Pidennysten freesaus Primessä

Minulla on ollut päässä nämä pidennykset nyt noin viisi kuukautta ja niihin on alkanut jo kertymään hieman takkua. Totta kai, kun urheilee ja hikoilee paljon, käyttää kuivashampoota ja toisaalta myös pesee hiuksia suhteellisen usein, niihin alkaa tulla takkua ja rastaa. Takkuja on itse vaikea saada täysin setvittyä ja siksi onkin ihanaa päästä tasaisin väliajoin parturiin.

Tällä kertaa menin Primeen Estherin penkkiin ja en voisi olla tyytyväisempi. Hiukseni kiiltävät kuin hullut, sain niihin upeaa eloa ja ei takun takkua. Sain Primestä myös kotikäyttään ihan uskomattomia aineita. Olen nyt kokeillut niitä muutaman viikon ja todella voin sanoa, että parhaat tuotteet pidennyshiuksille.

Ennen

Jälkeen

Rakastan näitä tummia pitkiä hiuksia, mutta pieni muutos on aina tervetullut ja siksi innostuin Estherin ideasta laittaa hiuksiin raitoja. Hiukseni sekä pidennykset näyttävät nyt erittäin hyväkuntoisilta. Ei uskoisi, että nämä ovat pian puoli vuotta vanhat. Pidennykset ovat kuitenkin kasvaneet sen verran, että niiden uusiminen on pian paikallaan. Tulen uusimaan ne mitä todennäköisimmin Primessä, siitä myöhemmin lisää. Hiuksiani myös leikattiin ja paikka paikoin ohennettiin, jotta pidennykset istuisivat paremmin.

Jos hankkii pidennykset, kannatta ehdottomasti panostaa myös pidennyksille tarkoitettuihin aineisiin. Pidennyksiä ei kannata pestä kovin usein, joten shampoot ja hoitoaineet riittävät kyllä kauan. Kalliita pidennyksiä ei kannata tuhota huonoilla aineilla ja jatkuvalla föönaamisella. En missään nimessä käyttäisi pidennyksiini markettishampoota tai -hoitoainetta, ainakaan jatkuvasti. Tosin, en hetkeen ole omiinkaan hiuksiin niitä käyttänyt ja hiukseni ovat paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan. Mutta kuten ihonikin, hiukseni ovat helposti kuivat. Mutta päänahkani on puolestaan helposti rasvoittuva, joten markettien tuotteet eivät usein edes auta tähän hankalaan yhdistelmään. Onneksi ammattitaitoiset parturit osaavat kertoa minulle aina juuri oikeat täsmätuotteet.

Olen käyttänyt BPCare -tuotesarjaa nyt muutaman viikon ja hiukseni ovat edelleen yhtä kiiltävät kuin heti värjäyksen jälkeen. Hiusöljy tipat sekä suihkutettava hoitoaine tekevät hiuksista kiiltävät ja helposti käsiteltävät. Käytän melkein joka pesulla Fresh clean shampoota ja silloin tällöin syväpesevää shampoota sekä hiusnaamio hoitoainetta. Tuotteet löydät Primestä.

Primen edestä löytyy parkkipaikkoja ja itse tilat ovat kauniit ja tyylikkäät. Ihan 5/5 paikka <3

Herätä hiukset talviunilta

Tehty yhteistyössä Royal Lookin kanssa

Kävin alkuviikosta luottokampaajallani ja hiuksiini saatiin taas loistoa ja ilmettä. Viime kerralla oli ensimmäinen takaisin tummaksi värjääminen, joten väri ehti haalentua värjäyksien välissä aika reippaasti. Hiukseni ovat myös nyt todella kuivat! Ja tiedän, että se on pakkasten ja talven aiheuttamaa. Värjäys ja leikkaus toi jo itsessään hiuksiin todella paljon eloa, kampaajani kun käyttää niin ihania ja laadukkaita väriaineita. Sain myös muutamia vinkkejä, että miten hiukset saa pysymään parempina näin talvella:

  1. Älä harjaa hiuksia kun ne ovat märät. Märkä hius venyy ja paukkuu helpommin ja aiheuttaa hiuksille damagea.
  2. Käytä aina joka kerta vähintään hoitoainetta, kun kastelet hiukset. Hoitoaineen olisi hyvä olla kosteuttavaa.
  3. Käytä lämpösuojaa sekä hiuksiin jätettävää hoitoainetta, mikä poistaa sähköisyyttä

Photo 8.2.2016 15.01.54 (3)

Itse olen myös huomannut sen, että kyllä se kampaajalla käyminen tekee hiuksille ihmeitä. Aikoinaan en käynyt pitkään aikaan parturissa, koska hiukseni olivat mustat, eli helppo värjätä kotona. Halusin myös kasvattaa hiuksiai, joten ajattelin, ettei parturissa kannata käydä. Mutta totuus on, että kyllä niitä huonoja latvoja kannattaa käydä aika ajoin napsimassa pois. Mieluummin, että hiukset kasvavat terveen näköisinä kuin, että o pitkät mutta huonokuntoiset hiukset. Itse en näe pitkässä hampputukassa mitään kaunista, mieluummin lyhyt ja terveen näköinen kuontalo! 🙂

Olen ottanut biotiinin nyt kokeiluun ja syönyt sitä nyt muutaman kuukauden. Se tosissaan tuntuu tehoavan! Varsinkin yhdistettynä muutenkin terveellisiin elämätapoihin, tuntuu, että hiukset ja kynnet kasvavat nyt hurjan nopeasti ja ovat sen lisäksi nyt paremmassa kunnossa kuin ikinä, jouhtuen siitä että hoidan niitä nyt hyvin. Ei siis kannata tuhlata rahojaan kallisiin tuotteisiin, missä on biotiinin lisäksi muita aineita, vaan ostaa ihan pelkkää biotiinia. 60kpl pakkaus maksaa apteekissa noin 15€.

Photo 12.2.2016 17.38.35

Vielä yksi mun salainen aseeni on 911 rescue spray. Tämä on ihan uusi tuttavuus, mutta sellainen ”miten olen ikinä pärjännyt ilman tätä”- tuote. Tämä toimii niin lämpäsuojana kuin hoitosuihkeena. Suihke tuoksuu ihanalle ja tuoksu pysyy hiuksissa pitkään. Itse suihkin tuotetta hiuksiin parikin kertaa päivässä poistamaan sähköisyyttä (ja ihan sen tuoksun takia).

Photo 13.2.2016 11.03.52

Royal Look haluaa tarjota teille lukijoille kaikki tämän kuun aikana tehdyt ajanvaraukset -15% sekä tuo rescue spray alennettuun hintaan 15€ (norm 19€).

Royl Lookilla on pian tulossa yksivuotis synttärit, joten kannattaa tarkkailla heidän facebooksivujaan tarjousten perässä. 🙂

Royal Look 

Perkiöntie 55, Pirkkala

045 6103411