Miten erityisherkkyys näkyy minussa?

Olen kirjoittanut erityisherkkyydestä ihan tietoisesti ihan vain sivulauseissa. Tiedän, että osalla ihmisistä tulee inhoreaktio koko sanaa kohtaan, tuleehan siitä nyt joka tuutista. Osalle se tuntuu vain siltä, että ihmiset ovat löytäneet tavan tehdä itsestään jotenkin erikoisia, ”uniikkeja lumihiutaleita”, if I may. Mutta minulle se ei ole sitä, minulle se on vain avain itseymmärrykseen. Ja jos ei ole (introvertti) erityisherkkä, ei välttämättä osaa samaistua maailmaani.

Olen aina kokenut olevani jotenkin ”erilainen”. Jo pienestä pitäen olen elänyt omassa haavemaailmassani ja hyvin paljon tunteiden kautta. Itselläni tunteet ja järki toki elävät sulassa sopusoinnussa, mutta annan tunteiden ottaa vallan. En siis tee päätöksiä loogisesti, vaan tunteiden kautta. Se on sekä hyvä, että huono asia.

Erityisherkkyys on mielestäni sanana varsin huono, siitä tulee mieleen.. noh, erityislaspi.. erityinen ihminen. Ja herkkyys myös sanana luo aina tietynlaisen assosiaation. Esimerkiksi minä itse en ole herkkä loukkaantumaan, ainakaan enää nykyään. Nuorempana olin kovakin loukkaantumaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä erityisherkkyyden kanssa. Minulle herkkyys tarkoittaa sitä, että on niin sanotusti sensorit herkällä. Aistin ihmisten tunnetiloja, haistan hajuja herkästi, olen ääniherkkä. Muun muassa musiikkitunnit olivat minulla aina ihan yhtä helvettiä, koska aina kun joku soitti vaikka rumpuja, silmäni menivät pakonomaisesti kiinni joka rytmillä. Edelleenkin, jos joku vaikka lyö nauloja vasaralla, silmäni eivät pysy kiinni, kun kova ääni iskee. Vatsani on hyvin herkkä eikä kestä esimerkisi tulista, sipulia tai vehnää. Siksi uskon, että empaatikkojen, introverttien ja erityisherkkien tulisi olla erityisen tarkkoja ruokavaliostaan ja etenkin kofeiinin käytössä. On jossain tutkimuksissa osoitettu, että introvertit eivät siedä kahvia yhtä hyvin kuin ekstrovertit, mikä luonnollisesti johtuu hermostollisista eroista. Introvertin kannattaa välttää kahvia etenkin hyvin stressaantuneena.

 

Miten erityisherkkyys näkyy sitten minussa?

Oma erityisherkkyyteni näkyy eritoten oman ajan sekä unen tarpeena. Nukun todella paljon ja tarvitsen paljon unta ollakseni onnellinen ja iloinen ihminen. Unenpuute ja lyhyet yöunet tuntuvat hyvin vahvoina fyysisinä oireina. Vatsa ei toimi, hikoiluttaa, päätä särkee.. tulee oikeastaan aikalailla krapulaa muistuttavat oireet. Jo viiden tunnin yöunet voivat aiheuttaa oireita. Pystyn helposti nukkumaan 12 tuntia. Suurin unentarve tulee jos olen ollut erityisen paljon ihmisten seurassa. Sosiaalinen akkuni loppuu aivan täysin ja muutun melkein toimintakyvyttömäksi. Jos olen koko viikonlopun ollut ihmisten seurassa, saatan hyvin olla seuraavan alkuviikon hiljaa omissa oloissani. Joskus teen ihan ”katoamistemppuja” ja en ole kenellekkään hetkeen tavoitettavissa. Olen tehnyt tätä jo nuoresta lähtien ja se on raastanut ystävyyssuhteitani. Ymmärrän, että ihmiset ottavat sen henkilökohtaisesti, jos en päiviin vastaa viesteihin tai puheluihin. Se on kuitenkin itselleni vain pakonomainen tarve päästä latautumaan, olemaan ihan vain yksin ja prosessoida kaikkea näkemääni, kuulemaani ja kokemaani. Tuo on ehkä eniten se, jota kärsin. Koska ihmiset pitävät minua joko outona tai antisosiaalisena. Ja se vaikeuttaa sitä, että en pysty ns. pitämään montaa ystävyyttä yllä, koska sosiaalinen energiani ei yksinkertaisesti riitä siihen. Jotkut ihmiset näkevät minut yksinäisenä, vaikka itse olen elämänlaatuni valinnut ja aidosti nautin yksinolosta. Toki, pidän ihmisistä ja olen kiinnostunut ihmisistä, mutta siihen on vain omat rajani ja jaksamiseni.

 

Kun menen ihmisten ilmoille, aistini täyttyvät äänistä, valoista ja ihmisten energioista. Ja kyllä, erityisherkkyydessä on paljon vivahteita aspergerista. Mutta se mikä erottaa ainakin minut aspergerin oireyhtymästä on empaattisuus ja sosiaalinen lahjakkuus. Katson ihmisiä silmiin ja toimin työssä, jossa olen hyvin lähellä ihmisiä ja tulkitsen hyvin vahvasti heidän jaksamistaan ja tunnetilojaan. Koen olevani sosiaalisesti lahjakas ja hyvä asiakaspalvelija, vaikka omassa elämässäni en välttämättä mikään sosiaalinen perhonen olekaan. Olen kuitenkin aina hoitanut työni hyvin ja ammattitaidolla. Ja jostain syystä en työelämässä jännitä sosiaalisia tilanteita. Ehkä kuitenkin siinä se onkin, kun antaa niin paljon energiaa työelämään, niin vapaa-ajalla ei jaksa enää olla kovin sosiaalinen ja silloin kaipaa sitä omaa aikaa.

 

”Sosiaalista vuorovaikutusta hankaloittaa myös Asperger-ihmisten pakonomainen taipumus noudattaa rutiineja. Ateria on esimerkiksi aina syötävä tiettyyn aikaan ja tietyiltä lautasilta. Asperger-lapsi voikin saada raivokohtauksen, jos aamiaismurot tarjotaan eri astiasta kuin tavallisesti.” Lähde. 

 

Itse sain lapsena raivokohtauksia, mutta erityisherkkyydessä ne johtuivat ylikuormittumisesta. Lapsena en osannut sanoa, että nyt en jaksa, nyt on liikaa informaatiota ja se kärjistyi raivokohtauksiksi. En vielä teininäkään osannut pelata voimavarojeni mukaan ja se johti lievään masennukseen. Totta kai, jos ei lepää ja hermosto huutaa jatkuvasti hoosiassaa, ihminen väsähtää. Ja kun ihminen väsähtää, ihminen tulee surulliseksi ja apaattiseksi. Uskon myös sen olleen suurin syy lihomiseeni. Uskon, että introvertit ja etenkin empaatikot saattavat lihoa herkemmin. Syy löytyy hermostosta, jaksamisesta ja tunnesyömisestä.

Mutta kun oppii rajan, jossa ylikuormittuminen on lähellä, osaa välttää ylilyönnit. Edelleenkin muutun hirviöksi, jos en pääse palautumaan. Se on varmasti piirre, mikä on meistä jokaisella, mutta kaikilla vain eri mittakaavassa. Itse koen, että sosiaalinen patterini on jokseenkin hyvin pieni. Se on asia, mistä olen kärsinyt koko ikäni. Vaikka nautin yksinolosta ja oman pään sisällä haaveilusta, olisi silti ihanaa, jos olisi kasapäin ystäviä ja jaksaisi olla päivästä toiseen töiden ohella supersosiaalinen. Olisi ihanaa jos tykkäisi olla huomion keskipiste ja esiintyä rennosti, olisi ihanaa jos en jännittäisi uusia sosiaalisia tilanteita, olisi ihanaa jos kaikkea ei jälkeenpäin ylianalysoisi. Olisihan se hieno, mutta se ei olisi minä. Minä olen tällainen paljon unta ja omaa aikaa tarvitseva haaveilija. Se, että olen introvertti tulee vielä pitkään tietyllä tavalla aiheuttamaan minulle ongelmia, mutta samalla se on minun vahvuuteni. Se, että aistin ja tulkitsen muiden tunnetiloja, on samalla rikkaus ja kirous. Kun imee kaikkien muiden tunnetilat itseensä, on päivän päätteeksi aivan lopussa. Kun aistii kaiken, aivot tarvitsevat paljon aikaa prosessoidakseen kaiken aistitulvan. Olisi hienoa edes kokeilla minkälaista olisi olla sellainen super-ekstrovertti, joka vaan on ihmisten seurassa, eikä turhia mieti tai ylianalysoi tai koe tarvetta prosessoida kaikkea päivän päätteeksi, se olisi varmaan vapauttavaa. Mutta kuten jo totesin, silloin en olisi minä.

 

Miten erityisherkkyys näkyy sinussa? Ja oletko erityisherkkä introvertti vai ekstrovertti?

Kuulumiset keväältä

 

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä ihan kunnon postauksen siitä, että mitä minulle kuuluu ja missä mennään. En valehtele, kevät on ollut rankka ja on menty aivan jaksamisen äärirajoilla. Syksy ei edes itsessään ollut näin rankka, koska silloin oli vielä niin shokissa kaikesta, eikä mitään ollut oikeasti vielä millään tavalla sisäistänyt. Samalla kuitenkin uusia tuulia elämään toi sinkkuus ja alussa sinkkuelämän suhteen menikin suhteellisen lujaa. Ja hemmetti se teki hyvää!

Mutta nyt kun on pitänyt keskittyä kouluun, töihin, oman elämän rakentamiseen ja kaikkeen, on välillä ollut hetkiä kun paketti ei ole vain meinannut enää pysyä täysillä kasassa. Koulun suhteen on ollut eniten ongelmia, mutta olen puskenut opiskeluita läpi kuin härkäpää. Johtaen siihen, että kesän jälkeen minulla on jäljellä enää oppari.. jumalauta mikä fiilis!! Jos saan opparin tehtyä tehokkaasti, saatan valmistua jopa ennen joulukuuta. Mikä olisi sinällään hieno juttu, koska opintotukea en enää saa 30.9 lähtien, eli silloin olen taloudellisesti aivan omillani. Tarkoitus onkin jo nyt alkaa painottamaan työtä enemmän arjessa. Nyt kun on kokoajan vähemmän ja vähemmän palasia, pystyy antamaan enemmän kerralla yhteen asiaan. Pystyn helposti opparin ohella tekemään töitä. Saatan jopa hakea jotain osa-aikatyötä, koska en usko, että heti pystyn alkamaan kokopäiväiseksi yrittäjäksi.

Se, mitä tapahtuu verkkokaupalleni Cubielle on, että jätän sen kouluun uusille oppilaille projektiksi. Cubie on menestynyt erittäin kiitettävästi ja haluan tuoda kouluun korteni kekoon ja antaa sinne jatkuvan projektin, jonka olen saanut lennokkaaseen alkuun. Verkkokaupan ylläpitäminen kiinnostaa edelleen ja olen saanut Cubiesta ihan äärettömästi oppeja. Koen kuitenkin nyt, että Cubieen käytetty aika on tietyllä tavalla resurssien hukkaamista ja haluan pistää nyt kaiken energiani omaan yritykseeni, oppariin sekä treeneihini. Siinä on loppuvuoden 2017 pyhä kolminaisuus.

Tuntuu ihanalta kaiken tämän muutaman vuoden myllerryksen jälkeen, että palikoita on enää noin vähän. PT- koulutus ja ravintovalmentajakoulutus ammattikorkeakoulun ohella, oma verkkokauppa, häiden suunnittelu, mummon haimasyöpä ja poismeno, oman yrityksen perustaminen ja asiakashankinta, blogi, puolison työttömyys ja rahahuolet, koulun puolelta painostusta kuulua porukkaan vaikka energiaa ei ollut etenkään koulun ulkopuoliselle hengaamiselle, isän kuolema, ero ja häiden peruminen, omaan kotiin muuttaminen ja ensimmäistä kertaa yksin asuminen, hautajaiset, perunkirja, lapsuudenkodin myyminen,  asiakaskunnan säilyttäminen elämän kriisin keskellä, koulun suorittaminen elämän kriisin keskellä, omat treenin ja hyvinvointi, koirasta huolehtiminen yksin, ystävyys-suhteiden ylläpito, surutyö ja asioiden selvittäminen omassa päässä. Näistä ovat viimeiset kaksi vuottani koostuneet.

*Paita TÄÄLTÄ

Joten. Kolme asiaa sekä blogi ovat korvilleni kuin kauneinta sinfoniaa. Yksi oppari on enää kaiken tuon jälkeen kuin pieni kanan pipana ja työt näen vain tärkeänä asiana mielenterveydelleni. Treeni on tällä hetkellä aivan puhdasta rakkautta ja nautin jokaisesta treenistä enemmän kuin ehkä mistään tällä hetkellä. Treenini ovat menneet päin pöötä edelliset kaksi vuotta ja on ihanaa, että treenit kulkevat taas ja oma hyvinvointi ja fyysinen kunto voivat pitkästä aikaa olla prioriteettilistallani kärkijoukossa. Yksi asia kuitenkin mistä haluaisin kirjoittaa on se, että enää en ole tunnesyöppö ja painoni ei kuitenkaan ole noussut näiden elämän kriisien aikana. Olen onnistunut pitämään kiinni terveellistä elämäntavoista, vaikka elämä on heitellyt minua. Siihen olen tyytyväinen.

Tällä hetkellä pystyn ottamaan asiakkaita vastaan enemmän kuin pitkään aikaan. Sekin tuntuu aivan ihanalta. Muistakaa siis ottaa rohkeasti yhteyttä, jos haluatte valmennukseeni. <3

Sinkkuelämän selkeästi villein vaihe on ohitettu ja sille oli selkeästi aikansa ja paikkansa. Nyt huomaan, että kriteerit nousevat ja nousevat. En enää missään nimessä halua seurustella seurustelun vuoksi, vaan etsin aidosti sitä oikeaa. Tapailla toki voi niitä vähemmän potentiaalisiakin, mutta kynnys kestää ääliöitä on hyvin matala. Tinderistä tuntuu saavan vain vatsahaavan ja pahan mielen.

Katselen ihaillen onnellisia perheitä. Naisia, joilla on mies joka jumaloi heitä. Vaikka introverttinä rakastan olla yksin, olisihan se ihanaa, jos olisi joku jonka kanssa jakaa arki. Toki, haluan ensin saada oman elämäni järjestykseen ennen kuin minulla on yhtään aikaa parisuhteelle. Haluan nyt nimenomaan keskittyä töihin ja siihen, että saan koulusta paperit pihalle. Siinä samassa vihdoin treenata kroppa siihen kuntoon, johon olen jo pitkän aikaa sen halunnut. Nyt on aika keskittyä itseeni. Sitten sen jälkeen voin keskittyä toiseen ihmiseen ja rakkauteen. Voisin kuitenkin ihan hyvin jo piankin olla valmis perustamaan perheen. Olen nyt nähnyt mitä on olla yksin ja ei tämä loppujen lopuksi ole minua. Haluan rakastaa ja haluan kasvattaa oman perheeni, koska minulta on viime vuosina viety niin paljon. Jos minulta viedään jotain pois, otan ohjat omiin käsiini ja perustan oman perheen, jota saan rakastaa enemmän kuin mitään.

Elän nyt päivä ja viikko kerrallaan. Minulla ei ole vielä hajuakaan, että mitä teen valmistumisen jälkeen. Missä olen töissä ja missä asun.. nyt elämä on vielä yksi iso möykky ja kysymysmerkki. Mutta hyvä niin. Olen jo kerran elänyt niin, että olin suunnitellut elämäni pilkuntarkalleen seuraavat viisi vuotta eteenpäin ja sitten tapahtui elämä. Matto lähti alta ja kaikki suunnitelmani pyyhkiytyivät. Ja sellaista se elämä on. Asioita on turha suunnitella liian tarkkaan ja pitää olla valmis kulkemaan elämänvirran mukana. Ei pistämään vastaan jos elämä on suunnitellut sinulle aivan jotain muuta, mitä itse olit itsellesi kuvitellut. Kyllähän tuo valmistumisen jälkeinen aika pelottaa ja tottakai nyt jo etsin töitä ja mietin erilaisia ratkaisuita, mutta silti.. silti elän päivä kerrallaan. Nautin siitä mitä nyt on, koska voi olla, että jo huomenna asiat ovat aivan toisin. Niin hyvässä kuin pahassa.