Ajatuksia rakkaudesta ja miehistä

*Sisältää mainoslinkkejä

*sisältää affiliate-linkkejä

Voisi kuvitella, että ajatukseni rakkautta ja luottamusta kohtaan olisi täysin muuttunut. Mutta jostain kumman syystä se on vain kasvanut. Olen loppupeleissä hyvin romanttinen ihminen ja uskon todelliseen rakkauteen. Uskon, että tämä yksi ryppy rakkaudessa saa minut vain etsimään juurikin sitä aitoa ja oikeanlaista rakkautta. Että tämän jälkeen tiedän, mitä on oikeasti aito rakkaus ja mistä sen tunnistaa. En enää ihastu pelkkään ihastumisen tunteeseen ja rakastu vain ajatukseen rakkaudesta. Vaan ihastun ihmiseen ja rakastun sieluun. Nyt tiedän, että mitä haluan ja mitä en todellakaan halua. En sano, että seuraava ihminen olisi vieläkään välttämättä se lottovoitto tai loppuelämäni ihminen, mutta nyt osaan katsoa oikeita merkkejä paremmin. Ja nyt osaan katsoa ihmistä, joka sopii minulle nyt. Nyt kun olen kasvanut aikuiseksi ja olen hyvin pitkälti jo löytänyt itseni.

Toki, minulta on nyt viety isolla kädellä, joten varmasti tuleva kumppanini joutuu kanssani menemään ison tulikokeen läpi. Nyt juuri tuntuu siltä, että kaikki ketä rakastan, viedään pois. Se saa ihmisen helposti työntämään ihmisiä pois luotaan, koska pelkää menettävänsä myös heidät. Tulevan puolisoni varmasti pitää tehdä iso työ, että uskallan luottaa jälleen ja etenkin siihen, että hän on tullut jäädäkseen. Se vaatii minulta itseltä myös paljon, että uskallan taas joskus luottaa ja rakastaa.

Mutta olisi mielestäni väärin tuomita kaikki miehet yhden mokailun takia. Kun eihän se maailma niin mene. Ihmiset ovat yksilöitä ja jokainen tekee omat ratkaisunsa, niin ne hyvät kuin pahat. Uskon edelleen ihmisiin, uskon edelleen miehiin. Enkä anna  yhden ihmisen vaikuttaa myöskään siihen, mitä ajattelen itse itsestäni. Tai sanotaan näin, että isäni rakasti minua ja näki minut juuri sellaisena kuin olen ja hän tunsi minut kuitenkin 27 vuotta. Eksäni tunsi minut viisi vuotta. On oma päätökseni, että kumman näkökannan otan heijastamaan itseäni. Unohtamatta sitä seikkaa, että ehkä se tärkein tyyppi omaan itsetuntoon, eli minä itse, on tuntenut minut myös 27 vuotta. Ja minulla on se suurin valta päättää, että mitä ja miten itsestäni ajattelen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eron jälkeen itsetuntoni on kasvanut hurjasti. Enkä edes osaa sanoa miksi, koska kaiken järjen mukaan sen pitäisi olla laskenut. Mutta muistan jälleen, mitä on kun saan itse päättää mitä itsestäni ajattelen. Olen myös positiivisempi, iloisempi ja rennompi. Ja se vaikuttaa ehkä eniten itsetuntooni. Se, että tiedän olevani hyvä ja kiltti ihminen. En pura enää pahaa oloani muihin vaan olen lempeä ja lämmin, sellainen kuin olin etenkin ennen parisuhdettani. Kun ei tarvinnut pelätä toisen tuomitsemista tai mustasukkaisuutta. Nyt saan täysin itse päättää, että miten asioista ajattelen, olen löytänyt jälleen itseni. Ja mitä tulee ulkonäkööni, en muista koska olisin viimeksi ollut näin tyytyväinen itseeni. Edelleen näen ”virheeni”, mutta ne muutan ajan kanssa ja rakkaudella. Muutoksen ei todellakaan tarvitse lähteä vihasta ja itseinhosta. Itsevarman ja itseensä tyytyväisen ihmisen ei todellakaan tarvitse olla valmis ja täydellinen. Itseään pitää osata myös rakastaa epätäydellisyyksistään huolimatta.

Rakastan edelleen miehiä. Minulle todellinen mies on sellainen, joka on uskollinen ja kohtelee perhettään hyvin. Sellainen kuin isäni oli. Kiitän luojaani, että olen saanut elämääni aivan uskomattoman miehen roolin. Kiitän isääni koko sydämeni pohjasta, että olen nähnyt, minkälainen on hyvä mies. Muuten voisin olla jo tämän yhden parisuhteen takia katkeroitunut ja pettynyt jokaiseen mieheen maan päällä. Mutta en pilaa omaa elämääni tai elämänasennettani yhden ihmisen takia. Edelleen uskon ihmisiin, miehiin ja parisuhteeseen. Uskon kaiken voittavaan rakkauteen, uskon uskollisiin suhteisiin. Ajatukseni niitä kohtaan ei ole muuttunut. Tiedän, että parisuhde vaatii työtä ja parisuhde muuttaa dynamiikkaansa monia kertoja vuosien ja vuosikymmenien aikana. Sen tiedän ja olen nähnyt läheltä. Mutta jos toista aidosti rakastaa on valmis tekemään töitä ja on valmis olemaan uskollinen. Todellinen rakkaus antaa siihen voimaa. Jos ei, se ei ole todellista rakkautta, tai rakkaus on vain kuihtunut pois. Ja sekin on ok. Enää en pakonomaisesti ajattele, että seuraavan ihmisen on pakko olla se, kenen kanssa vietän myös eläkepäivät. Nyt katson elämää eteenpäin päivä kerrallaan. Toivon vain, että saisin elämässäni edes kerran kokea sen maata mullistavan ja todellisen rakkauden. Sen, kun katson toista ja tunnet suurta kiitollisuudentunnetta. Kun katsot toista ja tiedät olevasi kotona.

Enää en halua ajatella meneväni naimisiin vain koska se kuuluu elämään ja tiettyyn ikään. Haluan mennä naimisiin, koska tunnen sydäntä pakahduttavaa rakkautta toista kohtaan. Haluan alttarilla kokea, että luojan kiitos juuri tuo ihminen on juuri nyt tuossa. Minun ihmiseni. Minun rakkauteni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siskoni totesi erään asian hyvin. Hän mietti, että kun mökillämme on aina ollut kuva mummumme äidistä, että kuva ei edusta meille mitään. Tai, että kuvaa on katsellut koko lapsuutensa, mutta se on vain kuva ja kehykset. Se ei ole ihminen tai muisto. Ja että meidän isämme kuva tulee olemaan meidän lapsillemme samanlainen. Ja se ajatus on äärettömän musertava.

Minun elämäni suurin suru tulee ehdottomasti olemaan se, että minun tuleva mieheni ei koskaan tule tapaamaan minun isääni. Minua kalvaa se, että eksäni sai kunnian tuntea isäni. Hän on saanut palan jotain niin hienoa ja kallisarvoista. Ihminen, joka ei todellakaan osaa arvostaa sitä, eikä tee niillä muistoilla mitään. Mieluummin olisin halunnut, että se minun oikea elämän rakkaus olisi saanut koskettaa jotain niin kallisarvoista.

Isäni tulee elämään vain kuvissa ja tarinoissa. Minun kumppanini ei koskaan tule tuntemaan ja näkemään hänen lämpöään ja viisauttaan. Se on asia, joka repii sydäntäni.

Mutta minulla on nyt hyvin suuri ja vahva tunne siitä, että kaikki tämä johtaa minua oikeaan suuntaan. Tunnen, että tulen löytämään rinnalleni hyvän miehen. Sellaisen, jonka rakkauden tuntee vaikka tuhansien kilometrien etäisyydeltä. Sellaisen, joka on uskollinen ja uskaltaa näyttää tunteensa. Sellainen, jolle minä olen ainutlaatuinen. Sellainen, joka on hyvä isä lapsilleen. Haluan löytää miehen, joka saa kaiken tämän tuskan ja kivun unohtumaan. Sellaisen miehen, joka sylissä minulla on vihdoinkin turvallista olla, eikä minun tarvitse epäillä hänen tarkoitusperiään. En tarvitse ketään pelastamaan itseäni, mutta toivoisin todella jonkun, joka olisi rinnallani, kun pelastan itseni.

Olen aina halunnut tyttölapsia mutta nyt unelmoin ainakin yhdestä poikalapsesta. Unelmoin, että näkisin hänessä isääni. Se on minun suurin toiveeni. Pojan nimikin olisi jo valmiiksi mielessä. Jukka, isäni mukaan. Vaikka nyt ajatus lapsista tuntuu hyvin kaukaiselta, enää en ajattele lapsia pakollisena ja ”vain elämään kuuluvana juttuna”. Nyt ajattelen, että olisi todellinen lahja ja siunaus jos jonain päivänä minulla olisi kaunis oma perhe. Niin kumppani kuin mahdolliset lapset olisivat asia, mistä olisin niin kiitollinen ja olisi elämäntehtäväni pitää heidät onnellisena. Tiedän jo nyt, että kaiken kokemani jälkeen olisin vahva mutta hellä äiti. Sellainen, joka tekisi mitä vain suojellakseen lapsiaan. Tällä hetkellä sydämeni on ääriään myöten täynnä rakkautta. Tiedän, että tälläkin hetkellä se minun elämäni rakkaus on tuolla jossain ja jo nyt tunnen rakkautta häntä kohtaan. Jo nyt haluaisin antaa hänelle koko maailman. Tiedän, että me kohtaamme vielä, kun aika on valmis. Tiedän, että koko tähänastinen elämäni on vain valmistellut minua siihen hetkeen, että olen valmis kohtaamaan hänet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERANeulepaita *TÄÄLTÄ

Ja se ajatus on äärimmäisen kutkuttava. Kun tiedät, että elämäsi paras aika ja yksi elämäsi parhaista ihmisistä on vielä kohtaamatta. Ja se ajatushan on aika ihana.. hih.

Elämäni rakkaus, kyllä me vielä kohtaamme. Tunnen sen jo. Vaikka kukaan mies ei ikinä vie isäni paikkaa, on ihana ajatus, että elämääni on vielä tulossa joku upea mies. Se elämäni suuri rakkaus. En ehkä ihan vielä ole valmis, mutta vielä joku päivä olen. Ja silloin, ota kiinni äläkä ikinä päästä irti.

Askel kerrallaan eteenpäin

Surutyö on sellaista, jonka jokainen kokee ja työstää omalla tavallaan. Itselläni ensimmäiset viikot, ensimmäinen kuukausi meni sokkitilassa. Se ajatus, että tämä ei ole totta, eli hyvin vahvana. Mieli tavallaan tajusi asian, mutta kuitenkaan ei. Mielessäni oli kaksi isää, se joka on poissa ja se joka kyllä vielä tulee ja kävelee ovesta. Se on äärimmäisen raastava ja outo ajatus, että joku ihminen ei vaan enää koskaan tule takaisin. Et enää kuule hänen ääntään, et enää näe häntä. Sitä ihmistä, joka juuri äsken oli tuossa. Se, jonka naurun juuri kuulin. Se, joka juuri soitti. Se ajatus on outo. Hyvin outo. Ennen surua tulee nimenomaan se ajatus, että tämä on vain hyvin surrealistista. Saatoin jopa nauraa, kun kerroin isäni kuolleen. Kyllä, se on ihmisen hämmentävä defenssi siinä kohtaa, kun kipu on suurta. Se kielii juuri siitä, että ajatusta ei halua hyväksyä. Ajatus tuntuu niin kertakaikkisen hassulta. Eihän nyt minun isäni voi olla kuollut. Ei todellakaan. Kaikki menee liian vakavaksi ja todelliseksi, sellaiseksi, johon ei ole tottunut ja kaiken haluaa vain olevan pahaa unta. Hautajaisissa verhon mennessä kiinni, muistan vain pudistelleeni päätä, koska se epäuskon määrä oli jotain käsittämätöntä.

Minun oikea surutyöni on alkanut vasta nyt. Arkeni sujuu paremmin kuin muutama viikko sitten, mutta se todellinen suru ja asian edes jonkinasteinen tajuaminen alkoi vasta nyt.

Isä puhui aina, että halusi tuhkansa mökille. Sinne, missä pappani sekä ensimmäisen koiramme tuhkat ovat. Mökki oli isälle  se paikka, isä rakasti olla mökillä. Isot autot, lava-autot, maaseutu, vanhat vinyylit ja viski. Siitä oli minun isäni tehty.

Veimme tuhkat maalle nyt viime viikonloppuna. Silloin se iski. Isä ei tulee enää takaisin. Isän autot, mökki, isän levyt, isän villapaidat.. kaikki, koko paikka muistutti isästä. Isä ei tule tänne enää, ei enää koskaan.

Se tuska tuntuu rinnassa, kuin joku istuisi rintakehäni päällä. Mitä voin tehdä, että tämä ei olisi totta.

photo-21_foto

Vaikka kirjoitin juuri sinkkuuden ihanuudesta, mielessäni on kuitenkin yksi surullinen ajatus. Se on, että joudun kokemaan tämän kaiken yksin. En siis tarkoita nyt perhettä ja ystäviä, vaan parisuhdetta. Toki, mieluummin koen tämän yksin, kuin väärän ihmisen kanssa. Mutta silti, joudun käymään jotain näin suurta läpi ilman kenenkään syliä. Ei ole illalla ketään, kenen halaukseen mennä, ei ole turvallista ääntä, joka sanoo, että hei.. olen tässä sua varten. Tai ihan, että olisi vain ja kuuntelisi. Olen ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen ihan yksin. Toisaalta se on jotain, mistä nautin suuresti, mutta tiettyinä hetkinä se kalvaa. On ihanaa olla sinkku, mutta on toki outoa tottua siihen, että kannat kaiken ihan täysin yksin.

Eniten minua surettaa se, että se kenet ikinä tulenkaan tapaamaan, ei tule koskaan näkemään minun isääni. Se ajatus on ehdottomasti vaikein käsitellä. Koska isäni oli niin suuri hahmo minulle. Kun näki isäni, ymmärsi heti, että mikä minä olen naisiani. Miksi rakastan isoja jenkkiautoja, miksi olen isän tyttö, miksi olen toisinaan hyvin äijämäinen, vaikka ensisilmäyksellä ei uskoisi. Isäni oli maailman siistein tyyppi ja olisin vain halunnut, että isä saa nähdä sen oikean elämäni rakkauden. Juoda oluet mökin terassilla ja jakaa elämänviisauksiaan eteenpäin. Se on jotain, mitä en enää koskaan saa ja sitä on äärimmäisen vaikea käsitellä.

Olen myös käyttänyt autoani korjaamolla ja voi kuinka kaipaan, että isä olisi vieressä auttamassa. Tai edes mukana. Että voisin edes soittaa isälle ja sanoa, että hei, Dodge on taas kunnossa, mites se sun Chevy. Joko olet laittanut lava-auton talviteloille. Koska vaihdat Nitron pois. Mitä talvirenkaita isi suosittelet. Mikä levy sulla on nyt kuuntelussa. Mitä hyvää ruokaa äiti teki taas viikonloppuna. Miten sulla iskä menee töissä.

photo-25_fot

Mutta se mihin lohduttaudun on ajatus, että saan kantaa isää mukana omassa persoonassani. Olen äärettömän paljon isäni kaltainen. Ja toisaalta, haluan rinnalleni sitten joskus ihanan miehen, josta tulee ihana isä lapsillemme. Ehkä joskus vielä saan poikalapsen, joka tulee muistuttamaan isääni. Sitä ei tiedä ja vain aika näyttää. <3

Sunnuntaina on isänpäivä. Muistakaa sanoa isällenne, että se on teille tärkeä ja rakas. <3