Laihduttaja, näiden asioiden kanssa et ole yksin.

*Sisältää mainoslinkkejä

Itse kymmieniä kiloja laihduttaneena ja nyt valmentajana törmään laihdutuksen suhteen toistuvasti samoihin teemoihin. Kaikki eivät näitä tietenkään koe ja kaikki ihmiset reagoivat asioihin omalla tavallaan. Nostan nyt kuitenkin esille muutaman asian, jotka usein vaikeuttavat tai hidastavat laihduttamista tai elämäntapojen muutosta. 

 

  1. ”Ota nyt ees se yks pulla.

Tähän törmään jatkuvasti. Itse kohtasin tätä ja asiakkaani kohtaavat tätä jatkuvasti. Tutut, sukulaiset ja työtoverit eivät meinaa ymmärtää, että se yksikin pulla saattaa johtaa suurempaan lipsumiseen. Ja ihan vain se, että on epäkunnioittavaa tyrkyttää toiselle jotain, jos hän selvästi on päättänyt olla herkkulakossa. Muut ihmiset heijastavat tilanteen itseensä, heitä hävettää syödä pullaa, jos yksi ei syö. Sitä pullaa voi vetää naamariin huomattavasti paremmalla omallatunnolla, jos kaikki osallistuvat mättämiseen. Osa saattaa jopa ajatella, että laihduttaja pitää muita huonompina, koska ”sortuvat” herkutteluun. Tämä kuitenkin useimmiten johtuu vain ihmisten omista epävarmuuksista ja niemenomaan siitä, että he projisoivat tilanteen itseensä. Kyse ei siis ole sinusta, vaan heistä itsestään. Joku saattaa jopa loukkaantua, jos et suostu ottamaan hänen kahvitarjoiluitaan. Tällöin on usein kyseessä vanhempi ihminen ja silloin on vain kunkin itse päätettävissä, että onko se yksi pulla silloin tällöin nyt niin paha jos sen syömättä jättäminen aiheuttaa toiselle oikeasti mielipahaa. Sanon siis, että omista tavoitteistaan ei tarvitse joustaa tai itseään ei tarvitse pienentää kenenkään takia, mutta tilannetajua ja pelisilmää pitää löytyä. On eri asia loukata vanhan mummelin tunteita kuin alistua kollegoiden marmatukseen.

Muista, että ihmiset epäilevät sinua sellaisista asioista, joihin eivät itse pystyisi. Jos sinä yhtäkkiä laihdut, he joutuvat mahdollisesti itse katsomaan peiliin ja miettimään, että olisiko itselläkin aika hieman pudottaa elopainoa. Jälleen, kyse ei ole sinusta, vaan heistä itsestään. Olet vapaa tekemään juuri niin kuin itse parhaaksi näet. Sinä päätät, mitä suuhusi laitat. Ja oma mielipiteeni on, että asiasta ei kannata vetää sen suurempia pultteja. Mitä varmemmin sanot, että ei kiitos, etkä selittele sen enempiä tai hermostu, sitä nopeammin sinut jätetään rauhaan. Asiasta tulee normi, että et vedä sitä pullaa joka kahvitauolla.

 

2. Kärsimättömyys

Maailma on nopea. Pikaruokaa, pikadeitit, pikadieetit, pikasitä, pikatätä. Kaikkea saa pikana ja jos et saa, niin voit tehdä asiasta numeron, vaikka sitten somessa, nopeasti. Kaikki pitää saada nyt heti mulle heti NYT!

Kysyn tässä kohtaa, että haluatko hyviä tuloksia vai nopeita tuloksia?

Kuinka kauan sinulla meni kerryttää nykyinen painosi?

Haluatko säilyttää terveytesi ja pitää hiukset päässäsi? Pitää aineenvaihduntasi kunnossa vielä seuraavat 50 vuotta?

Ihmiset ajattelevat hyvin lyhytnäköisesti, se nyt vain on meille luontaista. On tehty tutkimus, jossa ihmisiltä kysyttiin, että haluavatko se 100€ nyt vai 200€ vuoden päästä. Melkein kaikki vastasivat, että 100€ nyt. Vaikka vuoden päästä summa olisi tuplaantunut. Mutta kun ihmiset haluavat heti tyydytyksen. Vuosi onkin aikalailla maksimi aika, minkä ihminen pystyy oikeasti kuvittelemaan eteenpäin realistisesti. Puoli vuottakin on jo paljon. Muutama kuukausi tuntuu jo suhteellisen kaukaiselta ja utopistiselta.

Sanon nyt suoraan, jos haluat oikeasti hyviä tuloksia, nopea laihduttaminen ei kannata. Siitä seuraa vain aineenvaihdunnan laskua, löysää nahkaa, lihasten surkastumista ja heikkoa yleiskuntoa. Ymmärrän kiireen, koska se oma olotila voi tuntua tukalalta, mutta silti ei saa unohtaa faktoja. Ja kun anteeksi nyt kun sanon tämänkin suoraan, mutta on tasan oma syysi, että olet lihonut. Et voi olettaa nopeaa fiksiä ulkoistamalla asian jollekkin toiselle.

Jos asian laittaa mustaa valkoisella: olet vuosien saatossa lihonut kymmenen, kaksikymmentä, kolmekymmentä tai niinkuin minä aikoinaan, yli neljäkymmentä kiloa. Menet valmentajan pakeille ja pyydät hänen nopeasti korjaamaan asian. Jos laihtumista ei tapahdu heti ensimmäisen kuukauden aikana, syytät valmentajaa. Ehei. Pysyvä, terveellinen ja oikeasti fiksu laihduttaminen vaatii aikaa. Luota itseesi, luota valmentajaan.

Jos laihdut puolessa vuodessa 30kg, kuten kaikissa dieettiohjelmissa esitetään, edessäsi on todennäköisesti jompikumpi näistä kahdesta vaihtoehdosta:

Lihot kaiken takaisin ja hidastuneen aineenvaihdunnan takia vielä enemmänkin. Seuraavat laihdutuskuurit vaikeutuvat huomattavasti tai muuttuvat jopa mahdottomiksi.

TAI.

Joudut maksamaan itsesi kipeäksi erilaisista leikkauksista, joissa ihosi kurotaan tiukemmalle. Muutenkin lopputulos voi ihan oikeasti olla todellinen pettymys ja henkisesti raskas paikka, kun kova työ palkitaan kasalla nahkaa, suonikohjuja ja selluliittia. Huomaat olevasi ihmisrusina, etkä bikinibeibe. Haluatko olla ihmisrusina?

Muista siis realiteetit. Pysyvä ja terveellinen laihtuminen ei ole kovin mediaseksikäs aihe, mutta se on ainoa oikea tie. Sinä joudut paiskimaan töitä, sinä joudut menemään epämukavuusalueellesi. Valmentaja ei tee mitään muuta kuin ohjelmat puolestasi, itse kova työ jää tasan sinulle itsellesi. Jos kaikki tämä olisi kovin helppoa, eiköhän kaikki olisi ihan järkyttävässä tikissä.

Prosenttiluku laihduttajista, jotka pitävät painonsa myös pois laihduttamisen jälkeen on noin 3%. Miksiköhän luku on noin pieni? No siksi, että laihduttamisen aikana ei ole oikeasti sisäistetty ja omaksuttu uusia elämäntapoja. On menty niin sanotusti menty se iso ahteri edellä sinne hemmetin puuhun ja sitten jääty ensimmäisen oksaan jumiin, ihmisrusinana.

 

3. Ystäväpiiri saattaa rakoilla tai muuttua

Onhan se nyt sanomattakin selvää. Jos kovasti muutat elämäntapojasi ja arkesi muuttuu bissen kittaamisesta lenkkipolulla juoksemiseen, niin kyllähän se koettelee ystävyyssuhteita. Ja vetoaisin myös ykköskohdassa mainitsemiini asioihin. Ystäväsi saattavat tulla kateelliseksi tai sitten, että sinulla ei ole enää aikaa, energiaa tai mielenkiintoa tehdä heidän kanssaan asioita samalla tavalla kuin ennen. Totta hemmetissä se aiheuttaa kitkaa. Ystäväsi voivat kokea, että hylkäät heidät, löysit jotain parempaa. Muutut ja unohdat heidät. Ja kun valitettavasti kun laihduttajaa tai tekee elämäntapojen muutoksia, on vain fakta, että silloin täytyy olla itsekäs. Hetkeksi täytyy tehdä itsestään prioriteetti numero yksi.. tai edes kaksi.

Ja painotan, että ihminen, joka ei koskaan muutu, ei koskaan kasva. On normaalia elämää, että ystäväpiiri muuttuu aika-ajoin. Kyllä ne aidot ystävät siinä pysyvät, tukevat ja ymmärtävät. Ja ne, jotka eivät, sano vaan, että hasta la vista  ja se on tsörömnöö nääs sano Mansen flikka!

 

****

Kesän huiput valmennustarjoukset löydät TÄÄLTÄ

 

Hakemassa vauhtia dieettiin

Ja nyt vauhdilla en tarkoita mitään juhlapilleria. Haen nyt hieman alkuvauhtia ns. morsiusdieettiini. Itseänikin kyllästyttää jo puhua viime vuoden stressistäni ja siitä mitä damagea se on tehnyt minulle ja etenkin kropalleni. Mutta se on syy, miksi dieettiä ei voi vielä aloittaa. Ensin täytyy kropan antaa ihan rauhassa palautua, ennen kuin lähdetään edes miettimään mitään dieettejä.

Yritin kesällä aloittaa dieettiä, mutta kroppa pisti täysillä vastaan. Miinuskalorit pöhöttivät kroppaa ja nälkä oli aivan mahdoton. Normaalisti kuitenkin dieetin alku on yleensä aikamoista läpsyttelyä ja vasta muutama viimeinen kuukausi on ns. haastavampi. Nyt kuitenkin joka päivä nälkä oli kiljuva ja silti vaa’an lukema kipusi mahdotonta tahtia ylöspäin. Kropassa oli selkeästi jotain hätänä. Ja mikäs muukaan kuin stressi.

P6070927_01

Stressi aiheuttaa helposti jatkuvaa näläntunnetta ja stressihormonit pistävät kropan helposti aivan sekaisin, jolloin painon pudottaminen hankaloituu tai muuttuu jopa mahdottomaksi. Ei ollut siis muuta vaihtoehtoa, kuin pistää koko dieetti jäihin ja keskittyä stressinhallintaan. On vaikea sanoa, että kauanko menee, että olen palautunut täysin ennalleen. Etenkin, kun en ole täysin varma, että kauanko kova stressitila oli jatkunut ja en kuitenkaan täysin pysty poistamaan elämästäni kaikkia stressiä aiheuttavia asioita. Ainoa keino on siis stressinhallinta ja oma asennoituminen asioihin. Ihailen suuresti miestäni, jonka stressinhallintakyky on aivan mieletön. Vaikka maailma kaatuisi niskaan, mieheni ei lannistu. Toisinaan en edes usko, että hän on oikeasti niin tyyni ja ottaa asiat niin mahdottoman rauhallisesti. Yritän kuitenkin omaksua hänen energiaansa ja tapaansa ajatella asioita mahdollisimman paljon. Luojan kiitos edes toinen meistä on rauhallinen ja järkevä!

Miten siis dieettiin haetaan pontta?

Lisäämällä ensin ruokaa pikkuhiljaa. Eli samoin miten toimittaisiin tilanteessa, missä keho on säästöliekillä. Etenkin hiilaria lisätään treenin ympärille pikkuhiljaa. Treenit ovat sellaisia, missä aineenvaihdunta alkaa käymään kierroksilla, eli nyt treenaataan massaliikkeitä ja isoja lihaksia. Pyrin kuutena päivänä viikossa tekemään jotain liikutaa. Salipäivinä luonnollisesti siis treeniä ja välipäivinä kevyttä aerobista. Koneisto pistetään hyrräämään ja toimimaan. Tärkeintä on nyt saada kroppa polttamaan tehokkaasti hiilaria ja aineenvaihdunta toimimaan.

Aineenvaihdunta sisältää siis paljon muutakin kuin vessassa ramppaamisen ja hikoulun määrän. Arkikielellä aineenvaihdunnalla usein tarkoitetaankin nimenomaan tätä, mutta oikeasti aineenvaihdunta on kaikkea kehon sisäistä aineenvaiduntaa. Esimerkkinä niska-hartiajumit voivat johtua niskan huonosta aineenvaihdunnasta. Siihen auttaa pumppaavat liikkeet salilla sekä hieronta, jolloin niskojen verenkierto ja aineenvaihdunta saadaan taas käyntiin.

Olen nyt muutaman kuukauden treenaillut ja syönyt tässä tällä tavoin, nyt juuri treeniohjelmassa ja ruokavaliossa on luvassa päivitys, jolla kierroksia taas lisätään. Paino on pysynyt periaatteessa samassa, mutta nesteistä on lähtenyt kropasta reilusti. Mikä on sinällään hassua, koska lisätyt hiilarit normaalisti lisäävät nestettä kroppaan. Tämä kertoo siis siitä, että aineenvaihdunta mitä todennäköisimmin on lähtenyt toimimaan. Vielä kesällä kroppa imppasi nesteitä ihan älyttömän helposti, mutta ei päästänyt nesteistä hevillä irti. Jatkuva pöhöttynyt olo ei ole mikään maailman paras. 😀

Photo 14.4.2016 22.22.37

Nyt siis edetään pikkuhiljaa näin ja katsotaan, että miten kroppa reagoi. Vaikka mieleni haluaisi aloittaa kunnolla dieetin jo vaikka tänään, ei sitä missään nimessä kannata aloittaa liian aikaisin tai kroppa on taas pian jumissa. Ja dieetti on ihan älytöntä ja kamalaa, jos kroppa ei toimi ja kalorit joutuu pistämään liian alas. Ainoa huolenaiheeni on, että mitä jos palautuminen kestää oikeasti todella kauan ja en pääse kuntoon häihin. Se on ainoa, mikä minua tässä nyt stressaa, mutta koitan olla ajattelematta asiaa, koska stressi. On tyhmää asettaa itseään sellaiseen noidankehään, missä stressaa, ettei laihdu ja stressi estää laihtumisen. 😀

Itselläni on hirveä himo kertoa tästä projektista tänne, mutta toisaalta haluan rauhallisesti ensin itse katsoa, että miten homma nyt etenee. Joka tapauksessa varmasti kerron tänne fiiliksiä ja muutoksia, mitä nyt treenissä ja ruokavaliossa tulee tapahtumaan. Aikaa häihin on kuitenkin enää ALLE VUOSI! KÄÄK!

P6131049

Mutta huomaan, että pahin stressi on selkeästi ohi ja sellainen palo ja intohimo kaikkea omaa treeniä kohtaan on selkeästi taas palaamassa. Omalla tavallaan haluaisin takaisin sinne ”fitnesskuplaan”, koska koin sen olevan minulle tyydytystä tuova asia. Vaikka se on haastavaa ja tuo omat haasteensa mm. sosiaalisiin suhteisiin, muistan nauttineeni siitä kovasti. Liiallisuuksiin vietynä en tietenkään, mutta sellaisessa oikeanlaisessa balanssissa pidin omasta fitnesskuplastani. En tiedä mikä sen aikoinaan rikkoin, varmaan kouluun pääsy.. Mutta nyt aion yrittää päästä sinne kuplaan takaisin! <3