Uudet ja laadukkaat pidennykset

Laitatin tuossa jo muutama kuukausi sitten Pirkkalan Royal Lookissa Heidillä sinettipidennykset, mutta en ole niistä muistanut vielä tänne blogiin asti turista. Toki nyt osaan sanoa jo, että millaista hius on käytössä. Ja olen aivan totaalisen rakastunut! Pidennys on laadukasta, silkkistä ja tuntuu pysyvän äärettömän hyvänä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hius on Blongin virgin hairia. Pidennys on hieman laadukkaampaa ja tyyriimpää kuin peruspidennys ja jatkuu latvaan asti paksumpana. Luottokampaajani tietää jo tyylini ja sen, että mieluummin haluan pidennyksen olevan paksua ja laadukasta, kuin mitään hiirenhäntää pyörimään päähäni. Tämä pidennys on ensimmäistä, joka oikeasti minunkin käytössäni on pysynyt todella hyvänä ja laadukkaana kuukaudesta toiseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERANeule *täältä

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koen jopa, että hiukseni ovat nyt huomattavasti helpompi laittaa ja käsitellä. Omat hiukseni joudun pesemään joka päivä tai vähintään joka toinen päivä, koska ne ovat niin liukkaat ja latteat. Pidennyksien kanssa hiukseni pysyvät pidempään näyttävämpinä ja nyt olen pessyt hiukset kaksi kertaa viikossa ja muuten kikkaillut kuivashampoon ja kiharruksen kanssa. Kiharat pysyvät hiuksissa hyvinä monta päivää ja hius ei mene juuri ollenkaan takkuun. Öisin laitan hiukset kevyelle letille tai vanhalle kunnon hainhaampaalle.

Käytän pidennyksiin nyt vain niihin soveltuvia pesuaineita ja muutenkin käytän laadukkaita tuotteita hiusten muotoiluun. Koen muutenkin, että sinetit ovat minulle se pidennyksistä paras vaihtoehto. Omaan liukkaat ja helposti rasvoittuvat hiukset, sekä treenaan usein, joten ainakin minulle teippipidennysten teippi menee helposti tahmaksi kiinni omiin hiuksiin. Sinettien etu on myös se, että hiukset voi paljon huolettomammin laittaa ponnarille, ilman, että pidennykset näkyvät niin helposti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hiustuotteet ostin edulliseen hintaan NordicFeelin verkkokaupasta, *TÄÄLTÄ.

Belonger tuotteet *täältä

Kuivashampoot *täältä

Herätä hiukset talviunilta

Tehty yhteistyössä Royal Lookin kanssa

Kävin alkuviikosta luottokampaajallani ja hiuksiini saatiin taas loistoa ja ilmettä. Viime kerralla oli ensimmäinen takaisin tummaksi värjääminen, joten väri ehti haalentua värjäyksien välissä aika reippaasti. Hiukseni ovat myös nyt todella kuivat! Ja tiedän, että se on pakkasten ja talven aiheuttamaa. Värjäys ja leikkaus toi jo itsessään hiuksiin todella paljon eloa, kampaajani kun käyttää niin ihania ja laadukkaita väriaineita. Sain myös muutamia vinkkejä, että miten hiukset saa pysymään parempina näin talvella:

  1. Älä harjaa hiuksia kun ne ovat märät. Märkä hius venyy ja paukkuu helpommin ja aiheuttaa hiuksille damagea.
  2. Käytä aina joka kerta vähintään hoitoainetta, kun kastelet hiukset. Hoitoaineen olisi hyvä olla kosteuttavaa.
  3. Käytä lämpösuojaa sekä hiuksiin jätettävää hoitoainetta, mikä poistaa sähköisyyttä

Photo 8.2.2016 15.01.54 (3)

Itse olen myös huomannut sen, että kyllä se kampaajalla käyminen tekee hiuksille ihmeitä. Aikoinaan en käynyt pitkään aikaan parturissa, koska hiukseni olivat mustat, eli helppo värjätä kotona. Halusin myös kasvattaa hiuksiai, joten ajattelin, ettei parturissa kannata käydä. Mutta totuus on, että kyllä niitä huonoja latvoja kannattaa käydä aika ajoin napsimassa pois. Mieluummin, että hiukset kasvavat terveen näköisinä kuin, että o pitkät mutta huonokuntoiset hiukset. Itse en näe pitkässä hampputukassa mitään kaunista, mieluummin lyhyt ja terveen näköinen kuontalo! 🙂

Olen ottanut biotiinin nyt kokeiluun ja syönyt sitä nyt muutaman kuukauden. Se tosissaan tuntuu tehoavan! Varsinkin yhdistettynä muutenkin terveellisiin elämätapoihin, tuntuu, että hiukset ja kynnet kasvavat nyt hurjan nopeasti ja ovat sen lisäksi nyt paremmassa kunnossa kuin ikinä, jouhtuen siitä että hoidan niitä nyt hyvin. Ei siis kannata tuhlata rahojaan kallisiin tuotteisiin, missä on biotiinin lisäksi muita aineita, vaan ostaa ihan pelkkää biotiinia. 60kpl pakkaus maksaa apteekissa noin 15€.

Photo 12.2.2016 17.38.35

Vielä yksi mun salainen aseeni on 911 rescue spray. Tämä on ihan uusi tuttavuus, mutta sellainen ”miten olen ikinä pärjännyt ilman tätä”- tuote. Tämä toimii niin lämpäsuojana kuin hoitosuihkeena. Suihke tuoksuu ihanalle ja tuoksu pysyy hiuksissa pitkään. Itse suihkin tuotetta hiuksiin parikin kertaa päivässä poistamaan sähköisyyttä (ja ihan sen tuoksun takia).

Photo 13.2.2016 11.03.52

Royal Look haluaa tarjota teille lukijoille kaikki tämän kuun aikana tehdyt ajanvaraukset -15% sekä tuo rescue spray alennettuun hintaan 15€ (norm 19€).

Royl Lookilla on pian tulossa yksivuotis synttärit, joten kannattaa tarkkailla heidän facebooksivujaan tarjousten perässä. 🙂

Royal Look 

Perkiöntie 55, Pirkkala

045 6103411