Hyvä nainen ei itseään esittele

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen viimeisen vuoden saanut osakseni paljon enemmän ilkeilyä sekä niin sanottua slutshamingiä kuin ikinä ennen. Syynä on blogini, instagramini ja myös itse tulkitsen, että osa syynä myös sinkkuuteni. Myös silloin, kun olin parisuhteessa, laitoin niin sanotusti paljastavampia kuvia. Ihmiset silloin ymmärsivät niiden tarkoituksen. Olin kiltti pikkuvaimo, menossa naimisiin. En kenellekkään uhka. Nyt kun olen sinkku, pidän ulkonäöstäni vieläkin enemmän huolta ja postaan hieman provokatiivisempia kuvia ja nyt olenkin joidenkin mielestä totaalisen pornahtava ja halveksittava nainen. Huolimatta siitä, mitä olen jo muutenkin viimeisten vuosien aikana kokemaan, jos postaan paljastavan kuvan, ansaitsen täyslaidallisen paskaa. Lyödään lyötyä, etenkin jos hän yrittää maasta nousta. Siitähän Suomi on tehty?

Olen kirjoittanut aiheesta jo aikaisemmin, koska niin sanottu slutsheiming alkoi oikeastaan heti eroni jälkeen. Tekstiin pääset  tästä. Mukaan keskusteluun on myös vedetty ammattitaitoni ja se, että minun näköistä personal traineria ei edes haluaisi palkata. Sen sanon, että jokaisella personal trainerilla on oma kohderyhmänsä ja hyvä niin. En minäkään ottaisi juoksijan näköistä tai Bull Mentulan näköistä ja oloista valmentajaa. Mutta se minulle suotakoon. En tunne silti tarvetta mennä sanomaan asiaa Bull Mentulalle. Mitä hyötyisin siitä? Hänellä varmasti riittää yhtä paljon asiakkaita, kuin kriitikoita. Puhumattakaan muusta tekemisestä ja omasta elämästä. Minun mielipiteeni esiin tuominen olisi molempien ajan haaskausta.

Ja minä haluan asiakkaikseni iloisia ja avoimia ihmisiä, en tuomitsevia ja ilkeitä. Joten usko pois, minun palkkaamatta jättäminen on voitto molemmille.

Heti alkuun sanon, että jos aidosti haluat viestisi menevän perille, älä käytä tekniikkana vihaa tai hyökkäämistä. Lähtökohtaisesti anonyymisti, feikkisähköpostilla jätetty kommentti on mielestäni sellainen, jonka voi heti jättää omaan arvoonsa. Silloin kommentoija ei oikeasti seiso sanojensa takana. Puhumattakaan erilaista keskustelufoorumeista ja niissä käydyistä keskusteluista. Eniten minua vain kummastuttaa, että miksi joku käyttää omaa aikaansa tuollaiseen. Miten ihmeessä joku voi provosoitua ja suuttua tuntemattomasta ihmisestä noin paljon. Ja vielä hänen somensa tai brändinsä perusteella. Älkää ymmärtäkö väärin, se kuuluu pelin henkeen ja tiettyyn pisteeseen asti ihmisillä on sananvapaus. Jokaisella on oikeus olla jotain mieltä asioista. Mutta on hauska miten ihmisillä on mielipiteitä toisten ihmisten henkilökohtaisista asioista. Asioista, joita he mahdollisesti eivät voi tietää 100% ja joihin heillä ei ole mitään vaikutusta tai aitoa sananvaltaa.

Koko elämäni aikana, minusta on provosoiduttu koska;

Olen ollut lihava.

Olen ollut ”liian laiha”, enkä enää saa laihduttaa.

Olen ollut liian kurvikas tai ainakin tuonut sitä liikaa tyrkylle.

Olen surrut isääni väärin ja liikaa.

Olen käsitellyt eroani väärin ja olen erostani monessakin asiassa väärässä. Muut tietävät eroon liittyvät asiat paremmin.

Olen ollut liian nousukiidossa ja onnellinen. Pitäähän sellainen nyt ampua alas.

Olen tyhmä, mutta ylimielinen jos tuon koulutustani esiin.

Koulutustani ja työtäni on vähätelty. Elämänkokemuksiani on vähätelty.

Mutta tiedättekö, f*ck that.

Sen jos minkä olen viimeisten vuosien aikana oppinut, on, että jos toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät. On aivan mahdotonta olla kaikkien mieleen. Aivan totaalisen mahdotonta. Ja en edes halua olla sellainen ihminen. Olen aina sanonut, että brändiä ei kasvateta vaniljalla, vaan olemalla rohkeasti oma itsensä. Minä en voi tietää, mistä kenenkin kommentti ja mielipide pohjimmiltaan kumpuaa. Tuleeko se aidosti totuudesta, että hän oikeasti kokee asian niin. Tuleeko mielipide omista epävarmuuksista, siitä että hän ei ikinä uskaltaisi tehdä samaa. Vai tuleeko kommentti vihasta, pahasta olosta ja katkeruudesta. Nettiin on niin helppo suoltaa mitä vain, eikä ikinä kohdata sen kommentin seurauksia. Ja tiedän 100% faktana, että harva teistä sanoisi niitä asioita samalla tavalla jos keskustelu käytäisiin kasvotusten. Tai edes reilun pelin hengessä ja toisellakin olisi samanlaiset vapaudet sanoa samalla mitalla takaisin.

Ja kun ihmisten tulee myös ymmärtää se, että somen perusteella ei voi tuomita tai tuntea ketään. Somesta et näe niitä huonoja hetkiä, tehtyjä työtunteja, itkettyjä kyyneleitä. Jokaisen somen takana on ihminen, jokaisen ihmisen takana on tarina. Jokaisen tarinan sisällä on epätäydellisyyksiä ja säröjä.

Miettisin enemmänkin, että miksi minun tekemiseni pistää niin vihaksi. Koska omiin tunteisiin on helpompi vaikuttaa kuin toisten tekemiseen. Ja vanha klisee, mutta antaa kaikkien kukkien kukkia. Jos en tekemisilläni satuta ketään tai hyökkää eri ihmisryhmiä kohtaan, anna minun olla. Pääasia on, että ei kylve vihaa tai negatiivisuutta. Asia erikseen on vielä rakentava kritiikki ja asiallinen dialogi, mutta siinä on jo itsessään aihetta toisen kirjoituksen verran. Polarisoitunut, hyökkäävä ”keskustelu” on jotain, minkä jätän suosiolla käymättä.

Jos jotain olen isäni menettämisestä oppinut, se on elämän hauraus ja lyhyys. Ja itse en halua käyttää enää sekuntiakaan tästä elämästä muiden tietoiseen satuttamiseen. Ja jos minun kuvani tai blogini jollain tavalla sinua sortaa, pyydän, lakkaa seuraamasta minua. Ja joskus on myös hyvä katsoa peiliin ja miettiä, että onko se oma käytös oikeasti fiksua ja toisia kunnioittavaa. Kuka olet kun kukaan ei ole katsomassa? Se on se todellinen minäsi. Miten kohtaat toisen ihmisen, miten puhut toisille? Jos kylvät negatiivisuutta, älä ihmettele, että saat vain negatiivisuutta elämääsi. Sinä luot nyt ja tässä huomista päivääsi.

Ja jos jotain elämä on myös minulle opettanut, joskus ihan kantapäänkin kautta on, että jokainen tilanne ei todellakaan vaadi juuri minun mielipidettäni. Joskus ihan oikeasti ne mölyt voi pitää mahassaan. On hyvä, että jos on ääni, sitä käyttää. Mutta turha negatiivisuus ja asioista jatkuva loukkaantuminen, provosoituminen ja mielensäpahoittaminen on usein turhaa ajanhaaskausta. On eri asia puolustaa itseään tosi paikan tullen, kuin ottaa nokkiinsa jokaisesta omaa maailmankatsomusta vastaan olevasta asiasta.

Mieleeni tässä kaikessa tulee ensimmäisenä kaksi sanaa: perspektiivi ja dogmatismi. Otan ensimmäisenä käsittelyyn käsitteen perspektiivi.

Se, miten jokainen näkee asiat, liittyy perspektiiviin. Jokainen luo oman todellisuutensa ja näkee asiat, kuten haluaa. Ihminen, joka pitää minusta, näkee kuvani eri tavalla kuin ihminen, joka on päättänyt vihata minua. Tärkeintä on kuitenkin se, että mitä itse näen ja mitä itse haluan viestittää. Ja kerron sen teille nyt:

Haluan tuoda esille erilaista naisvartaloa, kuin mihin olemme viimeisten vuosikymmenien aikana tottuneet. En ole langanlaiha malli, minulla on selluliittia ja hieman mahaa, mutta se on ok. Olen itsevarma nainen, joka kantaa kaikki n. 80kg ylpeydellä. Kyllä, minulla on isot rinnat, pieni vyötärö ja iso takamus. Tällä hetkellä toki jo niin sanotusti trendikäs vartalo. Mutta missä menee raja, että vartaloaan ei saa enää esitellä? Eikö bodypositivity olekkaan kaikille? Onko se vain ylipainoisille? Pitääkö itsensä peittää jos on oikeasti saavuttanut hyvän vartalon ja on viimein siitä ylpeä? Pukea se burkhaan ja peittää muilta. Onko nainen heti häpeällinen jos tuo vähääkään vartaloaan esiin, etenkin jos se on esittelemisen arvoinen? Olen laihtunut paljon ja haluan toimia motivaation lähteenä ihmisille, jotka haluavat myös laihtua. Olenhan kuitenkin ammatiltani personal trainer, joten oman kunnon esitteleminen ei sinänsä pitäisi olla kovin iso juttu. Sen ymmärrän, jos joku nuori tyttö hakee huomiota vähäpukeisilla kuvillaan ja niin sanotusti myy itsensä halvalla. Pelkkään ulkonäköön keskittyminen on niin naiselle kuin miehelle typerää. Meistä on niin paljon enempään. Mutta jos koet omien kuviesi jakamisen voimaannuttavaksi, saat siitä urallesi hyödyllistä näkyvyyttä, etkä hae vain vääränlaista hyväksyntää, anna palaa! 

Huppari täältä

Ja miksi ylipainoinen alusvaatekuvan julkaiseva on rohkea ja hyväkroppainen on usein joko ylimielinen tai sitten omaa huonon itsetunnon ja hakee vain hyväksyntää. Olisiko jo aika rikkoa tämäkin ajatuksiemme lasikatto?

Olen saanut paljon ihania kommentteja siitä, kuinka motivoin monia ja ihmiset ihailevat itsevarmuuttani. Koen kommentit rohkaisevina, joiden avulla sivuutan negatiivisuuden. Nyt kuitenkin sain niin tökerön kommentin viikonlopun aikana, joten koin ajankohtaiseksi avata ajatukseni tänne blogiin.

Minua kritisoi minua hieman vanhempi naishenkilö. Kritisoi nimenomaan sitä, että instagramini on nykyään liian pornahtava. Olen kuullut nimenomaan tuosta instagramini muuttumisesta nyt. Tästäkin nousee mieleen kaksi pointtia.

Ensimmäinen:

Eikö ihminen saa muuttua? Olen nainen, jota on petetty. Vuosi sitten sain tietää, että mies, jonka kanssa minun piti mennä naimisiin, olikin pettänyt minua koko viisi vuotta. Tähän vielä isäni kuolema hieman alle kaksi viikkoa ennen asian paljastumista. Ja ei, en käytä tässä nyt mitään säälikorttia. Lukekaa loppuun ennen provosoitumista.

Suhteessa seksuaalisuuteni tyrehdytettiin pikkuhiljaa ja systemaattisesti täysin. Ja minä olen seksuaalinen ihminen, äärimmäisen. Nyt voitte kutsua ne kirkon vanhimmat jo paikalle. Kuvitella, on vuosi 2017 ja nainen uskaltaa sanoa olevansa seksuaalinen.

Olen seksikäs nainen ja nautin siitä. Tätäkään ei saisi koskaan sanoa ääneen. Nautin kurveistani, nautin kaikesta kauniista. Pidän muita naisia kauniina. Nautin elämän pienestä flirtistä, sensuelleista kuvista. Itse en näe sitä pornona. Ja korostan, että useimmat kuvani eivät tätä edes ole, vaan nimenomaan motivaatiokuvia. Mutta, olen nainen, joka on itse parantanut omat arpensa, jotka tulivat äärimmäisen pahasta henkisesti pahoinpitelevästä suhteesta. En saanut olla millään tapaa seksuaalinen tai ilmaista itseäni haluamallani tavalla. Nyt saan tehdä mitä haluan, nyt saan olla mitä haluan. Olen vapaa hänen, olen vapaa sinun mielipiteistäsi. Minä päätään mitä kehollani teen ja kuinka tunnen sen hyväksi. Olen itsevarma aikuinen nainen. Tähän ei ole vaikuttanut yksikään mies tai sometykkäys.

Jos joku pitää kuviani pornona tai minua seksuaalisena objektina, se on hänen perspektiivinsä. Jos joku mies haluaa esineellistää minut, se kertoo enemmän hänestä kuin minusta. Se kertoo ihmisen empatiakyvystä, tai siis sen puutteesta. Sekä kyvystä kohdata toinen ihminen tasa-arvoisesti.

Vaikka kävelen kadulla tavallisissa vaatteissa, yrittämättä mitään, saan jatkuvasti huomiota ja olen näyttävä. Olemukseni on mitä on ja siitä en pyydä hetkeäkään anteeksi, koska se ei ole sinulta mitenkään pois. Jumalauta, olen seksikäs nainen ja nautin siitä. Se ei halvenna minua, vaan päinvastoin, tuo minulla äärettömän paljon voimaannuttavia tunteita. Ja nyt ei tarvitse korostaa sitä henkistä tai älyllistä puolta, mitä tämä nainen yritti myös sivaltaa. Minulla on opinnäytetyö korkeakoulusta käsillä ja viittä vaille valmis valmistumaan täysin ajallaan koska olen puskenut koulua oman yritykseni hoitamisen, mummon kuoleman, isän kuoleman ja eron jälkeen täysin yksin kohti kirjoja ja kansia. Samaa tulla yrittämään samaa, by all means.

Ja tämä kaikki ilman katkeroitumista ja vihaa. Päinvastoin, ilolla ja onnella. Se jos mikä, vaatii paljon. On helppoa alkaa vain vihaamaan kaikkea ja katkeroitua elämälle. Nyt olisi helppoa vihata miehiä, vihata elämää, pitää itseään epäviehättävänä pettämisen jälkeen. Ei todellakaan ole itsestäänselvyys, että olen päässyt tähän pisteeseen henkisesti.

Minusta olisi hienoa, jos toinen nainen tukisi tällaisessa tilanteessa toinen toistaan, eikä olisi toiselle susi. Ja jos oma mies katselee minun tai muiden naisten somea ja tunnet siitä pahaa oloa, olisiko aika laittaa mies vaihtoon, eikä vihata siinäkin sitä toista naista. Minä en vihaa yhtäkään naista, jonka kanssa minua on petetty. Olen heille oikeastaan vain kiitollinen, että he paljastivat hänen oikean luonteensa. Hänen nykyiselle puolisolle haluan eniten hyvää, koska pystyn kuin kristallipallolla ennustamaan hänen tulevaisuutensa ja tiedän, mikä kivikkoinen tie on muutaman vuoden päästä edessä. Silloin hänen henkinen hyvinvointinsa tulee olemaan äärimmäisellä koetuksella ja minä olen täällä, jos hän haluaa tukea. Mutta enempää en asiaan puutu, koska en koe olevani siihen oikein sopivassa tai uskottavassa roolissa. Kuten sanoin, jokainen tekee omat ratkaisunsa ja tulkitsee asiat omasta perspektiivistään. Olen ollut hän ja tiedän, kuinka asioita ei usko, eikä näe. Kunnes.

Mitään muuta en tässä kohtaa voi kuin pistää käteni ristiin.

Toinen pointtini on,

Että tämä minua kritisoiva nainen on esitellyt omassa somessaan vartaloaan synnytyksen jälkeen. Minäkin voisin kritisoida häntä, mutta en saa siitä mitään irti. Minulla ei ole aikaa eikä energiaa sellaiselle. Suoraan sanottuna, hän ei kiinnosta minua niin paljoa, että käyttäisin häneen ajattelemiseen energiaani. Enkä halua sanoa tuota kuulostaen nyt ilkeältä. Haluan vain kysyä, että miten raskauden jälkeisin naisvartalon esittely eroaa siitä, että esittelen vartaloa, josta on pudotettu monta kymmentä kiloa painoa? Sinä haluat inspiroida rohkeudellasi muita synnyttäneitä naisia, minä omaa kohderyhmääni. Miksi sinulla on oikeus tuomita minut? Mitä jos minä sanoisin sinun vartalostani tai kuvistasi samalla tavalla?  Mitä jos sanoisin kuvillesi adjektiivin, kuten sinä minun kuvilleni? Mitä jos sanoisin kuviesi olevan nykyään allöttäviä, sinun muuttuneen äitiyden myötä. Miksi hyvää vartaloa ja kauniita kuvia saa kritisoida, mutta toista ääripäätä pitää varjella pienimmältäkin kritiikiltä. Ja korostan, että en ajattele noin, vaan tuon näkökulmaani vain esille. Kauniin naisen vartaloa ja preesensiä voi slutsheimata mutta auta armias jos kommentoit synnyttäneen tai naisen vartaloa. Haistanko kaksinaismoralismin? Puhumattakaan siitä, kuinka paljon vapaammin miehet voivat edelleenkin nykymaailmassa esitellä itseään verrattuna naisiin. Ja kaikki tämä pohjautuu vain lukittuneisiin ajatusmalleihimme. Perspektiiviin ja dogmatismiin. Asioiden ei tarvitse olla niin kuin ne ovat ja meillä on tässä ja nyt mahdollisuus vaikuttaa vallalla oleviin ajatusmalleihin. Nainen voi olla kokonaisuus älykkyyttä, seksikkyyttä ja itsevarmuutta. Asiat eivät ole toisiaan pois sulkevia. Kuuluu nimenomaan feminismin perusajatuksiin, että naisella on itsellään oikeus valita mitä on. Hän saa olla mitä itse kokee parhaaksi. Hän voi olla seksikäs tai olla olematta. Hän voi olla uranainen, tai kotiäiti. Kyse on tasa-arvon tuomasta vapaudesta. Naissukupuolen kunnioittamisesta, ei jatkuvasta sortamisesta ja sääntöjen asettamisesta. Hyvä nainen ei ole sitä tai tätä. ”Hyvä nainen ei esittele itseään. Tytöt on kilttejä, mutta pojat on vaan poikia.” Tämä on aihe, missä on paljon korjattavaa ja kaikki se lähtee ajatusmalleistamme ja ennen kaikkea kasvatuksesta.

Jos, se että on ”hyvä nainen” vaatii itsensä pienentämistä ja peittämistä, minä en koe minkäänlaista tarvetta olla hyvä nainen.

Jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa. Voihan olla, että kymmenen vuoden päästä häpeän nyt otettuja kuviani, mutta se on täysin oma asiani. Elämä on nimenomaan sitä, että omista ratkaisuistaan oppii, ja juuri niistä omista ratkaisuista syntyy se itselleen oikea elämänpolku. Asiat pitää itse kokea, eikä muuttaa itseään ja toimintatapojaan, koska joku sinulle tuntematon ihminen kokee asian toisella tavalla kuin sinä. Etenkään, jos hän tuo asiansa esille vihan ja ilkeyden kautta. Educate me don’t belittle me.

Ite toivon eniten, että maailma muuttuu suuntaan, jossa naista ei alenneta hänen ulkonäkönsä perusteella. Haluan vielä elää maailmassa, jossa naisen seksuaalisuus ei edelleen olisi näin tabu.

Sitten otan käsittelyyn dogmatistismin

Dogmatisti on omien tulkintojen perusteella tehty todellisuus. Tarkoittaen, että mielipiteensä tulee fakta. Ja tämän kohtaa usein. Joka päivä. Ihminen tekee omia, usein alitajuntaisia tulkintoja pohjautuen omaan perspektiiviinsä ja luo tästä asioiden summasta kokonaisuuden. Ja pahinta on keskustella sellaisen ihmisen kanssa, joka kokee olevansa 100% oikeassa, eikä suostu milliäkään joustamaan omissa ajatusmalleissaan, ei näe omassa tekemisessään virheitä. Hänen mielensä on kerännyt itselleen suotuisan, hänen näkemyksiään tukevan datan asioista, pohjautuen omaan perspektiiviinsä. Surullisinta on etenkin se, jos puhutaan sinusta ja sinun asioistasi. Mutta tiedän, että tuollainen ajatusmaailma kostautuu vain ihmiselle itselleen, koska ajatusmaailmassaan joustamaton ihminen ei kehity eikä kasva koskaan. Hän on jumissa omassa kuplassaan, jossa tuomitsee ja vihaa. Suuttuu eri mieltä oleville. En edes halua tietää kuinka raskasta ja kuluttavaa sellainen elämä olisi. Viha ja katkeruus ovat aivan liian turhia tunteita, joihin en ainakaan itse halua tuhlata tätä yhtä ja ainutta elämääni.

Ja jotenkin koko tästä vuodesta itselläni on sellainen fiilis, että antakaa jo ihmisen olla. Antakaa minun surra, antakaa minun käsitellä, antakaa minun olla minä. Te ette ole olleet kengissäni, joissa harva olisi muutenkaan kestänyt päivääkään. Minä en ole tekemiselläni ketään satuttanut, toisin kuin te, ilkeät kommentoijat. Ja siinä se suuri ironia vasta piileekin.

 

Eräs facebook-tuttuni kiteytti tämän slutsheiming asian äärettömän hyvin:

”Tänään törmäsin instassa mielenkiintoiseen päivitykseen ja siihen tulleisiin kommentteihin. Kyseessä oli tilanne, missä seksikkääseen kuvaan oli joku lähettänyt runkkausmemen. Ei siinä, mutta kommentteihin oli joku älykääpiö listannut, että on tekopyhää suutahtaa moisesta, jos kerran itsestään moisia kuvia postaa. Että sitä niittää mitä kylvää.

Mä tykkään katsoa kauniita kuvia, erityisesti naisista, ja jos itsetunto kestää julkaista kuvia joissa on makua ja paljasta pintaa, antaa palaa. Olis kauheaa, jos ei somessa olis mitään kauniita, seksikkäitä, mielikuvitusta kiihottavia kuvia. Ne inspiroi, motivoi erityisesti siksi, että siinä on nainen jolla on pokkaa ja itsevarmuutta. Olis kauheaa, jos meillä olis vain kulttuuri, jossa mitään ei saisi näyttää. Kaikki olis pelkkää kaapua ja peitettyä.

Se, minkä valinnan mä teen joka päivä, on se että en kommentoi negatiivista. En voi tietää ikinä, mikä tarina on taustalla. On eri asia arvostella jotakin sitten vaikka kahden kesken jonkun ystävän kanssa, kuin huutaa negistely ja arvostelu julkisesti. Se vasta on säälittävää, naiivia ja tekopyhää.

Jos mun joku kuva aiheuttaa jossain akuutin tarpeen runkata, fine. What ever rocks your boat. Mutta mun ei tarvi tietää siitä. Vedä käteen ja jatka päivän muita touhujasi. Vasta se, että siitä pitää julkisesti huutaa että ”laukesin sun kuvalle” tekee siitä alentavaa ja esineellistävää, ja vähän jopa säälittävää. Että wau, haluatko mitalin? Aplodit? Känsävoidetta?

En ymmärrä ihmisiä, jotka seuraa joitain tyyppejä somessa vain haukkuakseen niitä. Pelkästä rypemisen ilosta! Samat miehet, jotka haukkuu, huorittelee ja kommentoi on samoja miehiä jotka meisseli kädessä vatkaa itseään vessassa tyttöystävältään piilossa. Seriously. En edes sano mitään naisista. Nainen joka ei pidä naisten puolta – sellaselle ei ole edes sopivaa käsitettä.

Viikonloppuja <3”

 

En voi lopuksi sanoa, enää muuta kuin, että rakkautta kaikille. <3 Olkaa just sellaisia kun ootte, älkääkö antako ihmisten lannistaa. Itse olen puhjennut vihdoinkin kukkaan ja kyllä, sekin provosoi ihmisiä. Mutta hei, annetaan niille jotain puhuttavaa. 😉 <3

 

Instagram: Pauliina_olivia

 

Puolesta ja vastaan

Huomaa, että kisat lähestyvät ja keskustelu taas kiihtyy… Minun osaltani vielä yksi itkuvirsi sivuten aiheesta ja sitten annan taas olla (jonkin aikaa 😛).

Fitness on niin kovasti tapetilla – ainakin vielä toistaiseksi. On ääniä puolesta ja on ääniä vastaan. Olen itsekkin puolustanut, en nyt ehkä fitnesstä kokonaisuudessaan, mutta ainakin itseäni. Minusta on ehkä vähän tyhmää, että isoon ääneen haukutaan kaikki, jotka treenaavat tavoitteellisesti. On okei varoitella kisadieetin vaaroista ja vähän puhutella nuorempia tyttöjä siitä, että miksi on heidän ihan pakko päästä sinne kisalavalla puolen vuoden treenaamisen jälkeen. Jos motiivit tähän hommaan ovat väärät, voi fitneksen todellakin toteuttaa päin mämmiä.

Mutta sitten kun meitä, ketkä vain rehellisesti tykkäävät bodata. Olen ennenkin kirjoittanut aiheesta.. Mutta tuntuu jotenkin niin hassulta, että koska treenaan, niin minut niputetaan haluamattani johonkin tiettyyn kategoriaan. Okei, edesautan itse asiaa pitämällä treeniaiheista blogia ja tykittämällä belfieita instaan! 😀 Mutta silti, olen edelleen yksilö ja olen löytänyt elämässä itselleni sen oman jutun. Mitä sitten jos elän fitnesskuplassa. Elääkö ihminen joka harrastaa joogaa ja syö luomuruokaa, niin jossain hippikuplassa? Eiköhän meillä jokaiselle ole omat harrastukset, elämänkatsomukset ja arvot, mistä sitten syntyy suurempi kokonaisuus. Niistä syntyy se minä. Jokainen meistä asuu jossain kuplassa.

Mistä Patu on tehty?

Treenauksesta, puhtaasta ruoasta, rakkaudesta, sanavalmiudesta, intohimosta, eläinrakkaudesta… niin monesta asiasta. Mä rakastan treenausta, mutta niin mä rakastan elämässä myös montaa muuta asiaa.

2014-07-11 16.53.59

IMG_20150401_200634Kunto on vielä pehmeä. Kisakuntoa varten tästä pitäisi laihtua -20kg. Saa nähdä innostunko itse koskaan kisaamisesta. Ulkonäöllisesti pidän itselläni enemmän pehmeästä kunnosta ja kunnon kurveista.

IMG_20150402_103619

En ole mikään treenauksen ja kuntosalin puolestapuhuja. Jokainen treenaa ja syö just niin kuin haluaa. Mutta jos nämä aihealueet, joista blogissani puhun sattuvat kiinnostamaan, niin tervetuloa lukijaksi! Mutta sen olen päättänyt, että tätä omaa juttuani en tahallaan tyrkytä kenellekkään. Se olisi epämiellyttävää. Itse koin kuntosalin ihan mahtavaksi tavaksi laihduttaa ja mua ei hirveesti sytytä esimerkiksi jooga tai crossfitti. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että vihaisin niitä ja en sallisi muiden niitä harrastaa. Korostan aina blogissani nimenomaan sitä, että tee sitä mitä rakastat. Hitot muiden mielipiteistä. Kyllähän minustakin ajatellaan, että olen aivopeseytynyt fitnekseen ja elän vain fitnesskuplassa. So what!

Blogissani reagoin siihen, että mikä lukijoitani mahdollisesti kiinnostaa. Olen suomen suosituimmassa treeniblogiportaalissa, joten on vain luonnollista, että blogini aihealueet liittyvät usein treenaukseen. Jos haluaisin kirjoittaa joka päivä vaikka vauva- ja lapsijuttuja ja sitä kuinka vihaan fitnesstä ja kuinka kaikkien tulisi vihata fitnesstä, niin siirtäisin blogini johonkin muuhun portaaliin. Vaikka kaksplussaan.

2013-12-16 14.03.48 – kopio – kopio

2013 loppuvuosi. Ensimmäisen dieetin rimpulakunto. Tuosta jos olisi vielä loput rasvat tiristellyt (-10kg) ja mennyt suoraan lavalle, olisi se ollut aika onnettoman näköistä. Itse treenaan ensin ja katson vasta sitten, että olisiko minusta kisoihin. Enkä niin, että tein kisapäätöksen ja sitte aloin treenaamaan. Onneksi käytössäni on huippuhyvä valmentaja ja homma on koko ajan pysynyt terveellisenä ja realistisena. Ja tässä kun olen kroppaani ja kehitystäni seurannut, olen todennut, että en ehkä edes rakenteellisesti sovi bikiniin. Minulla on esimerkiksi liian leveä lantio sekä haluan, että minulla olisi tulevaisuudessa ihan kunnolla lihaserottuvuutta.

On jännä, että kuinka mulle tää on kuitenkin vaan mun arkea; syön treenaan jne. Niin silti linkittäydyn johonkin muotimassaan. Ehkä oon vaan just sen ikäinen, että en päivittäin näe tälläisiä wannabe fitnesstypyjä ja en tavallaan ymmärrä sitä fitnessvihaa. Ja en seuraa kisoja enkä suunnittele itse kisaamista ainakaan toistaiseksi. Olen kummallinen väliinputoaja. Minun arjessani on vain kovaa treenia ja samanhenkisiä ihmisiä. Totuus on, että en ole ollut edes yleisössä yksissäkään kisoissa ja en edes tunne montaa kisaajaa. Oonko mä sittenkään fitness?

Vai olisiko, että niin sanottua fitnesstä voi tehdä ja toteuttaa jokainen omalla tavallaan. Hiton fitness! 😀 Mulle se sana on bodaus. Mä teen mun treenit, kuvaan mun isoo pyllyä instaan ja kirjotan höpöjä tänne blogiin. Se on mun fitnesstotuus. Toisen fitnesstotuus on laittaa vaan treenipöksyt jalkaan ja olla oikeesti ees treenamatta. Pääasia, että vaatteet ja releet on fitness. Toisen fitnesstotuus on kisata 5 kertaa vuodessa ja pysyä kisakunnossa 24/7.

Miten joku voi vihata jotain, mikä on noin muuttuvaa. Valitse edes alakategoria, että mitä fitneksessä vihaat. En minkään esimerkiksi sanoisi, että vihaan joogaajia, koska ymmärrän, että laji pitää sisällään paljon erilaisia ihmisiä.

Media ja noh, me treeniblogit olemme luoneet fitnekselle tietyn imagon. Ja onhan tämä lajina outo. Kyllähän sen nyt erkkikin osaa myöntää. Ymmärrän, että laji voi tuntua lähes pelottavalta ja on inhottavaa, kun joka paikka on täynnä #bikinifitnesstä ja #belfieitä. Mutta nyt kun laji on ainakin jossain määrin tullut jäädäkseen, suosittelisin olemaan provosoitumatta. Osalle tää on henki ja elämä ja se, että harrastaa kuntosalia, ei tarkota, että olisi ultimate fitness 24/7. Tottakai kuntoilu ja ruoka pyörittää meidänkin taloudessa pitkälti koko arkea, mutta on meillä elämässä muutakin. On perhe, on koira, on koulu, työt ja ystävät. Olen myös hyvä tyttöystävä, hauska kaveri, kiitollinen lapsi vanhemmilleni, ahkera opiskelija ja tunnollinen työntekijä sekä rapsutuskone koiralleni.

Ikinä ei kannata ajatella asioita mustavalkoisesti ja kapeakatseisesti. Aina kannattaa jättää tilaa ihmisen omalle yksilöllisyydelle, eikä ikinä tuomita ketään tiettyjen seikkojen takia. Voisihan sitä vaikka sanoa ja yleistää, että naiset eivät osaa ajaa autoa. Mutta se, että onko se absoluuttinen totuus, niin siitä voidaan olla montaa mieltä. On niitä, ketkä nytkin isoon ääneen siellä totesivat, että no eivät kyllä osaa ja on niitä, kenelle asia on ihan se ja sama tai sitten niitä, ketkä tuntevat montakin loistavaa naiskuskia. Jokaisella on oma tapansa katsoa maailmaa. Omat totuutensa ja omat mielipiteensä. Olen ennen itse ollut hyvin kärkäs mielipiteissäni ja maailmankatsomuksessani suhteellisen mustavalkoinen. Kunnes huomasin, että ei se maailma vaan pyöri niin. Aina kannattaa jättää tilaa sille, että saattaa olla väärässä. Pysy nöyränä, koska absoluuttista totuutta ei ole olemassa ja voit joutua syömään sanasi.

Screenshot_2015-04-05-00-09-31-1

On minullakin tiettyjä mielipiteitä mistä en helpolla horju, mutta minulla ei ole mitään paloa tuoda niitä esille koko maailmalle. Miksi? Koska ne ovat minun mielipiteeni, minun totuuteni. En halua satuttaa ihmisiä tahallani ja en koe, että minun mielipiteilläni olisi mitään sen suurempaa vaikutusta heidän elämäänsä. Kaikki me inhoamme tai vihaamme jotain. Mutta on eri asia puhua suunsa puhtaaksi asiallisesti ja hyvän maun rajoissa, kuin päättömästi laukoa omia mielipiteitään kuin jumalan sanomaa. Jos sulle joku asia aiheuttaa inhotuksentunteita, niin jätä tilaa sille, että toiselle saattaa olla tärkeä juttu.

Mun mielestä on vain kaunis asia, jos joku ihminen on tosi intohimoinen jostain. Ja tähän esimerkkiin minun pitää käyttä inhokki-asiaani: hevoset. En pidä hevosista vaikka eläinrakas olenkin. Olen joskus tippunut hevosen selästä ja myös pelkään hevosia. Ne painaa miljoona kiloa, niillä on isot hampaat ja ne potkii. Ja tämä tuskin on sama totuus jollekkin heppatytölle.

Mutta sitten eräs tuttuni puhui intohimoisesti hevosharrastuksestaan ja seuraan nyt kiinnostuksella, kun hän facebookissa jakaa kaikkia hevosaiheisia juttua. Ihan pirun siistiä, että joku on löytänyt noin vahvasti sen oman juttunsa! Hevoset vievät varmasti ihan hirveästi aikaa ja rahaa ja tämä ihminen on silti tehnyt siitä harrastuksensa. Minusta se on hienoa.

Mitä tässä kohtaa olisi väliä jos hänelle paukuttaisin kovaan ääneen, että hevoset on perseestä ja ne potkii ja niillä on torahampaat. Minun mielipide ei muuta kuin ärsyttäisi kyseistä ihmistä, mutta ei hän harrastustaan varmasti minun mielipiteeni takia lopettaisi.

Solidaarisuus on hieno asia ja meidän kaikkien kannattaisi sitä edes kerran kokeilla.

Peace out.

 

Salisoitossa tänään: