Ihmiset eivät aloita, koska eivät halua aloittaa pohjalta

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen huomannut erään valitettavan huomion. Ja se koskee meistä jokaista, jossain elämän asiassa. Me emme halua aloittaa uutta asiaa, koska emme halua olla huonoja missään tai aloittaa niin sanotusti pohjalta. Emme ole valmiita hetkellisesti olemaan täysin untuvikkoja jossain, mahdollisesti näyttää jopa hassulta tai tyhmältä. Halumme olla täydellisiä estää meitä toimimasta.

Sama pätee usein laihtumiseen ja treenaamiseen. Ei edes aloiteta, koska on aivan liikaa aloittaa sieltä ”pohjalta”. Mikä se sitten kenellekkin on. Kyse on myös todellisuuden välttämisestä. Ei haluta katsoa tilannetta rehellisesti. Sama kuin alkoholismin kanssa, ensin pitää myöntää ongelman olemassaolo, ennen kuin siihen voidaan tehdä ratkaisevia muutoksia. Uskon, että sama pätee mihin tahansa elämäntapojen muutokseen. Sekä tietysti kevyempiin asioihin, kuten vaikkapa siihen, että haluaisit oppia soittamaan kitaraa.. mutta et kestä sitä, että et vielä osaa mitään. Sitä, että ensin kuluu kuukausia, jopa vuosia, että osaat oikeasti soittaa kitaraa. Tässä pätee sama, ’kaikki mulle heti nyt’ -ajatusmalli.

Ja korostan, että pata kattilaa soimaa. Itselläni aivan yhtälailla on asioita, joiden aloittamista lykkään, koska en halua aloittaa ns. ruohonjuuritasolta. Oppari, kestävyyskunnon kasvattaminen.. monet asiat ovat ja ovat olleet myös itselleni juuri tällaisia asioita. Toki, uuden asian aloittaminen vaatii aidon motivaation, jotta tekeminen käynnistyy. Mutta on ironista, että emme aloita asiaa, jonka haluamme, koska emme halua aloittaa.

Harva meistä kuitenkaan on monilahjakkuus ja kaikissa asioissa seppä heti syntyessään. Jos haluaa kehittyä, täytyy olla valmis tekemään uusia asioita, menemään epämukavuusalueelle ja kestämään sitä tunnetta, että ei vielä osaa jotain tai joutuu kirjaimellisesti aloittamaan tyhjästä.

 

****

Olethan huomannut kesän tarjouspakettini

 

Onlinevalmennus 3kk 200€  (norm. 400€)

  • Ruokavaliosi analysointi
  • Henkilökohtainen ruoka- sekä treeniohjelma sekä niiden päivitys kehityksen mukaan
  • Yhteydenpito valmentajaan läpi valmennuksen

sekä livevalmennuspaketit

1 paketti 250€ 

  • Alkuhaastattelu
  • Henkilökohtainen ruoka- sekä treeniohjelma
  • Kuntosaliohjelman läpikäyminen sekä 3 treenikertaa/tapaamista
  • Yhteydenpito valmentajaan

2 paketti 430€

  • Alkuhaastattelu
  • Henkilökohtainen ruoka- sekä treeniohjelma ja niiden päivitys kehityksen mukaan
  • Kuntosaliohjelman läpikäyminen sekä 6  treenikertaa/tapaamista
  • Yhteydenpito valmentajaan

3 paketti 600€

  • Alkuhaastattelu
  • Henkilökohtainen ruoka- sekä treeniohjelma ja niiden päivitys kehityksen mukaan
  • Kuntosaliohjelman läpikäyminen sekä 10 treenikertaa/tapaamista
  • Yhteydenpito valmentajaan

 

Lisäinfoa löydät pauliinaolivia.fi 

Ajatuksia bloggaamisesta

Sisältää kaupallisia linkkejä

Olen nyt muutaman vuoden kirjoittanut blogia. Päädyin bloggaamaan suorastaan vahingossa. Blogibuumi oli juuri alkanut ja minä olin samaan aikaan saanut päätökseen laihdutusurakkani. Huomasin, että ihmisiä kiinnosti minun laihtumiseni – tuli jonkin verran kyselyitä, että kirjoitanko blogia. Facebookkiin laittamani ennen ja jälkeen kuva keräsi suuren määrän huomiota. En ollut itse ajatellut, että laihtumiseni olisi NIIN iso juttu. Mutta tuli tunne, että ehkä jotakuta ihan oikeasti saattaisi kiinnostaa, että mitä minulla on sanottavaa. Aiheena laihtuminen tuntuu olevan monelle mielenkiintoinen.

Kirjoitin blogia ensin pitkään niin sanotusti salassa, en kertonut siitä edes kavereilleni. Jotenkin blogin kirjoittaminen ujostutti. Meni pitkään, että tulin ”ulos kaapista” blogini kanssa. Ja meni pitkään, että totuin siihen ajatukseen, että tuttuni lukevat blogiani. Taisi olla joku blogini lukijoista, joka edes ehdotti, että voisin tehdä facebookkiin blogilleni omat sivut. En osannut tavallaan itse ajatella niin ”röyhkeästi”, että tekisin jopa facebook-sivut blogilleni! Jessus sentään! 😀

P5310668

P5310673

Huomasin kuitenkin aika pian, että blogistani tykätään, minusta tykätään, tavastani kirjoittaa tykätään. Tiedän, että kirjoittamisessani on huimasti parantamisen varaa ja viljelen miljoonittain kirjotusvirheitä, mutta jostain kumman syystä se ei tuntunut blogini lukijoita haittaavan. Uskalsin avata sydäntäni blogiini aina enemmän ja enemmän. Sain uskomatonta feedbackiä ihmisiltä, ihmiset kertoivat minulle elämäntarinoitaan. Se tuntui ihanalta. Ihmiset sanoivat ihania asioita ja bloggaus tuntui ihan mielettömän hyvältä. Edelleenkin kaipaan aikoja, jolloin pystyin panostaan ajallisesti paljon enemmän blogiini. Rakastan kirjoittamista ja rakastan sitä palautetta, jota lukijoiltani saan. Blogini on varmasti kaikista painavin syy siihen, miksi aloitin personal trainerin työt. Niin moni on sanonut, että motivoin ja inspiroin heitä. Se toi minulle niin suuren palon hankkia kunnon pätevyys ja oikeasti auttaa ihmisiä. Blogista on vuosien saatossa tullut todella tärkeä asia minulle. Olen saanut todella vähän mitään törkykommentteja, pääasiassa saan vain todella ihania kommentteja ja todella ihanaa palautetta. Alkuvaiheessa olin hieman tökerö ihmisille, jotka antoivat rakentavaa palautetta. Olin myös liian tökerö heille, jotka sanoivat jotain ilkeää. Vieläkin on blogin ja kirjoittamisen suhteen paljon opittavaa, mutta pitkälle olen myös alkuajoista tullut. Blogini on muutenkin muuttunut paljon vuosien varrella, blogi aikuistuu siinä missä minäkin.

Edelleenkään en pysty lukemaan omia vanhoja postauksiani, se tuntuu samalta kuin katsoa itseään videoilta. Se on hämmentävää, nolottavaa. Vasta pikkuhiljaa olen oppinut olemaan punastumatta jos joku lukija tulee tervehtimään kadulla.

P5310683

Viimeinen vuosi on ollut blogin kannalta huono. Uusi koulu ja äärettömän hektinen elämä ovat vaatineet sen, että jostain on pitänyt karsia. Mutta olen toisinaan pitänyt blogista kiinni jopa kynsin ja hampain. En ole vielä tästä valmis luopumaan, en vielä. Valehtelisin, jos sanoisin, etteikö blogin lopettaminen ole käynyt mielessä. Onhan se. Raskaimpia ovat ne hetket, kun luovuus ei kuki ja kun kommenttiboksi ammottaa joko tyhjyyttään tai täynnä vain nälviviä kommentteja. Eiväthän lukijat tiedä, että mikä työ minkäkin postauksen takana on ollut.

Muistan kerran, kun tein pitkän pakaratreeni postauksen kuvineen ja videoineen ja pitkään toviin ainoa kommentti oli valitus siitä, että kuvissa en käyttänyt painoja. Kuvaukset kuitenkin kestivät monta tuntia ja liikkeitä tein tuona aikana monia satoja. Tuollaiset hetket eivät ole niitä kaikista palkitsevimpia. Myös jotkut tutut ovat antaneen ei-niin rakentavaa palautetta blogistani, se on aika kurjaa. Blogi on kuitenkin minun tekeleeni, minun vauvani, ei kenenkään muun. Ja haluan pitää myös blogin itseni näköisenä, enkä antaa liian monen mielipiteen vaikuttaa tekemisiini. Jokainen voi itse aloittaa oman blogin ja tehdä siitä oman näköisensä ja kirjoittaa tai olla kirjoittamatta sinne mitä lystää. 🙂

Mutta toisaalta, olen blogin kautta saanut niin älyttömän paljon, niin jumalattoman paljon. En muista oleko sanonut tätä aikaisemmin, mutta yksi kaasoistani on blogini lukija! 😀 Olemme siis tienneet toisemme jo lapsina, asuimme samalla alueella, mutta emme vuosiin nähneet toisiamme. Tunnistin hänet kerran kommentista ja aloimme pitämään sen jälkeen yhteyttä. Pitkä tarina lyhyt ja nyt hän on yksi kaasoistani. <3

P5310693

P5310694

Blogi on minulle terapiaa, se on flow-tila. Koen, että lukijani ovat omalla tavallaan ”ystäviäni” ja saan niin paljon voimaa ja rohkeutta lukijoiltani. Blogi on turvasatama. Täällä saan olla se mitä olen ja täällä tapaan kaltaisiani. Olen niin kiitollinen niille, jotka rohkaisivat minua aloittamaan blogin. Tästä on tullut enemmän kuin harrastus minulle, blogista on tullut osa minua. Tiettyjen elämänkokemuksien takia, minusta on tullut omalla tavallaan tietyissä asioissa kova. Olen yrittäjä ja rakastan bisnestä ja osaan olla tarvittaessa tolla kova, toisinaan jopa kylmä. En ole siitä piirteestä ylpeä, mutta koen sen pakolliseksi. Se on suojakuoreni, jota ilman en pärjää maailmassa. Mutta blogi on se paikka, jossa saan vapaasti olla herkkä, se oikea minä. Olen herkkä, kiltti, empaattinen ja höpsö. Mutta se on jotain, mitä en helposti kasvotusten itsestäni ihmiselle anna. Vain todella läheiset tietävät sen todellisen minän. Siksi onkin niin kovin hassua, että sen puolen osaan myös tänne julkiseen blogiin antaa, jossa on kymmenia tuhansia lukijoita. Se on tavallaan hyvin ristiriitaista, mutta rakastan sitä.

Toisinaan luovuus ei blogin suhteen kukoista, mutta kun sormeni tähän näppäimistölle vain ehdin asettaa, alkaa tekstiä aina tulla. Ihanaa, että luette blogiani. Ihanaa, että kommentoitte. Kiitos. <3

<3: Pauliina

Mekko *TÄÄLTÄ

Aurinkolasit Lontoosta

P.S. Kuka muistaa? 😀

healthskitchenotsake2