Laihtuminen on ennen kaikkea psyykkistä

Jos jotain haluan omalla urallani viedä eteenpäin, on se fakta, että laihtuminen on ennen kaikkea psyykkistä. Totta kai suurin asia, mitä painon putoamisen eteen voi tehdä, on liikunta ja oikeanlainen ravinto.

Mutta miksi niiden toteuttaminen käytännössä on usein haastavaa?

Koska mielemme on suurin rajoitteemme. Tunnelukot, kärsimättömyys, motivaation puute ja itsekuri. Kaikki ovat laihtumisen ja elämäntapojen muuttamisen kannalta suuria elementtejä. Ilman kirkasta tavoitetta ja paloa, muutosta ei synny.

Kun ihminen on mielentilassa, missä voittaminen on ainoa vaihtoehto, hän menee vaikka läpi harmaan kiven. Ja tarkotukseni ei missään nimessä ole kritisoida tai syyllistää, päinvastoin. Vapauttaa ihmiset siitä syyllisyyden tunteesta, että he eivät muka vain onnistu.

Onnistut varmasti, mutta haluatko onnistua?

Kuvat: Ida Alanen Photography

Esimerkiksi jos elämäntilanteesi on haastava, on mahdotonta vaatia, että yhtäkkiä tekisit uusien elämäntapojen muuttamisesta elämäsi ykkösprioriteetin. Toki, aina tulee varmistua, että syyt ovat aitoja, etkä mene tekosyiden taakse. Mutta elämäntapojen muuttaminen vaatii paljon, se vaatii aikaa ja uhrauksia, uusia ajattelutapoja. Jos ajatuksissasi ovat muut asiat, jotka kipuavat huomaamattasi priorilistasi kärkeen, muutos on haastavaa. Ja teot puhuvat aina enemmän kuin sanat.

Ihminen voi haluta muutosta, todella paljon. Mutta vasta teot näyttävän sen oikean motivaation. Minäkin voisin haluta olla lääkäri, mutta inspiraationi ei ikinä riittäisi opiskeluun. Näin vain esimerkkinä.

Haluankin, että ihmiset olisivat itselleen armollisempia. Jos takana on epäonnistuneita laihdutusyrityksiä, vedä happea ja mieti, miksi haluat muutosta. Mikä vie sinua oikeasti eteenpäin? Vai onko nykyinen elämäntyylisi kuitenkin liian hyvää, että olisit siitä valmis luopumaan. Onko vaiva, jonka muutos vaatisi, oikeasti sen arvoista? Ainakaan tällä hetkellä.

Kun kirjoitin opparia, opettaja koko ajan haki vastausta kysymykseen; mitä haet työllä, mikä on työn tavoite? Ja vasta kun olin selkeyttänyt itselleni vastauksen kysymykseen, sain työtä eteenpäin. Kun selvitin itselleni, mikä on työn tarkoitus, tavoite oli kirkkaana mielessäni.

Miksi ylipäätään teemme yhtään mitään, etenkään epämukavaa? Miksi kun olin 19-vuotias, heräsin yöllä 3.30, starttasin jääkylmän autoni ja menin siivoamaan paskarantuja vessanpöntöistä? Koska sain siitä rahaa.

Tekisinkö sitä enää? En ellei olisi aivan pakko. Nyt kun olen keksinyt muita tapoja tienata, teen muita töitä. Mutta tähänkin työhön minulla on syy. Se ei enää ole vain palkka. Jos syy olisi vain palkka, tekisin taatusti muuta työtä. Miksi hain kouluun ja luin pääsykokeisiin? Miksi olen tehnyt yhtään mitään saavuttamisen arvoista elämässäni? Koska jokaiseen asiaan on aina ollut suuri syy. Joko pakosta tai tahdon palosta.

Älä siis soimaa itseäsi, jos olet uunituore äiti tai jos sinulla on jokin vamma, joka estää sinua liikkumasta. Sinulla on ensin tärkeämpiä tavoitteita; kasvattaa ja imettää lasta, saada itsesi terveeksi.. Sitten vasta tulevat muut syyt. Sitten vasta tulevat ulkonäölliset syyt. Toki, mitä tulee esim. vammoihin, terveydelliset syyt voivat olla myös motivaationa pudottaa painoa. Koska silloin syy on tullut kristallin kirkkaaksi. ”Pudotan painoa, jotta saan itseni terveeksi”.

Muista kuitenkin, että muutoksen voi tehdä jo aikaisemminkin kuin vasta pakon edessä. Sinun täytyy vain istua alas, katsoa itseäsi rehellisesti ja miettiä; miksi haluan tätä niin paljon kuin haluan ja mitä olen valmis tekemään tämän eteen?

Korostan luonnollisesti muutoksia, etenkin terveydellisistä syistä. Ja sitä, että et voi tietää kuinka mahtavaa elämäsi voisi olla muutoksen jälkeen tai jopa sen aikana. Mutta joskus nykyinen elämäntilanne vetää puoleensa kuin magneetti. Miksi? Koska et ole asettanut magneettia tavoitteidesi puolelle.

On hyvin suuri ero, menetkö pois huonosta vai kohti hyvää. Laihtuminen on siis ennen kaikkea psyykkistä.

 

Epäonnistu eteenpäin

Kaikki me olemme joskus mokanneet tai epäonnistuneet jossain. Ja se, miltä se tuntuu ja mitä ajatuksia se meissä herättää, on usein häpeää ja ehkä jopa pelkoa yrittää asiaa uudestaan. Asiaan pitäisi kuitenkin suhtautua eri tavalla. Epäonnistuminen ei ole moka, se on paikka oppia.

Epäonnistuminen on myös paikka olla rehellinen itselleen. Nyt en onnistunut, miksi? Mitä taitoja minun täytyy vielä kehittää, että pääsen ehkä seuraavalla kerralla lähemmäksi tavoitetta. Miksi pelkään yrittää uudestaan? Onko tämä minun juttuni vai pitäisikö kokeilla jotain muuta.

Onko oikeasti oikea ratkaisu lopettaa yrittäminen vai kenties kokeilla muita keinoja?

Jos aina tekee asiat samalla tavalla ja odottaa kuitenkin eri lopputulosta, sitä voi kutsua jopa hulluudeksi. Optimistinen ja sinnikäs ihminen kokeilee erilaisia keinoja kunnes vihdoin saa haluamansa.

Kumman luulet olevan enemmän oikeassa kun ennakoidaan riskejä, optimistin vai pessimistin?

No, pessimisti tietenkin. Mutta, optimisti todennäköisemmin yrittää ja tekee, mahdollisesti epäonnistuu ja yrittää uudelleen. Optimisti toipuu epäonnistumisista paljon nopeammin ja tehokkaammin kuin pessimisti. Pessimisti ei pety -ajattelutapa saattaa jopa lamaannuttaa ja kun se ensimmäinen epäonnistuminen tulee, lyö hän hanskat tiskiin, ”koska niin tiesi ja arvasi tämän”.

Yksi tärkeä aspekti on myös muistaa, että itseään ei saa ottaa liian vakavasti. Kukaan meistä ei ole täydellinen ja kaikki joskus epäonnistuvat. Me emme kukaan ole maailman napa, muuta kuin ehkä itse itsellemme. Kukaan muu ei meidän epäonnistumisiamme ota yhtä raskaasti ja vakavasti kuin me itse. Sen voi miettiä sen kautta, että miten lohduttaisit ystävääsi, joka olisi epäonnistunut vaikka työhaastattelussa? Entä miten samassa tilanteessa puhuisit itsellesi?

Mutta tiedättekö mitä, epäonnistuminen kuuluu elämään.

On vain ehkä hyvin tyypillistä suomalaista kulttuuria, että epäonnistumista ei puhuta. Yrittäjät eivät kerro kaikista niistä unettomista öistä ja epäonnistuneista kokeiluista. Vain huippuhetket ja onnistumiset jaetaan. Laihduttajat kertovat vain sen huippuhetket, eivät sitä kuinka pudotettujen kilojen eteen on itketty ja tuskasteltu, epäonnistuttu ja yritetty uudelleen. Itse ensimmäisen 20 kilon jälkeen painoni pysähtyi kahdeksi vuodeksi. Epäonnistuin viimeisten kilojen pudottamisessa kaksi vuotta, kunnes löysin oikean tavan. Where there is a will there is a way.

Epäonnistumiseen on kaksi suhtautumistapaa, eteenpäin ja taaksepäin.

Mitä on eteenpäin epäonnistuminen?

Se on sitä, että ihminen kokee asian oppimisen hetkenä. Hetkenä kasvaa. Hän on ylpeä, että edes yritti ja keksii uusia keinoja kokeilla asiaa uudestaan. Hän ei häpeä epäonnistumistaan, vaan tietää sen kuuluvan kaavaan. Hän tietää, että epäonnistuminen opettaa hänelle paljon enemmän kuin pelkät onnistumiset.

Miettikää pientä lasta, joka opettelee kävelemään. Luovuttaako lapsi jos ei heti opi miten kävellä? Täysin uusi asia, mitä hän ei ole vielä kokeillut. Ehei, lapsi kaatuu takapuolelleen kerta toisensa jälkeen ja aina uudelleen ja uudelleen nousee ylös ja kokeilee uudestaan kunnes onnistuu. Aikuisena ihminen ei edes mieti kävelemistä, koska se tulee jo itsestään, selkärangasta. Mutta joskus olemme senkin joutuneet opettelemaan ja siinä aluksi useasti epäonnistuneet.

Mitä on epäonnistuminen taaksepäin?

Ihminen lamaantuu, häpeä syö häntä ja hän vannoo, ettei enää yritä. Asiasta tulee mörkö, jota ei enää uskalleta kohdata. Ihminen voi jopa katkeroitua, suhtautuminen on hyvin kyynistä ja pessimististä. Pahimmassa tapauksessa ollaan vihaisia niille, jotka asiassa onnistuivat (mutta monennenko yrityksen jälkeen?). Tilanteessa ei nähdä mitään hyvää, ei ainakaan tilaisuutta oppimiselle. Ihminen käpertyy itseensä ja ottaa epäonnistumisen omaan persoonansa. ”Epäonnistuin, koska olen luuseri”.

Ja kun epäonnistumista ei saisi ottaa liian henkilökohtaisesti. Epäonnistuminen ei johdu siitä, että sinä olisit epäonnistuja tai luuseri. Epäonnistuminen liittyy kokeiluun, yrittämiseen ja tekemiseen. Epäonnistuit, koska teit ehkä jotain väärin. Et, koska sinussa on fundamentalistisesti jotain vikaa.

Missä sinä olet epäonnistunut? Miten suhtauduit asiaan? Oletko yrittänyt uudestaan onnistua samassa asiassa? Mitä teit toisin?

Epäonnistuminen ei ole merkki heikkoudesta, se on merkki siitä, että yritit ja kokeilit. Ja enemmän ainakin itse nostan hattua heille, jotka epäonnistumisista huolimatta jaksavat kerta toisensa jälkeen nousta jälleen ylös ja yrittää uudelleen ja uudelleen. He, ovat niitä todellisia onnistujia. On täysi illuusio, että hurjasti menestyneet ihmiset eivät ole ikinä epäonnistuneet, uskaltaisin väittää, että he ovat todellisuudessa epäonnistuneet keskivertoisesti elämässään paljon useammin kuin muut. Kyse on sinnikkyydestä ja optimistisuudesta sekä kovasta työstä, joka palkitaan.

Universumi vain nyt sattuu rakastumaan sinnikkäisiin sieluihin.