Kuulumiset keväältä

 

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä ihan kunnon postauksen siitä, että mitä minulle kuuluu ja missä mennään. En valehtele, kevät on ollut rankka ja on menty aivan jaksamisen äärirajoilla. Syksy ei edes itsessään ollut näin rankka, koska silloin oli vielä niin shokissa kaikesta, eikä mitään ollut oikeasti vielä millään tavalla sisäistänyt. Samalla kuitenkin uusia tuulia elämään toi sinkkuus ja alussa sinkkuelämän suhteen menikin suhteellisen lujaa. Ja hemmetti se teki hyvää!

Mutta nyt kun on pitänyt keskittyä kouluun, töihin, oman elämän rakentamiseen ja kaikkeen, on välillä ollut hetkiä kun paketti ei ole vain meinannut enää pysyä täysillä kasassa. Koulun suhteen on ollut eniten ongelmia, mutta olen puskenut opiskeluita läpi kuin härkäpää. Johtaen siihen, että kesän jälkeen minulla on jäljellä enää oppari.. jumalauta mikä fiilis!! Jos saan opparin tehtyä tehokkaasti, saatan valmistua jopa ennen joulukuuta. Mikä olisi sinällään hieno juttu, koska opintotukea en enää saa 30.9 lähtien, eli silloin olen taloudellisesti aivan omillani. Tarkoitus onkin jo nyt alkaa painottamaan työtä enemmän arjessa. Nyt kun on kokoajan vähemmän ja vähemmän palasia, pystyy antamaan enemmän kerralla yhteen asiaan. Pystyn helposti opparin ohella tekemään töitä. Saatan jopa hakea jotain osa-aikatyötä, koska en usko, että heti pystyn alkamaan kokopäiväiseksi yrittäjäksi.

Se, mitä tapahtuu verkkokaupalleni Cubielle on, että jätän sen kouluun uusille oppilaille projektiksi. Cubie on menestynyt erittäin kiitettävästi ja haluan tuoda kouluun korteni kekoon ja antaa sinne jatkuvan projektin, jonka olen saanut lennokkaaseen alkuun. Verkkokaupan ylläpitäminen kiinnostaa edelleen ja olen saanut Cubiesta ihan äärettömästi oppeja. Koen kuitenkin nyt, että Cubieen käytetty aika on tietyllä tavalla resurssien hukkaamista ja haluan pistää nyt kaiken energiani omaan yritykseeni, oppariin sekä treeneihini. Siinä on loppuvuoden 2017 pyhä kolminaisuus.

Tuntuu ihanalta kaiken tämän muutaman vuoden myllerryksen jälkeen, että palikoita on enää noin vähän. PT- koulutus ja ravintovalmentajakoulutus ammattikorkeakoulun ohella, oma verkkokauppa, häiden suunnittelu, mummon haimasyöpä ja poismeno, oman yrityksen perustaminen ja asiakashankinta, blogi, puolison työttömyys ja rahahuolet, koulun puolelta painostusta kuulua porukkaan vaikka energiaa ei ollut etenkään koulun ulkopuoliselle hengaamiselle, isän kuolema, ero ja häiden peruminen, omaan kotiin muuttaminen ja ensimmäistä kertaa yksin asuminen, hautajaiset, perunkirja, lapsuudenkodin myyminen,  asiakaskunnan säilyttäminen elämän kriisin keskellä, koulun suorittaminen elämän kriisin keskellä, omat treenin ja hyvinvointi, koirasta huolehtiminen yksin, ystävyys-suhteiden ylläpito, surutyö ja asioiden selvittäminen omassa päässä. Näistä ovat viimeiset kaksi vuottani koostuneet.

*Paita TÄÄLTÄ

Joten. Kolme asiaa sekä blogi ovat korvilleni kuin kauneinta sinfoniaa. Yksi oppari on enää kaiken tuon jälkeen kuin pieni kanan pipana ja työt näen vain tärkeänä asiana mielenterveydelleni. Treeni on tällä hetkellä aivan puhdasta rakkautta ja nautin jokaisesta treenistä enemmän kuin ehkä mistään tällä hetkellä. Treenini ovat menneet päin pöötä edelliset kaksi vuotta ja on ihanaa, että treenit kulkevat taas ja oma hyvinvointi ja fyysinen kunto voivat pitkästä aikaa olla prioriteettilistallani kärkijoukossa. Yksi asia kuitenkin mistä haluaisin kirjoittaa on se, että enää en ole tunnesyöppö ja painoni ei kuitenkaan ole noussut näiden elämän kriisien aikana. Olen onnistunut pitämään kiinni terveellistä elämäntavoista, vaikka elämä on heitellyt minua. Siihen olen tyytyväinen.

Tällä hetkellä pystyn ottamaan asiakkaita vastaan enemmän kuin pitkään aikaan. Sekin tuntuu aivan ihanalta. Muistakaa siis ottaa rohkeasti yhteyttä, jos haluatte valmennukseeni. <3

Sinkkuelämän selkeästi villein vaihe on ohitettu ja sille oli selkeästi aikansa ja paikkansa. Nyt huomaan, että kriteerit nousevat ja nousevat. En enää missään nimessä halua seurustella seurustelun vuoksi, vaan etsin aidosti sitä oikeaa. Tapailla toki voi niitä vähemmän potentiaalisiakin, mutta kynnys kestää ääliöitä on hyvin matala. Tinderistä tuntuu saavan vain vatsahaavan ja pahan mielen.

Katselen ihaillen onnellisia perheitä. Naisia, joilla on mies joka jumaloi heitä. Vaikka introverttinä rakastan olla yksin, olisihan se ihanaa, jos olisi joku jonka kanssa jakaa arki. Toki, haluan ensin saada oman elämäni järjestykseen ennen kuin minulla on yhtään aikaa parisuhteelle. Haluan nyt nimenomaan keskittyä töihin ja siihen, että saan koulusta paperit pihalle. Siinä samassa vihdoin treenata kroppa siihen kuntoon, johon olen jo pitkän aikaa sen halunnut. Nyt on aika keskittyä itseeni. Sitten sen jälkeen voin keskittyä toiseen ihmiseen ja rakkauteen. Voisin kuitenkin ihan hyvin jo piankin olla valmis perustamaan perheen. Olen nyt nähnyt mitä on olla yksin ja ei tämä loppujen lopuksi ole minua. Haluan rakastaa ja haluan kasvattaa oman perheeni, koska minulta on viime vuosina viety niin paljon. Jos minulta viedään jotain pois, otan ohjat omiin käsiini ja perustan oman perheen, jota saan rakastaa enemmän kuin mitään.

Elän nyt päivä ja viikko kerrallaan. Minulla ei ole vielä hajuakaan, että mitä teen valmistumisen jälkeen. Missä olen töissä ja missä asun.. nyt elämä on vielä yksi iso möykky ja kysymysmerkki. Mutta hyvä niin. Olen jo kerran elänyt niin, että olin suunnitellut elämäni pilkuntarkalleen seuraavat viisi vuotta eteenpäin ja sitten tapahtui elämä. Matto lähti alta ja kaikki suunnitelmani pyyhkiytyivät. Ja sellaista se elämä on. Asioita on turha suunnitella liian tarkkaan ja pitää olla valmis kulkemaan elämänvirran mukana. Ei pistämään vastaan jos elämä on suunnitellut sinulle aivan jotain muuta, mitä itse olit itsellesi kuvitellut. Kyllähän tuo valmistumisen jälkeinen aika pelottaa ja tottakai nyt jo etsin töitä ja mietin erilaisia ratkaisuita, mutta silti.. silti elän päivä kerrallaan. Nautin siitä mitä nyt on, koska voi olla, että jo huomenna asiat ovat aivan toisin. Niin hyvässä kuin pahassa.

Elämän julma ironia

Nyt vasta ajatuksiini on tullut tuo elämän julma ironia. Miksi isäni, joka oli maailman kiltein ihminen, menehtyi. Mutta samaan aikaan ilkeät, manipuloivat ja muiden elämiä tuhoavat ihmiset saavat vapaasti jatkaa elämäänsä. Missä on se elämän reiluus?

Sain tietää, että tuntemallani patologisella valehtelijalla on jo uusi uhri. Siinäkin mietin elämän julmaa ironiaa. Minä jään yksin suremaan kaikkea kokemaani ja toinen porheltaa eteenpäin, kuin ikinä ei olisi mitään tehnytkään. Minä puolestani pelotan kaikki miehet pois ja manipuloivat, oikeasti ilkeät ihmiset saavat toki seuraa. Pitääkö sitä itsekkin alkaa valehtelemaan ja juonimaan, pelaamaan ihmisillä. Peitellä rankkaa taustaansa, ettei kukaan vaan pelästy. Pienentää itseään, ettei kukaan koe minua uhaksi.

Huomaan selkeästi, että monet miehet pelkäävät minua. Ei se, että minulla on nyt etenkin hyvin kova ulkokuori, enkä omassa elämässä avaudu kenellekkään kovin helposti, mutta olen kunnianhimoinen ja päämäärätietoinen. En ainakaan heti päällepäin ole pehmeä ja hellä, sellainen pullantuoksuinen naapurintyttö. Ei, olen enemmänkin tällainen syöjättären näköinen kylmän oloinen ja suoraviivainen nainen. Niin, tosin oikeasti olen älyttömän herkkä, luova ja ihan jos totta puhutaan, niin todella ujo. Mutta kun ihmiset eivät jaksa edes yrittää nähdä pintaa syvemmälle.

Siksi haluaisin löytyy jonkun oikeasti syvällisen ja sielukkaan ihmisen, sellaisen, joka vihdoinkin näkisi minut, eikä kovaa ulkokuortani. Minua ei voi ymmärtää sellainen ihminen, joka ei ole yhtään syvällinen. Olen paradoksi ja itsellenikin vielä hieman mysteeri. Juuri kun minut luulee selvittäneensä, teen jotain, joka mullistaa käsityksen taas uudestaan. Vasta kun oppii näkemään, että mikä minussa on kaiken kaaoksen seassa johdonmukaista, minua voi oppia rakastamaan.

Olen viime vuosina tutustunut todella paljon itseeni ja omaan persoonallisuuteeni. Kaikki alkoi siitä, kun tajusin olevani introvertti maailmassa, joka jumaloi ulospäinsuuntautuneisuutta. Siitä aukesi ovet syvempään itsensä ymmärtämiseen. Siihen, että en ole viallinen, enkä huonolla tavalla erilainen, olen vain minä.

Löysin myös Myers- Briggsin persoonallisuustestin, jonka mukaan olen harvinaisin kaikista 16:sta persoonallisuudesta. Olen INFJ (linkissä koko persoonallisuuskuvaus) eli intuitiivinen, tunteella elävä introvertti, joka rakastaa järjestystä (ja olla kontrollissa). Tunteet sekä järki ovat usein tosin yhtä vahvoina, mutta päätän antaa tunteen voittaa. Esimerkiksi, en tee aina niin, mikä on loogisinta ja ”miten on aina tehty”, vaan siten, mikä on oikein.

Tiedostan olevani hieman erilainen kuin suurin osa. Elelen hyvin paljon pääni sisällä ja omissa pilvilinnoissani. Olen alkuun uusien ihmisten kanssa hyvin varautunut, mutta tuttujen ihmisten kanssa elän täysin ilman mitään rajoja ja vaikutan helposti hyvinkin ekstrovertiltä tyypiltä. Minulla ei ole isoa kasaa ystäviä, mutta ne jotka olen päästänyt lähelleni, merkitsevät minulle koko maailman.

Syvin toiveeni on tulla ymmärretyksi. Tai edes kuulluksi. Pahinta mitä minulle voi tehdä on sivuuttaa tunteeni tai olettaa asioita ja syöttää sanoja suuhuni. Tarvitsen aikaa ajatuksieni jäsentämiseen ja siksi esimerkiksi rakastan kirjoittamista, mutta en nauti esiintymisestä tai suuressa porukassa keskustelemisesta.

Koen, että nimenomaan tämän oman persoonallisuuteni takia, minun on äärettömän vaikea löytää ihmisiä, jotka rakastavat minua. Olen herkkä ja rakastavainen, mutta varautunut ja helposti sisäänpäinkääntynyt. Persoonallisuuteni ominaispiirteisiin kuuluu resting bitch face, hah! Se johtuu usein siitä, että tilanteet saattavat hämmentää minua niin paljon, että en tiedä edes, että mitä pitäisi tuntea. Koen hyvinkin helposti ahdistusta ja jännitän uusia tilanteita ja siksi näytän helposti koppavalta. Se on jotain, mihin jatkuvasti yritän kiinnittää huomiota ja yritän hymyillä enemmän. Pahinta on jos joku tulee juttelemaan jossain, jos en ole henkisesti siihen varautunut tai haluaisin olla omissa oloissani.

Introverttinä minulla on ekstroverttiä pienempi sosiaalinen patteri.  Itse olen äärimmäisen kiinnostunut ihmisistä, mutta väsyn ihmisten seurasta todella helposti. Kun näet ja kuulet ja aistit kaiken, hermosto ylikuormittuu hyvinkin nopeasti. En vain kuuntele puhetta, vaan kiinnitän huomiota rivien välistä  luettaviin seikkoihin sekä kehonkieleen. Kun joku puhuu, kuuntelen häntä, hänen kehonkieltään, äänenpainoaan sekä muita kuuntelijoita ja heidän reaktioitaan. Tämä tapahtuu usein siis täysin alitajuntaisesti. Vasta kun saan omaa aikaa ja saan olla yksin, aivoni alkavat prosessoimaan kaikkea saatua tietoa. Tämän vuoksi lyhyenkin ajan sisällä pystyn pääsemään helposti ihmisistä kiinni. Ymmärrän heitä ja heidän ajatusmaailmaansa. Ihmiset usein myös haluavat ja uskaltautuvat kertomaan minulle asioitaan. Siinä missä useimmat kiusaantuvat syvällisistä keskusteluista ja osaavat taidokkaasti small talkin, itse olen täysin päinvastainen. En piittaa small talkista, mutta voin jutella vaikka tuntikausia avaruudesta, seksistä, tasa-arvosta tai ihmisten omista elämistä ja niiden iloista ja suruista. Silloin en jännitä yhtään, vaan uppoudun keskustelun flowhun.

Paita *täältä

Isäni oli herkkä. Äärimmäisen herkkä, mutta peitti sen huumorilla ja äijämäisyydellä. Isän mieleenpainuvin piirre oli hänen intohimonsa ja rakkautensa musiikkia kohtaan. Isä kuuli musiikin ihan eri tavalla kuin muut. Musiikki meni suoraan hänen sieluunsa. Itse olen käsittelyt omaa surua sekä tunteitani musiikin kautta. Pystyn musiikin avulla äärimmäisen helposti vaikuttamaan omiin tunnetiloihini. Musiikin avulla pystyn käsittelemään vaikeitakin tunteita tai vaihtoehtoisesti saamaan itseni hyvinkin onnelliseksi ja iloiseksi.

Isä oli kiltti ja ystävällinen. Samanlainen äkkipikainen paskapää kuin minä, jos sille päälle sattui. Mutta ei hän enää vartin päästä muistanut, että riideltiin. Samoin kuin minäkään. Koen, että kaltaiseni harvinainen ihminen on pois. Maailmassa ei ole ketään niin itseni kaltaista ihmistä, kuin isäni oli. Enkä usko, että koskaan enää tulee olemaankaan. Minä ymmärsin isääni ja hän minua, sellaista henkistä sidettä tuskin saan enää toista kertaa tässä elämässä.

Miksi maailman pitää ottaa hyvät ihmiset liian aikaisin? Miksi juuri minun isäni. Minä, joka jumaloin isääni ja olin niin isän tyttö kun joku voi vain olla. Miksi?

Miksi sellainen isä saa elää satavuotiaaksi, joka ei ole edes kiinnostunut lapsistaan. Mitä minä tai isäni olemme tehneet väärin?

Miksi minun on hankala löytää aitoa rakkautta, koska olen aito ja haluan rakkautta. Miksi manipuloivat, toisia hyväksikäyttävät ja ilkeät ihmiset saavat uusia uhreja tämän tästä. Miksi heitä uskotaan ja mikään paska ei tipu heidän niskaansa. Miksi minua pidetään tyhmänä, että uskoin häntä ja minusta puhutaan pahaa? Miksi minä saan kokea kaiken kivun ja tuskan ja hän kävelee eteenpäin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Minulle jää surullinen ja rikkoutunut menneisyys ja hän jatkaa puhtaalta pöydältä valheidensa kanssa.

Minä, joka halusin vain rakastaa ja uskoin vaaleanpunaisin lasein disney-rakkauteen ja nyt en tiedä mitä ajatella rakkaudesta. Tulee hetkiä, että en tiedä, onko sitä vain suotu minulle. Ja mitä enemmän olen sinkku, sitä kyynisemmäksi helposti muutun. Se, miten ihmiset kohtelevat toisiaan ja miten avioliitossa elävät ihmiset pettävät toisiaan. Välillä tuntuu, että jo nyt silmäni ovat nähneet liikaa. Olenko liian herkkä tähän maailmaan ja pitääkö minun muuttua maailman kaltaiseksi.

Kyllähän täällä pärjäävät kylmät, julkeat ja toisia hyväksikäyttävät ihmiset. Mutta herkät ja sielukkaat koetaan erilaisina ja viallisina. Tai tuntuu, että joka asiassa olen juuri se väärä. Olen sisäänpäinkääntynyt, enkä ulospäinsuuntaunut. Olen naiseksi liian kunnianhimoinen ja suoraviivainen. En ole kiltin naapurin tytön näköinen, vaan enemmänkin syöjättären näköinen. Minulla on mielipiteitä. eli olen hankala nainen. Olen ulkoa kova ja sisältä herkkä ja naisen tulisi olla juuri toisinpäin. Herkkä ulospäin ja vahva sisältä. Olen niin sisältä kuin ulkoa vahva, mutta silti minussa piilee taiteellista herkkyyttä. Mutta vain harva näkee sieluuni niin syvälle. Vain harvalle uskallan olla niin avoin ja näyttää niin paljon itsestäni.

Voi maailma, miksi julmat ja ilkeät ihmiset porskuttavat eteenpäin ja maailman kiltit ihmiset saavat kärsiä? Miksi tässä maailmassa vain tunnekylmät ihmiset säilyvät hengissä loppuun asti.