Laihtuminen on ennen kaikkea psyykkistä

Jos jotain haluan omalla urallani viedä eteenpäin, on se fakta, että laihtuminen on ennen kaikkea psyykkistä. Totta kai suurin asia, mitä painon putoamisen eteen voi tehdä, on liikunta ja oikeanlainen ravinto.

Mutta miksi niiden toteuttaminen käytännössä on usein haastavaa?

Koska mielemme on suurin rajoitteemme. Tunnelukot, kärsimättömyys, motivaation puute ja itsekuri. Kaikki ovat laihtumisen ja elämäntapojen muuttamisen kannalta suuria elementtejä. Ilman kirkasta tavoitetta ja paloa, muutosta ei synny.

Kun ihminen on mielentilassa, missä voittaminen on ainoa vaihtoehto, hän menee vaikka läpi harmaan kiven. Ja tarkotukseni ei missään nimessä ole kritisoida tai syyllistää, päinvastoin. Vapauttaa ihmiset siitä syyllisyyden tunteesta, että he eivät muka vain onnistu.

Onnistut varmasti, mutta haluatko onnistua?

Kuvat: Ida Alanen Photography

Esimerkiksi jos elämäntilanteesi on haastava, on mahdotonta vaatia, että yhtäkkiä tekisit uusien elämäntapojen muuttamisesta elämäsi ykkösprioriteetin. Toki, aina tulee varmistua, että syyt ovat aitoja, etkä mene tekosyiden taakse. Mutta elämäntapojen muuttaminen vaatii paljon, se vaatii aikaa ja uhrauksia, uusia ajattelutapoja. Jos ajatuksissasi ovat muut asiat, jotka kipuavat huomaamattasi priorilistasi kärkeen, muutos on haastavaa. Ja teot puhuvat aina enemmän kuin sanat.

Ihminen voi haluta muutosta, todella paljon. Mutta vasta teot näyttävän sen oikean motivaation. Minäkin voisin haluta olla lääkäri, mutta inspiraationi ei ikinä riittäisi opiskeluun. Näin vain esimerkkinä.

Haluankin, että ihmiset olisivat itselleen armollisempia. Jos takana on epäonnistuneita laihdutusyrityksiä, vedä happea ja mieti, miksi haluat muutosta. Mikä vie sinua oikeasti eteenpäin? Vai onko nykyinen elämäntyylisi kuitenkin liian hyvää, että olisit siitä valmis luopumaan. Onko vaiva, jonka muutos vaatisi, oikeasti sen arvoista? Ainakaan tällä hetkellä.

Kun kirjoitin opparia, opettaja koko ajan haki vastausta kysymykseen; mitä haet työllä, mikä on työn tavoite? Ja vasta kun olin selkeyttänyt itselleni vastauksen kysymykseen, sain työtä eteenpäin. Kun selvitin itselleni, mikä on työn tarkoitus, tavoite oli kirkkaana mielessäni.

Miksi ylipäätään teemme yhtään mitään, etenkään epämukavaa? Miksi kun olin 19-vuotias, heräsin yöllä 3.30, starttasin jääkylmän autoni ja menin siivoamaan paskarantuja vessanpöntöistä? Koska sain siitä rahaa.

Tekisinkö sitä enää? En ellei olisi aivan pakko. Nyt kun olen keksinyt muita tapoja tienata, teen muita töitä. Mutta tähänkin työhön minulla on syy. Se ei enää ole vain palkka. Jos syy olisi vain palkka, tekisin taatusti muuta työtä. Miksi hain kouluun ja luin pääsykokeisiin? Miksi olen tehnyt yhtään mitään saavuttamisen arvoista elämässäni? Koska jokaiseen asiaan on aina ollut suuri syy. Joko pakosta tai tahdon palosta.

Älä siis soimaa itseäsi, jos olet uunituore äiti tai jos sinulla on jokin vamma, joka estää sinua liikkumasta. Sinulla on ensin tärkeämpiä tavoitteita; kasvattaa ja imettää lasta, saada itsesi terveeksi.. Sitten vasta tulevat muut syyt. Sitten vasta tulevat ulkonäölliset syyt. Toki, mitä tulee esim. vammoihin, terveydelliset syyt voivat olla myös motivaationa pudottaa painoa. Koska silloin syy on tullut kristallin kirkkaaksi. ”Pudotan painoa, jotta saan itseni terveeksi”.

Muista kuitenkin, että muutoksen voi tehdä jo aikaisemminkin kuin vasta pakon edessä. Sinun täytyy vain istua alas, katsoa itseäsi rehellisesti ja miettiä; miksi haluan tätä niin paljon kuin haluan ja mitä olen valmis tekemään tämän eteen?

Korostan luonnollisesti muutoksia, etenkin terveydellisistä syistä. Ja sitä, että et voi tietää kuinka mahtavaa elämäsi voisi olla muutoksen jälkeen tai jopa sen aikana. Mutta joskus nykyinen elämäntilanne vetää puoleensa kuin magneetti. Miksi? Koska et ole asettanut magneettia tavoitteidesi puolelle.

On hyvin suuri ero, menetkö pois huonosta vai kohti hyvää. Laihtuminen on siis ennen kaikkea psyykkistä.

 

Laihdutuksen jälkeen: pohkeet

*Sisältää mainoslinkkejä

Aloitan uuden blogisarjan; laihdutuksen jälkeen.

Minulta kysytään usein laihdutukseen liittyviä kysymyksiä ja ajattelin vihdoinkin avata niitä täällä blogin puolella. Kysymykset koskevat ihoa ja sen palautumista, raskausarpia, saavutetun painon ylläpitoa, sosiaalisia tilanteita yms. Kysymyksiä saa esittää, vastaan niihin osaamiseni ja oman avoimuuteni mukaisesti.

Tällä kertaa otan puheenaiheeksi pohkeet. Miksi? Koska yksi yleinen piirre jos painoa löytyy enemmän ovat isot pohkeet. Kun keho kantaa päivittäin isoa kuormaa, pohkeet tekevät siitä isoimman työn. Samalla tavalla kuin polvet ovat liiallisen kuorman vuoksi koetuksella, myös pohkeet saavat kovan treenin joka päivä. Itselläni paino oli vuonna 2009 melkein 110kg, joten pohkeet ovat silloin olleet kymmeniä kiloja suuremmalla koetuksella kuin nykyään. Muistan, kuinka pienetkin kävelylenkit saivat pohkeet aina ihan tuleen. Jalkapöytäni on myös silloin laskenut, joskaan se ei koskaan ole ollut mitenkään erityisen korkea. Minulla on siis aina ollut ns. pullajalka. Ja toki, myös pohkeeni ovat jo luonnostaan isot. Eli vaikka olisin ollut ikäni hoikka, pohkeeni olisivat silti mitä luultavimmin normaalia isommat.

Pohkeeni ovat kehossani sellainen osa, johon olen toki tottunut, mutta mitä ehkä itse karsastan eniten. En koskaan pidä mekkoja tai hameita ja jos pidänkin, laitan ehdottomasti peittävät mustat sukkahousut. Pohkeissani on myös selluliittia. Selluliitti onkin eräs blogisarjan jaksoista, johon tulen myöhemmin pureutumaan tarkemmin. Minua on jonkun verran kiusattu pohkeistani, mutta en silti ole siitä sen suuremmin traumatisoitunut. Pystyn elämään pohkeideni kanssa, mutta eivät missään nimessä ole kehoni lemppariosa. Kadehdin kapeasäärisiä naisia! Voi kun itselläkin olisi kauniit ja kapeat pohkeet, tai eritoten nilkat. Isommatkin pohkeet voivat olla kauniit, jos sääret ovat hoikemmat. Mutta itselläni on niin sanottu cancles, eli nilkka tuntuu puuttuvan. (Nauratti edes kirjoittaa tuo lause, haha.)

Onneksi jalkani ovat aika pitkät ja korkkareilla saa jotain apua nilkkoihin, mutta painajaiseni olisi laittaa tennarit ja mekko/shortsit. Shortsitkin ylipäätään ovat minulle ehdoton nounou.

Laihtuvatko pohkeet?

Kun laihduin, myös pohkeeni laihtuivat. Eli ne kyllä kutistuvat mukana. Mutta rasvaahan ei pysty polttamaan tai laihduttamaan paikallisesti sieltä mistä itse haluaa. Olen vuosikausia etsinyt tietoa, että mitä suurille pohkeille voisi laihdutuksen sijaan yrittää tehdä. Joka paikassa on sanottu, että älä treenaa niitä ja sitä ohjetta olen tyhmänä noudattanut.

Päärynä- ja tiimalasivartalon ongelma?

Sukuvikana meidän suvun naisilla on huono verenkierto jaloissa. Veri ja nesteet kulkevat jalkoihin, mutta eivät takaisin ylös. Meillä kaikilla on raskaampi ala- kuin yläkroppa. Tähän aivan ehdoton lääke on liike. Pohkeita siis tulee treenata, mutta pitkiä sarjoja pienillä painoilla, jopa 50 toiston sarjoja. Näin pohkeiden verenkierto ja aineenvaihdunta parantuu ja pitkät lihakset kehittyvät. Myös lymfahierontaa kannattaa ehdottomasti harkita.

Kysyin jopa plastiikkakirurgia W:llä, kun olin siellä happokuorinnassa (postaus tässä), että voiko pohkeille tehdä kirurgisesti mitään ja kuulemma ei oikein voi. Etenkin, jos nilkka on iso, kuten minulla. Jos pohkeeni pienentäisi kirurgisesti, sääristäni tulisi vain tasapaksut pötköt. Nilkan operointi on kuulemma hyvin vaarallista, eikä se kannata. Eli nyt vaan reeniä, poro, reeniä. Ja toisaalta hyväksyä se fakta, että pohkeeni tulevat aina olemaan isot ja keskittyä vain niiden kiinteyttämiseen and just f*cking embrace them. #canclespositivity

Käyttöön otan myös tukisukat (seksikästä), hieronnan sekä palauttavan aerobisen ja säännöllisen venyttelyn. Kaikki, mikä parantaa pohkeiden verenkiertoa. Korostan edelleen, että pohkeet ovat sellainen asia, joiden takia en ole epävarma mutta tiedostan, että olisin paremman näköinen kauniilla, kapeilla säärillä. On hyvä, että pohkeissa on muotoa ja pihviä, mutta omistani voisin jo mielellään lahjoittaa vähäosaisille. Vaikka niille miehille, jotka treenaavat pohkeitaan vuosia ilman sen suurempaa kehitystä. Sorry bros, se kaikki pihvi tuli ilmeisesti mulle.

No ne saappaat?

Saappaiden löytäminen on isopohkeiselle naiselle yhtä tuskaa. Nilkkureista on oikein välitä, koska ne usein katkaisevat jalan juuri väärästä kohtaa, tehden niistä vieläkin isommat näköiset. Suosin saappaita, joissa on käytetty stretch-materiaalia. Saatan löytää sopivia saappaita Hennesistä tai vaikkapa Cittarista. Viime vuonna ostin ihanat saappaat, mitkä käytin puhki ja nyt itken verta kun omaa kokoani ei vieläkään ole tullut varastoon. Kengät olivat kenkäcity.fi sivustolta, missä on enemmänkn xl-vartisia kenkiä. Myös KipKop stroresta olen löytänyt yhdet saappaat. Myös muista kaupoista voi ihan sattumalta löytää sopivia ja otan mielelläni vinkkejä vastaan. Nyt löysin Zalandosta yhdet, mutta niiden jalkaan saaminen on yksi perkuleen työmaa.

Okei, nyt on aika 1:st world problems, eli ottakaa jälleen minun kitinät huumorilla.

Treenihousut täältä ja täältä

Koodilla PAULIINA15 -15% alea. Voimassa toistaiseksi. 

Uutta! Bia Brazil -mallistoon on tullut nyt Plus size koko. 

 

EDELLINEN POSTAUS: MODERNI KIRPPIS, ZADAA