Kun yhden päivän aikana voit tuntea äärimmäistä surua ja äärimmäistä onnea

Tervetuloa mun elämään. Tunteiden suureen sekamelskaan. Ääripäästä ääripäähän. Tänään on ollut taas hyvin tyypillinen paljon tuntevan ihmisen päivä. Olen ollut kipeänä ja tämän vuoksi paljon kotona. Nautin tästä, luovuuteni kukkii enemmän kuin pitkään aikaan. Toisin sanoen, nautin siis siitä kun saan olla yksin. Usein luovuuteen vaaditaan suuria tunteita ja ne pystyn kokemaan vain ollessani täysin yksin. Yritin tänään tehdä edes jotain kotitöitä mutta luovuus”kohtaus” iski. Kun joku teksti tulee, se tulee. Silloin vaan pitää kirjoittaa ja jättää kaikki muu. Kirjoitin ja itkin. Annoin tekstille kaikkeni. Menin tunteiden mukana syvyyksiin. Päätäni särki, kirjoitin ja pysähdyin vain pyyhkiäkseni kyynelet poskiltani. Meni monta tuntia, ennen kuin tekstin kirjoittamisen jälkeen pystyin mitenkään toimimaan. Kun johonkin tekstiin antaa kaikkensa, on olo lähes lamaantunut sen jälkeen. Onneksi olin yksin.

Mun suosituin teksti ”before & after” on täysin sydän vereslihalla tehty teksti ja lojui mun luonnoksissa vuoden. En vaan pystynyt julkaisemaan sitä. Hetki ennen kuin julkaisin sen, mietin pitkään, että heitänkö koko tekstin roskiin. Tekstiä luettiin yli 200 000 kertaa ja kommentteja tuli siinä määrin, etten ehtinyt kaikkiin vastaamaan.

Vaihdoin pikkuhiljaa musiikkia erilaiseksi ja tunteet muuttivat suuntaansa. Tunsin iloa ja onnea, pystyin tekemään jälleen kotitöitäkin. Täydensin tekstiä aina välillä jos sain uusia inspiraatiopiikkejä. Muuten teksti oli vain julkaisemista vaille valmis. Mutta sitä tekstiä ei julkaista helpolla. Se on raaka ja henkilökohtainen. Julkaisupäivänä minun pitää olla hyvin latautunut, jotta pystyn vastaanottamaan kommentit ja pystyn uudella energialla menemään uudestaa samaan mielentilaan. Tänään en pysty, en edes pääse siihen. Päätä särkee ja haluan tuntea oloni kepeäksi.

IMG_4721

Kuuntelen kevyitä kappaleita, tanssahtelen, juttelen koiralleni. Mies tulee kotiin, halaan ja pussaan, nautin hänen seurastaan. Tunnen iloa ja onnea. En ole kertonut edes miehelleni, mutta salaisuuteni on, että joskus kun ajan autoa ja kuulen romanttisen biisin, itken ja ajattelen miestäni. Ihan hirveän noloa! Nämä ovat noloimpia piirteitäni, mutta rakastan itkeä onnesta. Aina jos yksistäni ajattelen tulevia häitämme, hymyilen ja kyynel vierähtää silmäkulmastani. Tiedättekö kun tuntee niin suurta onnentunnetta, että pelottaa? Koko kehoa tärisyttää ja tekisi mieli huudahtaa. Niin suuresti tunnen onnen tunteen.

Mutta niin suuresti tunnen myös surut. Tämäkin on nolo muisto, mutta nuorena itkin kurkkuni kipeäksi kun ensimmäinen koiramme kuoli. Lapsena oli sama juttu kun isä myi akvaariomme pois. Olen aina tuntenut suuresti, toisinaan tilanteeseen katsottuna kohtuuttomankin suuresti. Nykyäänkin videot eläintenrääkkäyksistä saa minut itkemään vuolaasti. En vaan kestä sellaista pahuutta.

Jokainen mun päivä on hyvin erilainen tunteiden osalta ja koskaan ei voi täysin itse vaikuttaa siihen, että millainen fiilis tänään on. Joskus tiedän, että jotain tilannetta varten akut täytyy ladata täyteen ja yritän ennakoida tilannetta olemalla ensin paljon yksin, jotta jaksan skarpata itse tilanteessa. Myös luovuutta pystyy avittamaan juurikin yksinololla. Tänään luovuuteni on on kukoistanut ja se tunne on ylitsepääsemättömän ihana.

Tämäkin teksti tuli vain kuin maito nenästä. Sille ei vain voinut mitään. Minun piti viedä koiraa ulos, mutta kun tekstiä alkoi tulla, sitä vaan tuli. Ja näistä hetkistä pitää nauttia, koska tästä seuraava vaihe on writer’s block, mistä ei tiedä koska se iskee ja kauanko se kestää.

Translation: Only a creative person like me can have a rough day home alone just by thinking and feeling.. a lot. 

KOVA KUORI. PEHMEÄ YDIN.

Jouduin tilanteeseen, jossa jouduin toteamaan, että olen kasvattanut itselleni piinkovan ulkokuoren. Hämmentävää. Missä ja koska näin on tapahtunut? Olenhan aina ollut se herkkä, itseluottamusta vailla oleva tyttö. Nyt minua kuvattiin sanoilla itseriittoinen, vahva ja pelottava. Minua?

Olen puhunut siitä kuinka nykyään pidän herkkyyttäni vahvuutena ja blogissa annan herkkyyteni näkyä. Koen, että osaan kirjottaa paremmin kuin puhua ja kirjoittamalla saan itseni paremmin ymmärretyksi. Kasvotusten herkkyys on erilaista. Se on paljon raa’empaa. Kasvotusten herkkyyden osoittaminen tuntuu kiusalliselta ja toinen voi helposti ymmärtää sen heikkoutena. Olen usein kuullutkin tutuiltani, että olen kiltti. Ja olen huomannut monesti, että kiltteyttäni yritetään helposti käyttää omaksi edukseen. Nykyään osaankin juuri sillä erottaa hyvät ihmiset niistä huonoista. Ne, jotka rakastavat minua koska olen kiltti ja ne ovat jotka siitä yrittävät hyötyä. Viime kertaisin oli se, että huomasin erään ihmisen saavan minusta jonkinasteisen alemmuuskompleksin. Mikä oli minusta hassua ja jokseenkin naurettavaa. Tämä ihminen halusi saada minut tuntemaan oloni epävarmaksi on alkoi systemaattisesti vähättelemään muun muassa älykkyyttäni ja samalla korostamaan omaa älykkyyttään ja omia suorituksiaan. Tälläiset ihmiset häivytän elämästäni suhteellisen nopeasti. En jaksa ottaa itseeni, mutta en jaksa kuunnellakkaan. Siinähän sitten vähättelee, mutta en itse jaksa olla yleisönä.

Photo 16.9.2015 20.29.18

Tälläinen tapaus ei ole yksittäinen. Olen viime vuosien aikana saanut monesti siipeeni ja herkkyyteni takia olen ollut ihmisenä suhteellisen rikki näistä kokemuksista. Toki, monen kokemuksen jälkeen olen paljon vahvempi, mutta koen myös, että en halua liikaa kyynistyä ihmisenä. Pidän herkkyydestäni. Ja oikeastaan, en tiedä voiko sitä koskaan itsessään täydellisesti muuttaa. Minä tunnen paljon ja suuresti ja hyvä niin.

Mutta suojellakseni herkkää sisintäni, ulkokuoreni on muuttunut. Ulkokuorestani on tullut kova. En juurikaan päästä ihmisiä todellisesti lähelleni. Päästän heidän vain tiettyyn pisteeseen, siksi heistä on myös helppo luopua. Kuten tämä esimerkissäni käyttämä ihminen, en tuntenut oikeastaan mitään kun päätin vähentää yhteydenpitoa häneen. Kun hän tunsi surua, en tuntenut mitään. Olenko siis herkkä vai en? Vai onko tämä silkkaa herkän ytimen tarkkaa suojelemista? Itsesuojeluvaistoni, mikä suojelee pahalta maailmalta.

Koska kun kovan ytimeni läpi pääsee, pystyy minut vaikka tuhoamaan. Silloin minusta tietää kaiken, heikkouteni ja vahvuuteni. Ja se on pelottavaa. Kuin antaisit ihmiselle aseen ja vain luotat siihen, että hän ei paina liipaisinta. Miksi ihmeessä päästäisin kenet tahansa siihen tilanteeseen? Maailmassa on ihan liikaa pahoja ihmisiä ja pahoja taka-ajatuksia. Itseään on suojeltava jos haluaa pysyä mieleltään puhtaana. Haluan loppupeleissä ajatella ihmisistä hyvää, mutta pelkään, että se ajatusmaailma horjuu jos päästään liikaa vääriä ihmisiä lähelleni.

Photo 17.10.2015 14.35.40

Tässä on sekä hyvät, että huonot puolensa. Huomaan, että olen onnellisempi kuin pitkään aikaan mutta samalla huomaan, että en meinaa päästää enää ketää suojamuureni sisälle. Omien viime vuosien elämänkokemuksieni perusteella se on vain ihan liian riskialtista. Kuulostaa ehkä siltä, että yritän visusti pysyä omassa kuplassani, missä kukaan ei sano tai tee mitään pahaa. Ei missään nimessä siis niin. Tiedän, että ihmiset joita rakastan, eivät ole täydellisiä. Voi luoja, olen itse hyvin kaukana täydellisestä. Mutta rakastan aitoja ja hyväsydämisiä ihmisiä. Minua saa torua ja kyseenalaistaa jos sen tekee hyvät mielessä. Silloin se on enemmänkin hyvä teko, kuin paha teko. Läheisten ihmisten kuuluukin saada sinut kasvamaan ihmisenä. On eria asia osoittaa toisen heikkoudet ja yrittää lyhistää toinen kuin yhdessä auttaa toista löytämään omat vahvuutensa. Ystävät auttavat toisiaan kukoistamaan. Aina hyvät mielessä. Se on sitä energiaa mitä haluan ympärilleni ja minusta kaikkien tulisi ajatella itsestään ja lähipiiristään niin. On tärkeää kokea olevansa hyvien ihmisten arvoinen.

Jos saan joltain hyvää, haluan antaa takaisin parempaa. Jos saan joltain huonoa, en anna mitään muuta takaisin kuin enintään ison hymyn.

Millainen sinä olet? Oletko pelkkää vaahtokarkkia vai pehmeä ulkoa ja kova sisältä vai kenties kaltaiseni m&m-karkki, eli kova kuori ja superpehmeä sisus?