Kuulumiset keväältä

 

Ajattelin pitkästä aikaa tehdä ihan kunnon postauksen siitä, että mitä minulle kuuluu ja missä mennään. En valehtele, kevät on ollut rankka ja on menty aivan jaksamisen äärirajoilla. Syksy ei edes itsessään ollut näin rankka, koska silloin oli vielä niin shokissa kaikesta, eikä mitään ollut oikeasti vielä millään tavalla sisäistänyt. Samalla kuitenkin uusia tuulia elämään toi sinkkuus ja alussa sinkkuelämän suhteen menikin suhteellisen lujaa. Ja hemmetti se teki hyvää!

Mutta nyt kun on pitänyt keskittyä kouluun, töihin, oman elämän rakentamiseen ja kaikkeen, on välillä ollut hetkiä kun paketti ei ole vain meinannut enää pysyä täysillä kasassa. Koulun suhteen on ollut eniten ongelmia, mutta olen puskenut opiskeluita läpi kuin härkäpää. Johtaen siihen, että kesän jälkeen minulla on jäljellä enää oppari.. jumalauta mikä fiilis!! Jos saan opparin tehtyä tehokkaasti, saatan valmistua jopa ennen joulukuuta. Mikä olisi sinällään hieno juttu, koska opintotukea en enää saa 30.9 lähtien, eli silloin olen taloudellisesti aivan omillani. Tarkoitus onkin jo nyt alkaa painottamaan työtä enemmän arjessa. Nyt kun on kokoajan vähemmän ja vähemmän palasia, pystyy antamaan enemmän kerralla yhteen asiaan. Pystyn helposti opparin ohella tekemään töitä. Saatan jopa hakea jotain osa-aikatyötä, koska en usko, että heti pystyn alkamaan kokopäiväiseksi yrittäjäksi.

Se, mitä tapahtuu verkkokaupalleni Cubielle on, että jätän sen kouluun uusille oppilaille projektiksi. Cubie on menestynyt erittäin kiitettävästi ja haluan tuoda kouluun korteni kekoon ja antaa sinne jatkuvan projektin, jonka olen saanut lennokkaaseen alkuun. Verkkokaupan ylläpitäminen kiinnostaa edelleen ja olen saanut Cubiesta ihan äärettömästi oppeja. Koen kuitenkin nyt, että Cubieen käytetty aika on tietyllä tavalla resurssien hukkaamista ja haluan pistää nyt kaiken energiani omaan yritykseeni, oppariin sekä treeneihini. Siinä on loppuvuoden 2017 pyhä kolminaisuus.

Tuntuu ihanalta kaiken tämän muutaman vuoden myllerryksen jälkeen, että palikoita on enää noin vähän. PT- koulutus ja ravintovalmentajakoulutus ammattikorkeakoulun ohella, oma verkkokauppa, häiden suunnittelu, mummon haimasyöpä ja poismeno, oman yrityksen perustaminen ja asiakashankinta, blogi, puolison työttömyys ja rahahuolet, koulun puolelta painostusta kuulua porukkaan vaikka energiaa ei ollut etenkään koulun ulkopuoliselle hengaamiselle, isän kuolema, ero ja häiden peruminen, omaan kotiin muuttaminen ja ensimmäistä kertaa yksin asuminen, hautajaiset, perunkirja, lapsuudenkodin myyminen,  asiakaskunnan säilyttäminen elämän kriisin keskellä, koulun suorittaminen elämän kriisin keskellä, omat treenin ja hyvinvointi, koirasta huolehtiminen yksin, ystävyys-suhteiden ylläpito, surutyö ja asioiden selvittäminen omassa päässä. Näistä ovat viimeiset kaksi vuottani koostuneet.

*Paita TÄÄLTÄ

Joten. Kolme asiaa sekä blogi ovat korvilleni kuin kauneinta sinfoniaa. Yksi oppari on enää kaiken tuon jälkeen kuin pieni kanan pipana ja työt näen vain tärkeänä asiana mielenterveydelleni. Treeni on tällä hetkellä aivan puhdasta rakkautta ja nautin jokaisesta treenistä enemmän kuin ehkä mistään tällä hetkellä. Treenini ovat menneet päin pöötä edelliset kaksi vuotta ja on ihanaa, että treenit kulkevat taas ja oma hyvinvointi ja fyysinen kunto voivat pitkästä aikaa olla prioriteettilistallani kärkijoukossa. Yksi asia kuitenkin mistä haluaisin kirjoittaa on se, että enää en ole tunnesyöppö ja painoni ei kuitenkaan ole noussut näiden elämän kriisien aikana. Olen onnistunut pitämään kiinni terveellistä elämäntavoista, vaikka elämä on heitellyt minua. Siihen olen tyytyväinen.

Tällä hetkellä pystyn ottamaan asiakkaita vastaan enemmän kuin pitkään aikaan. Sekin tuntuu aivan ihanalta. Muistakaa siis ottaa rohkeasti yhteyttä, jos haluatte valmennukseeni. <3

Sinkkuelämän selkeästi villein vaihe on ohitettu ja sille oli selkeästi aikansa ja paikkansa. Nyt huomaan, että kriteerit nousevat ja nousevat. En enää missään nimessä halua seurustella seurustelun vuoksi, vaan etsin aidosti sitä oikeaa. Tapailla toki voi niitä vähemmän potentiaalisiakin, mutta kynnys kestää ääliöitä on hyvin matala. Tinderistä tuntuu saavan vain vatsahaavan ja pahan mielen.

Katselen ihaillen onnellisia perheitä. Naisia, joilla on mies joka jumaloi heitä. Vaikka introverttinä rakastan olla yksin, olisihan se ihanaa, jos olisi joku jonka kanssa jakaa arki. Toki, haluan ensin saada oman elämäni järjestykseen ennen kuin minulla on yhtään aikaa parisuhteelle. Haluan nyt nimenomaan keskittyä töihin ja siihen, että saan koulusta paperit pihalle. Siinä samassa vihdoin treenata kroppa siihen kuntoon, johon olen jo pitkän aikaa sen halunnut. Nyt on aika keskittyä itseeni. Sitten sen jälkeen voin keskittyä toiseen ihmiseen ja rakkauteen. Voisin kuitenkin ihan hyvin jo piankin olla valmis perustamaan perheen. Olen nyt nähnyt mitä on olla yksin ja ei tämä loppujen lopuksi ole minua. Haluan rakastaa ja haluan kasvattaa oman perheeni, koska minulta on viime vuosina viety niin paljon. Jos minulta viedään jotain pois, otan ohjat omiin käsiini ja perustan oman perheen, jota saan rakastaa enemmän kuin mitään.

Elän nyt päivä ja viikko kerrallaan. Minulla ei ole vielä hajuakaan, että mitä teen valmistumisen jälkeen. Missä olen töissä ja missä asun.. nyt elämä on vielä yksi iso möykky ja kysymysmerkki. Mutta hyvä niin. Olen jo kerran elänyt niin, että olin suunnitellut elämäni pilkuntarkalleen seuraavat viisi vuotta eteenpäin ja sitten tapahtui elämä. Matto lähti alta ja kaikki suunnitelmani pyyhkiytyivät. Ja sellaista se elämä on. Asioita on turha suunnitella liian tarkkaan ja pitää olla valmis kulkemaan elämänvirran mukana. Ei pistämään vastaan jos elämä on suunnitellut sinulle aivan jotain muuta, mitä itse olit itsellesi kuvitellut. Kyllähän tuo valmistumisen jälkeinen aika pelottaa ja tottakai nyt jo etsin töitä ja mietin erilaisia ratkaisuita, mutta silti.. silti elän päivä kerrallaan. Nautin siitä mitä nyt on, koska voi olla, että jo huomenna asiat ovat aivan toisin. Niin hyvässä kuin pahassa.

Muutto ja uusi vuosi <3

Hui, taas on mennyt tovi viimeisestä kirjoituksesta. Olen nyt alkuvuoden yrittänyt kovasti kiriä viime vuodelta rästiin jääneitä hommia. Kouluhommia, työhommia, muuttohommia.. kaikenlaisia hommia. Viime vuonna energiat olivat hyvin alhaalla ja arki oli pelkkää päivästä toiseen suoritumista ja suorastaan selviytymistä. Nyt alkuun olen yrittänyt aloittaa ensin yhdestä asiasta ja sitten toisesta. Ensin otin salin pikkuhiljaa mukaan elämään, sitten koulun ja niin edelleen. Töitä en missään vaiheessa ole lopettanut, vaikka se on kyllä ollut hieman virhe. Minun olisi pitänyt tajuta hengähtää edes hetken.

Nyt kuitenkin takana on muutto omaan kotiin koiran kanssa. Tai siis vielä toistaiseksi vuokra-asuntoon, kun vielä tämän vuoden menen opiskelijan tittelillä. Löysin kivan kämpän, jossa helposti viihtyy nyt tämän vuoden. Katsoo sitten valmistumisen jälkeen, josko ostaisi ihan oman asunnon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tein ensimmäistä kertaa yritykseni tilinpäätöstä ja olen muutenkin taas saanut kaikenlaisia elämäni asioita eteenpäin ja järjestymään. Tässä kohtaa ihan parasta onkin tuntea vahvasti, että hallitsee omaa elämäänsä. Kun kaikki muuttuu äkillisesti ja oma turvallisuuskupla rikotaan isosti, tuntuu helposti, että mihinkään ei voi luottaa ja mikään ei ole pysyvää. Nyt nautin siitä, että saan elämääni pikkuhiljaa järjestykseen tämän kaiken kaaoksen jälkeen. Kun en saa vastauksia elämäni isoihin kysymyksiin, tekee hyvää saada vastauksia edes niihin pieniin ja konkreettisiin asioihin, kuten, että missä asun. Nyt teen turvallisen kodin itselleni ja koiralleni. Vain me asumme täällä ja vain minä päätän, että millainen koti tämä meille on. Ja minä päätän, että tämä on onnellinen koti.

Huomaan, että hymyilen ja olen onnellinen. Vapauden tunne on pakahduttava. Tanssin ja kuuntelen musiikkia. Juttelen lähikaupan myyjille, olen vain.. ihan todella onnellinen kaiken tämän surun keskellä. Kaipaan isää aivan jumalattomasti, mutta samalla tunnen parisuhteeni päättymisestä maailman suurinta helpotusta. Nyt jo kaipaan enemmän vaikkapa edellistä deittiäni kuin häntä. En edes muista häntä. Voin kuunnella ”kappaleitamme”, voin sanoa hänen nimensä, olen unohtanut hänet. Olen yli hänestä, en koe vihaa, en mitään.. mutta en ole yli siitä mitä tapahtui. En voi päästä yli siitä, että vieressäni on nukkunut hirviö. En ymmärrä pahoja sieluja, en ymmärrä miten paljon maailmassa voi olla pahaa ja noin lähellä, hengittämässä kanssani samaa ilmaa. Ajatus hämmentää ja tulee hämmentämään vielä pitkään.

Vaikka unelmoin aidosta ja onnellisesta parisuhteesta, nautin nyt sinkkuelämästä. Ajatus parisuhteesta toistaiseksi vielä ahdistaa. En ole valmis vaan haluan olla yksin ja ensin itse käsitellä kaikki nämä asiat. En halua mennä uuteen suhteeseen, kun olen vielä rikki. En toki enää koskaan tule täysin ehjäksi, mutta en halua, että kukaan joutuu nyt kantamaan minun sirpaleeni. Haluan itse olla se, joka pelastaa itseni. Olen aina ollut yksinäinen susi, mutta se on tasan se, joka on tehnyt minusta juuri näin vahvan kuin nyt olen. En halua olla kenenkään taakka.

harmaa2

Toki ympärilläni on kasa ihania ihmisiä, jotka rientävät apuuni arjen asioissa. Olenhan nyt joiden asioiden suhteen kovin yksin ja moni asia pelottaa ja turhauttaa. Ennen oli isä ja mies, joille pystyi soittamaan ja kysymään apua mitä tuli vaikkapa autoon tai tietokoneisiin. Nyt olen asioiden kanssa ihan omillani. Olen jo monet turhautumisen kyyneleet tirauttanut, kun nettini ei toimi, tai Ikean lipasto pitäisi koota. Ei siksi, että olisin avuton ja en osaisi tai oppisi. Mutta siksi, että ne ovat juuri niitä hetkiä jolloin kaikki tämä konkretisoituu. Olen yksin ja minulla ei ole auttajaa. Ei ketään, joka ottaisi sen ruuvarin kädestäni, halaisi ja auttaisi. Toki ystäväni auttavat, mutta eivät hekään joka hetki voi olla tälläistä tumpeloa olla auttamassa. Ja kun olin aina niin isän tyttö. Isä osasi aina auttaa ja nyt isä ei auta enää koskaan, ei enää koskaan. Toivottavasti olen tarpeeksi osoittanut isälle kiitollisuutta. Nyt huomaan kuinka paljon hän vei mukanaan.

Treenit olen aloittanut nyt askel kerrallaan. Ensimmäinen askel oli ylipäätään mennä salille, sitten hieman useammin ja nyt treenata ihan ohjelman mukaan ja kokoajan tehokkaammin ja tehokkaammin. Ruokavalion kanssa minulla on ollut sama juttu, ensin piti saada ruokaa alas, ihan mitä tahansa. Sen jälkeen järkevä rytmi ja sitten järkevää ruokaa. Nyt olen treenien ja ruokavalion suhteen jo hyvässä pisteessä. Treenaan vähintään kolme kertaa viikossa, tavoitteena treenata neljä tai viisi kertaa viikossa plus lenkit. Ruokavalio on nyt etenkin arkisin pysynyt todella fiksuna, vaikka en ruokaani vielä toistaiseksi edes punnitse. Hoidan ensin koulu- ja työasiat kuntoon ja sitten vasta mietin treenien ja ruokavalion hienosäätöä. Nyt on turha sytyttää liian montaa rautaa tuleen. Energiani kuitenkaan edelleenkään eivät ole vieläkään täysin ennallaan ja nyt on tärkeää tehdä niitä asioita, joista nauttii. Saada se tunne, että on itse kontrollissa elämästään ja edetä pienen askelin. Myös yksineläminen tuo twistin taloudellisiin asioihin, joten töitä on nyt tehtävä hieman enemmän. Mutta nautin niin suuresti, että saan nyt tehdä juuri sitä mitä rakastan. Onneksi elämässäni on kuitenkin yksi pysyvä asia, eli koulu ja olen toistaiseksi vielä turvallisilla vesillä, kun saan opintotukea. Vaikka ihan tooooodella kovasti jo odotan, että valmistun!

harmaa1

 

Päässä on monenlaisia tekstejä hautumassa, mutta en ole yksinkertaisesti vain vielä ehtinyt blogin äärelle. Haluan kirjoittaa enemmän treeneistäni ja muun muassa siitä mitkä asiat ovat nyt paremmin kuin olen sinkku. Hmm, monta muutakin on mielessäni ja janoan päästä kirjoittamaan. Ihanaa, että juuri sinä olet lukijani ja ihanaa alkanutta vuotta. Tehdään tästä ihana vuosi. <3

Muista seurata instassa:

Pauliina_olivia

&

pauliinaoliviatraining

Ja snäpissä: pauliina.kranta