Addiktoituva persoona?

Olen vuosia pyöritellyt ajatuksia addiktioista. Monella on edes jonkinlaisia tai jonkinasteisia addiktioita, hyviä ja huonoja. Itse olen helposti addiktoituva persoona. Onneksi olen saanut hyvän kasvatuksen ja moraalikäsityksen kotoa sekä aina liikkunut suurinpiirtein hyvissä piireissä, että addiktioni eivät ole kohdistuneet liikaa huonoihin asioihin. Itselläni addiktioina on ollut pääasiassa ruoka. Myös nuorena oli hetki, jolloin alkoholinkäyttöni oli suhteellisen kohtuutonta. Tupakkaa poltin säännöllisen epäsäännööllisesti noin kymmenen vuotta. Sittemmin olen vaihtanut addiktioni parempiin, kuten liikunta ja työ. Pyrin kuitenkin välttämään, että mistään tulisi pakkopullaa tai suorittamista. Addiktio voi olla hyväkin asia, jotain sellasta, mistä saat hyvää oloa ja kehityt ihmisenä. Minulle kuntosali on tällä hetkellä aivan ehdoton henkireikä. Ja rakastan sitä, että olen saanut oman juttuni ns. takaisin. Tämä on minun juttuni, vain minun. Kukaan ei neuvo, vähättele tai ohjeista. Olen toki miettinyt valmentajan ottamista, mutta mietin ensin tarkoin, että minkälaisen. Hyväkin valmentaja voi olla huono, jos henkilökemiat eivät kohtaa. Itselläni on aina ollut miesvalmentaja ja jatkossakin haluan miesvalmentajan. Olen itse saanut paljon inspiraatiota omaan valmennustyyliini juuri heiltä. Toki, pistän twistiin oman empaattisuuteni. Koen, että naisvalmentaja ei voi olla nais-asiakkaalle liian suorasanainen. Itse kestin vaikka ja mitä omilta valmeltajiltani. Välillä harmittaa, että en voi olla yhtä suorasanainen kuin mies, koska joskus tilanne vain vaatisi sitä, mutta olen huomannut sen aiheuttavan turhaa kismaa.

Treenaan salilla tällä hetkellä viisi kertaa viikossa. Olen aina rakastanut isoja massaliikkeitä ja niitä suosin nytkin. Viimeksi pari vuotta sitten olen ollut näin rakastunut treenaamiseen. Oman elämän stressi ja tilanteen ovat syöneet liikunnaniloa, mutta nyt olen saanut intohimoni takaisin.

Työ on toinen addiktioni. Haluan kehittyä ja haluan tehdä töitä itselleni. Olen valmis uhraamaan tunteja siihen, että saan itse päättää asioista. Työ on toki myös kärsinyt siinä missä treenikin, mutta olen siihen saamassa takaisin samanlaista intohimoa. Olen energiavarojeni kanssa käynyt pohjalla, mutta nousemassa takaisin ylös. Toki vielä seuraavat puoli vuotta myös koulu vie aikaani ja energiaani, mutta teen opinnäytetyön omaan yritykseeni. Haluan parantaa verkkovalmennuksiani ja työni koskee niiden tuotteistamista. On ihanaa, että opinnäytetyöhön käytetty aika menee oikeasti hyötykäyttöön. Yksityisyrittäjänä aika, jonka käytän yritykseni kehittämiseen ja markkinointiin ei suoanaisesti tuo minulle rahaa. Tai, että niiltä tunneilta en saa palkkaa. Siksi on hienoa saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Onko addiktio aina huono asia?

Mielestäni ei niin kauan kuin se tuo sinulle enemmän iloa kuin surua. Väitän, että suurimmalle osalle erittäin menestyneistä ihmisistä heidän kiinnostuksen kohteensa on heille addiktio, oli sitten kyseessä huippu-urheilija tai vaikkapa yrittäjä. Uskon itse, että jos oikeasti haluaa menestyä ja kehittyä jossain asiassa, sen pitää jollain tapaa olla tietynlainen pakkomielle. Elät ja hengität sitä asiaa, mihin uskot. Kun minä innostuin tästä fitneksestä ja muusta, muistan, että silloin minulla meni kaikki todella yli. Mutta sieltä on tultu takaisinpäin ja löydetty tasapaino. Mutta jos olisin jatkanut hommaa yhtä intensiivisesti, olisin varmasti kisannut ja päässyt fysiikassani myös pidemmälle. Kaikki on siis kyse omista tavoitteista ja siitä, että kuinka paljon on valmis pistämään asiaan aikaa ja energiaa. Itse olen siis hyvin omistautuva ihminen asioille, jotka koen intohimokseni. Siksi minun on välillä hyvin vaikea käsittää jos joku ei sitoudu asioihin, joihin on luvannut sitoutuvansa. On välillä vaikea ymmärtää, että kaikilla ei ole samaa intohimoa, paloa ja pakkomiellettä kehittyä. Kuulostaa ehkä ankaralta ja itsekkäältä, mutta niin se vain  on. Uskon vakaasti, että jos haluaa kehittyä, sitä myös kehittyy. Kaikki on kiinni siitä, kuinka paljon on oikeasti valmis tekemään töitä asioiden eteen. Jos elät ja hengität jotain asiaa, kehityt siinä varmasti. Mutta jos et ole valmis pistämään tikkua ristiin, on turha odottaa tuloksia ja muutosta.

Uskon, että addiktioista pääsee eroon ns. päälleliimaamalla päälle toisen, vahvemman addiktion. En välttämättä usko, että additoituva ihminen pääsee koskaan täysin eroon taipumuksestaan addiktoitua, ellei sitten todella saa avattua tunnelukkojansa. On siis vain oltava erityisen tarkka siitä, että mihin asioihin addiktoituu. Itselleni se oli ruoka, niin kauan kun tajusin, että se ei tuo minulle sitä mitä haluan. Nyt en enää millään vaihtaisi addiktiotani ruokaan. Olen aivan liian fokusoitunut muihin tavoitteisiin. Kaikki on kiinni sisäisestä palostasi, sitä mitä oikeasti haluat. Se, on se, joka sinua motivoi. Minulta aina kysytään, että mistä löytää motivaatio ja se löytyy nimenomaan asioista, jotka oikeasti haluat itsellesi. Motivaatio ei tule ulkoapäin, ei valmentajalta, ei keneltäkään muulta. Se tulee sinusta itsestäni, siitä mitkä sinä oikeasti koet niin tärkeäksi, että olet valmis tekemään töitä niiden asioiden eteen. Ei riitä, että haluat vain jotain asiaa, vaan sinun täytyy olla myös valmis tekemään töitä. Tavoite ilman töitä on vain unelma. Jokainen osaa unelmoida, mutta harva on valmis tekemään tarvittavan työ. Se, mitä oikeasti haluat, näkyy tekemisessäsi. Ei riitä, että haluat laihtua jos tekemisesi rajoittuu sohvan ja jääkaapin välille. Tai, jos teet mieluummin töitä kuin menet salille. Kaikki se kyse asioiden priorisoimisesta. Ja ihminen laittaa ykkössijalle sen asian, josta hän saa eniten irti.

Monikaan ihmisistä ei pidä työnteosta, mutta siitä saatu palkka riittää motivoimaan heräämään joka maanantai kuudelta. Tekisitkö saman ilman palkkaa? Mieti siis muissakin asioissa, että mikä sinua siinä oikeasti motivoi, se saa sinut menemään mukavuusalueen ulkopuolelle.

Avain menestymiseen onkin siinä, että sinun pitää keskittyä enemmän itse tekemiseen kuin vain asiasta haaveilemiseen.

Mitä sinä olet mieltä, onko olemassa hyviä addiktioita? Ovatko huippu-urheilijat mielestäni addiktoituneita lajiinsa? Oletko helposti addiktoituva persoona? 

Tässä aikaisempi kirjoitukseni addiktiosta, klik. 

Rakkaus mun hihassa

Voiko jo tässä vaiheessa sanoa, että voin hyvin? Uskallanko sanoa niin..

Koen kuitenkin, että olen valmis sanomaan, että mä nautin mun elämästä. Pelottaa, että ihmiset tuomitsevat, että enhän nyt vielä saa olla kunnossa. Kyllä, sydämeni on rikki ja edelleen kannan mukanani suurta surua, mutta voin aidosti sanoa, että voin tällä hetkellä hyvin.

Rakastan työtäni yli kaiken ja nautin siitä, että energiani ovat palanneet ja pystyn jälleen täysillä keskittymään asiakkaisiini. Nautin siitä, että luovuuteni on alkanut taas kukkimaan ja keksin uusia ideoita yritystäni varten. Haaveissa olisi nyt kevään tai kesän aikana saada nettisivuilleni tehtyä verkkokauppa, josta asiakas voisi helposti ostaa erilaisia paketteja. Otan mieluusti ehdotuksia vastaan, että minkälaiset paketit juuri teitä kiinnostaisivat. <3

Treeni kulkee nyt paremmin kuin pitkään aikaan, paremmin ehkä kuin koskaan. Pitkään kärsin ihmeellisestä ahdistuksesta ja etsin syitä itsestäni, treenipaikasta, koulusta ja ties mistä. En osannut etsiä syitä ahdistukselle suoraan nenäni edestä. En olisi ikinä osannut katsoa tilannetta niin kuin se oli; en ollut enää onnellinen parisuhteessani. Hälytysvalot huusivat punaista, mutta minä pidin kiinni siitä kiiltokuvasta, jonka olin suhteen alussa saanut päähäni. Tällä hetkellä luen kirjaa, Sata tapaa tappaa sielu. Kerron siitä myöhemmin lisää blogissani, mutta ehdoton lukusuositus saman kokeneille ihmisille. Kirja on kuin suoraan elämästäni ja olen saanut sieltä paljon vastauksia.

Wonder Woman taistelee pahaa vastaan ja selviää mistä vain <3

Treenaan edelleenkin voimaa ja olen aivan korviani myöten rakastunut siihen! Kroppa reagoi treeniin älyttömän hyvin. Huomaan myös, että kehoni stressitasot ovat viimein laskeneet. Enää ei ahdista ja hälytysvalot huuda kroppaa burn outtiin. Tuntuu vihdoin siltä, että saan keuhkoni täyteen happea. Pitkästä aikaa minulla on levollinen ja hyvä olo. En mene nukkumaan miettien, että mikä minua vaivaa, miksi minua ahdistaa.

Puhun toki paljon isästä ja blogini viimeisimmät tekstit ovat olleet paljon enemmän henkilökohtaisia tekstejä kuin treenistä tai ravinnosta. Tämä on ollut yksi suurimmista kanavista, jossa pystyn käsittelemään asioita ja kiitän teitä ihanat lukijat kaikista sadoista ihanista kommenteista. <3

Tunteet menevät edelleen toki ajoittain vielä vuoristorataa. Pääsääntöisesti olen jatkuvasti paremmalla tuulella kuin olen ollut vuosiin. Nautin ihan jokaisesta päivästä ja pienikin ihana asia saa minut onnen kyyneliin. Samalla tavalla saatan melkein joka päivä itkeä pienen hetken, kun muistelen isää. Tulee asioita, jotka nostavat muistot ja tunteet pintaan, mutta annan niiden tulla. On vain tervettä käsitellä asiat ja tunteet. Päällimmäisenä on kuitenkin suunnaton ikävä. En ole ikinä ollut näin pitkää aikaa näkemättä  isää ja se fakta, että en tule enää ikinä näkemäänkään.. se tunne tuntuu edelleen vielä ihan fyysisesti. Tuntuu, että rintakehän päällä olisi tuhat kiloa painoa.

Tuntuu, että olen omalla tavallaan muuttunut pienessä hetkessä. Olen onnellinen, iloinen ja optimistinen. Toki, tulee minullekkin hetkiä, jolloin toivo tuntuu olevan hetkellisesti kadoksissa. Edellinen tekstini oli nimenomaan niistä syvimmistä vesistä. Mutta minussa on herännyt sellainen pieni lapsi, joka toivoo elämältä iloa ja naurua. Tiedän nyt elämän tarkoituksen. Tiedän, miltä suuri kipu tuntuu ja tiedän, miltä tuntuu menettää vanhempi. Nyt haluan hyvää, haluan luoda hyvää ja saada vastalahjaksi hyvää.

Tiedän myös, miltä näyttää ihminen, joka kamppailee demonien kanssa. Tiedän, minkälainen on ihminen, joka on kasvanut ilman rakkautta ja lämpöä ja aikuisena kärsii mielenterveysongelmista. Tiedän, että elämässä tapahtuu pahoja asioita, mutta omalla käytöksellään ja asenteellaan voi asioihin vaikuttaa todella paljon. Minä voisin nyt lyödä hanskat tiskiin, masentua ja muuttua pahaksi, haavoittuneeksi ihmiseksi ja satuttaa muita. Tai sitten voin yrittää estää, ettei kukaan minun rakkaani tule koskaan kokemaan kipua ainakaan minun aiheuttamana. Haluan, että minun elämälläni on tarkoitus ja se on auttaa muita. Haluan, että ihmiset voivat hyvin. Haluan saada hyvän kiertämään.

Nyt juuri nautin treenaamisesta enemmän kuin ikinä. Nautin keväästä, työstäni, ystävistäni, koirastani ja omista pienistä pääni sisäisistä unelmista. Olen optimisti, romantikko ja onnellinen vaikka minussa asuu lapsen suru. Hetkellisesti saatan käydä vielä pitkänkin aikaa niissä syvemmissä vesissä, mutta ne ovat juurikin niitä hetkiä, kun kohtaan ne kipeimmätkin tunteet ja näytän niille närhen munat. Tärkeintä on vain muistaa itsensä, se mistä minut on tehty ja miksi haluan edelleenkin nähdä maailman kauniina paikkana.

On aika laskea kaikki ne siunaukset, jotka olen elämässäni saanut. Eikä siihen muuten riittänyt kahdenkaan käden sormet.. eikä edes vaikka mukaan otti varpaat.

Kiitos isi, että olit mun sankari. <3