Syksyn valmennukset ja uudet könttäsummat

Yhteistyössä Pauliina Olivia Training

Puhuin aikaisemmin, että en syksyyn ottaisi juurikaan asiakkaita. Kesä kuitenkin osoitti sen, että pystyn hyvin ottamaan asiakkaita jonkin verran edelleen myös syksylle. En tietenkään liikaa, ettei laatu pääse kärsimään, mutta muutamia paikkoja on edelleen vapaana. Ensi vuodella ja keväälle on toistaiseksi hyvin paljon paikkoja auki. Ensi vuonna aionkin panostaa nimenomaan kevääseen ja kesällä vähennän töitä häiden ajaksi.

Muutin summiani kuukausisummista könttäsummiksi. Yrittäjänä hinnoittelu on yksi pelottavimmista asioista. Itse käytin tuotteiden ja hinnoittelun miettimiseen äärettömän paljon aikaa. Tiedän, että hinnat vaikuttavat korkeilta, mutta huomioon pitää ottaa, että summa jakautuu hyvin pitkälle aikavälille, 3kk-12kk. Esimerkiksi tarjouksessa olevani 3kk etävalmennus (klik tarjoukseen) on nyt 350€. Siitä lähtee automaattisesti pois 24% eli alv sekä myöhemmin vieläv verot ja kaikki muu mukava. Käteen jäävä summa ei siis ainakaan minun päätäni huimaa. Ja kun sen summan jakaa vielä työtunneilla kolmen kuukauden ajalle, ei tuntiliksani ole mikään hulppea. Ja syy, miksi puhun näin avoimesta hinnoista ja niiden sisällöstä, on se, että haluan ihmisten ymmärtävän yrittäjyyttä. Olen kirjoittanut aiheesta enemmänkin, mutta koen, että se olisi hyvä nostaa uudelleen esille. Yrittäjä todennäköisesti on kuitenkin tehnyt tarkat laskelmat summista ja niissä on selkeä logiikka. Jos palkka, mitä yrittäjä saa on pientä, ei se motivoi tekemään työtä kunnolla. Ja kuitenkin ruokavalioiden ja treeniohjelmien tekemiseen aikaa menee tuntikausia. Asiakkaiden ongelmien ja tilanteiden selvittämiseen pitää tutkia asioita, lukea kirjoja ja olla jatkuvasti skarppina. Vielä tällä hetkellä en ole edes omillani siitä, mitä olen käyttänyt rahaa yritykseni aloittamiseen. Miehelläni ei mm. ole vielä edes kihlasormusta, koska käytin rahan nettisivuihini. You have to spend money to make money.

PauliinaLogo_800x183 (1)

Könttäsummat ovat riski vaihtoehto, koska ne saattavat pelotella ihmiset pois. Vaikka todellisuudella esim. tuon 3kk etävalmennuksen hinta on laskenut. Se oli aiemmin 119€/kk ja nyt se periaatteessa on 117€/kk. Halusin laittaa könttäsumman, sillä huomasin, että osa asiakkaista arvottaa kuukaudet keskenään. Että toisena kuukautena tulee enemmän juttuja kuin toisena. Ja kun summa pitäisi nimenomaan ajatella könttänä, koska toisena kuukautena minulle tulee enemmän töitä kun suunnittelen ohjelmat alusta loppuun ja teen tarkkoja laskelmia (myös laskutus jne mitä asiakkaalle ei näy kuuluvat totta kai työnkuvaani, olenhan kuitenkin yritykseni ainoa työntekijä). Ja jos esimerkiksi asiakkaan paino tippuu suunnittellusti, eikä keskellä valmennusta ole vielä tarvetta ruokaohjelman päivittämiselle, ei sitä kannata turhaan tehdä. Sen sijaan voi antaa erilaisia ruokavaihtoehtoja valittavaksi, tai vaikkapa päivittää treeniohjelmaa. Ei siis ole selkeää ohjetta, miten päivitykset tulee tehdä ja kuukaudet vaihtelevat keskenään. Kuitenkin avain-asemassa kokoajan on yhteydenpito valmentajaan, jonka haluan asiakkaideni hyödyntävän. Joka viikko kerrotaan opit ja kopit ja kysytään kaikki mikä on mielen päällä. Olen antanut asiakkailleni myös puhelinnumeroni akuutteja asioita varten. Ne voivat olla totta kai myös ei-niin-tärkeitä asioita, kuten, että saanko syödä omenan appelisiinin sijaan. Olen siis koko valmennuksen asiakkaan käytössä, tuli mieleen mitä tahansa. Siihen kuluvaa aikaa ei tietenkään voi laskea tai tietää ennakkoon, sillä toiset käyttävät sen todellakin hyväkseen, siinä missä toisista asiakkaista saa repimällä repiä infoa ja kuulumisia. Silloin minua harmittaa, että asiakas ei käytä maksamaansa rahaa kunnolla ja kysy minulta asioita silloin kun siihen on nyt vielä mahdollisuus. En kuitenkaan ilmaiseksi ala jakamaan henkilökohtaisia neuvoja treenin tai ravinnon suhteen. Sen linjan tein jo heti alussa. En tee kenellekkään mitään ilmaiseksi, en edes tutuilleni. En siis etenkään ohjelmia, sillä ihmisen motivaatio ei silloin todellakaan ole kohdallaan, jos on saanut ohjelmat ilmaiseksi.

P6070888

Könttäsumma antaa asiakkaalle mahdollisuuden myös valita itselleen paras osamaksu. Mielelläni teen niin, että esim. 3kk valmennus maksetaan max esim. 4 erässä. Mieluiten totta kai yhdessä erässä, mutta neljä on mahdollista. Näin summa jakautuu useammalle kuukaudelle ja helpottaa asiakkaan maksamista. En liikaa halua venyttää maksukertoja niin, että asiakas ei enää ole valmennuksessa, että asiakkaalle tulee sellainen olo, että hän maksaa tyhjästä. Tiedätte varmasti kaikki sen tunteen, kun maksat jotain jälkeenpäin, mitä olet ostanut ja käyttänyt jo aikoja sitten. Se fiilis ei välttämättä ole kovin kiva. Mutta esimerkiksi pidempiin valmennuksiin haluavat, voivat valita muutaman lisäkuukauden maksamiseen, jolloin kuukausittaiset summat pienevät. Ainoa reunaehtoni on se, että laskut kuitenkin maksetaan ajallaan. Kaikki laskut on maksettava, oli kyse minun tai kenen tahansa muun palvelusta. muutaman asiakkaan valmennuksen olen valittevasti joutunut lopettamaan kesken kesän aikana, kun he eivät suostuneet maksamaan. Ensin tuli pyyntö, että pystyykö eräpäivää siirtämään ja yhdelle tein sen virheen, että annoin siirtää eräpäivää, sillä hän ei siltikään maksanut ajoissa. Siitä siis viisastuneena pidän eräpäivistä tarkasti kiinni ja jo maksua ei kuulu, lopetan asiakkuuden heti saatuani asiakkaalta ensimmäisen maksun. Tehty työ pitää kuitenkin maksaa.

Olen muutenkin huomannut, että aluksi olin turhan lepsu. Tämä johti siihen, että hintoja yritettiin tinkiä, laskuja jättää maksamatta ja en edes jaksa muistaa, että monta kertaa valmennuksia pyydettiin röyhkeästi ilmaiseksi, usein jonkin nyyhkytarinan saattelemana. Vaikka olen lempeä ja empaattinen ihminen, tulee kuitenkin muistaa, että tämä on minun ansiotyöni. Olen opiskelija ja minun tulisi mieheni kanssa jotenkuten säästää tämän vuoden aikana n. 10 000 omista taskuistamme häitämme varten. Olen siis aivan yhtä persaukinen, kuin kuka tahansa muukin ihminen. Minulla on yhtälailla menoja, kuin kenellä tahansa muullakin ihmisellä. Sitten jos ei ole varaa palkata ammattilaista, ei palkkaa ammattilaista. Minulta kuitenkin saa räätälöidyt ja henkilökohtaiset ohjelmat ja samalla tukee suomaista pienyrittäjyyttä. Ja se ei mielestäni ole huonompi diili ollenkaan.

P6030742

En tiedä miksi Suomessa yrittäjyys, raha ja kaikki siihen liittyvä ovat aiheena hyvin hyshys. Ihmiset tuntuvat pitävän yrittäjyyttä joko huonona asiana tai harrastuksena. Hintoja kauhistellaan ja jokainen parturi, pt tms on kokenut miljoona kertaa sen, että palveluita pyydetään ilmaiseksi. Kaverit pyytävät kahville ja samalla vähän leikkaamaan lasten hiuksia. ”Kerro miten mä pääsen eroon tästä vatsamakkarasta?”. No voi kuule, paljon sulla on aikaa, niin laitetaan sille ajalle hintalappu. Ja tarkoitus ei jälleen kerran ole olla nihilisti tai ilkeä. Mutta taas jos vertaa omaan tilanteeseensa, niin moni teistä tekisi omia palkkatöitään ilmaiseksi? Toki, aina ystäviä autetaan ja tiettyyn rajaan asti voi tehdä hommia ilman rahallista korvausta. Mutta sanoisin, että jos hommia tekee liikaa ja etenkin ilmaiseksi, voi se käydä pian vaarallisen tylsäksi. Tuskin kukaan kokkikaan tulee pitkän päivä jälkeen kotiin ja alkaa loihtimaan vaimolleen/miehelleen samalla innolla seitsemän ruokalajin illallista. Voisi aika pian käydä aika puuduttavaksi tehdä omia hommiaan niin töissä kuin vapaa-ajalla.

Toinen pyyntöni on, että haluan työhöni liittyvät asiat työsähköpostiini. En haluaisi sunnuntai-iltana lukea työasioita omasta facebook messengeristäni. Muutenkaan en haluaisi henkilökohtaiseen facebookkiini ulkopuolisilta mitään. Ja muutenkin kaikki viestit instagramiin ja muualle hukkuvat hyvin helposti. Minut tavoittaa siis parhaiten nettisivujen yhteydenottolomakkeen tai sähköpostini [email protected] kautta.

Tarkoitukseni ei ole tylyttää ketään, vaan avata ihmisten silmiä. Tiedän, että olen tiukkasanainen tämän asian kanssa ja varmasti läpi paistaa tietynlainen ärtymys. Rakastan kuitenkin työtäni ja on täysin oma valintani olla yrittäjä. Se ei silti tarkoita, enkö voisi yrittää vaikuttaa asioihin, etenkin kun tämän blogin kautta on mahdollisuus saada yrittäjien ääni kuuluviin. Haluaisin vaan niin kovasti, että yrittäjiä ja heidän työtään opittaisiin arvostamaan. Jos joku tinkaa hinnoista, se tuntuu henkilökohtaiselta hyökkäykseltä omaa ammattitaitoaan kohtaa. Tiedän, että asiakas ei niin ajattele, mutta yrittäjästä se tuntuu siltä. Että sä et ole tarpeeksi hyvä, että sinun palveluksista maksettaisiin juuri mitään. Massatuotanto-ohjelmat vääristävät ihmisten käsitystä summista ja huonot personal trainerit itse polkevat hintoja alas koska tietävät kilpailun olevan kovaa. Itse tiedän oman ammattitaitoni ja en todellakaan polje hintojani ihan pohjamutiin ja samalla vedä alas koko alan hintoja. Ihan yhtälailla kuitenkin teen työtä niin kuin kuka tahansa muu. Siinä missä joku valittaa, että ei pysty maksamaan minulle tässä kuussa erääntyvää laskuansa ihan yhtälailla samaan aikaan minun pöydälläni on iso kasa erääntyviä laskuja.

P6221428Verkkatakki *TÄÄLTÄ

Jos haluat ammattitaitoisen valmentajan ja olet AIDOSTI motivoitunut, ota minuun rohkeasti yhteyttä. Jos etsit pikaista ja halpaa palvelua, kannattaa etsiä sitä jostain muualta. Netistä löytää ilmaiseksi ohjelmia, joten mieluummin käyttää sitten niitä. Minä haluan tehdä asiat oikein ja panostaa asiakkaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.

Personal trainer & ravintovalmentaja

pauliinaolivia.fi

Ravitsemussuositukset & ravintovalmennus

*Sisältää affiliate-linkkejä

Haluan heti alkuun korostaa, että en ota kantaa siihen, että mikä on oikein ja mikä väärin. Kirjoitan ravintovalmentajan roolista ja siitä, että mihin hänen tulisi oma ammattitaitonsa ja osaamisensa perustaa.

Tarkoitukseni ei siis ole haastaa riitaa tai loukata. Ravitsemus on hyvin henkilökohtainen ja iholle menevä aihe ja tällä hetkellä myös hyvin tulenarka aihe. Jos siis olet kanssasi ehdottomasti eri mieltä, kunnioitan mielipidettäsi, tee siis samoin minulle. Mukavaa lukuhetkeä. 🙂

Ravitsemussuositukset & ravintovalmennus

Viimekertainen ravintovalmentajakoulutus koostui kolmesta erittäin intensiivisestä, mutta sitäkin mielenkiintoisemmasta päivästä.  Yksi vallitseva teema luonnollisesti oli ravitsemussuositukset. Itse olen ollut suosituksiin hyvin skeptinen, kuitenkaan mielipidettä sen suuremmin en ole osannut perustella. Media, blogit ja monen tutun mielipiteet ovat muovanneet minunkin mielipidettä hyvinkin salakavalasti. Mutta onko ravitsemussuosituksien kritisointi oikeaa faktatietoa tai näennäistä mutu-tietoa? Osaanko oikeasti perustella, että miksi kyseenalaistan suositukset vai olenko mennyt tähän somehypeen mukaan, koska se on nyt pinnalla ja trendikästä. Ovatko ravitsemussuositukset yksi iso salaliitto, jota vastaan tulisi nyt kääntyä?

IMG_7216

No, lähdetään siitä, että en enää kuvittele enää ihan noin värikkäästi. En kiellä, etteikö joidenkin tutkimuksien takana voisi olla tiettyjä rahakkaita yrityksiä, onhan suomi maidon ja viljan luvattu maa. Mutta, sanotaanko näin, että kun ravitsemussuosituksiin ihan oikeasti tutustuu, ovat ne oikeasti ihan fiksuja. Maitoa ei suositella niin paljoa, kuin mediassa on annettu ymmärtää, ei ole siis ravitsemussuositus syödä kilo rasvatonta maitorahkaa päivässä, se on tätä fitness- ja proteiiniboomia. Ja huomioon tulee ottaa se, että suositukset on tehty keskivertoiselle aikuiselle ihmiselle. Ei siis lapsille, ei laihduttajille, ei sairaille, allergisille, yliherkille tai esimerkiksi kehonrakentajille. Ja keskiverto on aina keskiverto. Ravitsemussuositukset ovat siis alun perin suunniteltu niin, että jokainen räätälöi niistä itselleen sopivimman ruokavalion. Tutkimuksiin on tutkittu terveyttä edistäviä seikkoja, pitkä-aikaisilla ja laadukkailla tutkimukilla. Miksi valtio haluaisi sairastuttaa ihmiset? On totta, että tiede tulee aina hieman jälkijunassa, mutta mieluummin niin, kuin tuuliviirinä tarttua jokaisen uuteen trendiin. Enemmän minä olisin huolissani terveydenhuollon ja lääkefirmojen yhteistyöstä. Se, että suosittelisinko ihmisille lähtököhtaisesti oikeanlaista ravitsemusta vai lääkkeitä esimerkiksi diabeteksen tai korkean verenpaineen hoitoon, niin ehdottomasti se tulisi lähteä ravitsemuksesta (ennaltaehkäisevästi, johon ravitsemussuositukset pyrkivätkin). Mutta tuo onkin sitten aihe erikseen..

Sanoisin siis, että mielestäni olisi erittäin tervetullutta, jos keskiverto suomalainen söisi EDES ravitsemussuositusten mukaisesti. Puoli kiloa kasviksia päivässä on loppupeleissä erittäin vähän, mutta tutkimusten mukaan, todella harva suomalainen syö edes tuota puolta kiloa kasviksia päivässä. Myös  kuidun saanti on suomalaisilla todella alhaista. Miksi siis suosituksia kritisoidaan, kun harva on edes syönyt koskaan niiden mukaisesti? Kuinka moni ihan oikeasti on edes tutustunut ravitsemussuosituksiin?

IMG_7220

Ravitsemussuosituksista on turhaan tehty iso paha susi, koska ne ovat kuitenkin vain suurinpiirteinen ohjenuora. Jokainen ottaa ja jättää sen verran, miten itse parhaaksi kokee. Esimerkiksi kasvissyöjät osaavat varmasti soveltaa suosituksia itselleen parhaimmalla tavalla. Omaa kehoaan kannattaa kuunnella ja nämä ohjeet eivät mielestäni vaikuta siltä, että olisi kenellekkään perusterveelle ihmiselle epäterveellistä syödä näiden ohjeiden mukaisesti. Pinnalle nousee jatkuvasti uusia tutkimuksia, joiden kohdalla korostaisin mediakriittisyyttä ja sitä, että yksi tutkimus on aina yksi tutkimus. On äärettömän hienoa, että ihmiset kyseenalaistavat asioita ja ovat kiinnostuneita omasta terveydestään. Korostaisin kuitenkin, että haluaa pysyä jonkun asian takana ja haluaa sen olevan totta, on syytä tarkistaa, että monet eri luotettavat lähteet myös tukevat sitä omaa mielipidettä. Toki, on eri asia olla itse vastuussa omasta terveydestään kuin olla ravintovalmentajana tai ravitsemusterapeuttina vastuussa asiakaidensa terveydestä. Yksityinen ihminen voi oman terveytensä kohdalla ottaa riskin suuntaan jos toiseen, mutta ammattilainen ei voi ravitsemuksen suhteen olla jokaiseen trendiin tarttuva tuuliviiri.

On tutkittu, että ihminen ei kovinkaan helposti halua lukea sellaisia julkaisuja, jotka todistaisivat hänen uskomuksensa vääriksi. Vertaa tätä esimerkiksi maahanmuuttokeskusteluun. Eikö niin, että se ”maahanmuuttokriittisin” vanha setäsi tykittää eniten niitä mv-lehden tai iltapaskan julkaisuita? Aina sen näkövinkkelin julkaisuita, jotka tukevat sitä omaa vanhaa näkemystä. Uskomuksesta tulee fakta ja kaikki siihen liittyvä uskotaan todeksi. Eri mieltä olevat seivästetään, mielellään ne leimataan jollain hassunhauskalla nimellä, jotta varmasti korostettaisiin sitä, että kyseessä on erimieltä eli juurikin sitä väärää mieltä oleva ihminen.

Takaisin itse aiheeseen..

Eli, miksi minä teen lähtökohtaisesti ravitsemussuositusten mukaisia tai niistä sovellettuja ruokavalioita asiakkailleni?

Koska ravitsemussuositukset on laadittu tuhansin ja tuhansin tutkimuksin asiantuntijoiden toimesta. On eri asia, että tehdään yksi tai toinen tutkimus esimerkiksi kookosöljyn terveellisyydestä (kuinka moni on ihan oikeasti tarkastunut näiden artikkeileiden lähteet ja aidosti todennut ne valideiksi). Jotta jokin asia voidaan todeta faktaksi, siihen tarvitaan tuhansia tutkimuksia, jotka kaikki päätyvät samaan tulokseen. Puhumattakaan pitkä-aikaisista tutkimuksista; miten tietyt asiat toimivat pitkällä tähtäimellä, vuosikymmenien saatossa.

IMG_7239

IMG_7240

Ja mitä tulee yhteen tutkimukseen, sen lähteet tulisi tarkistaa todella huolellisesti. Ja kyseessä ei ole mikään itsestäänselvä asia. Moni ravitsemusta yliopistossa tutkinut sanoo, että vie vuosia, ennen kuin oppii tietämään, mikä on luotettava lähde. Ja sittenkin osaa vain tulkita vain sen kyseisen alan lähteitä. On sitten taas eri asia tutkia esimerkiksi taloustieteen lähteitä. Siksi mielestäni onkin hassua, kun niin moni nykyaikana kokee olevansa todellinen asiantuntija, vaikka tieto perustuu esimerkiksi kuultuun tietoon tai vaikkapa blogeihin. On ihan ok, että ei tiedä kaikesta kaikkea. On ihan ok, että on alan asiantuntijat erikseen. Miksi kaikilla on pakonomainen tarve korostaa somessa omaa ”asiantuntijuuttaan” tai ”älykkyyttään”?

Liian moni ihminen on mennyt tämän ”blogiaikauden” kiroukseen ja uskoo jokaikisen uuden trendin ja pureskelematta nielee kaiken syötetyn tiedon. Enää asiantuntijuus ei riitä, sehän ei ole kovin mediaseksikästä. Hyvin markkinoidut tuotteet myyvät kuin häkä ja mistä tahansa voi tulla uusi ravitsemustendi. Hypetys saa suuret massat liikkumaan ja ravitsemuksesta on tullut lähes uskonnonkaltainen puheenaihe. Perusasiat on unohdettu ja lähes jokainen on enemmän tai vähemmän pyöryksissä ravitsemuksen suhteen. Siinä missä monen yksilön kohdalla se kaikista tärkein ja ratkaisevin muutos omassa ravitsemuksessa saattaa olla niinkin yksinkertainen kuin opetella syömään aamupala. Ja siihen päälle muut yhtä pienet, mutta silti niin suuret perusasiat. On järjetöntä sekoittaa ihmisten pää liiallisella hifistelyllä. Onkin tutkittu, että sen oman ravitsemuksen parantaminen parantaa elämänlaatua vain tiettyyn pisteeseen asi; liika hifistely aiheuttaa stressiä, ahdistusta ja pahimmassa tapauksessa ortoreksiaa.

On fakta, että ravitsemustieto muuttuu jatkuvasti ja jatkuvasti opitaan uutta. Ei ole kauaakaan, kun kuviteltiin esimerkiksi, että tupakointi on terveellistä. Mutta aina on mentävä sen aikaisen parhaan tutkimustuloksien mukaisesti. Ja miksi? Koska on äärimmäisen vaarallista laatia ruokaohjelmia omien uskomustensa mukaisesti. Uskomukset eivät useinkaan perustu todelliseen faktatietoon, luotettavasti tutkittuun dataan tai ota huomioon ihmisten erilaisuutta. Esimerkiksi paljon puhuttu gluteenittomuus; itse syön gluteenitonta ruokaa, mutta asiakkaille en lähtökohtaisesti sitä lähde suosittelemaan. Itse olen todennut, että niin sanottu FODMAP –ruokavaliomalli toimii minulla, mutta kyseessä on kokemuksien kautta todettu asia. FODMAP on myös uusimman tutkitun tiedon mukaan äärimmäisen hyvä vaihtoehto herkkävatsaisille ihmisille.

uskaltaisin kysyä, että onko liika hifistely edes oikeasti ammattitaitoa tai tietoa vai kenties egoistista itsensä korostamista? Kaikki kyseenalaistaminen ja asioiden nurinkurin heittäminen ei automaattisesti ole merkki ammattitaidosta tai älykkyydestä.

IMG_7260

On vaarallisempaa lähteä karsimaan ja kieltämään, kuin rakentaa asiakkaalle monipuolinen ruokavalio. Moni on lähtenyt mukaan maidottomuuden trendiin, asiaa välttämättä sen enempää tutkimatta. Maidosta saa myös hyviä asioita ja ennen kaikkea tässäkin korostaisin kohtuutta. Ei kovinkaan helposti mikään raaka-aine voi tehdä täysin tervettä ihmistä sairaaksi. On eri asia, jos esimerkiksi kärsii allergiasta tai yliherkkyydestä, silloin voi kokeilla tietyn raaka-aineen rajoittamista. Ja maidonkin kanssa kokeilisin ensin laktoosittomia tuotteita, ennenkö kokonaan rajoittaisin sen pois. Usein myös ongelmat ruokavaliossa voivat olla sellaisia, joilla oikeasti ei ole mitään tekemistä nautitun ruuan kanssa. Esimerkiksi stressi vaikuttaa vatsan toimintaan. Myös vatsan hapot vaikuttavat siihen kuinka hyvin nautittu ruoka sulaa. Asiat eivät siis aina ole kovin yksiselitteisiä ja liian nopeasti ei pitäisi tehdä asioista omia johtopäätöksiä ja sitten julistaa niitä suurena totuutena. Jokainen ihminen on erilainen ja jokaiselle sopii erilainen ruokavalio, edelleen korostankin sitä seikkaa, että ravitsemussuosituksen on tehty keskiverto aikuiselle ihmiselle. Oletko sinä keskivertoinen aikuinen ihminen?

Jos ottaa esimerkiksi vaikkapa kookosöljyn, joka on pääsääntöisesti tyydyttynyttä rasvaa eli niin sanottua huonoa rasvaa. Moni vannoo kookosöljyn nimeen ja ihmiset saavat minun puolestani sitä toki käyttää. Mutta ammattilaisena, en voi toimia suositusten vastaisesti ja suositella asiakkailleni tuotetta, joka mahdollisesti voi olla heille epäterveellistä. Kookosöljyä ei ole tutkittu Suomessa ja sen oikeita, pitkäaikaisia vaikutuksia ei täällä tunneta. Jos jokin meneekin pieleen ja asiakkaalle tulisi tästä terveydellisiä ongelmia, olisi vastuu ammattilaisena minulla. On fakta, että kookosöljy kestää paremmin kuumentamista kuin oliiviöljy, mutta harvalla kotikeittiössä pannu on niin kuumalla, että oliiviöljy muuttuisi transrasvaksi. Ja taas toisaalta, pieni määrä kookosöljyä paistamiseen tuskin tappaa ketään oli se sitten hyväksi terveydelle tai ei.

IMG_7232

Väitän siis, että on paljon vaarallisempaa, että jokainen ravintovalmentaja neuvoisi asiakkaitaan omien ravitsemus-uskomustensa mukaisesti, kuin ravitsemussuositusten mukaisesti. Jokainen saa uskoa mihin haluaa ja itse syödä miten haluaa, mutta kun toimitaan tietyssä ammatissa, on mielestäni oltava selkeät pelisäännöt. Ja selkeät pelisäännöt ovat sellaiset, että ne eivät vahingossakaan vaaranna asiakkaan terveyttä. Uskomukset ja trendit tulevat ja menevät, mutta tutkittu (uusin ja asiantuntijoiden tutkima) tieto ja fakta on aina se, johon tulee uskoa.

Kuvissa esiintyneet vaatteet:

Takki *TÄÄLTÄ

Housut *TÄÄLTÄ

Kengät *TÄÄLTÄ

(Koodilla 335448 saat -20% alennusta Adidaksen treenivaatteista- ja kengistä)