Isä, mulla pullopostia ois

Vuosi. Vuosi sitten puhuimme puhelimessa, keskustelimme. Vuosi sitten minulla oli isä, minulla oli maailman suurin tuki ja turva. Vuosi sitten menin töihin ja en tiennyt, että minulla ei enää ole isää. Vuosi sitten heräsin 22. syyskuuta aamulla, enkä tiennyt, että se oli ensimmäinen herätty aamu ilman isää. Vuosi sitten 23. syyskuuta, enpä tiennyt, että se tulee olemaan elämäni kauhein päivä. Vein äidin leikkaukseen, lähdin kouluun. Vuosi sitten, enpä tiennyt, että lapsuuden painajaiseni kävisi toteen. Vuosi sitten, enpä tiennyt, että poliisit olisivat ovellani, kertomassa, että minulla ei ole enää isää. Vuosi sitten, enpä tiennyt, että minulta tullaan viemään jälleen kerran paljon pois. Vuosi sitten, 21. syyskuuta, aamulla minulla oli vielä isä.

Sanotaan, että ensimmäinen vuosi on se pahin. En sano, että suru tai kipu päättyy tähän, se vain muuttaa muotoaan. Suru on vieras, joka ei pyydä lupaa vierailuunsa. Suru ei kerro etukäteen tulostaan. Se vain ilmaantuu, ja peittää alleen kaiken muun.

Olen ollut väsynyt, hajalla ja sydämeeni on sattunut enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Nuori ihminen ei ole ajatellut sitä, että toinen vanhemmista ei enää koskaan olisi siinä. Silloin, kun on onnellinen perhe ja kaikilla terveys kunnossa. Kaikki hyvä on usein liian itsestäänselvyys. On äärimmäinen etuoikeus saada osakseen rakastava perhe. Ja niin sen näenkin. En ole maailmalle vihainen siitä mitä minulta vietiin, vaan olen kiitollinen siitä mitä sain.

Se, on asia, johon emme voi vaikuttaa. Kuolema on asia, jolle emme voi mitään. Toiset lähtevät liian aikaisin ja toiset liian myöhään. Emme voi vaikuttaa siihen, koska ja miten meidän aikamme koittaa, ellemme tee sitä oman käden kautta. Ajattelen asian niin, että taivas ei voinut odottaa isää. Vaikka en taivaaseen usko, mutta uskon johonkin korkeampaan. En tiedä mihin, mutta se jokin korkeampi tiesi, kuinka ihana isäni on. Ja kuka minä olen hänet omimaan.

 

Isän kaulakoru, jonka hän osti nuorena Isrealista. Hän oli töissä kommuunissa ja rakastui rauhan aatteisiin. Hän piti korua aina ja halusi, että kun häenestä aika jättää, minä saan korun. Se on tärkeintä mitä minä omistan. 

Jostain kumman syystä surun ja kaipuun ystävä on läpi tämän vuoden ollut kiitollisuus. Nyt tiedän, että tässä olivat ne eväät, jotka isältäni sain. Ja niistä en voisi olla kiitollisempi. Nyt olen aikuinen, isän työ on tehty ja nyt jatkan omillani. Ja olen niin kiitollinen isästä ja hänen opeistaan. Olen saanut rakastavan kodin ja koskaan minulta ei ole mitään puuttunut. Se ei muutu, vaikka isä minulta vietiinkin liian aikaisin. Tiedän, että isä eli hyvän elämän. Vaikka moni asia jäi kesken, mitään ei jäänyt sanomatta. Isä lähti onnellisena ja hän tiesi olevansa rakastettu. Se on hänelle paras aika lähteä, mutta omaisille kivuliain.

Olen nähnyt monta kuolemaa. Olen nähnyt syövän uuvuttaman mummin, olen nähnyt papan ja vaarin lähtevän, isän. Pieni sukuni on pienentynyt entisestään. Jokainen menetys, jokainen ihminen on antanut minulle paljon. Jokainen ikävän tunne, jokainen lapsuuden muisto on jotain, mitä ei rahalla pysty ostamaan. Tiedän, että mitään tai ketään ei tule pitää itsestäänselvyytenä.

Olen ollut väsynyt, olen ollut yksinäinen. Olen saanut osakseni rohkaisua, olen saanut ilkeitä sanoja ja huomannut, että ihmiset eivät ymmärrä. Mutta kukaan ei ole kokenut juuri sitä, mitä minä olen kokenut. Ja minä en ole kokenut mitä joku muu on elämässään kokenut. Kaikkien ei tarvitse ymmärtää, mutta nämä kokemukset tekevät minusta herkemmän ymmärtämään muiden tuskaa ja kokemuksia. Ei kai tällaisesta elämäntilanteesta voi jatkaa täysin samanlaisena kuin ennen. Kuten sanotaan, nämä kokemukset joko tappavat tai vahvistavat. Olen kokenut yksinäisyyttä suruni kanssa, koska en ole uskaltanut näyttää suruani tai olla heikko. En oikeastaan ole voinut. Olen ollut täysin yksin taloudellisesti vastuussa itsestäni. Ensimmäinen vuosi yrittäjänä ja en halua pelottaa surullani asiakkaita pois. Totta kai suru on varmasti näkynyt työssäni, mutta kiitän jokaista asiakastani tästä vuodesta. Koska suru tai kipu ei ole este työkyvylleni. Työ ja elämän jatkuvuus ovat suurinta lääkettä tähän kaikkeen. Se, että minä pärjään ja minä jaksan. Minä pystyn tähän kaikkeen ilman ketään, minä olen pärjäävä nuori aikuinen. Minä saan yritykseni ja talouteni toimimaan, kaikesta huolimatta. Se tunne on minulle äärimmäisen tärkeä.

Viimeiset vuodet ovat olleet taistelua, jonka loppu olen odottanut. Mummon sairaus, puolison työttömyys, taloushuolet, koulu ja vaikeudet siellä ympäristössä, muiden oppilaiden painostus ja ymmärryksen puute, oma yritys, verkkokauppa, isän menetys, ero, häiden peruminen, häpeän tunne petetyksi tulemisesta, järkytys puolison valheiden paljastumisesta, muutto ensimmäistä kertaa yksin, hautajaiset, perunkirjoitus, lapsuudenkodin myyminen, isän yrityksen myyminen, oman yrityksen asiat, opinnäytetyö.. paljon isoja asioita, joissa ei ole muuta ratkaisua kuin jaksaa kaikki. Kukaan ei tee asioita puolestani, kukaan ei pelasta. Ystävät kuuntelevat ja tarjoavat olkapäätä, ovat läsnä. Ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen. Mutta kun on paljon isoja asioita, sitä ei edes halua pysähtyä, koska pelkää, että sitten vauhti loppuu täysin.

Kesällä otin ensimmäistä kertaa oikeasti aikaa. Nukuin melkein koko kesän. Kun sielu on väsynyt, mikään määrä unta ei riitä. Oli päiviä, kun pelkkä puhelimen tai sähköpostin tarkastaminen tuntui ylipääsemättömältä. Samaan aikaan piti varmistaa, että koulussa ymmärretään väsymykseni, mutta samaan aikaan en halunnut asiakkaideni näkevän sitä. Mutta sitä ei minusta nähnyt, ei juuri kukaan. Ja toisaalta, hyvä niin. Koska tiesin, että suunta on kokoajan parempaan. Vaikka oli päiviä, että en päässyt sängystä ollenkaan ylös, tiesin sen olevan väliaikaista. On ollut hetkiä, kun olen miettinyt, että onko tässä elämässä mitään järkeä. Olen miettinyt, kenelle annan koirani, jos tulee päivä, etten enää jaksa. Olen miettinyt, että miten äitini ottaisi sen.

Mutta ne ovat olleet hetkiä, ajatuksen sivulaiseita, äärimmäistä väsymystä ja uupumusta. Yksinäisyyttä. Sitähän sanotaan, että ilman pimeää et voi nähdä valoa. Ja nyt olen siirtymässä valoon. Näen tulevaisuuden kirkkaana.. vielä kaukaisena, mutta kirkkaana. Kunnianhimoni ja tekemisen paloni on pikkuhiljaa palaamassa. Pienetkin asiat tuntuvat isoilta ja olen säilyttänyt kiitollisuuden tunteeni elämää kohtaan. Koen monen asian epäreiluksi, koen saaneeni osakseni epäreilua vihaa ja tunteettomuutta. Mutta näen kaikessa syyn, näen kaikessa opetuksen. Näen kaikessa tien, joka johtaa minua juuri sinne minne minun pitääkin mennä.

Uskon, että kaikki asiat menevät loppujen lopuksi juuri niin kuin pitääkin. Kaikista tärkeintä on jaksaa itse uskoa siihen ja kun on tarpeeksi voimia tehdä kovasti töitä kaiken eteen. Elämä ei ole virta jonka mukana me vain ajelehdimme. Elämä on olosuhteita, joihin emme voi vaikuttaa, mutta voimme joustaa sen mukana ja silti itse rakentaa omaa totuuttamme.

En sano, että mikään ei enää kaada tässä elämässä minua. En voi missään nimessä sanoa niin. Vielä on paljon asioita koettavana ja nähtävänä ja olisi naivia ajatella, että kaikki elämäni kipu olisi tässä. Elämään kuuluu kipua, surua mutta myös hyvää ja kaunista. Olen väsynyt kipuun, mutta se on näyttänyt minulle kiitollisuuden hyveen, nöyryyden elämän haurautta ja suuruutta kohtaan. Olen oppinut paljon sellaista, mitä ei ikävuosillakaan saavuteta. Olen menettänyt nuorena isän, suurimman sankarini. Siihen en varmasti koskaan olisi ollut valmis, mutta näin nuorena en todellakaan ollut valmis. Toivon, että pian saan myös hyvää osakseni, jotta jaksan taas seuraavaan hyökyaaltoon. Näistä selvitään, vaikka ne koettelevatkin pientä ihmistä.

Olen miettinyt, että miksi saan osakseni näin paljon pahaa. Olenko paha ihminen? Mikä elämän oppi minun on pitänyt oppia? Toisaalta mietin, että onko minulle annettu joku suurikin tehtävä, jota varten olen käynyt läpi tämän tulikokeen.

Osa minusta myös miettii, että kun laittaa kaiken täydelliseen perspektiiviin, kaiken tämän surun koko maailman surun kanssa. Jos asiaa oikeasti miettii isossa mittakaavassa, en kehtaa edes valittaa. Minulla on kaikki paremmin kuin hyvin. Se, että minulta vietiin jotain, ei poista sitä, että minulla oli melkein kolmekymmentä vuotta jotain upeaa. Monella ei ole läsnäolevaa isää koko elämänsä aikana, joten en kehtaa valittaa siitä, että omani otettiin pois ennen kuin itse olisin ollut siihen valmis. Monella ei ole rakastavia vanhempia, minulla on edelleen äiti. Maailman tärkein ja rakkain äiti.

Joten, elämä tuokoon mitä tuo. Yritän kestää vastatuulen ja vahvistua jokaiselle kerralla. En enää uhoa, vaan hengitän vain syvään ja antaudun.

Saman lupaan kaiken hyvän kanssa.

Cubie <3 Henry Harjusola

Yhteistyössä Cubie

Moniko teistä tietää jo Henry Harjusolan?

Henry on aivan mieletön tubettaja, joka on saanut lyhyessä ajassa kanavalleen yli 50 000 tilaajaa. Henry on valloittava hahmo, joka uskaltaa 110% olla täysin oma itsensä. Henryn snäppi on myös mieletöntä katsottavaa. Itse olen täysin koukussa Henryn, Uino Ainon sekä Teemu Sumellin youtubekanaviin.

Jos joku teistä seuraa Henryä snäpissä, huomasitte varmaan, että Henry hullaantui Cubieihin täysin. Boksit tullaan luultavasti näkemään myös hänen youtubekanavallaan. Hän yllättyi boksien kokoa täysin. Boksit ovat siis oikeasti isoja ja laadukkaita. Materiaali on kestävää ja paksua akryyliä.

emilia_tuulipäivä-1

Samanlaisia ei vielä mistään saa Suomessa tilattua. Muut boksit ovat kevyttä muovia ja boksit ovat varsin pieniä.

Tässä vierekkäin Cubien The Queen sekä Jyskin/Tigerin boksi.

photo-22-9-2016-21-51-08

photo-22-9-2016-21-56-20

Cubiet siis todella ovat tilavia. Niissä riittää tilaa niin isoille kuin pienille meikeille. Ylälaatikossa on ylöspäin aukeava kansi, jonka saa halutessaan täysin auki. Itselläni siellä ovat mm. hajuvedet sekä meikkivoiteet.

Itselleni Cubie on Tamkin yrittäjyyden, Proakatemian yksikön kautta kouluprojekti. En ole suuri yritys, vaan toimin pienillä varoilla ja pienillä inventaarioilla. Materiaalikulut ja tullit maksoivat itselleni omaisuuden ja voittoa bokseista en juurikaan tule saamaan, enkä sillä lähtenytkään liikkeelle. Jokainen Cubie tuo minulle opintopisteitä, ei taloudellista hyötyä. Boksit ovat minulle oppikokemus yrittäjyydestä ja etenkin verkkokaupan pyörittämisestä. Bokseja tilasin rajallisen määrän ja en ole varma, että jatkanko verkkokauppaa koulun jälkeen vai en. Mutta ihana ja opettavainen kokemus tämä vähintään tulee olemaan. Itse halusin juuri tälläisen boksin ja halusin tarjota muillekkin muotitietoisille mahdollisuuden saada tämän hittituotteen.

Taistelin boksien tilauksen ja tuonnin sekä tullin ja alvien kanssa 9 kuukautta, eli Cubie todellakin on minun vauvani. <3 Minulta löytyy päästä yksi harmaa hius ja se taitaa olla tämän verkkokaupan rakentamisen aikana tullut..

Ostamalla Cubien, tuet opiskeluitani, suomalaista yrittäjyyttä sekä tietenkin naisyrittäjyyttä. <3

 

CUBIE.FI