Addiktoituva persoona?

Olen vuosia pyöritellyt ajatuksia addiktioista. Monella on edes jonkinlaisia tai jonkinasteisia addiktioita, hyviä ja huonoja. Itse olen helposti addiktoituva persoona. Onneksi olen saanut hyvän kasvatuksen ja moraalikäsityksen kotoa sekä aina liikkunut suurinpiirtein hyvissä piireissä, että addiktioni eivät ole kohdistuneet liikaa huonoihin asioihin. Itselläni addiktioina on ollut pääasiassa ruoka. Myös nuorena oli hetki, jolloin alkoholinkäyttöni oli suhteellisen kohtuutonta. Tupakkaa poltin säännöllisen epäsäännööllisesti noin kymmenen vuotta. Sittemmin olen vaihtanut addiktioni parempiin, kuten liikunta ja työ. Pyrin kuitenkin välttämään, että mistään tulisi pakkopullaa tai suorittamista. Addiktio voi olla hyväkin asia, jotain sellasta, mistä saat hyvää oloa ja kehityt ihmisenä. Minulle kuntosali on tällä hetkellä aivan ehdoton henkireikä. Ja rakastan sitä, että olen saanut oman juttuni ns. takaisin. Tämä on minun juttuni, vain minun. Kukaan ei neuvo, vähättele tai ohjeista. Olen toki miettinyt valmentajan ottamista, mutta mietin ensin tarkoin, että minkälaisen. Hyväkin valmentaja voi olla huono, jos henkilökemiat eivät kohtaa. Itselläni on aina ollut miesvalmentaja ja jatkossakin haluan miesvalmentajan. Olen itse saanut paljon inspiraatiota omaan valmennustyyliini juuri heiltä. Toki, pistän twistiin oman empaattisuuteni. Koen, että naisvalmentaja ei voi olla nais-asiakkaalle liian suorasanainen. Itse kestin vaikka ja mitä omilta valmeltajiltani. Välillä harmittaa, että en voi olla yhtä suorasanainen kuin mies, koska joskus tilanne vain vaatisi sitä, mutta olen huomannut sen aiheuttavan turhaa kismaa.

Treenaan salilla tällä hetkellä viisi kertaa viikossa. Olen aina rakastanut isoja massaliikkeitä ja niitä suosin nytkin. Viimeksi pari vuotta sitten olen ollut näin rakastunut treenaamiseen. Oman elämän stressi ja tilanteen ovat syöneet liikunnaniloa, mutta nyt olen saanut intohimoni takaisin.

Työ on toinen addiktioni. Haluan kehittyä ja haluan tehdä töitä itselleni. Olen valmis uhraamaan tunteja siihen, että saan itse päättää asioista. Työ on toki myös kärsinyt siinä missä treenikin, mutta olen siihen saamassa takaisin samanlaista intohimoa. Olen energiavarojeni kanssa käynyt pohjalla, mutta nousemassa takaisin ylös. Toki vielä seuraavat puoli vuotta myös koulu vie aikaani ja energiaani, mutta teen opinnäytetyön omaan yritykseeni. Haluan parantaa verkkovalmennuksiani ja työni koskee niiden tuotteistamista. On ihanaa, että opinnäytetyöhön käytetty aika menee oikeasti hyötykäyttöön. Yksityisyrittäjänä aika, jonka käytän yritykseni kehittämiseen ja markkinointiin ei suoanaisesti tuo minulle rahaa. Tai, että niiltä tunneilta en saa palkkaa. Siksi on hienoa saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Onko addiktio aina huono asia?

Mielestäni ei niin kauan kuin se tuo sinulle enemmän iloa kuin surua. Väitän, että suurimmalle osalle erittäin menestyneistä ihmisistä heidän kiinnostuksen kohteensa on heille addiktio, oli sitten kyseessä huippu-urheilija tai vaikkapa yrittäjä. Uskon itse, että jos oikeasti haluaa menestyä ja kehittyä jossain asiassa, sen pitää jollain tapaa olla tietynlainen pakkomielle. Elät ja hengität sitä asiaa, mihin uskot. Kun minä innostuin tästä fitneksestä ja muusta, muistan, että silloin minulla meni kaikki todella yli. Mutta sieltä on tultu takaisinpäin ja löydetty tasapaino. Mutta jos olisin jatkanut hommaa yhtä intensiivisesti, olisin varmasti kisannut ja päässyt fysiikassani myös pidemmälle. Kaikki on siis kyse omista tavoitteista ja siitä, että kuinka paljon on valmis pistämään asiaan aikaa ja energiaa. Itse olen siis hyvin omistautuva ihminen asioille, jotka koen intohimokseni. Siksi minun on välillä hyvin vaikea käsittää jos joku ei sitoudu asioihin, joihin on luvannut sitoutuvansa. On välillä vaikea ymmärtää, että kaikilla ei ole samaa intohimoa, paloa ja pakkomiellettä kehittyä. Kuulostaa ehkä ankaralta ja itsekkäältä, mutta niin se vain  on. Uskon vakaasti, että jos haluaa kehittyä, sitä myös kehittyy. Kaikki on kiinni siitä, kuinka paljon on oikeasti valmis tekemään töitä asioiden eteen. Jos elät ja hengität jotain asiaa, kehityt siinä varmasti. Mutta jos et ole valmis pistämään tikkua ristiin, on turha odottaa tuloksia ja muutosta.

Uskon, että addiktioista pääsee eroon ns. päälleliimaamalla päälle toisen, vahvemman addiktion. En välttämättä usko, että additoituva ihminen pääsee koskaan täysin eroon taipumuksestaan addiktoitua, ellei sitten todella saa avattua tunnelukkojansa. On siis vain oltava erityisen tarkka siitä, että mihin asioihin addiktoituu. Itselleni se oli ruoka, niin kauan kun tajusin, että se ei tuo minulle sitä mitä haluan. Nyt en enää millään vaihtaisi addiktiotani ruokaan. Olen aivan liian fokusoitunut muihin tavoitteisiin. Kaikki on kiinni sisäisestä palostasi, sitä mitä oikeasti haluat. Se, on se, joka sinua motivoi. Minulta aina kysytään, että mistä löytää motivaatio ja se löytyy nimenomaan asioista, jotka oikeasti haluat itsellesi. Motivaatio ei tule ulkoapäin, ei valmentajalta, ei keneltäkään muulta. Se tulee sinusta itsestäni, siitä mitkä sinä oikeasti koet niin tärkeäksi, että olet valmis tekemään töitä niiden asioiden eteen. Ei riitä, että haluat vain jotain asiaa, vaan sinun täytyy olla myös valmis tekemään töitä. Tavoite ilman töitä on vain unelma. Jokainen osaa unelmoida, mutta harva on valmis tekemään tarvittavan työ. Se, mitä oikeasti haluat, näkyy tekemisessäsi. Ei riitä, että haluat laihtua jos tekemisesi rajoittuu sohvan ja jääkaapin välille. Tai, jos teet mieluummin töitä kuin menet salille. Kaikki se kyse asioiden priorisoimisesta. Ja ihminen laittaa ykkössijalle sen asian, josta hän saa eniten irti.

Monikaan ihmisistä ei pidä työnteosta, mutta siitä saatu palkka riittää motivoimaan heräämään joka maanantai kuudelta. Tekisitkö saman ilman palkkaa? Mieti siis muissakin asioissa, että mikä sinua siinä oikeasti motivoi, se saa sinut menemään mukavuusalueen ulkopuolelle.

Avain menestymiseen onkin siinä, että sinun pitää keskittyä enemmän itse tekemiseen kuin vain asiasta haaveilemiseen.

Mitä sinä olet mieltä, onko olemassa hyviä addiktioita? Ovatko huippu-urheilijat mielestäni addiktoituneita lajiinsa? Oletko helposti addiktoituva persoona? 

Tässä aikaisempi kirjoitukseni addiktiosta, klik. 

Dieetti toimii ensimmäistä kertaa moneen vuoteen

Olen viimeiset pari vuotta haaveillut hieman timmimmästä kropasta. En siis varsinaisesti laihemmasta, vaan nimenomaan timmimmästä. Olen aina sanonut, että viihdyn tämän kokoisena, mutta kehonkoostumus voisi vaan olla hieman erilainen. Ja siihen olen pikkuhiljaa pyrkinytkin. Kuitenkin viimeiset pari vuotta kroppa on ollut jotenkin aivan totaalisen jumissa. Painoa alkoi kertyä 2014-2015 sen jälkeen kun olin päässyt alimpaan painoon (64kg). Toki, oli hyväkin, että paino hieman nousi. Itse en itselläni tykkää liian hoikasta olemuksesta. Painon nousussa mukana oli myös toki offikautta, eli lihasmassaa. Painoa alkoi kuitenkin tulla pikkuhiljaa hieman liikaakin ja paino jumittui pitkäksi aikaa noin 80kg, jonka molemmin puolin olen keikkunut viimeisen vuoden. Loppuvuodesta 2016 paino kävi pahimmillaan jopa 85kg. Juuri tietysti silloin, kun minulla oli Helsingissä Fitfashionin kuvaukset, heh.

Paino on minulle vain suuntaa antava juttu, mutta totta kai minäkin huolestun jos painoa alkaa yhtäkkiä tulla enemmänkin. Ja etenkin jos tietää, että se ei todellakaan kaikki voi olla lihasta. Annoin kuitenkin alkuvuodesta itselleni armoa, enkä alkanut heti diettailemaan. Annoin kropalle lepoa ja otin asian kerrallaan. Alkuun se oli ihan sitä, että ylipäätään söin normaalisti. Syksyllä kun kaikki tapahtui, paino tippui äkillisesti, koska stressireaktio poisti kaikki nesteet kropasta. Sen jälkeen nesteet tulivat takaisin huminalla, noin 6kg melkein kerralla.

Nyt olen saanut nesteitä pikkuhiljaa pois kropasta, treenin kulkemaan ja ihan virallisesti dieetin päälle. En itseasiassa noudata mitään tiettyä ohjelmaa tai tee tiettyä treeniä. Olen kylläkin myös miettinyt uudestaan valmentajan palkkaamista, koska se kuitenkin toisi tekemiseen tietynlaista uutta puhtia. Täytyy katsoa, koska olen kuitenkin niin nauttinut tästä emansipaatiostani, niin en tiedä olenko vielä valmis kenenkään ohjeistettavaksi. Vaikka toisaalta juuri nyt tuntuu, että nyt on paukkuja pistää treenaamiseen vaikka kuinka ja paljon.

Nyt paino pyörii siinä 76kg nurkilla.

Muutaman vuoden kun yritin aloittaa dieettiä, se jumitti aina jo alkumetreille. Pää ei ollut stressi takia mukana. En pystynyt tekemään dieetistä ykkösprioriteettia vaikka kuinka olisin halunnut.  Mutta nyt dieetti tuntuu niin helpolta, niin yksinkertaiselta. En stressaa mitään, en tee mitään hampaat irvessä, en näe nälkää. Okei, välillä tulee pieniä kiukkuja kun on verensokerit tarpeeksi alhaalla, mutta noin yleisesti, ihan läpsyttelyä koko homman. Ja niin dieetin pitääkin olla, etenkin dieetin alun. Sen ei kuulu olla vaikeaa, sen ei kuulu olla stressaavaa. Ja miten se on sellaista? Silloin kun on oikea state of mind.

Vaikka ei uskoisi, minulla on nyt paljon vähemmän stressiä kuin viime vuosina. Vaikka käsilläni on edelleen paljon asioita, oloni silti paljon vapautuneempi ja rennompi. En tiedä, joko olen lopullisesti seonnut vai nähnyt valon, päättäkää te!

Käyn treenailemassa viisi kertaa viikossa ja aerobiset teen koiran kanssa. En siis tee tiettyä määrä aerobisia, vaan menen siinäkin ihan fiiliksen mukaan. Joskus teemme muutaman lyhyemmän lenkin koiran kanssa tai joskus parikin pidempää lenkkiä päivässä.

Ruokavalioon olen lisännyt hyviä rasvoja. Saatan syödä välipalaksi avokadon ja salaattiin lisään oliiviöljyä. Hiilareita saan riisistä, pastasta, puurosta ja leivästä. Proteiineille perus kanat, kalat ja liha. Olen jopa miettinyt lihatuotteiden vähentämistä, minä vannoutunut lihapää. Kai sitä oikeasti on joku nuppi jostain vihdoinkin löysemmällä.

Motivaatio dieetille on äärettömän kova mutta ei ahdistavalla tavalla. Pidän itsestäni näinkin, mutta näen mielessäni dieetin tuomat hyödyt. Tämä on tähän väliin kiva, positiivinen projekti. Ja niin dieetin ja laihduttamisen tulisi olla. Ei hampaat irvessä vedetty kärsimysnäytelmä. Totta kai aina viimeiset kilot ovat tiukassa, mutta silloin kannattaa miettiä, että onko niitä todellisuudessa edes pakko pudottaa vai jatkaako kiinteytymisellä. Ja kun se onni ei asu siellä 65kg:ssa tai 59kg:ssa. Niin minä ainakin ennen luulin, mutta todellisuudessa olen ollut ehkä ankeimmillani 65kiloisena. Hyvä olo, peili ja yleiskunto kertovat mielestäni paljon enemmän kuin se mitä vaaka näyttää.

Siksi itselläni ei ole mitään virallista tavoitelukua, vaan katselen tässä ihan mitä pertti peilillä on sanoa. Ajatus on kuitenkin saada vähän lisää lihaa kun on ensin tuota ihramusta sulatellut pois. Lisää olkapäitä, lisää pyllyä, vatsaan lisää lihaksia.. unelmakroppa here I fucking come! Viimeinkin, jos nyt ennen sitä kolmeakymppiä ehtisi. Noh, kolmekymmentä on uusi kaksikymmentä. #mikäkolmenkympinkriisi

Onko sinulla dieetti state of mind? Kerro miten ja miksi?