Miten erityisherkkyys näkyy minussa?

Olen kirjoittanut erityisherkkyydestä ihan tietoisesti ihan vain sivulauseissa. Tiedän, että osalla ihmisistä tulee inhoreaktio koko sanaa kohtaan, tuleehan siitä nyt joka tuutista. Osalle se tuntuu vain siltä, että ihmiset ovat löytäneet tavan tehdä itsestään jotenkin erikoisia, ”uniikkeja lumihiutaleita”, if I may. Mutta minulle se ei ole sitä, minulle se on vain avain itseymmärrykseen. Ja jos ei ole (introvertti) erityisherkkä, ei välttämättä osaa samaistua maailmaani.

Olen aina kokenut olevani jotenkin ”erilainen”. Jo pienestä pitäen olen elänyt omassa haavemaailmassani ja hyvin paljon tunteiden kautta. Itselläni tunteet ja järki toki elävät sulassa sopusoinnussa, mutta annan tunteiden ottaa vallan. En siis tee päätöksiä loogisesti, vaan tunteiden kautta. Se on sekä hyvä, että huono asia.

Erityisherkkyys on mielestäni sanana varsin huono, siitä tulee mieleen.. noh, erityislaspi.. erityinen ihminen. Ja herkkyys myös sanana luo aina tietynlaisen assosiaation. Esimerkiksi minä itse en ole herkkä loukkaantumaan, ainakaan enää nykyään. Nuorempana olin kovakin loukkaantumaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä erityisherkkyyden kanssa. Minulle herkkyys tarkoittaa sitä, että on niin sanotusti sensorit herkällä. Aistin ihmisten tunnetiloja, haistan hajuja herkästi, olen ääniherkkä. Muun muassa musiikkitunnit olivat minulla aina ihan yhtä helvettiä, koska aina kun joku soitti vaikka rumpuja, silmäni menivät pakonomaisesti kiinni joka rytmillä. Edelleenkin, jos joku vaikka lyö nauloja vasaralla, silmäni eivät pysy kiinni, kun kova ääni iskee. Vatsani on hyvin herkkä eikä kestä esimerkisi tulista, sipulia tai vehnää. Siksi uskon, että empaatikkojen, introverttien ja erityisherkkien tulisi olla erityisen tarkkoja ruokavaliostaan ja etenkin kofeiinin käytössä. On jossain tutkimuksissa osoitettu, että introvertit eivät siedä kahvia yhtä hyvin kuin ekstrovertit, mikä luonnollisesti johtuu hermostollisista eroista. Introvertin kannattaa välttää kahvia etenkin hyvin stressaantuneena.

 

Miten erityisherkkyys näkyy sitten minussa?

Oma erityisherkkyyteni näkyy eritoten oman ajan sekä unen tarpeena. Nukun todella paljon ja tarvitsen paljon unta ollakseni onnellinen ja iloinen ihminen. Unenpuute ja lyhyet yöunet tuntuvat hyvin vahvoina fyysisinä oireina. Vatsa ei toimi, hikoiluttaa, päätä särkee.. tulee oikeastaan aikalailla krapulaa muistuttavat oireet. Jo viiden tunnin yöunet voivat aiheuttaa oireita. Pystyn helposti nukkumaan 12 tuntia. Suurin unentarve tulee jos olen ollut erityisen paljon ihmisten seurassa. Sosiaalinen akkuni loppuu aivan täysin ja muutun melkein toimintakyvyttömäksi. Jos olen koko viikonlopun ollut ihmisten seurassa, saatan hyvin olla seuraavan alkuviikon hiljaa omissa oloissani. Joskus teen ihan ”katoamistemppuja” ja en ole kenellekkään hetkeen tavoitettavissa. Olen tehnyt tätä jo nuoresta lähtien ja se on raastanut ystävyyssuhteitani. Ymmärrän, että ihmiset ottavat sen henkilökohtaisesti, jos en päiviin vastaa viesteihin tai puheluihin. Se on kuitenkin itselleni vain pakonomainen tarve päästä latautumaan, olemaan ihan vain yksin ja prosessoida kaikkea näkemääni, kuulemaani ja kokemaani. Tuo on ehkä eniten se, jota kärsin. Koska ihmiset pitävät minua joko outona tai antisosiaalisena. Ja se vaikeuttaa sitä, että en pysty ns. pitämään montaa ystävyyttä yllä, koska sosiaalinen energiani ei yksinkertaisesti riitä siihen. Jotkut ihmiset näkevät minut yksinäisenä, vaikka itse olen elämänlaatuni valinnut ja aidosti nautin yksinolosta. Toki, pidän ihmisistä ja olen kiinnostunut ihmisistä, mutta siihen on vain omat rajani ja jaksamiseni.

 

Kun menen ihmisten ilmoille, aistini täyttyvät äänistä, valoista ja ihmisten energioista. Ja kyllä, erityisherkkyydessä on paljon vivahteita aspergerista. Mutta se mikä erottaa ainakin minut aspergerin oireyhtymästä on empaattisuus ja sosiaalinen lahjakkuus. Katson ihmisiä silmiin ja toimin työssä, jossa olen hyvin lähellä ihmisiä ja tulkitsen hyvin vahvasti heidän jaksamistaan ja tunnetilojaan. Koen olevani sosiaalisesti lahjakas ja hyvä asiakaspalvelija, vaikka omassa elämässäni en välttämättä mikään sosiaalinen perhonen olekaan. Olen kuitenkin aina hoitanut työni hyvin ja ammattitaidolla. Ja jostain syystä en työelämässä jännitä sosiaalisia tilanteita. Ehkä kuitenkin siinä se onkin, kun antaa niin paljon energiaa työelämään, niin vapaa-ajalla ei jaksa enää olla kovin sosiaalinen ja silloin kaipaa sitä omaa aikaa.

 

”Sosiaalista vuorovaikutusta hankaloittaa myös Asperger-ihmisten pakonomainen taipumus noudattaa rutiineja. Ateria on esimerkiksi aina syötävä tiettyyn aikaan ja tietyiltä lautasilta. Asperger-lapsi voikin saada raivokohtauksen, jos aamiaismurot tarjotaan eri astiasta kuin tavallisesti.” Lähde. 

 

Itse sain lapsena raivokohtauksia, mutta erityisherkkyydessä ne johtuivat ylikuormittumisesta. Lapsena en osannut sanoa, että nyt en jaksa, nyt on liikaa informaatiota ja se kärjistyi raivokohtauksiksi. En vielä teininäkään osannut pelata voimavarojeni mukaan ja se johti lievään masennukseen. Totta kai, jos ei lepää ja hermosto huutaa jatkuvasti hoosiassaa, ihminen väsähtää. Ja kun ihminen väsähtää, ihminen tulee surulliseksi ja apaattiseksi. Uskon myös sen olleen suurin syy lihomiseeni. Uskon, että introvertit ja etenkin empaatikot saattavat lihoa herkemmin. Syy löytyy hermostosta, jaksamisesta ja tunnesyömisestä.

Mutta kun oppii rajan, jossa ylikuormittuminen on lähellä, osaa välttää ylilyönnit. Edelleenkin muutun hirviöksi, jos en pääse palautumaan. Se on varmasti piirre, mikä on meistä jokaisella, mutta kaikilla vain eri mittakaavassa. Itse koen, että sosiaalinen patterini on jokseenkin hyvin pieni. Se on asia, mistä olen kärsinyt koko ikäni. Vaikka nautin yksinolosta ja oman pään sisällä haaveilusta, olisi silti ihanaa, jos olisi kasapäin ystäviä ja jaksaisi olla päivästä toiseen töiden ohella supersosiaalinen. Olisi ihanaa jos tykkäisi olla huomion keskipiste ja esiintyä rennosti, olisi ihanaa jos en jännittäisi uusia sosiaalisia tilanteita, olisi ihanaa jos kaikkea ei jälkeenpäin ylianalysoisi. Olisihan se hieno, mutta se ei olisi minä. Minä olen tällainen paljon unta ja omaa aikaa tarvitseva haaveilija. Se, että olen introvertti tulee vielä pitkään tietyllä tavalla aiheuttamaan minulle ongelmia, mutta samalla se on minun vahvuuteni. Se, että aistin ja tulkitsen muiden tunnetiloja, on samalla rikkaus ja kirous. Kun imee kaikkien muiden tunnetilat itseensä, on päivän päätteeksi aivan lopussa. Kun aistii kaiken, aivot tarvitsevat paljon aikaa prosessoidakseen kaiken aistitulvan. Olisi hienoa edes kokeilla minkälaista olisi olla sellainen super-ekstrovertti, joka vaan on ihmisten seurassa, eikä turhia mieti tai ylianalysoi tai koe tarvetta prosessoida kaikkea päivän päätteeksi, se olisi varmaan vapauttavaa. Mutta kuten jo totesin, silloin en olisi minä.

 

Miten erityisherkkyys näkyy sinussa? Ja oletko erityisherkkä introvertti vai ekstrovertti?

Elämän julma ironia

Nyt vasta ajatuksiini on tullut tuo elämän julma ironia. Miksi isäni, joka oli maailman kiltein ihminen, menehtyi. Mutta samaan aikaan ilkeät, manipuloivat ja muiden elämiä tuhoavat ihmiset saavat vapaasti jatkaa elämäänsä. Missä on se elämän reiluus?

Sain tietää, että tuntemallani patologisella valehtelijalla on jo uusi uhri. Siinäkin mietin elämän julmaa ironiaa. Minä jään yksin suremaan kaikkea kokemaani ja toinen porheltaa eteenpäin, kuin ikinä ei olisi mitään tehnytkään. Minä puolestani pelotan kaikki miehet pois ja manipuloivat, oikeasti ilkeät ihmiset saavat toki seuraa. Pitääkö sitä itsekkin alkaa valehtelemaan ja juonimaan, pelaamaan ihmisillä. Peitellä rankkaa taustaansa, ettei kukaan vaan pelästy. Pienentää itseään, ettei kukaan koe minua uhaksi.

Huomaan selkeästi, että monet miehet pelkäävät minua. Ei se, että minulla on nyt etenkin hyvin kova ulkokuori, enkä omassa elämässä avaudu kenellekkään kovin helposti, mutta olen kunnianhimoinen ja päämäärätietoinen. En ainakaan heti päällepäin ole pehmeä ja hellä, sellainen pullantuoksuinen naapurintyttö. Ei, olen enemmänkin tällainen syöjättären näköinen kylmän oloinen ja suoraviivainen nainen. Niin, tosin oikeasti olen älyttömän herkkä, luova ja ihan jos totta puhutaan, niin todella ujo. Mutta kun ihmiset eivät jaksa edes yrittää nähdä pintaa syvemmälle.

Siksi haluaisin löytyy jonkun oikeasti syvällisen ja sielukkaan ihmisen, sellaisen, joka vihdoinkin näkisi minut, eikä kovaa ulkokuortani. Minua ei voi ymmärtää sellainen ihminen, joka ei ole yhtään syvällinen. Olen paradoksi ja itsellenikin vielä hieman mysteeri. Juuri kun minut luulee selvittäneensä, teen jotain, joka mullistaa käsityksen taas uudestaan. Vasta kun oppii näkemään, että mikä minussa on kaiken kaaoksen seassa johdonmukaista, minua voi oppia rakastamaan.

Olen viime vuosina tutustunut todella paljon itseeni ja omaan persoonallisuuteeni. Kaikki alkoi siitä, kun tajusin olevani introvertti maailmassa, joka jumaloi ulospäinsuuntautuneisuutta. Siitä aukesi ovet syvempään itsensä ymmärtämiseen. Siihen, että en ole viallinen, enkä huonolla tavalla erilainen, olen vain minä.

Löysin myös Myers- Briggsin persoonallisuustestin, jonka mukaan olen harvinaisin kaikista 16:sta persoonallisuudesta. Olen INFJ (linkissä koko persoonallisuuskuvaus) eli intuitiivinen, tunteella elävä introvertti, joka rakastaa järjestystä (ja olla kontrollissa). Tunteet sekä järki ovat usein tosin yhtä vahvoina, mutta päätän antaa tunteen voittaa. Esimerkiksi, en tee aina niin, mikä on loogisinta ja ”miten on aina tehty”, vaan siten, mikä on oikein.

Tiedostan olevani hieman erilainen kuin suurin osa. Elelen hyvin paljon pääni sisällä ja omissa pilvilinnoissani. Olen alkuun uusien ihmisten kanssa hyvin varautunut, mutta tuttujen ihmisten kanssa elän täysin ilman mitään rajoja ja vaikutan helposti hyvinkin ekstrovertiltä tyypiltä. Minulla ei ole isoa kasaa ystäviä, mutta ne jotka olen päästänyt lähelleni, merkitsevät minulle koko maailman.

Syvin toiveeni on tulla ymmärretyksi. Tai edes kuulluksi. Pahinta mitä minulle voi tehdä on sivuuttaa tunteeni tai olettaa asioita ja syöttää sanoja suuhuni. Tarvitsen aikaa ajatuksieni jäsentämiseen ja siksi esimerkiksi rakastan kirjoittamista, mutta en nauti esiintymisestä tai suuressa porukassa keskustelemisesta.

Koen, että nimenomaan tämän oman persoonallisuuteni takia, minun on äärettömän vaikea löytää ihmisiä, jotka rakastavat minua. Olen herkkä ja rakastavainen, mutta varautunut ja helposti sisäänpäinkääntynyt. Persoonallisuuteni ominaispiirteisiin kuuluu resting bitch face, hah! Se johtuu usein siitä, että tilanteet saattavat hämmentää minua niin paljon, että en tiedä edes, että mitä pitäisi tuntea. Koen hyvinkin helposti ahdistusta ja jännitän uusia tilanteita ja siksi näytän helposti koppavalta. Se on jotain, mihin jatkuvasti yritän kiinnittää huomiota ja yritän hymyillä enemmän. Pahinta on jos joku tulee juttelemaan jossain, jos en ole henkisesti siihen varautunut tai haluaisin olla omissa oloissani.

Introverttinä minulla on ekstroverttiä pienempi sosiaalinen patteri.  Itse olen äärimmäisen kiinnostunut ihmisistä, mutta väsyn ihmisten seurasta todella helposti. Kun näet ja kuulet ja aistit kaiken, hermosto ylikuormittuu hyvinkin nopeasti. En vain kuuntele puhetta, vaan kiinnitän huomiota rivien välistä  luettaviin seikkoihin sekä kehonkieleen. Kun joku puhuu, kuuntelen häntä, hänen kehonkieltään, äänenpainoaan sekä muita kuuntelijoita ja heidän reaktioitaan. Tämä tapahtuu usein siis täysin alitajuntaisesti. Vasta kun saan omaa aikaa ja saan olla yksin, aivoni alkavat prosessoimaan kaikkea saatua tietoa. Tämän vuoksi lyhyenkin ajan sisällä pystyn pääsemään helposti ihmisistä kiinni. Ymmärrän heitä ja heidän ajatusmaailmaansa. Ihmiset usein myös haluavat ja uskaltautuvat kertomaan minulle asioitaan. Siinä missä useimmat kiusaantuvat syvällisistä keskusteluista ja osaavat taidokkaasti small talkin, itse olen täysin päinvastainen. En piittaa small talkista, mutta voin jutella vaikka tuntikausia avaruudesta, seksistä, tasa-arvosta tai ihmisten omista elämistä ja niiden iloista ja suruista. Silloin en jännitä yhtään, vaan uppoudun keskustelun flowhun.

Paita *täältä

Isäni oli herkkä. Äärimmäisen herkkä, mutta peitti sen huumorilla ja äijämäisyydellä. Isän mieleenpainuvin piirre oli hänen intohimonsa ja rakkautensa musiikkia kohtaan. Isä kuuli musiikin ihan eri tavalla kuin muut. Musiikki meni suoraan hänen sieluunsa. Itse olen käsittelyt omaa surua sekä tunteitani musiikin kautta. Pystyn musiikin avulla äärimmäisen helposti vaikuttamaan omiin tunnetiloihini. Musiikin avulla pystyn käsittelemään vaikeitakin tunteita tai vaihtoehtoisesti saamaan itseni hyvinkin onnelliseksi ja iloiseksi.

Isä oli kiltti ja ystävällinen. Samanlainen äkkipikainen paskapää kuin minä, jos sille päälle sattui. Mutta ei hän enää vartin päästä muistanut, että riideltiin. Samoin kuin minäkään. Koen, että kaltaiseni harvinainen ihminen on pois. Maailmassa ei ole ketään niin itseni kaltaista ihmistä, kuin isäni oli. Enkä usko, että koskaan enää tulee olemaankaan. Minä ymmärsin isääni ja hän minua, sellaista henkistä sidettä tuskin saan enää toista kertaa tässä elämässä.

Miksi maailman pitää ottaa hyvät ihmiset liian aikaisin? Miksi juuri minun isäni. Minä, joka jumaloin isääni ja olin niin isän tyttö kun joku voi vain olla. Miksi?

Miksi sellainen isä saa elää satavuotiaaksi, joka ei ole edes kiinnostunut lapsistaan. Mitä minä tai isäni olemme tehneet väärin?

Miksi minun on hankala löytää aitoa rakkautta, koska olen aito ja haluan rakkautta. Miksi manipuloivat, toisia hyväksikäyttävät ja ilkeät ihmiset saavat uusia uhreja tämän tästä. Miksi heitä uskotaan ja mikään paska ei tipu heidän niskaansa. Miksi minua pidetään tyhmänä, että uskoin häntä ja minusta puhutaan pahaa? Miksi minä saan kokea kaiken kivun ja tuskan ja hän kävelee eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minulle jää surullinen ja rikkoutunut menneisyys ja hän jatkaa puhtaalta pöydältä valheidensa kanssa.

Minä, joka halusin vain rakastaa ja uskoin vaaleanpunaisin lasein disney-rakkauteen ja nyt en tiedä mitä ajatella rakkaudesta. Tulee hetkiä, että en tiedä, onko sitä vain suotu minulle. Ja mitä enemmän olen sinkku, sitä kyynisemmäksi helposti muutun. Se, miten ihmiset kohtelevat toisiaan ja miten avioliitossa elävät ihmiset pettävät toisiaan. Välillä tuntuu, että jo nyt silmäni ovat nähneet liikaa. Olenko liian herkkä tähän maailmaan ja pitääkö minun muuttua maailman kaltaiseksi.

Kyllähän täällä pärjäävät kylmät, julkeat ja toisia hyväksikäyttävät ihmiset. Mutta herkät ja sielukkaat koetaan erilaisina ja viallisina. Tai tuntuu, että joka asiassa olen juuri se väärä. Olen sisäänpäinkääntynyt, enkä ulospäinsuuntaunut. Olen naiseksi liian kunnianhimoinen ja suoraviivainen. En ole kiltin naapurin tytön näköinen, vaan enemmänkin syöjättären näköinen. Minulla on mielipiteitä. eli olen hankala nainen. Olen ulkoa kova ja sisältä herkkä ja naisen tulisi olla juuri toisinpäin. Herkkä ulospäin ja vahva sisältä. Olen niin sisältä kuin ulkoa vahva, mutta silti minussa piilee taiteellista herkkyyttä. Mutta vain harva näkee sieluuni niin syvälle. Vain harvalle uskallan olla niin avoin ja näyttää niin paljon itsestäni.

Voi maailma, miksi julmat ja ilkeät ihmiset porskuttavat eteenpäin ja maailman kiltit ihmiset saavat kärsiä? Miksi tässä maailmassa vain tunnekylmät ihmiset säilyvät hengissä loppuun asti.