Isä, mulla pullopostia ois

Vuosi. Vuosi sitten puhuimme puhelimessa, keskustelimme. Vuosi sitten minulla oli isä, minulla oli maailman suurin tuki ja turva. Vuosi sitten menin töihin ja en tiennyt, että minulla ei enää ole isää. Vuosi sitten heräsin 22. syyskuuta aamulla, enkä tiennyt, että se oli ensimmäinen herätty aamu ilman isää. Vuosi sitten 23. syyskuuta, enpä tiennyt, että se tulee olemaan elämäni kauhein päivä. Vein äidin leikkaukseen, lähdin kouluun. Vuosi sitten, enpä tiennyt, että lapsuuden painajaiseni kävisi toteen. Vuosi sitten, enpä tiennyt, että poliisit olisivat ovellani, kertomassa, että minulla ei ole enää isää. Vuosi sitten, enpä tiennyt, että minulta tullaan viemään jälleen kerran paljon pois. Vuosi sitten, 21. syyskuuta, aamulla minulla oli vielä isä.

Sanotaan, että ensimmäinen vuosi on se pahin. En sano, että suru tai kipu päättyy tähän, se vain muuttaa muotoaan. Suru on vieras, joka ei pyydä lupaa vierailuunsa. Suru ei kerro etukäteen tulostaan. Se vain ilmaantuu, ja peittää alleen kaiken muun.

Olen ollut väsynyt, hajalla ja sydämeeni on sattunut enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Nuori ihminen ei ole ajatellut sitä, että toinen vanhemmista ei enää koskaan olisi siinä. Silloin, kun on onnellinen perhe ja kaikilla terveys kunnossa. Kaikki hyvä on usein liian itsestäänselvyys. On äärimmäinen etuoikeus saada osakseen rakastava perhe. Ja niin sen näenkin. En ole maailmalle vihainen siitä mitä minulta vietiin, vaan olen kiitollinen siitä mitä sain.

Se, on asia, johon emme voi vaikuttaa. Kuolema on asia, jolle emme voi mitään. Toiset lähtevät liian aikaisin ja toiset liian myöhään. Emme voi vaikuttaa siihen, koska ja miten meidän aikamme koittaa, ellemme tee sitä oman käden kautta. Ajattelen asian niin, että taivas ei voinut odottaa isää. Vaikka en taivaaseen usko, mutta uskon johonkin korkeampaan. En tiedä mihin, mutta se jokin korkeampi tiesi, kuinka ihana isäni on. Ja kuka minä olen hänet omimaan.

 

Isän kaulakoru, jonka hän osti nuorena Isrealista. Hän oli töissä kommuunissa ja rakastui rauhan aatteisiin. Hän piti korua aina ja halusi, että kun häenestä aika jättää, minä saan korun. Se on tärkeintä mitä minä omistan. 

Jostain kumman syystä surun ja kaipuun ystävä on läpi tämän vuoden ollut kiitollisuus. Nyt tiedän, että tässä olivat ne eväät, jotka isältäni sain. Ja niistä en voisi olla kiitollisempi. Nyt olen aikuinen, isän työ on tehty ja nyt jatkan omillani. Ja olen niin kiitollinen isästä ja hänen opeistaan. Olen saanut rakastavan kodin ja koskaan minulta ei ole mitään puuttunut. Se ei muutu, vaikka isä minulta vietiinkin liian aikaisin. Tiedän, että isä eli hyvän elämän. Vaikka moni asia jäi kesken, mitään ei jäänyt sanomatta. Isä lähti onnellisena ja hän tiesi olevansa rakastettu. Se on hänelle paras aika lähteä, mutta omaisille kivuliain.

Olen nähnyt monta kuolemaa. Olen nähnyt syövän uuvuttaman mummin, olen nähnyt papan ja vaarin lähtevän, isän. Pieni sukuni on pienentynyt entisestään. Jokainen menetys, jokainen ihminen on antanut minulle paljon. Jokainen ikävän tunne, jokainen lapsuuden muisto on jotain, mitä ei rahalla pysty ostamaan. Tiedän, että mitään tai ketään ei tule pitää itsestäänselvyytenä.

Olen ollut väsynyt, olen ollut yksinäinen. Olen saanut osakseni rohkaisua, olen saanut ilkeitä sanoja ja huomannut, että ihmiset eivät ymmärrä. Mutta kukaan ei ole kokenut juuri sitä, mitä minä olen kokenut. Ja minä en ole kokenut mitä joku muu on elämässään kokenut. Kaikkien ei tarvitse ymmärtää, mutta nämä kokemukset tekevät minusta herkemmän ymmärtämään muiden tuskaa ja kokemuksia. Ei kai tällaisesta elämäntilanteesta voi jatkaa täysin samanlaisena kuin ennen. Kuten sanotaan, nämä kokemukset joko tappavat tai vahvistavat. Olen kokenut yksinäisyyttä suruni kanssa, koska en ole uskaltanut näyttää suruani tai olla heikko. En oikeastaan ole voinut. Olen ollut täysin yksin taloudellisesti vastuussa itsestäni. Ensimmäinen vuosi yrittäjänä ja en halua pelottaa surullani asiakkaita pois. Totta kai suru on varmasti näkynyt työssäni, mutta kiitän jokaista asiakastani tästä vuodesta. Koska suru tai kipu ei ole este työkyvylleni. Työ ja elämän jatkuvuus ovat suurinta lääkettä tähän kaikkeen. Se, että minä pärjään ja minä jaksan. Minä pystyn tähän kaikkeen ilman ketään, minä olen pärjäävä nuori aikuinen. Minä saan yritykseni ja talouteni toimimaan, kaikesta huolimatta. Se tunne on minulle äärimmäisen tärkeä.

Viimeiset vuodet ovat olleet taistelua, jonka loppu olen odottanut. Mummon sairaus, puolison työttömyys, taloushuolet, koulu ja vaikeudet siellä ympäristössä, muiden oppilaiden painostus ja ymmärryksen puute, oma yritys, verkkokauppa, isän menetys, ero, häiden peruminen, häpeän tunne petetyksi tulemisesta, järkytys puolison valheiden paljastumisesta, muutto ensimmäistä kertaa yksin, hautajaiset, perunkirjoitus, lapsuudenkodin myyminen, isän yrityksen myyminen, oman yrityksen asiat, opinnäytetyö.. paljon isoja asioita, joissa ei ole muuta ratkaisua kuin jaksaa kaikki. Kukaan ei tee asioita puolestani, kukaan ei pelasta. Ystävät kuuntelevat ja tarjoavat olkapäätä, ovat läsnä. Ja siitä olen äärimmäisen kiitollinen. Mutta kun on paljon isoja asioita, sitä ei edes halua pysähtyä, koska pelkää, että sitten vauhti loppuu täysin.

Kesällä otin ensimmäistä kertaa oikeasti aikaa. Nukuin melkein koko kesän. Kun sielu on väsynyt, mikään määrä unta ei riitä. Oli päiviä, kun pelkkä puhelimen tai sähköpostin tarkastaminen tuntui ylipääsemättömältä. Samaan aikaan piti varmistaa, että koulussa ymmärretään väsymykseni, mutta samaan aikaan en halunnut asiakkaideni näkevän sitä. Mutta sitä ei minusta nähnyt, ei juuri kukaan. Ja toisaalta, hyvä niin. Koska tiesin, että suunta on kokoajan parempaan. Vaikka oli päiviä, että en päässyt sängystä ollenkaan ylös, tiesin sen olevan väliaikaista. On ollut hetkiä, kun olen miettinyt, että onko tässä elämässä mitään järkeä. Olen miettinyt, kenelle annan koirani, jos tulee päivä, etten enää jaksa. Olen miettinyt, että miten äitini ottaisi sen.

Mutta ne ovat olleet hetkiä, ajatuksen sivulaiseita, äärimmäistä väsymystä ja uupumusta. Yksinäisyyttä. Sitähän sanotaan, että ilman pimeää et voi nähdä valoa. Ja nyt olen siirtymässä valoon. Näen tulevaisuuden kirkkaana.. vielä kaukaisena, mutta kirkkaana. Kunnianhimoni ja tekemisen paloni on pikkuhiljaa palaamassa. Pienetkin asiat tuntuvat isoilta ja olen säilyttänyt kiitollisuuden tunteeni elämää kohtaan. Koen monen asian epäreiluksi, koen saaneeni osakseni epäreilua vihaa ja tunteettomuutta. Mutta näen kaikessa syyn, näen kaikessa opetuksen. Näen kaikessa tien, joka johtaa minua juuri sinne minne minun pitääkin mennä.

Uskon, että kaikki asiat menevät loppujen lopuksi juuri niin kuin pitääkin. Kaikista tärkeintä on jaksaa itse uskoa siihen ja kun on tarpeeksi voimia tehdä kovasti töitä kaiken eteen. Elämä ei ole virta jonka mukana me vain ajelehdimme. Elämä on olosuhteita, joihin emme voi vaikuttaa, mutta voimme joustaa sen mukana ja silti itse rakentaa omaa totuuttamme.

En sano, että mikään ei enää kaada tässä elämässä minua. En voi missään nimessä sanoa niin. Vielä on paljon asioita koettavana ja nähtävänä ja olisi naivia ajatella, että kaikki elämäni kipu olisi tässä. Elämään kuuluu kipua, surua mutta myös hyvää ja kaunista. Olen väsynyt kipuun, mutta se on näyttänyt minulle kiitollisuuden hyveen, nöyryyden elämän haurautta ja suuruutta kohtaan. Olen oppinut paljon sellaista, mitä ei ikävuosillakaan saavuteta. Olen menettänyt nuorena isän, suurimman sankarini. Siihen en varmasti koskaan olisi ollut valmis, mutta näin nuorena en todellakaan ollut valmis. Toivon, että pian saan myös hyvää osakseni, jotta jaksan taas seuraavaan hyökyaaltoon. Näistä selvitään, vaikka ne koettelevatkin pientä ihmistä.

Olen miettinyt, että miksi saan osakseni näin paljon pahaa. Olenko paha ihminen? Mikä elämän oppi minun on pitänyt oppia? Toisaalta mietin, että onko minulle annettu joku suurikin tehtävä, jota varten olen käynyt läpi tämän tulikokeen.

Osa minusta myös miettii, että kun laittaa kaiken täydelliseen perspektiiviin, kaiken tämän surun koko maailman surun kanssa. Jos asiaa oikeasti miettii isossa mittakaavassa, en kehtaa edes valittaa. Minulla on kaikki paremmin kuin hyvin. Se, että minulta vietiin jotain, ei poista sitä, että minulla oli melkein kolmekymmentä vuotta jotain upeaa. Monella ei ole läsnäolevaa isää koko elämänsä aikana, joten en kehtaa valittaa siitä, että omani otettiin pois ennen kuin itse olisin ollut siihen valmis. Monella ei ole rakastavia vanhempia, minulla on edelleen äiti. Maailman tärkein ja rakkain äiti.

Joten, elämä tuokoon mitä tuo. Yritän kestää vastatuulen ja vahvistua jokaiselle kerralla. En enää uhoa, vaan hengitän vain syvään ja antaudun.

Saman lupaan kaiken hyvän kanssa.

Ajatuksia rakkaudesta ja miehistä

*Sisältää mainoslinkkejä

*sisältää affiliate-linkkejä

Voisi kuvitella, että ajatukseni rakkautta ja luottamusta kohtaan olisi täysin muuttunut. Mutta jostain kumman syystä se on vain kasvanut. Olen loppupeleissä hyvin romanttinen ihminen ja uskon todelliseen rakkauteen. Uskon, että tämä yksi ryppy rakkaudessa saa minut vain etsimään juurikin sitä aitoa ja oikeanlaista rakkautta. Että tämän jälkeen tiedän, mitä on oikeasti aito rakkaus ja mistä sen tunnistaa. En enää ihastu pelkkään ihastumisen tunteeseen ja rakastu vain ajatukseen rakkaudesta. Vaan ihastun ihmiseen ja rakastun sieluun. Nyt tiedän, että mitä haluan ja mitä en todellakaan halua. En sano, että seuraava ihminen olisi vieläkään välttämättä se lottovoitto tai loppuelämäni ihminen, mutta nyt osaan katsoa oikeita merkkejä paremmin. Ja nyt osaan katsoa ihmistä, joka sopii minulle nyt. Nyt kun olen kasvanut aikuiseksi ja olen hyvin pitkälti jo löytänyt itseni.

Toki, minulta on nyt viety isolla kädellä, joten varmasti tuleva kumppanini joutuu kanssani menemään ison tulikokeen läpi. Nyt juuri tuntuu siltä, että kaikki ketä rakastan, viedään pois. Se saa ihmisen helposti työntämään ihmisiä pois luotaan, koska pelkää menettävänsä myös heidät. Tulevan puolisoni varmasti pitää tehdä iso työ, että uskallan luottaa jälleen ja etenkin siihen, että hän on tullut jäädäkseen. Se vaatii minulta itseltä myös paljon, että uskallan taas joskus luottaa ja rakastaa.

Mutta olisi mielestäni väärin tuomita kaikki miehet yhden mokailun takia. Kun eihän se maailma niin mene. Ihmiset ovat yksilöitä ja jokainen tekee omat ratkaisunsa, niin ne hyvät kuin pahat. Uskon edelleen ihmisiin, uskon edelleen miehiin. Enkä anna  yhden ihmisen vaikuttaa myöskään siihen, mitä ajattelen itse itsestäni. Tai sanotaan näin, että isäni rakasti minua ja näki minut juuri sellaisena kuin olen ja hän tunsi minut kuitenkin 27 vuotta. Eksäni tunsi minut viisi vuotta. On oma päätökseni, että kumman näkökannan otan heijastamaan itseäni. Unohtamatta sitä seikkaa, että ehkä se tärkein tyyppi omaan itsetuntoon, eli minä itse, on tuntenut minut myös 27 vuotta. Ja minulla on se suurin valta päättää, että mitä ja miten itsestäni ajattelen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eron jälkeen itsetuntoni on kasvanut hurjasti. Enkä edes osaa sanoa miksi, koska kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla laskenut. Mutta muistan jälleen, mitä on kun saan itse päättää mitä itsestäni ajattelen. Olen myös positiivisempi, iloisempi ja rennompi. Ja se vaikuttaa ehkä eniten itsetuntooni. Se, että tiedän olevani hyvä ja kiltti ihminen. En pura enää pahaa oloani muihin vaan olen lempeä ja lämmin, sellainen kuin olin etenkin ennen parisuhdettani. Kun ei tarvinnut pelätä toisen tuomitsemista tai mustasukkaisuutta. Nyt saan täysin itse päättää, että miten asioista ajattelen, olen löytänyt jälleen itseni. Ja mitä tulee ulkonäkööni, en muista koska olisin viimeksi ollut näin tyytyväinen itseeni. Edelleen näen ”virheeni”, mutta ne muutan ajan kanssa ja rakkaudella. Muutoksen ei todellakaan tarvitse lähteä vihasta ja itseinhosta. Itsevarman ja itseensä tyytyväisen ihmisen ei todellakaan tarvitse olla valmis ja täydellinen. Itseään pitää osata myös rakastaa epätäydellisyyksistään huolimatta.

Rakastan edelleen miehiä. Minulle todellinen mies on sellainen, joka on uskollinen ja kohtelee perhettään hyvin. Sellainen kuin isäni oli. Kiitän luojaani, että olen saanut elämääni aivan uskomattoman miehen roolin. Kiitän isääni koko sydämeni pohjasta, että olen nähnyt, minkälainen on hyvä mies. Muuten voisin olla jo tämän yhden parisuhteen takia katkeroitunut ja pettynyt jokaiseen mieheen maan päällä. Mutta en pilaa omaa elämääni tai elämänasennettani yhden ihmisen takia. Edelleen uskon ihmisiin, miehiin ja parisuhteeseen. Uskon kaiken voittavaan rakkauteen, uskon uskollisiin suhteisiin. Ajatukseni niitä kohtaan ei ole muuttunut. Tiedän, että parisuhde vaatii työtä ja parisuhde muuttaa dynamiikkaansa monia kertoja vuosien ja vuosikymmenien aikana. Sen tiedän ja olen nähnyt läheltä. Mutta jos toista aidosti rakastaa on valmis tekemään töitä ja on valmis olemaan uskollinen. Todellinen rakkaus antaa siihen voimaa. Jos ei, se ei ole todellista rakkautta, tai rakkaus on vain kuihtunut pois. Ja sekin on ok. Enää en pakonomaisesti ajattele, että seuraavan ihmisen on pakko olla se, kenen kanssa vietän myös eläkepäivät. Nyt katson elämää eteenpäin päivä kerrallaan. Toivon vain, että saisin elämässäni edes kerran kokea sen maata mullistavan ja todellisen rakkauden. Sen, kun katson toista ja tunnet suurta kiitollisuudentunnetta. Kun katsot toista ja tiedät olevasi kotona.

Enää en halua ajatella meneväni naimisiin vain koska se kuuluu elämään ja tiettyyn ikään. Haluan mennä naimisiin, koska tunnen sydäntä pakahduttavaa rakkautta toista kohtaan. Haluan alttarilla kokea, että luojan kiitos juuri tuo ihminen on juuri nyt tuossa. Minun ihmiseni. Minun rakkauteni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siskoni totesi erään asian hyvin. Hän mietti, että kun mökillämme on aina ollut kuva mummumme äidistä, että kuva ei edusta meille mitään. Tai, että kuvaa on katsellut koko lapsuutensa, mutta se on vain kuva ja kehykset. Se ei ole ihminen tai muisto. Ja että meidän isämme kuva tulee olemaan meidän lapsillemme samanlainen. Ja se ajatus on äärettömän musertava.

Minun elämäni suurin suru tulee ehdottomasti olemaan se, että minun tuleva mieheni ei koskaan tule tapaamaan minun isääni. Minua kalvaa se, että eksäni sai kunnian tuntea isäni. Hän on saanut palan jotain niin hienoa ja kallisarvoista. Ihminen, joka ei todellakaan osaa arvostaa sitä, eikä tee niillä muistoilla mitään. Mieluummin olisin halunnut, että se minun oikea elämän rakkaus olisi saanut koskettaa jotain niin kallisarvoista.

Isäni tulee elämään vain kuvissa ja tarinoissa. Minun kumppanini ei koskaan tule tuntemaan ja näkemään hänen lämpöään ja viisauttaan. Se on asia, joka repii sydäntäni.

Mutta minulla on nyt hyvin suuri ja vahva tunne siitä, että kaikki tämä johtaa minua oikeaan suuntaan. Tunnen, että tulen löytämään rinnalleni hyvän miehen. Sellaisen, jonka rakkauden tuntee vaikka tuhansien kilometrien etäisyydeltä. Sellaisen, joka on uskollinen ja uskaltaa näyttää tunteensa. Sellainen, jolle minä olen ainutlaatuinen. Sellainen, joka on hyvä isä lapsilleen. Haluan löytää miehen, joka saa kaiken tämän tuskan ja kivun unohtumaan. Sellaisen miehen, joka sylissä minulla on vihdoinkin turvallista olla, eikä minun tarvitse epäillä hänen tarkoitusperiään. En tarvitse ketään pelastamaan itseäni, mutta toivoisin todella jonkun, joka olisi rinnallani, kun pelastan itseni.

Olen aina halunnut tyttölapsia mutta nyt unelmoin ainakin yhdestä poikalapsesta. Unelmoin, että näkisin hänessä isääni. Se on minun suurin toiveeni. Pojan nimikin olisi jo valmiiksi mielessä. Jukka, isäni mukaan. Vaikka nyt ajatus lapsista tuntuu hyvin kaukaiselta, enää en ajattele lapsia pakollisena ja ”vain elämään kuuluvana juttuna”. Nyt ajattelen, että olisi todellinen lahja ja siunaus jos jonain päivänä minulla olisi kaunis oma perhe. Niin kumppani kuin mahdolliset lapset olisivat asia, mistä olisin niin kiitollinen ja olisi elämäntehtäväni pitää heidät onnellisena. Tiedän jo nyt, että kaiken kokemani jälkeen olisin vahva mutta hellä äiti. Sellainen, joka tekisi mitä vain suojellakseen lapsiaan. Tällä hetkellä sydämeni on ääriään myöten täynnä rakkautta. Tiedän, että tälläkin hetkellä se minun elämäni rakkaus on tuolla jossain ja jo nyt tunnen rakkautta häntä kohtaan. Jo nyt haluaisin antaa hänelle koko maailman. Tiedän, että me kohtaamme vielä, kun aika on valmis. Tiedän, että koko tähänastinen elämäni on vain valmistellut minua siihen hetkeen, että olen valmis kohtaamaan hänet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERANeulepaita *TÄÄLTÄ

Ja se ajatus on äärimmäisen kutkuttava. Kun tiedät, että elämäsi paras aika ja yksi elämäsi parhaista ihmisistä on vielä kohtaamatta. Ja se ajatushan on aika ihana.. hih.

Elämäni rakkaus, kyllä me vielä kohtaamme. Tunnen sen jo. Vaikka kukaan mies ei ikinä vie isäni paikkaa, on ihana ajatus, että elämääni on vielä tulossa joku upea mies. Se elämäni suuri rakkaus. En ehkä ihan vielä ole valmis, mutta vielä joku päivä olen. Ja silloin, ota kiinni äläkä ikinä päästä irti.