Ei hiilihydraattia aamulla, parempi olo?

*Sisältää mainoslinkkejä

Olen hieman vaihtanut aamupalaani. Söin vuosia puuroa ja marjoja aamupalaksi. Puuro on kaikkien oppikirjojen mukaan aikalailla täydellinen aamupala, mutta itselläni se aiheutti verensokerien nopean nousun ja laskun. Puuron syömisen jälkeen tuli hyvin nopeasti nälkä, oli sitten menossa dieetti tai ei. Verensokerien heilahtelu aiheutti totta kai myös mielialojen heilahtelua sekä jopa huonoa oloa. Tähän vielä iso tuoppi kahvia ja vettä, niin yäh..

Vaihdoin puuron proteiini- ja rasvapitoisempaan aamupalaan ja oloni on pysyy pidempään kylläisenä. Useimmiten aamulla saatan syödä esim. munakkaan. Vaikka muuten en karsasta hiilihydraatteja, olen kuitenkin huomannut selkeän eron aamupalan suhteen.

Suosin kuitenkin hiilihydraatteja treenin ympärillä ja etenkin treenin aikana. Treenin aikana juon aina vitargoa tai osmoa. Olen huomannut treeneissä selkeän tehojen nousun sen jälkeen, kun olen ottanut treenin aikana juotavaksi  hiilareita. Mieluummin siis siirrän aamun hiilihydraatit treenin oheen, jolloin päivittäinen kalorimäärä pysyy silti aisoissa.

En kuitenkaan sano, että nyt kaikkien pitäisi luopua hiilihydraateista aamulla, vaan annan esimerkin siitä, että kaikille ne eivät sovi. Itseään ja kehoaan kannattaa kuunnella ja tehdä muutoksia sitä mukaan. Monille puuro ja hiilari on nimenomaan parempi valinta aamulla. Monet asiakkaani usein sanovat, että ruokavalion aamupala on aivan liian tuhti ja sillä pärjää pitkälle päivään. Itse jos syön saman aamupalan, se on aamulla vessassakäynti ja on uudelleen nälkä! 😀

Sopiiko hiilari sinulle aamuisin? Vai oletko kenties samanlainen, että aamuun on parempi laittaa jotain proteiinipitoista? 

Not getting married -party

Nyt se sitten koitti, se mikä piti olla hääpäivä. Vietin sen ystävieni kanssa meidän mökillä pitäen hauskaa. Itselleni oli tärkeää, että päivään sovittiin jotain hauskaa. Oli tärkeää, että sain viettää sen rakkaiden ihmisten kanssa. Pelasimme pelejä, kävimme keskiyöllä järvessä uimassa, olimme paljussa ja ennen kaikkea nauroimme sydämemme kyllyydestä. Voi luoja! Ehkä koko kesän parasta ilta. <3

Paras not getting married -kakku! 😀

Olen yli ihmisestä, mutta en siitä mitä tapahtui. Tai, edelleen käsittelen sitä, että miten joku voi elää niin kaksoiselämää, valehdella aivan kaiken ja lopulta paljastua aivan joksikin muuksi kuin mitä olen viimeiset viisi vuotta luullut. Olisi se ollut sitten puoliso tai ystävä, tapaus olisi järkyttänyt minua yhtä paljon. Mutta todellisuudessa minun on pelottavankin helppo päästä yli ihmisistä, jotka tekevät minulle väärin tai kohtelevat minua huonosti. Olen aina tiennyt sen, että en katsele suhteessa valehtelua tai pettämistä. Koska tiedän, että silloin se ei ole aitoa rakkautta ja kylmästi sanottuna, silloin on helppo päästää sellaisesta ihmisestä irti. Mutta se, että mitä tässä on alle vuosi sitten sattunut, on totta kai asia, mitä tulen vielä pitkään pyörittelemään päässäni. Kuitenkin isän kuolema on asia, joka on eniten vienyt ajatustyötäni. Ero on aivan toissijainen asia. Ero on asia, johon ”ratkaisu”. Eron jälkeen löydän kyllä vielä uuden rakkauden. Mutta uutta isää en tule koskaan saamaan, kuolema on lopullinen asia, johon ei ole ns. ratkaisua. Ero on normaali asia, jonka suurin osa meistä kokee edes kerran elämässään. Toki tämä ero ei ollut vain sitä, että kasvoimme erilleen tai, että toinen vain petti. Itseltäni lähti koko pohja viimeiseltä viideltä vuodelta, että mikä on totta ja mikä ei. Ja jokainen joka on joutunut perumaan häänsä, tietää edes jotenkin miltä minusta tuntuu. Jokainen, joka on kokenut parisuhteessa henkistä väkivaltaa, tietää edes jotenkin, miltä minusta tuntuu. Jos kyseessä olisi vain tavallinen ero, asia olisi varmasti jo mielessäni käsitelty ja olisin siitä vain hiljaa.

Mutta edes ystäväni eivät välttämättä edes muista, kuinka rankka vuosi minulla on takana. Ja ymmärrän sen täysin. Siinä missä muut jo saattavat jopa unohtaa viimeisen vuoden tapahtumat, minä käsittelen niitä vielä pitkään. Ja en edes muista koska viimeksi minulta olisi kysytty, että miten jaksan. Ja monet surutyötä tehneet sanovat samaa, lopulta surun kanssa jää yksin. Ja se on toisaalta myös tärkeää. Muille ihmisille tulee helposti sellainen olo, että vieläkö hän jaksaa jauhaa aiheesta. Mutta surutyö on niin yksilöllistä. Toisilla se vie vuoden ja toisilla kymmenen. Itselläni tulee edelleen erilaisia jaksoja, välillä en ajattele asiaa ollenkaan ja välillä tunnen vihaa, välillä surua. Eron suhteen olen jo aikoja sitten ollut sinut eron kanssa. Oikeastaan heti kun asiat paljastuivat, tiesin, että tämä elämän luku oli tässä. Mutta isän kuoleman kanssa minulla on vielä tehtävää. Olen matkalla asian hyväksymiseen, mutta vielä on hieman matkaa sinne. Kuitenkin vielä muutama kuukausi sitten tuntui siltä, että kun ajattelin isän olevan pois, ajatus tuntui suorastaan absurdilta. Vaikka tottakai tiedostan, että isä on pois, silti se edelleen tuntui ajatuksena oudolta. Miten joku tärkeä ihminen voi yhtäkkiä olla pois elämästäsi?

Joten, suurin surutyö on kuitenkin mennyt isään. Ero on omalla tavallaan tuntunut myös kuolemalta, koska se ihminen, jonka minä tunsin, olikin vain luotu hahmo. Minun tuntemani ihminen tavallaan kuoli pois. Mutta silti, sitä ihmistä en kaipaa. Se ei ole enää sitä, mitä minä haluan tai tarvitsen. Mutta, tämä asia on nyt käsitelty. On tärkeää huomata, että missä menee se raja, että milloin käsittelet asioita ja milloin elät liikaa menneisyydessä. Ja en halua olla sellainen ihminen, joka miettii liikaa menneitä. Koen, että asia on nyt käsitelty ja olen täysin sinut menneisyyteni kanssa, en koe jatkuvaa tai suurta vihaa enkä katkeruutta. Uskon niin vahvasti siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Juuri nyt asiat ovat kuitenkin hyvin ja olen onnellinen. <3

 

Mutta, jotta blogi ei jatkuvasti pysyisi vain näiden ikävien aiheiden ympärillä, mistä haluaisitte, että kirjoitan?

Onko liikuntaan tai ravintoon liittyviä aiheita, josta haluaisitte lukea? Ehdottakaa rohkeasti. <3