Mitä Yelalle kuuluu?

Kuka vielä muistaa Yelan, ihanan staffikoirani? Yela esiintyy paljon snäpissäni, mutta en ole pitkään aikaan tänne blogin puolelle puhunut Yelasta. Erossa sain pitää koiran kokonaan itselläni. Tai, alunperinkin koira on ollut nimenomaan minun. Minä halusin koiran, minä tein koiran suhteen kaiken taustatyön, valitsin nimen ja koira tuli minun nimiini. Minulle ei siis ollut ollenkaan edes epäselvää, ettenkö ottaisi koiraa kokonaan. On hienoa, jos joku saa yhteishuoltajuuden toimimaan, mutta koiran kohdalla koen sen olevan hieman hassua. Onhan se harmi, jos kahdella ihmisellä on tunneside koiraan, mutta on koiran paras, jos sillä on selkeästi yksi koti ja omistaja. Toki, onhan se hyvä jos toiselta saa edes hoitoapua. Onneksi asiat ovat menneet niin, että minun ei tarvitse kokea yhtään huonoa omaatuntoa siitä, että koira on nyt 100% minun.

Mitä Yelalle kuuluu? 

Yela on siis 4-vuotias staffordshirenbullterrieri. Yela on rodulleen tyypilliseen tapaan ihan järjetön ad/hd, eli virtaa piisaa ja mummot kaadetaan kumoon aina kun jossain liikutaan. Yela rakastaa kaikkia ja kaikkea, lapsista aina kissoihin ja marsuihin.

Yelan kimppuun on käynyt kahden eri tapauksen verran kaksi eri koiraa ja silloin Yela vain hämmentyi, että mikäs ihmeen leikki tämä on kun näin kovaa purraan. En sitten tiedä, että onko Yela niin yksinkertainen vai mistä on kiinni, mutta se ei oikein osaa olla vihainen. Nyt vasta kun olemme olleet kaksin, Yelan suojeluvietti on hieman herännyt minua kohtaan. Varmaan jo tuo miehen ikä tekee Yelasta vähän ”äijemmän”. Muutaman kerran se on lenkillä murahtanut vastaantulevalle miehelle, jos on liian läheltä kävellyt. Sinänsä en pidä sitä huonona asiana, kunhan ei tuosta enää eskaloidu.

On ollut samalla hyvä että huono jäädä koiran kanssa kaksin. Myönnän, että näin ensimmäiseksi omaksi koiraksi Yelan suhteen on tehty muutamia koulutusvirheitä. Hyvää Yelassa on sen sosiaalisuus, siinä onnistuimme. Sosiaalistimme Yelan jo hyvin pienestä moniin erilaisiin koiriin ja tilanteisiin sekä tein ison taustatyön, että oikeasti löysin hyvän kasvattajan ja hyvät koiravanhemmat. Vanhempien luonne vaikuttaa paljon siihen, että millaisen koiran sinä tulet saamaan. Kannattaa siis ostaa rekisteröity pentu hyvältä kasvattajalta. Jelmeri on Kennel stormvindensistä ja kasvattaja on ollut rodun kanssa tekemisissä monta kymmentä vuotta.

Se, mikä Jelmerissä on huonoa on rodulle tyypillinen hyppiminen ja innokkuus, mitä en ole tarpeeksi kytkenyt pois. En esimerkiksi luota Yelaan lasten seurassa. Ei siksi, että Yela tahallaan tekisi mitään, mutta 20kg neliveto täydellä hyppyvoimalla on aikamoinen mörssäri ja siinä voi oikeasti sattua Juhaa leukaan. On Yela minutkin kaatanut jo ihan pentuna, kun juoksi suoraa polvitaivetta päin. Lensi aivan kaaressa perseelleni. 😀

Yela myös vetää jonkun verran remmissä. Siitä emme edellisessä suhteessa päässeet yhteisymmärrykseen, että koulutuksen pitää olla johdonmukaista. Ja jos toinen kouluttaa ja toinen ei, koira menee siitä aika sekaisin. Mutta nyt kun olen koiran kanssa kaksin, olen päässyt pikkuhiljaa korjaamaan damagea. Hommaa riittää, sillä nyt koulutus on huomattavasti helpompaa. Meillä on edessä vielä iso valtataistelu, sillä Yela yrittää aina välillä isotella. Yela on myös äärettömän huomionkipeä, eikä asiaa auta se, että teen töitä ja kouluhommia paljon kotoakäsin.

Yksi isoin ongelma nyt kun olemme kaksin, on hoitajapula. Minulla on periaattessa vain kaksi potentiaalista hoitajaa Yelalle ja se on aika vähän. Kerro siis, jos tiedät jonkun Pirkanmaan suunnalta, joka voisi omata tarpeeksi rotutietämystä ja kokemusta vahvoista koirista. Yela on todella helppo koira muuten, mutta vaatii paljon huomiota ja lenkitystä. Yela on myös allerginen koira ja syö toistaiseksi vain hypoallergista ruokaa, joten tulisi olla erityisen tarkka, että mitään muuta ei Jelmerin kitaan pääse. Koira söisi vaikka oman äitensä jos kukaan ei näkisi, perus ahne possu.

Mökillä uskallan pitää Yelaa vapaana, mutta kaupungissa en pidä. Yela seuraa minua kuin hai laivaa, mutta en luota 100% mitä tapahtuisi, jos näkisi ihmisen tai koiran, menisi varmaan hakemaan huomiota. Yela kyllä uskoo todella hyvin, mutta bullrotuinen koira on aina bullrotuinen koira, eli helvetinmoinen jäärä. Ja siihen kun lisää vielä terrieriä, on paketti valmis. Jääräpäinen termiitti.

Ilmianna, jos siis tiedät jonkun hyvän hoitajan. Olisi ihana saada edes pientäkin hoitoapua Jelmerin kanssa. Jelmeri on todellinen sydäntenmurskaaja, joten häneen ihastuu varmasti. Kuitenkaan koiria vähääkään pelkäävä ja isoja koiria välttävä, ei välttämättä ole se meidän tyyppi. Vaikka Yela on pieni koira, se on todella voimakas. Kuten sanoin, 20kg neliveto! Lihamörssäri! 😀

Puhtaat valkeat lakanat

*Sisältää affiliate-linkin

Olemme nyt asuneet noin kaksi kuukautta tässä uudessa asunnossa. Pakko todeta, että on ihanaa, kun on enemmän tilaa. Olemme molemmat ihmeellisiä himohamstraajia ja entisen asunnon neliöt eivät missään nimessä enää riittäneet. Toki, tuohon hamstaamiseenkin olisi hyvä puuttua nyt vielä kun voi (ennenkuin omistan sata koiraa ja asun roskan seassa).

On ollut ihanaa huomata se, kuinka helpompi tätä isompaa asuntoa on pitää siistinä. Kun ei ole sitä tavaraa ihan joka paikassa (vaan ne saa kaappeihin piiloon). Siisteys tekee ihan selvästi hyvää myös mielelle; mitä siistimpi koti, sitä enemmän tuntuu muutkin asiat olevan järjestyksessä. Jos aihe kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukea kirja nimeltä KonMari, vink vink.

Otin suuren riskin ja mustan staffikoiran omistajana ostin meille valkoisen päiväpeiton, iiks. Olen niin pitkään haaveillut valkoisesta makuuhuoneesta ja nyt vaan oli pakko repäistä ja tehdä se!

Photo 4.3.2016 20.51.13 Photo 4.3.2016 20.51.20 (1)

Photo 4.3.2016 20.54.41 (1)

Mitä tykkäätte? Uskallatteko itse käyttää valkoista sisustuksessa?

Peitot ja tyynyt ostin Ellokselta.

Linkki Ellokselle *TÄSTÄ.