaiken. Ja muutenkin naisten tulisi enemmän osata arvostaa muotojaan. Ja erilaisia vartaloita. Itse olen aina tykännyt isoista reisistä ja pepuista. Peppu tulikin jo muotiin. Milloin muotiin tulisi ihan kunnon kurvit! Sitä odottellessa. 🙂

Korostan kuitenkin, että jokaisen tulee olla sellainen kun on. Kunhan kehonkuva on positiivinen ja suhtautuminen ruokaan terve. Meidän naisten ainoa tehtävä täällä ei ole näyttää vain hyvältä. Ollaan vähän röyhkeitä, vaaditaan tilaa, vaaditaan ääntä. Ollaanhan me kuitenkin upeita, vai mitä mimmit? 😉

Terveisin Patu,

IMG_20150423_123106

71kg, 169cm

(Painoindeksi kilosta kiinni, että olisin indeksin mukaan ylipainoinen)

 harrastuksena fitness

 

@pauliina_olivia

Health’s Kitchen