Rakkaus mun hihassa

Voiko jo tässä vaiheessa sanoa, että voin hyvin? Uskallanko sanoa niin..

Koen kuitenkin, että olen valmis sanomaan, että mä nautin mun elämästä. Pelottaa, että ihmiset tuomitsevat, että enhän nyt vielä saa olla kunnossa. Kyllä, sydämeni on rikki ja edelleen kannan mukanani suurta surua, mutta voin aidosti sanoa, että voin tällä hetkellä hyvin.

Rakastan työtäni yli kaiken ja nautin siitä, että energiani ovat palanneet ja pystyn jälleen täysillä keskittymään asiakkaisiini. Nautin siitä, että luovuuteni on alkanut taas kukkimaan ja keksin uusia ideoita yritystäni varten. Haaveissa olisi nyt kevään tai kesän aikana saada nettisivuilleni tehtyä verkkokauppa, josta asiakas voisi helposti ostaa erilaisia paketteja. Otan mieluusti ehdotuksia vastaan, että minkälaiset paketit juuri teitä kiinnostaisivat. <3

Treeni kulkee nyt paremmin kuin pitkään aikaan, paremmin ehkä kuin koskaan. Pitkään kärsin ihmeellisestä ahdistuksesta ja etsin syitä itsestäni, treenipaikasta, koulusta ja ties mistä. En osannut etsiä syitä ahdistukselle suoraan nenäni edestä. En olisi ikinä osannut katsoa tilannetta niin kuin se oli; en ollut enää onnellinen parisuhteessani. Hälytysvalot huusivat punaista, mutta minä pidin kiinni siitä kiiltokuvasta, jonka olin suhteen alussa saanut päähäni. Tällä hetkellä luen kirjaa, Sata tapaa tappaa sielu. Kerron siitä myöhemmin lisää blogissani, mutta ehdoton lukusuositus saman kokeneille ihmisille. Kirja on kuin suoraan elämästäni ja olen saanut sieltä paljon vastauksia.

Wonder Woman taistelee pahaa vastaan ja selviää mistä vain <3

Treenaan edelleenkin voimaa ja olen aivan korviani myöten rakastunut siihen! Kroppa reagoi treeniin älyttömän hyvin. Huomaan myös, että kehoni stressitasot ovat viimein laskeneet. Enää ei ahdista ja hälytysvalot huuda kroppaa burn outtiin. Tuntuu vihdoin siltä, että saan keuhkoni täyteen happea. Pitkästä aikaa minulla on levollinen ja hyvä olo. En mene nukkumaan miettien, että mikä minua vaivaa, miksi minua ahdistaa.

Puhun toki paljon isästä ja blogini viimeisimmät tekstit ovat olleet paljon enemmän henkilökohtaisia tekstejä kuin treenistä tai ravinnosta. Tämä on ollut yksi suurimmista kanavista, jossa pystyn käsittelemään asioita ja kiitän teitä ihanat lukijat kaikista sadoista ihanista kommenteista. <3

Tunteet menevät edelleen toki ajoittain vielä vuoristorataa. Pääsääntöisesti olen jatkuvasti paremmalla tuulella kuin olen ollut vuosiin. Nautin ihan jokaisesta päivästä ja pienikin ihana asia saa minut onnen kyyneliin. Samalla tavalla saatan melkein joka päivä itkeä pienen hetken, kun muistelen isää. Tulee asioita, jotka nostavat muistot ja tunteet pintaan, mutta annan niiden tulla. On vain tervettä käsitellä asiat ja tunteet. Päällimmäisenä on kuitenkin suunnaton ikävä. En ole ikinä ollut näin pitkää aikaa näkemättä  isää ja se fakta, että en tule enää ikinä näkemäänkään.. se tunne tuntuu edelleen vielä ihan fyysisesti. Tuntuu, että rintakehän päällä olisi tuhat kiloa painoa.

Tuntuu, että olen omalla tavallaan muuttunut pienessä hetkessä. Olen onnellinen, iloinen ja optimistinen. Toki, tulee minullekkin hetkiä, jolloin toivo tuntuu olevan hetkellisesti kadoksissa. Edellinen tekstini oli nimenomaan niistä syvimmistä vesistä. Mutta minussa on herännyt sellainen pieni lapsi, joka toivoo elämältä iloa ja naurua. Tiedän nyt elämän tarkoituksen. Tiedän, miltä suuri kipu tuntuu ja tiedän, miltä tuntuu menettää vanhempi. Nyt haluan hyvää, haluan luoda hyvää ja saada vastalahjaksi hyvää.

Tiedän myös, miltä näyttää ihminen, joka kamppailee demonien kanssa. Tiedän, minkälainen on ihminen, joka on kasvanut ilman rakkautta ja lämpöä ja aikuisena kärsii mielenterveysongelmista. Tiedän, että elämässä tapahtuu pahoja asioita, mutta omalla käytöksellään ja asenteellaan voi asioihin vaikuttaa todella paljon. Minä voisin nyt lyödä hanskat tiskiin, masentua ja muuttua pahaksi, haavoittuneeksi ihmiseksi ja satuttaa muita. Tai sitten voin yrittää estää, ettei kukaan minun rakkaani tule koskaan kokemaan kipua ainakaan minun aiheuttamana. Haluan, että minun elämälläni on tarkoitus ja se on auttaa muita. Haluan, että ihmiset voivat hyvin. Haluan saada hyvän kiertämään.

Nyt juuri nautin treenaamisesta enemmän kuin ikinä. Nautin keväästä, työstäni, ystävistäni, koirastani ja omista pienistä pääni sisäisistä unelmista. Olen optimisti, romantikko ja onnellinen vaikka minussa asuu lapsen suru. Hetkellisesti saatan käydä vielä pitkänkin aikaa niissä syvemmissä vesissä, mutta ne ovat juurikin niitä hetkiä, kun kohtaan ne kipeimmätkin tunteet ja näytän niille närhen munat. Tärkeintä on vain muistaa itsensä, se mistä minut on tehty ja miksi haluan edelleenkin nähdä maailman kauniina paikkana.

On aika laskea kaikki ne siunaukset, jotka olen elämässäni saanut. Eikä siihen muuten riittänyt kahdenkaan käden sormet.. eikä edes vaikka mukaan otti varpaat.

Kiitos isi, että olit mun sankari. <3